Jotenkin vain olen ymmärtänyt, että Meidän Pelissä se kiekkonkontroolli yritetään ottaa itselle "vaikka väkisin". Olen ymmärtänyt, että siitä tunnistaa Meidän Pelin joukkueen, koska se siihen pystyy ja alkaa hidastamaan pelin tempoa kiekkokontrollin kautta ja "tappamaan" vastustajalta kiekkokontrollia pois. Jukurit ei (ainakaan Turussa) TuTo - sarjassa tähän pystynyt missään vaiheessa, eikä edes tosissaan yrittänyt. Jos vastakkain olisi kaksi hyvin valmennettua Meidän Pelin joukkuetta, pelin virtauksen olisi käsittääkseni pitänyt näyttää aivan erilaiselta. Mutta jos nyt sovitaan niin, että Jukurit on Meidän Pelin joukkue, joka osaa kaiken mahdollisen varioimisen tarvittaessa, niin miksi se ei pystynyt kiekkokontrolliin TuToa vastaan? Miksi (henk. koht. näkokulmasta) parempaa Meidän Peliä pelannut joukkue putosi loppujen lopuksi jatkosta menettäen vielä selvän johtoaseman sarjassa?
Juuri näin ne Meidän Pelin joukkueet ovat kärsivällisesti odottaneet tilaisuutta kiekkokontrollin haltuun ottamiselle. Siitä tunnistaa esim. kiekkokontrollijoukkueen, että se jaksaa puolustaa keskialuetta ja omaa puolustusaluetta niin kauan kuin on tarpeen. Se päästää usein päätöstensä ja sovitun taktiikan mukaisesti toisen kiekkokontrollijoukkueen tulemaan ilman paineen antamista rytmitetyillä hyökkäyksiinlähdöillään keskialueelle ja päätyyn. Hyökkäävä kiekkontrollijoukkue reagoi omien päätöstensä ja sopimustensa mukaisesti antamalla kovan päätypaineen tai vetäytymällä keskialueen ohjauspeliin. Jos hyökkäävä kiekkokontrollijoukkue antaa jatkuvaa painetta kahdella karvaajalla kolmannen ollessa varmistelemassa vähän takana ei puolustava kiekkokontrollijoukkue lähde paineen alta kuin erittäin harvoin kontrollilähdöillä hyökkäyksiin. Tämä on sitä Meidän Pelin joukkueiden shakkia parhaimmillaan. On vaan jaksettava odottaa omaa tilaisuutta. Jukka Jalonen oli tässä mestari. Antti Pennanen odotti Turussa kärsivällisesti tilaisuuttaan ja se tuli, kun Ika Lehkonen teki suuren virheen. TuTo alkoi tuossa Game Sevenin 3. erässä varmistamaan johtoaan vähentämällä kiekkokontrollilähtöjä ja vetäytymällä puolustuspeliin aivan Meidän Pelin pelikirjan mukaisesti. Jukurit otti kiekkokontrollin haltuunsa välittömästi, kun TuTo lopetti kovan päätykarvauksensa. Se oli Pennasen ja Meidän Pelin puolustajien suden hetki. Kolmas erä oli Jukureilta hyvin rytmitettyä hyökkäyspelaamista omista. Maestrot Järvinen, Akkanen ja Pihlström ottivat tyylikkäästi homman haltuunsa lähtemällä nopeilla kontrollihyökkäyksillä (nV), hitailla kontrollihyökkäyksillä (V) ja palauttamalla (P) hyökkäyksiin. Kauniiksi ratkaisuksi tuli, kun Pihlström seisoi maalin takana viivelähdössä, nosti jalalla hieman ylöspäin, syötti sentteri Jalolle, joka nosti hieman jalalla ylöspäin ja antoi laituri Savolaiselle nappisyötön, josta Savolainen ei erehtynyt ja tasoitti pelin 2-2:een. Viivelähdöstä suora, nopea hyökkäys maalille ja maali. Näitä pelin kannalta ratkaisevia vaiheita ja tilanteita ei ole kukaan muu kuin Jukurit-kannattaja Thomasson osannut/halunnut meille kertoa. Jukurit pelasi 3. erän hienoa kiekkokontrollilähdöillä rytmitettyä jääkiekkoa ja teki vielä voitto-osuman 2-3 ja lähti finaalipeleihin. Tässä sinulle selitys siihen, että miksi kiekkontrollipeliä kaksi erää hallinnut TuTo jäi niukasti finaaleista ulos. Lupasin, että en avaa TuTo-Jukurit Game Seveniä täällä, mutta, kun tulit keskusteluun mukaan, niin menköön nyt näin. Peliähän et ilmeisesti ollut edes katsomassa, kun kerran kirjoitit niinkuin kirjoiti?