Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 864 745
  • 13 133

Fordél

Jäsen
Vaara on vain siinä, että Suomessa ajaudutaan heikomman materiaalin perusteella peluuttamaan flipperikiekkoa kun sillä menestytään täällä. Missään muualla ei sitten pärjätäkään ja mielestäni Sihvonen kritisoi ihan aiheesta. Ei kyse ole vain voittamisesta vaan myös pelaajien kehittämisestä ja pysymisestä kansainvälisessä kilpailussa mukana.

Eikö lähtökohdan pitäisi olla aina se, että peluutetaan sellaista kiekkoa, joka on parasta kulloisellekin materiaalille? Ei Bluesin materiaalilla kannata pelata kalpamaista kiekkokontrollia eikä KalPan bluesmaista taistelevaa "pystysuunnan kiekkoa". En näe, että näistä mikään tuhoaa suomalaista kiekkoa. Tärkein pelaajien kehitystyö tehdään edelleen junnupuolella, jossa täytyy saada lisättyä yksilötaitoa sen ainaisen luistelukoohottamisen sijaan. KV. tasolla maajoukkueeseen riittää kyllä tarpeeksi taitavia pelaajia toteuttamaan kiekkokontrolliin nojaavaa pelitapaa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jep, esim. KooKoolla ja Ismo Lehkosella oli kymmeniä pelejä aikaa nostaa joukkueen peli sille tasolle harjoitusten ja otteluiden kautta, että nämä "flipperijoukkueet" Sport ja Jukurit olisivat olleet sille välierissä ja finaalissa kevyt vastus ja Kouvolassa valmistuttaisiin nyt liigakarsintoihin, eikä Vaasassa.

Minulle Jukurit-Sport, 5. peli, oli ensimmäinen lähes kokonaan katsomani peli Mestis-peleistä koko kaudella, että olen jäävi vertailemaan joukkueiden peliesityksiä ja pelitapoja keskenään. 5. finaali Mestiksessä oli ehkä kehnoa jääkiekkoa, mutta kyllä joukkueista erottui sellaista mestaruuden voittamisen tahtoa, aitoa kiimaa, viedä kannu, että se välittyi jopa TV:n välityksellä satunnaiselle Mestis-katsojalle. Nyt voittaja oli Sport ja pulinat pois. Jos toisenlainen pelitapa tuo mestaruuksia mitä Sport esitti esim. kaudella 11-12 Mestis-mestaruuden, niin onnea jo nyt sille joukkueelle. Nyt voittaja on Sport, pelitavasta viis ja sen pelit jatkuvat liigakarsinnoissa Pelicansia vastaan.

Missä viipyvät nyt onnittelut Antti Törmäsen työlle Sport-valmentajana, kun käsittääkseni hän vielä teki Sportista Mestis-mestarin melko pienellä pelaajabudjetilla, ainakin verrattuna Tamin Sportin aikana kausi kaudelta pelaajiin käyttämiin rahamääriin. Tuliko väärä voittajajoukkue, väärä valmentaja, väärällä pelitavalla ja liian halvalla. Meni 4 asiaa samaan aikaan siten, kun ei pitänyt käydä Mestiksessä keväällä 2011, poislukien Vaasan kiekkoväki, joka varmaan melkein halkeaa ylpeyteen joukkueensa tekemisestä Mestis-playoffeissa ja voitetusta mestaruudesta ja syystäkin onnittelut koko Vaasan kiekon takana oleville henkilöille, koko organisaatiolle pelaajineen ja valmentajineen. Voittajat voittaa ja häviäjät keksii taas selityksiä.
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Vaara on vain siinä, että Suomessa ajaudutaan heikomman materiaalin perusteella peluuttamaan flipperikiekkoa kun sillä menestytään täällä. Missään muualla ei sitten pärjätäkään ja mielestäni Sihvonen kritisoi ihan aiheesta. Ei kyse ole vain voittamisesta vaan myös pelaajien kehittämisestä ja pysymisestä kansainvälisessä kilpailussa mukana.
Koittaakohan Suomi-kiekossa enää koskaan aika, jolloin voittajat ovat voittajia, eikä mietitä, montako hidastettua puolinopeutettua flow-lähtöä tuli suoritettua? Toiset pitävät niistä tukkimiehen kirjanpitoa ja toiset selittävät "väärän" lopputuloksen. Peli näyttää kaiken niin kauan kun ei tapahdu vastoin johtamattoman tahtoa. Suomen kiekossa on kohta Nuorta Suomea suurempi ongelma; pelin pilkkominen atomeihin ja sen pilkkomisen järjetön ylikorostaminen. Tekosyistä naurettavin on "ei vie Suomi-kiekkoa eteenpäin". Oikeasti siinä sanotaan: "ei nöyrry palvomaan uudestaankeksittyjä totuuksia".
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
No, olisi kiva lukea koulunumeroita kauden 10-11 Mestis-valmentajille jostain halkopinon välistä. Eiköhän sieltä tulisi Törmäselle 7, Pikkaraiselle 8 ja Ismo Lehkoselle 9 1/2 tai jotain muuta vastaavaa analyysiä. Esa Tikkaselle 4 1/2, kun sai katastrofaalisesti Jokipojat säilyttämään sarjapaikan lopulta ilman karsintapelejä, joissa pelattiin varmaan modernia lätkää TuTon ja Hokin välillä. Asia, josta minulla ei ole aavistustakaan, kun en edes tiedä TuTon tai Hokin valmennusryhmistä yhdenkään valmentajan nimeä. Piikkini on suunnattu muualle kuin joukkueisiinne ja valmentajiinne, arvon Hokki ja TuTo ja pahoittelut, että käytin seurojanne esimerkkeinä UL:n näkökulmien kapeuden ohuudesta, kun kirjoitellaan pelitavoista ja valmentajien osaamisesta.
 
Viimeksi muokattu:

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Missä viipyvät nyt onnittelut Antti Törmäsen työlle Sport-valmentajana, kun käsittääkseni hän vielä teki Sportista Mestis-mestarin melko pienellä pelaajabudjetilla, ainakin verrattuna Tamin Sportin aikana kausi kaudelta pelaajiin käyttämiin rahamääriin...
Eikös Sihvonen ennustanut joskus veden paisumusta Vaasaan Tamin jälkeen. Ehkä siinä on syy että onnittelut tovin viipyvät? Eilisen jäljiltä veikkaisin kyllä Vaasaan paisumuksen tulleen mutta viinan muodossa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos tuosta uusimmasta UL-videosta voi päätellä, niin kommentteja ei voi ei enää kirjoitella siihen alapuolelle. Sinänsä ehkä ymmärrettävää, kun katsoo minkälaista settiä porukka videoiden kommentiosioon suolsi, mutta näin kevyen viihteen ystävänä jaksan tuota hieman harmitella.

Toivottavasti nyt Ässät-Blues -sarjaakin jaksaisivat ruotia.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikö lähtökohdan pitäisi olla aina se, että peluutetaan sellaista kiekkoa, joka on parasta kulloisellekin materiaalille? Ei Bluesin materiaalilla kannata pelata kalpamaista kiekkokontrollia eikä KalPan bluesmaista taistelevaa "pystysuunnan kiekkoa". En näe, että näistä mikään tuhoaa suomalaista kiekkoa.

Samaa mieltä materiaalin ja pelitavan suhteesta. Siksi toivonkin KooKoon ottavan askeleen taaksepäin kiekollisessa pelissään tai sitten hankkimaan riittävän määrän kädellisiä pakkeja sitä toteuttamaan. Enkä kritisoi tässä Sportia, joka pyrki pelaamaan myös finaaleissa. Vasta viidennessä se meni tuollaiseksi roiskimiseksi. Jukureilla taas on mestiksen kovin materiaali yhdessä KooKoon kanssa, mutta silti se mätti koko finaalisarjan kiekkoja pleksin kautta keskialueelle. Uskon, että rohkeammalla kiekollisella pelillä Jukurit olisi nyt mestari.

Fordel kirjoitti:
Tärkein pelaajien kehitystyö tehdään edelleen junnupuolella, jossa täytyy saada lisättyä yksilötaitoa sen ainaisen luistelukoohottamisen sijaan. KV. tasolla maajoukkueeseen riittää kyllä tarpeeksi taitavia pelaajia toteuttamaan kiekkokontrolliin nojaavaa pelitapaa.

Toistaiseksi löytyy. Junnupuolella on myös ylöspäin pyrkiviä valmentajia, joille mestis on usein ensimmäinen etappi aikuisten sarjoissa. En tiedä, onko liian vainoharhaista ajatella tällaisen flipperikiekon valtaavan alaa myös junnuissa kun sillä kerran lupaavimmat valmentajat menestyvät astetta ylemmällä tasolla.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Kyllähän herra Sihvonen esitti vaikka mitä kauhuskenaarioita Sportille Tamin ajan jälkeen. Johtuu siitä, että herra Sihvosella ei oikeasti ole minkään valtakunnan käsitystä siitä, kuinka suuri asia Sport on Vaasassa. On aina ollut ja tulee aina olemaan.

Herra Tamminen ei tuonut mitään uutta siihen asiaan.

Mutta joo, kuten Sihvonen on itsekkin myöntänyt, hän vetää tarkkaan harkittua roolia. Se vaan alkaa pikku hiljaa kääntyä miestä ja hänen työnantajaansa vastaan. Nimimerkillä Urheilulehden entinen tilaaja.

Summanen ja Tamminen on jumalia, muut haukutaan lyttyyn. Kuka sellaista jaksaa lukea....lehden levikkiä kasvatetaan väkisin näyttämään hyvältä tarjoamalla sitä jatkuvasti puoli-ilmaiseksi lehtimyyjien kautta.
 
Viimeksi muokattu:

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Eikö lähtökohdan pitäisi olla aina se, että peluutetaan sellaista kiekkoa, joka on parasta kulloisellekin materiaalille? Ei Bluesin materiaalilla kannata pelata kalpamaista kiekkokontrollia eikä KalPan bluesmaista taistelevaa "pystysuunnan kiekkoa". En näe, että näistä mikään tuhoaa suomalaista kiekkoa. Tärkein pelaajien kehitystyö tehdään edelleen junnupuolella, jossa täytyy saada lisättyä yksilötaitoa sen ainaisen luistelukoohottamisen sijaan.

Ja kääntäen: jos valmentajalla on tietty tapa peluuttaa joukkuetta, niin yleensä valmentaja pyrkii myös hankkimaan siihen sopivia pelaajia. Esim. Dufva ja hänen ryhmänsä, ne jotka eivät ole JYPin kokonaispakettiin (pelitapa, vaatimustaso etc.) sopeutuneet, ovat saaneet myös poistua. Ainoa poikkeus on Vatanen, muut pelaavat tiukasti sapluunan mukaan tai istuvat sitten penkillä.

Tuohon junnupuoleen: aika pitkälle päästäisiin muutamalla sääntömuutoksella, mutta ei siitä sen enempää tähän ketjuun.
 

Fordél

Jäsen
Ja kääntäen: jos valmentajalla on tietty tapa peluuttaa joukkuetta, niin yleensä valmentaja pyrkii myös hankkimaan siihen sopivia pelaajia. Esim. Dufva ja hänen ryhmänsä, ne jotka eivät ole JYPin kokonaispakettiin (pelitapa, vaatimustaso etc.) sopeutuneet, ovat saaneet myös poistua. Ainoa poikkeus on Vatanen, muut pelaavat tiukasti sapluunan mukaan tai istuvat sitten penkillä.

Kyllä, siksi yksi merkittävä tekijä menestyvässä joukkueessa on taustaorganisaation tekemisen laatu: pystyykö se hankkimaan juuri oikeanlaisia palasia valmentajan pelitapaan? Sitten on vielä ne tapaukset, joissa valmentaja tulee kesken kauden joukkueeseen, jolloin on tultava toimeen sillä pelaajamateriaalilla, joka on kasattu edellisen valmentajan aikana.

Ihmettelen Sihvosen analyyseissä myös sitä, että miksi analyysit kattavat yleensä vain hyökkäyspelaamisen. Toki poikkeuksiakin on, mutta miksei Sihvonen anna enemmän tunnustusta puolustuspelaamisen hyvästä organisoinnista? Tällöin voisivat ne valmentajat, jotka eivät ehkä pelaa tätä "modernia kiekkokontrollia" saada tunnustusta sentään hyvästä puolustuspelin organisoinnista.
 

K.Pylkkänen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Vaara on vain siinä, että Suomessa ajaudutaan heikomman materiaalin perusteella peluuttamaan flipperikiekkoa kun sillä menestytään täällä. Missään muualla ei sitten pärjätäkään ja mielestäni Sihvonen kritisoi ihan aiheesta. Ei kyse ole vain voittamisesta vaan myös pelaajien kehittämisestä ja pysymisestä kansainvälisessä kilpailussa mukana.

Ja tämä kritiikki tuli yhden, ehkä kauden tunnelatautuneimman pelin, perusteella. Onko finaalit ja etenkään niiden viimeiset ottelut koskaan mitään pelitapojen paraatimarssia? Kun adrenaliinit jyllää veressä ja maitohapot pohkeissa, niin koko hommasta karisee hienoudet pois. Ei kai tämän yhden finaaliottelun pelintaso kerro juurikaan mitään siitä, miten Pikkarainen, Törmänen ja muut mestisvalmentajat treenauttavat joukkueitaan. Koko Sihvosen kirjoitus oli aivan käsittämätön moraalinen riman alitus. Vaikka jääkiekkovalmentajan tulee julkisuuden henkilönä sietää kaikenlaista, niin ei sen enempää Törmänen kuin Pikkarainenkaan ansainnut tuommoista palautetta. Pikkaraista on menestys seurannut viime vuodet kuin hai laivaa ja miehellä on selkeästi näkemystä, minkälaista jääkiekkoa hänen joukkueensa pelaa. Törmänen taas nuorena valmentajana ja nuorella joukkueella kylmän viileästi hoiti mestispytyn Vaasaan. Molemmat valmentajat ovat hienosti evoluution ratsailla. Sitten tulee tämä yksi hyväkäs jakelemaan jotain ehtoja! Moraalista ja inhimillistä selkärankaa on Sihvosen kirjoituksista turha etsiä. Sieltä mennään puron yli, mistä lyhin aasinsilta kritiikkiin ja näsäviisasteluun löytyy.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Ja tämä kritiikki tuli yhden, ehkä kauden tunnelatautuneimman pelin, perusteella. Onko finaalit ja etenkään niiden viimeiset ottelut koskaan mitään pelitapojen paraatimarssia? Kun adrenaliinit jyllää veressä ja maitohapot pohkeissa, niin koko hommasta karisee hienoudet pois. Ei kai tämän yhden finaaliottelun pelintaso kerro juurikaan mitään siitä, miten Pikkarainen, Törmänen ja muut mestisvalmentajat treenauttavat joukkueitaan.

Niin ja tähän kun lisätään, että kyseessä ovat Suomen Top-20:ssä sijoilla (approx.) 15-20 olevat joukkueet niin tuo Petterin itkupotkuraivari kuulostaa entistä naurettavammalta...
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko finaalit ja etenkään niiden viimeiset ottelut koskaan mitään pelitapojen paraatimarssia?

Ainakin keväällä 2008 TuTon voittaessa mestaruuden voidaan puhua pelitavan paraatimarssista.

Mielestäni Sihvosella on edelleen pointtinsa, mitä tulee jääkiekon kehittymiseen. Silti pitää sanoa, että tunnetta ja taistelua oli näissä finaaleissa enemmän kuin ehkä koskaan ja sen takia ne olivat huomattavasti mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin vaikka tuo mainittu kevät 2008.
 

K.Pylkkänen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Mielestäni Sihvosella on edelleen pointtinsa, mitä tulee jääkiekon kehittymiseen. .

On sillä pointsia. Se vielä puuttuisi, että ihan lämpimikseen haukkuu menestyjiä. Pointsien perusteet perustuvat aina vaan niin pieneen ja valikoituneeseen (valikoituun) otokseen, että ei uskoisi miestä maisteriksi. Jos puhutaan suomalaisen jääkiekon kehittymisestä isossa kuvassa, ei voida yhdelle pelille antaa kovin suurta painoarvoa. Ja jos antaisikin, niin miksi Sihvonen ei kirjoita vaikkapa siitä näkökulmasta, miten paljon toiseksi korkeimmallekin sarjatasolle saadaan tunnetta ja intohimoa mukaan. Kai se on suomalaisen jääkiekon kehittymistä, että saatiin (viimeistään nyt) hullu kiekkokaupunki Vaasa takaisin elävien kirjoihin ja varmasti Mikkelikin heräilee unestaan pikku hiljaa. Sekö kehittää, että aina kaivetaan kritisoitavaa.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Jos puhutaan korkeimmasta tasosta, Suomen mittakaavassa maajoukkueesta, suurelle osalle kannattajista (ja luulen, että myös pelaajista) on ihan yksi lysti millä tavalla menestys tulee, jos sitä oikeasti tulee. Jos joku päävalmentaja ottaa viidestä MM-turnauksesta vaikka kolme mitalia joista vähintään yksi kultaa, kenenkään ei pidä välittää pelityylistä. Toki joku inhorealistinen "kiekko päätyyn ja perään" -tyyli voi pidemmällä periodilla vaikeuttaa menestymistä, koska pelaajat eivät tyylillä juuri kehity. Tosin - kehittyvätkö ne enää maajoukkueessa hirveästi? Eiköhän ne kehitysaskelet oteta omissa seurajoukkueissa ja tulla näyttämään ne taidot maajoukkueeseen.

Jos puhutaan minkä tahansa kilpasarjan viimeisestä finaalista, sama mentaliteetti tulee vallita. Ihan sama miten voitetaan, kunhan voitetaan. SM-liigassa tämän voi ajatella vallitsevan jonkin verran pidempäänkin kuin viimeisen finaalin ajan, mutta siinä Petteri on vähän oikeassakin, että Mestiksen kuuluisi vielä jotenkin kehittää pelaajia ja näin ollen tyylilläkin on väliä. Ei kuitenkaan viimeisessä finaalissa. Tilanne on sinänsä vähän ristiriitainen, koska valmentajat (yksilöinä) haluavat mestiksestä liigaan ja päästäkseen sinne, on menestyttävä. Siksi tuo voiton maksimointi tulee tehtyä jo aiemmassa vaiheessa, ei vasta viimeisessä finaalissa.

PS menee mielestäni metsään myös siinä, että hän kuvittelee kaikkien joukkueiden pelaavan aina sen oman pelikirjan mukaan ja vain sen. Olemme kuitenkin lukeneet mittavista "vakoiluorganisaatioista", jossa vastustajan heikot kohdat selvitetään. Miksi ne selvitettäisiin, ellei tarkoituksena olisi muuttaa omaa peliä vastustajan mukaan? Tottakai peliä muutetaan radikaalistikin riippuen vastustajasta, omasta kokoonpanosta, pelipaikasta, ottelurytmistä, panoksista, edellisestä pelistä, henkisestä vireydestä... On ihan puhdasta paskaa, että jos vastustavalla joukkueella ei ole kiekollisia pakkeja, oma joukkue ei tähän iskisi kiinni. Ja jos iskee kiinni, pelikirjan tulee sisältää syvälle karvaamista, takakarvaa. Tämä taas tarkoittaa vireitä jalkoja, lyhyitä jalkoja, nopeita hyökkääjiä. Tarkoittaa sitä, että tämän takia voidaan muuttaa kokoonpanoa tai ainakin sitä pelitapaa.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Mitenköhän ylistetyn Juhani Tammisen 60-minuutin paine eroaa näikkapa nyt Törmäsen tai Pikkaraisen pelaamasta kiekosta. Aikalailla samanlaista koohotusta oli Sportin peli kaksi vuotta sitten kuin mitä molemmat joukkueet pelasivat nyt mestisfinaalissa.

Uudessa Urheilulehdessa Sihvonen muuten kirjoittaa, että kytkin nousee HPK:n B-junnuista koska resurssit eivät ole riittävällä tasolla.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Uudessa Urheilulehdessa Sihvonen muuten kirjoittaa, että kytkin nousee HPK:n B-junnuista koska resurssit eivät ole riittävällä tasolla.
Vapaasti suomennettuna tarkoittaa, ettei Petterille ollut juuri nyt eikä myöhemminkään käyttöä liigaringissä. Halua Petterillä olisi ollut, sen on myöntänyt itsekin.

Hienoa, että Petteri kuitenkin ehti ja jaksoi tuoda kiekkokulttuurin Hämeenlinnaan, aivan kuten Tami Poriin, Ouluun ja Vaasaan.
 

scholl

Jäsen
Vaara on vain siinä, että Suomessa ajaudutaan heikomman materiaalin perusteella peluuttamaan flipperikiekkoa kun sillä menestytään täällä. Missään muualla ei sitten pärjätäkään ja mielestäni Sihvonen kritisoi ihan aiheesta. Ei kyse ole vain voittamisesta vaan myös pelaajien kehittämisestä ja pysymisestä kansainvälisessä kilpailussa mukana.


Suomi on voittanut tasan kerran ja silloinkin oli ulkomaalainen valmentaja. Tuntuu, että suomalaisessa kulttuurissa ei edes tahdota voittaa, vaan tehdään asiat mielummin kirjan mukaan. Sehän on kuin Japanin ydinvoimalaonnettomuus. Asioita olisi voitu tehdä paremmin, mutta kun ohjeissa vuodelta kivi ja miekka lukee a+b=e niin on pakko mennä niillä ohjeilla eteenpäin. Jukka Jalonenkin taisi yrittää olympiakisoissa luennoida pelikirjastaan aamusta iltaan ja välillä niitä opuksia lähetettiin ties minne, koska joku Hartwall Areenankin vahtimestari löysi sellaisen, mutta lopputulos taisi olla se, että pelaajat totesivat keskenään: "mitä helvettiä se hörisee" ja alkoivat pelata omaa peliään kunnes Olli Jokinen päätti, että hän haluaa pronssimitalin.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Mutta joo, kuten Sihvonen on itsekkin myöntänyt, hän vetää tarkkaan harkittua roolia. Se vaan alkaa pikku hiljaa kääntyä miestä ja hänen työnantajaansa vastaan. Nimimerkillä Urheilulehden entinen tilaaja.

Tuota Sihvosen tuhoa on ennustettu siitä lähtien kun hän alkoi kirjoittaa jääkiekosta. On paljon niitä jotka sanovat lopettaneensa Urheilulehden tilaamisen Sihvosen vuoksi, mutta täytyy niitäkin olla paljon, jotka tilaavat lehteä Sihvosen vuoksi. En itse usko tähän tuhoon niin kauan kuin karjalalippikset jaksavat kiukutella Sihvosen mielipiteistä.

Sihvonen on ainutlaatuinen ilmiö suomalaisessa mediassa. Hänen ainutlaatuisuutensa johtuu ennen muuta siitä, että hän hoksasi ensimmäisenä kuinka tyhmää porukkaa jääkiekkoväki on. Jääkiekkoväessä on vielä aivan liikaa porukkaa, jotka vetävät kättä lippaan siinä vaiheessa kun joku akateeminen on eksynyt kirjoittamaan lätkästä. Sihvosen kaltainen performanssi olisi täysin mahdoton kulttuuriväen keskuudessa. Lätkäväki sen sijaan nielee Petterin egoboostailun, koska kenelläkään ei näytä olevan kanttia ottaa itse Sihvosta karvoineen päivineen analyysin kohteeksi.

Missä muualla voisi kaveri uhota olevansa ykkösanalyytikko yhdessä lajissa ja potentiaalinen toisessa (jalkapallo)? Voi tietysti olla, että todelliset viisaat kuten Westerlund ja Kuusela eivät noteeraa Sihvosta lainkaan, mutta eiköhän tällaiselle öykkäröinnille olisi kuitenkin syytä jo päästää röhönauru. Huomioiden senkin, että Sihvosen metodi pelin analyysille (syöttöketjujen laskeminen) ei sekään nyt kovin korkeatasoista ole. Kirjallisuustiedettä lukeneena hän osaa panna peräkkäin paljon merkityksettömiä sanoja, luoda todellisuutta, joka kukaan muu ei näe ja jota jotkut pitävät kovastikin syvällisinä.

Sihvonen ei tietenkään vapaaehtoisesti lähde julkisuudesta. Hänellä on myös muuan kiintoisa ominaisuus, kyky käyttää negatiivista energiaa ravinnokseen. Eittämättä tulee mieleen tietty scifisarja moisesta oliosta. Sihvonen elää ja hengittää huomiosta, vaikka tämä huomio pääsääntöisesti on kielteistä. Tällainen ominaisuus on erittäin hyvä toimittajalle, jonka kirjoitukset eivät nimenomaan perustu analyysille vaan "analyysille", joka on täysin tarkoitushakuista myynninedistämiseen tähtäävää korvasyyhykirjoittelua. Milloin joku huippuvalmentaja on pitänyt Sihvosen analyyseja oivaltavina?

Minusta Sihvonen jatkaa varmaan niin kauan kuin Urheilulehden nettisivuilla on vipinää. Luultavasti vasta uusi sukupolvi jääkiekkoväkeä on sen verran fiksua (medialukutaitoista), ettei tosissaan provosoidu Sihvosesta, vaan nauttii pelistä sellaisenaan, ilman "asiantuntijoiden" tulkkausta.
 

wundermann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LUFC
Kaikessa Sihvoseen kohdistuvassa kritiikissä kannattaa kuitenkin muistaa, että hän on edelleen oikeastaan ainoa jääkiekkotoimittaja joka edes pyrkii analysoimaan taktisia asioita syvemmin. Seppänen käsittelee näitä asioita myös jonkin verran nykyään. Muissa medioissa ei kuitenkaan ole yhtään, siis yhtään, toimittajaa joka edes pyrkisi kirjoittamaan taktisista asioista. Nämä Pekka Jaloset ja Vesa Rantaset kirjoittavat vain tähtipelaajista ja ilmiöistä. Luultavasti heillä ei riitä kompetenssi edes tajuta niitä pelitaktisia asioita. Vuosikausia analyysi medioissa oli luokkaa "liike oli parempaa", "joukkue B halusi voittoa enemmän" tai "läheltä ylös". Vaikkei taktisia asioitakaan pidä korostaa liikaa, on surullista ettei niistä asioista ole kuultu mitään ennen Sihvosta.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mennääs Sihvosen kärjistys-miinaan, mutta väheksymällä tunteen merkitystä ja painottamalla jatkuvasti pelkkää pelitapaa, Sihvonen antaa ymmärtää olevansa kliinisen ja kellontarkan järjestelmällisen jääkiekon ystävä.

Jos ei playoff-kiima ja tunteiden leiskunta nappaa, niin kandeis varmaan hankkia joku EASports NHL, johon on ohjelmoitu kaikki pelit valmiiksi ja jossa pelaajat tekevät täsmälleen oikeita ratkaisuja pelikirja-jääkiekon puitteissa. Siinä voi sitten hekumoima kalsareillaan, kyynel silmäkulmassa täydellisen jääkiekon parissa.

Tunteet sivuun, pelitapa rules! Ymmärrän pointin, mutta onneksi meille playoff-kiekon ystäville tästä kokonaisuudesta löytyy aina yksi muuttuva tekijä: Luomakunnan kruunu, maapallon pikku kusiainen, Ihminen.
 

wundermann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LUFC
Mennääs Sihvosen kärjistys-miinaan, mutta väheksymällä tunteen merkitystä ja painottamalla jatkuvasti pelkkää pelitapaa, Sihvonen antaa ymmärtää olevansa kliinisen ja kellontarkan järjestelmällisen jääkiekon ystävä.

Jos ei playoff-kiima ja tunteiden leiskunta nappaa, niin kandeis varmaan hankkia joku EASports NHL, johon on ohjelmoitu kaikki pelit valmiiksi ja jossa pelaajat tekevät täsmälleen oikeita ratkaisuja pelikirja-jääkiekon puitteissa. Siinä voi sitten hekumoima kalsareillaan, kyynel silmäkulmassa täydellisen jääkiekon parissa.

Tunteet sivuun, pelitapa rules! Ymmärrän pointin, mutta onneksi meille playoff-kiekon ystäville tästä kokonaisuudesta löytyy aina yksi muuttuva tekijä: Luomakunnan kruunu, maapallon pikku kusiainen, Ihminen.

Koko Sihvoseen liittyvän keskustelun suurin ongelma on se, että ihmiset ovat valmiita kumoamaan jonkin toisen asian vaikutuksen kokonaan ja vastaavasti pitävät jotain toista asiaa ainoana merkityksellisenä. Kyllähän lätkässäkin on pakko puhua koko paketista, pelaajamateriaali, taktiikka, motivaatio, siinäpä varmaankin ne tärkeimmät. Taktiikasta puhuminen ei välttämättä tarkoita sitä, että noilla kahdella muulla ei olisi mitään merkitystä. Kaikki osa-alueet vaikuttavat. Teoriatason hyvällä taktiikalla ei tee mitään, jos sitä ei saa "myytyä" tai harjoitettua joukkueelle, tai jos pelaajamateriaalin taso ei riitä sen toteuttamiseen. Vastaavasti pelkkä tunne ei myöskään kanna yhtään mihinkään, jos pelaajat tai taktiikka ovat huonoja. Hyvillä pelaajilla ei myöskään tee mitään, jos taktiikka tai motivaatiotekijät ovat huonolla tolalla.

Onhan Sihvonenkin muuten sanonut moneen otteeseen, että ylivoimaisesti tärkein vaikuttava tekijä on pelaajamateriaali.
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan must laittaa tähän ketjuun:

Tupa kiinni hamemies!

Linkissä Urheilulehden sivuilla Petteri ampuu kovilla.
Kuinka yllättävää, että ko. juttua ei voi kommentoida. Jutusta sen verran, että omasta mielestäni on aika noloa, että Urheilulehti on valinnut noinkin tökerön linjan. Sihvonen saa olla aivan mitä mieltä tahansa sinänsä, mutta asian sanominen haukkumalla on häkellyttävän ala-arvoista. Sivistyneen kielen käyttäminen on sentään ymmärtääkseni journalismin perusarvoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös