Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[Fordél]

"Ja yleisön tulee oppia sille, että jääkiekosta tulee hiljalleen pelikirjapeli, sen vanhan kohkaamisen ja taistelujen temmellyskentän sijaan."

Tämän ennustaminen vaatii yhtä paljon taitoa kuin ennustaa osuuko itsenäisyyspäivä tänäkin vuonna joulukuun kuudennelle päivälle.

Tottai pitkällä tähtäimellä jääkiekko tulee kehittymään yhä taktisempaan ja hallitumpaan suuntaan, koska tietotaito suht nuoresta lajista lisääntyy koko ajan. Näinhän on tapahtunut lähes koko sen historian ajan. Samalla tavalla kun vaikka jalkapallossa pelitapa on kehittynyt vuosikymmenten saatossa yltiöhyökkäävästä tarkkaan puolustuspelaamiseen, tulee lätkäkin kehittymään omalla tavallaan. Kun tieto lajista lisääntyy ja pelaajat kehittyvät, tulee lajikin muuttumaan. Tämä on ihan normaalia lajin kehitystä. Sama tulee tapahtumaan varmasti esimerkiksi salibandyssä eli ei tarvi olla mitenkään kova ennustaja, jos veikkaa, että siinäkin tulevat jatkossa maalimäärät tippumaan kun pelaaminen kehittyy ja tiivistyy.

Mutta pelitavan tärkeys ei sulje pois sitä etteikö lajissa nähtäisi myös taistelua ja temmellystä. Kyse on inhimillisestä toiminnasta, jossa peliä pelataan loppupeleissä selkärangasta ja sydämellä eikä mistään pelikirjasta. Peli ratkotaan jatkossakin kaksinkamppailuiden voiton myötä. Jotta niitä kaksinkamppailuja voitetaan, täytyy olla taistelua, temmellystä, uskoa, luottamusta jne. Tottakai pelitapa tukee näiden kaksinkamppailuiden voittoa.

Sihvosen ajatusmaailma, jossa pelaajat toteuttavat säntillisesti pelikirjaa ja kannattaminen on sen joukkueen kannattamista, joka pelaa parhaiten pelikirjalätkää, hienoimpia rintamahyökkäyksiä, ryhmittää hyökkäyksiin lähtönsä parhaiten, ei vie mielestäni kiekkokulttuuria eteenpäin. Täytyy löytyä hyvä tasapaino kaikkien elementtien välillä. Tämäkin laji, kuten urheilu ylipäänsä, elää tunteesta, joka sytyttää niin pelaajat kuin katsojatkin.

 

[K.Pylkkänen]

Missä olet törmännyt tuohon Sihvonen vs Westerlund-asetelmaan? Onko jompi kumpi lausunut jotain siihen viittaavaa lähiaikoina, että tälläinen vastakkainasettelu olisi syntynyt?
.

Kuten kirjoitin TÄMÄ KESKUSTELU. Tässä jatkojan keskutelussa on hieman syntynyt asetelmaa, että kumpikos tapa on parempi. Vaikka tuskin kenenkään mielestä ne lopulta toisiaan vastaan sotivat. Keskusteluillakin on tapana kärjistyä tahtomattaankin, kun riittävän erimieltä asioista ollaan.

 

[TosiFani]

Mielestäni Westerlund pyrki osoittamaan asioiden tärkeysjärjestyksen jääkiekossa, ei asettamaan niitä vastakkain. Eli hänen mielestään tärkeintä jääkiekossa ovat sen suorittajat eli pelaajat, vasta tämän jälkeen tulee valmentajat pelikirjoineen. Vastakkainasettelua pelikirja vst. muu jääkiekko, ei tee kukaan muu kuin Sihvonen aiheuttaakseen keskustelua ja varmaan osaksi oman egonsa nostamiseksi (voi kutsua itseään johtavaksi analyytikoksi) sekä siffa tällä palstalla (luultavasti samasta syystä kuin Sihvonen, ehkä jopa tarkoitushakuisesti). Jääkiekko on pelikirja peli, se on ollut sitä jo vuosikymmeniä. Aina joukkueille on ollut taktiikka ("laidat kiinni ja vetoja"), nykyään vaan media (=Sihvonen) ylikorostaa tätä.

 

[K.Pylkkänen]

....

Yes! Tästä selkeämmässä muodossa omianikin ajatuksia.

Ja totta kai jääkiekko johonkin kehittyy, onhan se pallopelien "äpärä lapsi". EI kai siitä voi kuin ylöspäin mennä. Mutta siihen, muuttuuko se niin tieteelliseen suuntaan kuin Sihvonen antaa toisinaan ymmärtää, heittäisin ainakin kysymysmerkin.

 

[dana77]

Jääkiekko on pelikirja peli, se on ollut sitä jo vuosikymmeniä. Aina joukkueille on ollut taktiikka ("laidat kiinni ja vetoja"), nykyään vaan media (=Sihvonen) ylikorostaa tätä.

Mielestäni tässä ei nyt olla oikein asian ytimessä. Jääkiekon pelikirjamaisuus on ominaisuus, joka on siihen tullut kunnolla vasta viimeisimpien vuosikymmenien aikana. Siihen asti nuo "laidat kiinni ja vetoja" -ohjeet ovat olleet enemmän tuollaisia entisten pelaajien kokemuspohjaista tietoa, mutta nykyään monet valmentajat ja jääkiekon kehittäjät menevät jo niin paljon pidemmälle, etten itse puhuisi enää samasta asiasta.

Westerlund ja Summanen ovat Suomessa varmasti tunnetuimpia kattavista tilastollisista analyyseistään, että miten ja mistä jääkiekon maalit syntyvät (vastahyökkäykset, 3 sekuntia kiekonriiston jälkeen, maalitekosektorit). Tämän analyysin perusteella he kehittivät menestyvää pelitapaa ja peli kehittyi. Jossain vaiheessa on uuden analyysin ja uuden pelityylin aika (jatkuvasti?), sillä se mikä silloin oli menestyvää jääkiekkoa ei sitä välttämättä enää ole.

 

[siffa]

Mielestäni Westerlund pyrki osoittamaan asioiden tärkeysjärjestyksen jääkiekossa, ei asettamaan niitä vastakkain. Eli hänen mielestään tärkeintä jääkiekossa ovat sen suorittajat eli pelaajat, vasta tämän jälkeen tulee valmentajat pelikirjoineen. Vastakkainasettelua pelikirja vst. muu jääkiekko, ei tee kukaan muu kuin Sihvonen aiheuttaakseen keskustelua ja varmaan osaksi oman egonsa nostamiseksi (voi kutsua itseään johtavaksi analyytikoksi) sekä siffa tällä palstalla (luultavasti samasta syystä kuin Sihvonen, ehkä jopa tarkoitushakuisesti). Jääkiekko on pelikirja peli, se on ollut sitä jo vuosikymmeniä. Aina joukkueille on ollut taktiikka ("laidat kiinni ja vetoja"), nykyään vaan media (=Sihvonen) ylikorostaa tätä.

Miksi näitä vääriä väittämiä aina vaan esitetään uudestaan ja uudestaan? Pelaajien merkityksen ymmärtää jokainen, joka on ollut itse pelaajana ja/tai valmentanut jotain jääkiekkojoukkuetta. Kyse on ollut siitä, että onko pelaajien merkitys 85% (Tamminen) tai vähemmän. En ole nähnyt, että kukaan olisi väittänyt pelaajien merkityksen olevan missään tilanteessa alle 66%. Eli kaikki ovat täysin yksimielisiä siitä täysin selvästä asiasta, että pelaajien merkitys on omassa luokassaan ylitse muiden tekijöiden. Eiväthän nuo prosenttiluvut ole varsinaisesti mitenkään määriteltävissä, mutta valmentajien osuudeksi olen nähnyt määriteltävän 15%-33%. Pelikirjat ovat sitten osa tätä valmentajien merkitystä. Tässä suhteessa ei ole vastakkainasettelua Westerlund vs Sihvonen. Westerlund on kehittänyt Suomessa pitkalle viedyn pelikirja-analyysin ja kouluttanut siltäkin pohjalta satoja jääkiekkovalmentajia Suomeen.

Se, että käyn pelikirjakeskustelua mielelläni täällä JA:ssa, on minulle erittäin motivoivaa. Pääsin kiinni jääkiekon pelikirja-asioista kuutisen vuotta sitten, kun Jukka Rönkä avasi sille mahdollisuuden omassa lehdessään. Avasin taas jokin aika sitten pelikirjakeskustelun SM-liiga-osiossa. Siellä voi käydä sitä keskustelua, koska moderaattorit siirsivät vuosia sitten täällä käyneen vilkkaan pelikirjakeskustelun sille kuuluneeseen omaan keskusteluun.

 

[mjr]

Pelikirjat ovat sitten osa tätä valmentajien merkitystä.

Ja uskoakseni useimpien mielestä huomattavasti vähemmän merkittävä osa kuin valmentajan henkilöjohtamisen taidot. Totta kai on selvää, että Westerlundin erittäin merkittävä ulostulo ei juurikaan liity niin toisarvoiseen tekijään kuin Sihvosen egon ympärillä riehuvaan pelikirja-väittelyyn, mutta kyllä se osaltaan sitäkin valaisee. Merkittävää tietysti jutussa oli ylipäänsä valmentaja-keskeisyyden arvostelu ja pelaaja-keskeisyyden korostaminen. Myös juniori-valmennuksen suhteen (joka lienee itse asiassa se suomalaisen jääkiekkoilun ylivoimaisesti suurin ongelma): vangitaan potentiaaliset lahjakkuudet jonkun hetkellisen menestyksen (ja siis olennaisesti juniorivalmentajan egon) vangiksi sen sijaan, että määrätietoisesti ja pelaajakeskeisesti kehitettäisiin juniorien teknistä perustaitoa ja taitavuutta, ratkaisijoiden sijasta pyritään tekemään junioreista kurinalaisia pelikirja-robotteja. Mikä tuntuu siis olevan resepti perusmassan luomiseksi todellisten huippujen kustannuksella. (Huomiota tietysti herättää, ettei kukaan asiantunteva keskustelija oikeastaan puolella sanallakaan puutu Nuoreen Suomeen ongelmia hahmottaessaan - NS on myös jotakuinkin periferinen asia mitä tulee huippujääkiekkomme kehittämiseen.)

 

[K.Pylkkänen]

Kyse on ollut siitä, että onko pelaajien merkitys 85% (Tamminen) tai vähemmän. .

Olen hyvin paljon siffan kanssa samaa mieltä vastakkainasettelun näennäisyydestä, mutta koska tässä ketjussa on kyse Sihvosesta, ihmettelenkin aivan toista asiaa. Jos esimerkiksi tuo Tammisen prosentti pitää kutakuinkin paikkansa, niin miksi Sihvosen kirjoittelussa vähintään se 85% käsittää puhetta sitten pelikirjasta ja valmentajista, eikä palaajien merkityksestä? Voihan sitä toki kirjoitella omien intressiensä mukaisista aiheista, mutta on väsyttävää lukea päivästä toiseen raportteja pleijareista, joita tarkastelaan vain pelikirjan kautta. Eilisen pelin lyhyessä raportissa esiintyy sana "kiekkokontrolli" synonyymeineen kymmenkunta kertaa, sama sanan "pelikirjan" kanssa.?

 

[TosiFani]

Mielestäni tässä ei nyt olla oikein asian ytimessä. Jääkiekon pelikirjamaisuus on ominaisuus, joka on siihen tullut kunnolla vasta viimeisimpien vuosikymmenien aikana. Siihen asti nuo "laidat kiinni ja vetoja" -ohjeet ovat olleet enemmän tuollaisia entisten pelaajien kokemuspohjaista tietoa, mutta nykyään monet valmentajat ja jääkiekon kehittäjät menevät jo niin paljon pidemmälle, etten itse puhuisi enää samasta asiasta...

Totta kai pelitaktiikka/ -kirja ovat kehittynyt huimasti vuosien varrella, mutta väittäisin, että esim. Korven 80-luvulla luomassa "poltetun maan taktiikkassa" oli hyvinkin paljon sovittuja liikeratoja.

 

[Erämaan kettu]

Mielestäni tässä ei nyt olla oikein asian ytimessä. Jääkiekon pelikirjamaisuus on ominaisuus, joka on siihen tullut kunnolla vasta viimeisimpien vuosikymmenien aikana. Siihen asti nuo "laidat kiinni ja vetoja" -ohjeet ovat olleet enemmän tuollaisia entisten pelaajien kokemuspohjaista tietoa, mutta nykyään monet valmentajat ja jääkiekon kehittäjät menevät jo niin paljon pidemmälle, etten itse puhuisi enää samasta asiasta.

Lievänä OT:nä kannattaa tutustua vuonna 1951 kirjoitettuun Lloyd Percivalin teokseen Hockey Handbook. Se, että jääkiekon "pelikirjamaisuus" (hyi vittu mikä sana), on tullut enemmän esille suomalaisessa urheilumediassa ja ns. syvien rivien jääkiekkokeskusteluissa (jatkoaika, ym.), ei tarkoita sitä etteikö peliä nimeltä jääkiekko olisi analysoitu ja kehitetty jo vuosikymmeniä.

 

[Fordél]

Pelikirjat ovat sitten osa tätä valmentajien merkitystä. Tässä suhteessa ei ole vastakkainasettelua Westerlund vs Sihvonen. Westerlund on kehittänyt Suomessa pitkalle viedyn pelikirja-analyysin ja kouluttanut siltäkin pohjalta satoja jääkiekkovalmentajia Suomeen.

Tämähän on päivänselvää, että pelitapa on yksi valmentajan työkaluista, mutta nyt onkin keskusteltu siitä, että kuinka tärkeä se on? Westerlund nosti vallankumouksessaan esiin humaanimmat arvot eikä pelitavallaisia asioita, jotka tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta kolmantena. Uskon, että tässä kohdin tulee eroavaisuuksia Sihvosen ja Westerlundin välillä.

Ja voisitko muuten vastata niihin esittämiini kysymyksiin, kiitos.

 

[Maple Leaf]

"Jääkiekossa tulee ensisijaisesti pelata koko ajan ylöspäin pystysuunnassa, mutta ei missään nimessä koko aikaa." — Petteri Sihvonen, UL

Jos itsensä kehtaa nimetä "johtavaksi analyytikoksi" lausuen tällaisia banaliteetteja, ei pidä ihmetellä, jos oikeat valmentajat eivät lähde nimeämään "johtavaa analyytikkoa" johtavaksi analyytikoksi.

 

[Fordél]

Olen hyvin paljon siffan kanssa samaa mieltä vastakkainasettelun näennäisyydestä, mutta koska tässä ketjussa on kyse Sihvosesta, ihmettelenkin aivan toista asiaa. Jos esimerkiksi tuo Tammisen prosentti pitää kutakuinkin paikkansa, niin miksi Sihvosen kirjoittelussa vähintään se 85% käsittää puhetta sitten pelikirjasta ja valmentajista, eikä palaajien merkityksestä? Voihan sitä toki kirjoitella omien intressiensä mukaisista aiheista, mutta on väsyttävää lukea päivästä toiseen raportteja pleijareista, joita tarkastelaan vain pelikirjan kautta. Eilisen pelin lyhyessä raportissa esiintyy sana "kiekkokontrolli" synonyymeineen kymmenkunta kertaa, sama sanan "pelikirjan" kanssa.?

Tätä minäkin olen ihmetellyt. Jos valmentajan osuus koko paletista on sen 16-33% ja pelitapa on sitten tästäkin vain osa niin miksi Sihvonen kutsuu itseään maan johtavaksi analyytikoksi? Kaveri analysoi vain pientä osaa koko lajista. Oikea termi olisi maan johtava pelitapa-analysoija, jolloin voimme antaa hänen analyyseilleen oikean painoarvon sikäli kun ne koskevat kokonaisuutta.

Juuri tämän takia olikin mielestäni todella hienoa lukea Westerlundin analyysia valmentamisesta, koska se kattoi paljon muitakin osa-alueita. Tällaista analyysiä olen täällä jo pitkään peräänkuuluttanut ja olisi hienoa jos niitä tulisi jatkossakin enemmän. Sihvoselta kun emme saa kuin pientä pelin osa-aluetta koskevia analyysejä sekä tietysti näitä henkilökohtaisuuksiin meneviä heittoja ala Erholtzin perhe ja Sheddenin vaimo.

 

[dana77]

Ja uskoakseni useimpien mielestä (pelikirjat ovat) huomattavasti vähemmän merkittävä osa kuin valmentajan henkilöjohtamisen taidot.

Miten ihmeessä tätä asiaa mitataan? Laitetaan vastakkain henkilöjohtaja jolla ei ole mitään osaamista jääkiekosta (esim Mikael Jungner) ja joku pelikirjaosaaja jolla ei ole tippaakaan osaamista henkilöjohtamisesta (Petteri Sihvonen) ja katsotaan, että kumpi voittaa?

Muutenkaan en ymmärrä, että miten ihmeessä noita prosenttilukuja lasketaan tai tulkitaan eri osa-aluieiden tärkeyksiä arvioidessa? Selvyyden vuoksi joku voisi vaikka esimerkkinä arvioida että kumpi on tärkeämpi ratti vai kaasu autoa ajaessa.

 

[Fordél]

Miten ihmeessä tätä asiaa mitataan? Laitetaan vastakkain henkilöjohtaja jolla ei ole mitään osaamista jääkiekosta (esim Mikael Jungner) ja joku pelikirjaosaaja jolla ei ole tippaakaan osaamista henkilöjohtamisesta (Petteri Sihvonen) ja katsotaan, että kumpi voittaa?

Ja toisella on kokemusta valmentamisesta ja pelaamisesta kun taas toisella ei kummastakaan.

Jos vaadit asioille mittaamalla saatuja perusteita niin sitten voit vaikka veli Siffan kanssa keskustella viivelähtöjen määrästä yms. Muutenhan nämä keskustelut perustuvat pitkälti eri asiantuntijoiden lausuntoihin asioista, jotka he ovat hankkineet uransa aikana havainnoimalla. Toiset valmentamalla maajoukkuetta ja ollen mukana pitkään suomalaisessa huippukiekkoilussa, toiset valmentaen Pelsuja ja KooKoota sekä ollen mukana Urheilulehden toimittamisessa ja sitten on vielä meitä, jotka seuraamme asioita katsomosta.

 

[TosiFani]

Miten ihmeessä tätä asiaa mitataan? Laitetaan vastakkain henkilöjohtaja jolla ei ole mitään osaamista jääkiekosta (esim Mikael Jungner) ja joku pelikirjaosaaja jolla ei ole tippaakaan osaamista henkilöjohtamisesta (Petteri Sihvonen) ja katsotaan, että kumpi voittaa?...

Jos joukkueilla on sama materiaali, Jungerin joukkue voittaa runkosarjassa Sihvosen joukkueen, koska jääkiekko on sen verran yksinkertainen peli, että Junger oppii sen lainalaisuudet aika nopeasti.

 

[dana77]

Kukahan kysyisi Jungeria ensi vuodeksi jonkun keskinkertaisen B-junnujoukkueen valmentajaksi, että voitaisiin tuo asia ratkaistuksi... Oma veikkaukseni voittajasta olisi nimittäin tuo toinen.

Kuitenkin asia joka näistä hupsuista pelikirja vs. henkilöjohtaminen keskusteluista unohtuu on, että jokaisella joukkueella on jonkinlainen pelitapa. Jos se ei valmentajan pelikirja, niin sitten se on ketjun sentterin pelikirja. Melko sekavaa se toki on jos jokainen ketju pelaa sentterinsä näköistä peliä. Kuitenkin joistain pelaajista tulee kohtuullisen hyviä valmentajia jo pelkän pelaajakokemuksensa pohjalta.

Toinen juttu on, että valmentajalla ei ole mitään pelikirjaa, niin hänellä ei myöskään voi olla mitään ohjeita pelaajille, että miten pitäisi pelata. Niinpä sillä, että miten hyvin hän osaa johtaa ei ole mitään väliä kun hän ei sitä tee.

 

[Knower]

Todennäköisesti Jatkoaika-skenessä kuulun Sihvosen klassisiin klaanilaisiin, mutta se ei estä minua pitämästä Veikkaajan juttua erittäin hyvänä. Tässä kun joukkuelajin pääsarjatasolla toimii, tiivistäisin nykynäkemykseni siten, että tärkeintä valmennuksessa on kaikki. En mä osaa ainakaan asettaa yhtä osaa tärkeämpään rooliin kuin toista. Sen takia se valmentaminen onkin niin haasteellista - ei riitä, että klaaraat jonkun osa-alueen. Kasaamalla toimivan valmennustiimin pystyt ehkä ottamaan laajemmin eri osa-alueita huomioon, mutta se ei muuta sitä, että ollaksesi oikeasti menestyvä tekijä, et voi olla sosiopaatti tai toisaalta täydellisen pihalla pelin taktisista ulottuvuuksista.

Jos valmentaminen menee liian teknis-taktiseksi, joukkueen tekemisestä voidaan saada kohtuullisen tasaista. Tällöin kuitenkin pelaajissa piilevät henkilökohtaiset voimavarat ja vaistot jäävät hyvin usein käyttämättä. Ei nähdä hurmoksellista tekemistä, ei "ylitetä itseään" (hölmö termi, ei kukaan ylitä itseään vaan löytää itsestään piileviä kykyjä) ja pelaamista saattaa leimata virkamiesmäisyys. Jos mennään toiseen ääripäähän, joukkueen tekemiselle on leimallista ajoittaiset supersuoritukset ja toisaalta ihmeelliset romahdukset.

Valmentajan yksi haastavimpia tehtäviä on löytää se "fine line" sieltä jostain välimaastosta siten, että pelaaja tuntee pelaavansa omaa juttuaan ja omaa peliään, mutta että homma pysyy niin sanotusti paketissa kaiken aikaa. Tai suurimman osan aikaa. Lajin kuin lajin pääsarjatasolla parhaat jengit tuppaavat rankaisemaan höntyilystä melko rankasti.

Mutta. Pelikirjan, pelisysteemin, pelitaktiikan (valitse vähiten allergiaa aiheuttava termi) tulee toimia tekemisen perustana ja pelaajan tukena, siten että pelaaja kykenee parhaalla mahdollisella tavalla toteuttamaan itseään ja omia vahvuuksiaan. Ja samaan aikaan siten, että paketti pysyy kasassa. Kentällä pitää pelata peliä, ei pelisysteemiä. Mutta, ilman systeemiä käy huonosti.

Se harmaa alue, se harmaa alue...

 

[dana77]

Totta kai pelitaktiikka/ -kirja ovat kehittynyt huimasti vuosien varrella, mutta väittäisin, että esim. Korven 80-luvulla luomassa "poltetun maan taktiikkassa" oli hyvinkin paljon sovittuja liikeratoja.

Minulle tässä oleellista ei ole lopputulos (eli minkälainen pelikirja on) vaan se, että miten se on syntynyt. Jos jollain on Korven tutkimus&kehitystoiminnasta parempaa tietoa, niin mielelläni sen kuulen, mutta oma käsitykseni on, että hän on vielä old schoolia eli oppi on syntynyt omakohtaisen kokemuksen (yritys ja erehdys) perusteella. Eikä pidä sitäkään ymmärtää väärin, ihmiset ovat fiksuja olioita ja pystyvät pelkän "vaistonkin" avulla oppimaan tekemään asioita erittäin hyvin. Kuitenkaan tilastollisten asioiden ja todennäköisyyksien parissa ihmiset eivät syntyjään ole parhaillaan.

Hemmetti sen huomaa itsekin jääkiekkoa katsoessaan, kuinka sitä jännittää tiukkoja pelejä lähes 60 minuuttia, vaikka tiedossa on etukäteen että erikoistilanteet ja vastahyökkäykset sen käytännössä ratkaisevat ja loppu 45 minuuttia on vain turhaa läpsyttelyä.

 

[TosiFani]

Minulle tässä oleellista ei ole lopputulos (eli minkälainen pelikirja on) vaan se, että miten se on syntynyt. Jos jollain on Korven tutkimus&kehitystoiminnasta parempaa tietoa, niin mielelläni sen kuulen, mutta oma käsitykseni on, että hän on vielä old schoolia eli oppi on syntynyt omakohtaisen kokemuksen (yritys ja erehdys) perusteella...

Onko muunlaista oppimista? No, Korpi oli aikansa edellä kävijä, joka käytti taktiikan kehittämiseen hyväkseen tilastoja. Jopa minä olen tilastoinut 80-luvun lopulla Ässien a-junnujen tekemisiä. Homma oli varmasti alkeellisempaa kuin nyt, mutta näiden tilastojen perusteella valmentajat rakensivat teoreettisia malleja jo silloin. Eli "old schoolia" mutta kuitenkin teorian kautta käytäntöön siirtymistä.

 

[siffa]

Jos vaadit asioille mittaamalla saatuja perusteita niin sitten voit vaikka veli Siffan kanssa keskustella viivelähtöjen määrästä yms. Muutenhan nämä keskustelut perustuvat pitkälti eri asiantuntijoiden lausuntoihin asioista, jotka he ovat hankkineet uransa aikana havainnoimalla.

Olen todellakin tilastoinut tällä kaudella hitauden lähtöjen määriä olympiakisoissa, U20-kisoissa, SM-liigassa, KHL:ssä ja Mestiksessä. Ne kertovat minulle paljon joukkueiden käyttämästä pelin rytmittämisestä. Hitaista lähdöistä ovat keskustelleet/kertoneet mielipiteensä tällä kaudella mm. Jukka Jalonen, Hannu Jortikka, Juhani Tamminen, Pekka Virta ja Jukka Rautakorpi. Ville Nieminen on kertonut niistä tv:n pelistudiossa. Esim. SM-liigan neljän parhaan joukkueen joukkoon selvisi kolme hitaita lähtöjä pelikirjassaan sisältäneitä joukkueita. Voisin sanoa, että tällä sektorilla tapahtui melkoinen yllätys, kun nopeasti ja puolinopeasti hyökkäyksiin lähtevät joukkueet putosivat JYP:iä lukuunottamatta finaaliotteluiden ulkopuolelle. Tietysti tässä tilanteessa tulee mieleen kysymys siitä, että mikä se pelikirjan merkitys loppujen lopuksi saattaakin olla.

 

[Erämaan kettu]

Olen todellakin tilastoinut tällä kaudella hitauden lähtöjen määriä olympiakisoissa, U20-kisoissa, SM-liigassa, KHL:ssä ja Mestiksessä. Ne kertovat minulle paljon joukkueiden käyttämästä pelin rytmittämisestä. Hitaista lähdöistä ovat keskustelleet/kertoneet mielipiteensä tällä kaudella mm. Jukka Jalonen, Hannu Jortikka, Juhani Tamminen, Pekka Virta ja Jukka Rautakorpi. Ville Nieminen on kertonut niistä tv:n pelistudiossa. Esim. SM-liigan neljän parhaan joukkueen joukkoon selvisi kolme hitaita lähtöjä pelikirjassaan sisältäneitä joukkueita. Voisin sanoa, että tällä sektorilla tapahtui melkoinen yllätys, kun nopeasti ja puolinopeasti hyökkäyksiin lähtevät joukkueet putosivat JYP:iä lukuunottamatta finaaliotteluiden ulkopuolelle. Tietysti tässä tilanteessa tulee mieleen kysymys siitä, että mikä se pelikirjan merkitys loppujen lopuksi saattaakin olla.

Tässä tulee lähinnä mieleen kysymys siitä miten noita tilastoimiasi viivelähtöjä haluaa tulkita. Mitä kaikkia muita pelin osa-alueita olet tilastoinut? Pelkästään viivelähtöjen määrää katsomalla ei kokonaiskuvasta saane sen kummallisempaa kuvaa kuin vaikka laukausten määrästä. Toisin sanoen muitakin pelin osa-alueita pitäisi tilastoida, jotta pelistä saisi pelkästään tilastoja tuijottamalla edes jonkinlaisen kuvan.

 

[K.Pylkkänen]

. SM-liigan neljän parhaan joukkueen joukkoon selvisi kolme hitaita lähtöjä pelikirjassaan sisältäneitä joukkueita. Voisin sanoa, että tällä sektorilla tapahtui melkoinen yllätys, kun nopeasti ja puolinopeasti hyökkäyksiin lähtevät joukkueet putosivat JYP:iä lukuunottamatta finaaliotteluiden ulkopuolelle. Tietysti tässä tilanteessa tulee mieleen kysymys siitä, että mikä se pelikirjan merkitys loppujen lopuksi saattaakin olla.

Mitenkäs sitten itse vastaat omaan kysymykseesi? Onko hitaidenkin lähtöjen käyttö finalistien menestyksen salaisuus? Entä laajemmin? Eteneekö jääkiekko nyt sitten evoluutiossa hitaampaan suuntaan? Tähän mennessähän vertailussa historiaan, on ainoastaan puhuttu pelin nopeutumisesta ajan myötä?

 

[mjr]

Miten ihmeessä tätä asiaa mitataan? Laitetaan vastakkain henkilöjohtaja jolla ei ole mitään osaamista jääkiekosta (esim Mikael Jungner) ja joku pelikirjaosaaja jolla ei ole tippaakaan osaamista henkilöjohtamisesta (Petteri Sihvonen) ja katsotaan, että kumpi voittaa?

Muutenkaan en ymmärrä, että miten ihmeessä noita prosenttilukuja lasketaan tai tulkitaan eri osa-aluieiden tärkeyksiä arvioidessa? Selvyyden vuoksi joku voisi vaikka esimerkkinä arvioida että kumpi on tärkeämpi ratti vai kaasu autoa ajaessa.

Lähinnähän merkityksellinen vertailu olisi kahden valmentajan välillä, jossa toinen olisi selvästi taktisesti osaavampi, mutta avuton johtaja ja toisen vahvuudet olisivat päinvastoin. Tässä nyt on se ongelma, että näitä ensimmäisiä ei juuri tälläisissä asemissa näe (mikä tietysti kertoo siitä, mitkä ominaisuudet ovat niitä perusasioita). Mutta tälläisessäkin teoreettisessa tilanteessa toisi pelaajamateriaali - se ratkaisevin asia - niin suuria heittoja, että kuvaamanlaisesi mittaus olisi hyvin hankalaa. Ehkä olisikin vain luotettava sellaiseen empirialle perustuvaan common sense -ajatteluun, että johtajan asema vaatii kykyä johtaa, ja että vasta tällä perustalla pystyy tehokkaasti soveltamaan tietämystään ja saamaan alaisensa noudattamaan motivoituneesti ja tehokkaasti tästä tietämyksestä nousevia ohjeitaan.

 

[siffa]

Tässä tulee lähinnä mieleen kysymys siitä miten noita tilastoimiasi viivelähtöjä haluaa tulkita. Mitä kaikkia muita pelin osa-alueita olet tilastoinut? Pelkästään viivelähtöjen määrää katsomalla ei kokonaiskuvasta saane sen kummallisempaa kuvaa kuin vaikka laukausten määrästä. Toisin sanoen muitakin pelin osa-alueita pitäisi tilastoida, jotta pelistä saisi pelkästään tilastoja tuijottamalla edes jonkinlaisen kuvan.

Hyvä kysymys. Jääkiekko on niin nopea peli, että minä en pysty tilastoimaan kerta katselulla kuin yhtä asiaa kerrallaan. Tällä kaudella on ollut tilastointini kohteena pelin rytmitys eli lähdetäänkö hyökkäyksiin nopeasti, puolinopeasti, viiveellä vai kiekottelemalla (taaksepäin palautus). Aiempina kausina tilastoin lyhytsyöttöpeliä sentterille/laitureille, rintamahyökkäyksiä, kenttätasapainoa. Sitä ennen tilastoin taklauksia, kulmapelien rakenteita, ohjauspeliä, puolustuksen alue-/miesvartiointia. Kaiken entisen tilastoimani näen peleistä edelleen, mutta nyt on pelin rytmitys ollut erityistarkastelussa.

Mitä tarkoitat tuolla viivelähtöjen tulkinnalla? Niiden seuraaminen ja tilastoiminenhan on yksinkertaista rastin laittamista oikeaan ruutuun silloin, kun niitä peleissä esiintyy. Viivelähdöt olen määritellyt täällä jo useaan kertaan, joten en kertaa niitä.