Perussuomalaiset

  • 6 060 783
  • 47 185

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mullakin on keväällä edessä vaimon kaverin häät, jossa tarjolla on vain kala- ja kasvismenut. Ei tulisi mieleenkään nostaa tuosta minkäänlaista äläkkää, vaikka se kala olisi jotain kirsikkamonnia ananaskastikkeessa. Ja juomana sitä vitun Dr. Pepperia.

Sepä se. Jos tarjolla olisikin vain liha- ja kalamenu, varmasti joku nostaisi äläkän.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sen jälkeen kun ala-asteella minut pakotettiin syömään ruokia joista en pitänyt, niin päätin että vanhempana en laita mitään suuhun mitä en halua.

Mulla on vähän sama asia. Olen erittäin konservatiivinen kokeilemaan uusia ruokia ja makuja.

Mutta toisin kuin sinä, niin tämä on mielestäni ihan yksin omaan oma ongelmani, eikä sen pidä rajoittaa millään tavoin kenenkään muun elämää. En pyydä keneltäkään itselleni mitään erityiskohtelua, tai pakota seuruetta valitsemaan sellaista ravintolaa, mistä saisi juuri minulle mieluista ruokaa. Menen mukana vaikka mihin etniseen ja se on ihan niin yksinkertaista, että syön jos siltä tuntuu, mutta usein jätän kokonaan syömättä.

Kyllä aikuinen ihminen selviää hengissä, vaikka jättäisi aterian tai pari joskus välistä.

Toki olen itsekin saanut osakseni ihan tarpeeksi vauvakohtelua, eli sosiaalinen paine olla normaali ja kaikkiruokainen on kyllä edelleen vahva. Ei ole kyllä enää vuosikymmeniin jaksanut oikeastaan edes vituttaa se, kun joku puolituntematon ihminen kokee aiheelliseksi lässyttää siitä mitä ja miten aikuinen ihminen syö. Että "ota nyt vaikka vähän, tää on tosi hyvää" ja "mikset muka syö", niin kuin pikkulapselle. Moni pystynee samaistumaan tuohon, kun muistelee kuinka vaivaannuttavaa on, kun joku tyrkyttää alkoholia väkisin samalla tavalla.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
En sinänsä ihmettelisi, vaikka moni konservatiivisempi kansalainen olisi asiasta ihan oikeasti jossain määrin triggeröitynyt. Kun saat säännöllisesti lukea, miten eläinperäiset tuotteet ovat väärin niin ilmaston, kuin eläinten oikeuksien kannalta, moni Esa-Pekka ja Ulla-Maija saattaa reagoida: "Tehän ette minun kahvimaitoa ja kinkkusämpylää vie!"
Kyllä, vaikka tuolla vanhalla ruokalistalla hassuttelinkin, tuo triggeröityminen on ihan todellinen ilmiö. Sitä olen saanut todistaa omassa lähipiirissänikin. Se on kuitenkin mielestäni hyvin omituinen ilmiö, koska kukaan ei oikeasti ole viemässä Ulla-Maijan kahvimaitoa eikä Esa-Pekan sämpylää, ainakaan heidän omasta ruokapöydästään.

Harvoin kuulee kenenkään kapinoivan esim. liikuntasuosituksia vastaan, vaikka oma liikkuminen jäisi huomattavasti niiden suosittelemia määriä pienemmäksi. Enemmänkin ne tunnutaan ohitettavan olankohautuksella. Sen sijaan ravitsemussuositukset tuntuvat vyöryvän joidenkuiden Esa-Pekkojen ja Ulla-Maijojen ihon alle kuin pahimmatkin loiseläimet, vaikka ne ovat vain suosituksia eivätkä sääntöjä.

Mikä on näiden tuntemusten syynä? Pelko, epävarmuus, viha vai jokin paljon pienempi syy? Itse syön paljon kasviksia, mutta syön myös lihaa huomattavasti enemmän kuin ravitsemussuositukset suosittelevat. Syynä on pitkälti se, että pidän vain harvojen kasvipohjaisten proteiininlähteiden mausta. Toinen syy on se, että rakastan esimerkiksi pihvejä varmasti vähintään yhtä paljon kuin Teemu Selänne.

Häpeänkö ruokavaliotani? En lainkaan.
Toivoisinko syöväni vähemmän lihaa? Kyllä, ja söisinkin jos sen korvikkeeksi olisi tarjolla monipuolisesti yhtä maukkaita kasviperäisiä tuotteita.
 
Viimeksi muokattu:

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mulla on vähän sama asia. Olen erittäin konservatiivinen kokeilemaan uusia ruokia ja makuja.

Mutta toisin kuin sinä, niin tämä on mielestäni ihan yksin omaan oma ongelmani, eikä sen pidä rajoittaa millään tavoin kenenkään muun elämää. En pyydä keneltäkään itselleni mitään erityiskohtelua, tai pakota seuruetta valitsemaan sellaista ravintolaa, mistä saisi juuri minulle mieluista ruokaa. Menen mukana vaikka mihin etniseen ja se on ihan niin yksinkertaista, että syön jos siltä tuntuu, mutta usein jätän kokonaan syömättä.

Kyllä aikuinen ihminen selviää hengissä, vaikka jättäisi aterian tai pari joskus välistä.

Toki olen itsekin saanut osakseni ihan tarpeeksi vauvakohtelua, eli sosiaalinen paine olla normaali ja kaikkiruokainen on kyllä edelleen vahva. Ei ole kyllä enää vuosikymmeniin jaksanut oikeastaan edes vituttaa se, kun joku puolituntematon ihminen kokee aiheelliseksi lässyttää siitä mitä ja miten aikuinen ihminen syö. Että "ota nyt vaikka vähän, tää on tosi hyvää" ja "mikset muka syö", niin kuin pikkulapselle. Moni pystynee samaistumaan tuohon, kun muistelee kuinka vaivaannuttavaa on, kun joku tyrkyttää alkoholia väkisin samalla tavalla.

Hyvä viesti kokonaisuudessaan.

Boldasin tuosta sen, mikä tuntuu eniten meitä "eri mieltä olevia" rassaavan. Nythän nimenomaan tuolla ylioppilaskunnan bakkanaaleissa ideologisella päätöksellä ollaan haluttu rajoittaa niiden lihansyöjien elämää. Siihen kai tuo Tynkkysenkin purkauskin pääasiassa liittyy.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muut kädelliset syövät äärimmäisen vähän lihaa. Ihmisen lähimmällä sukulaisella simpanssilla liha ja muut eläinperäiset tuotteet (lähinnä lintujen munat) kattavat noin 6-8 prosenttia ruokavaliosta. Lihasta puolestaan ylivoimainen valtaosa on hyönteisiä ja vähäisessä määrin lintuja. Lähellä vesistöjä asuvat laumat syövät myös kalaa ja ovat kehittyneet hyviksi kalastajiksi. Punaista lihaa simpanssit syövät myös joskus, mutta äärimmäisen harvoin: saattavat saalistaa joskus pikkuapinoita.

Vaikka kädelliset - tai lähinnä suurista ihmisapinoista simpanssit, bonobot ja orankit - ovat hyvin sopeutuvaisia ja opportunistisia ruoan suhteen, ne eivät juuri punaiseen lihaan koske. Gorillat eivät syö ollenkaan mitään lihaa.

Ihmisellekin liiallinen punaisen lihan syönti on epäterveellistä (mm. nostaa kolesterolia ja lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen riskiä), kanan syöminen selvästi parempi ja kananmunien ja kalan syöminen terveellistä. Myös hyönteiset on todettu ihmisille erittäin terveelliseksi, mutta niistä olemme kulttuurillisesti vieraantuneet.

Ihmisen ruokaympyrä ei siis taida kovinkaan merkittävällä tavalla erota simpanssin vastaavasta. Eikä se ole ihmekään, sillä biologisesti niin samanlaiset lajit ovat kyseessä.

Tutkimus puoltaa, että terveyden ja hyvinvoinnin kannalta parasta on syödä hyvin kasvispainotteisesti. Kalaa on myös hyvä syödä paljon ja välillä myös kanaa. Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta punaista lihaa ei kannata syödä enempää, kuin 350 grammaa viikossa, joka vastaa noin kahta viikoittaista liha-ateriaa. Aikaisempi suositus oli 500 grammaa, joka vastaa noin kolmea viikoittaista liha-ateriaa, joten mikään mullistus tai maanjäristys tämä viimeinen suositus ei tosiaankaan ollut, vaikka jengi repikin siitä pieruverkkarinsa. Punaista lihaa saa hyvinkin siis syödä, muttei kannata syödä lähellekään niin maan perkeleesti, kuin suurin osa länsimaisista ihmisistä syö: se kun vaikuttaa negatiivisesti ihan ikiomaan hyvinvointiin.

Identiteettipolitikointi ruoalla on kyllä ihan vitun vatipäistä hönöilyä. Tosiasiat kun ovat tosiasioita.

Ei tämä niin dramaattinen juttu ole. Lihaa voi edelleen syödä, mutta ihan itse kullekin on kovasti parempi, ettei enempää kuin sen 2-3 ateriaa viikossa. Joten ei se jumalauta ole niin paha juttu - vaan ihan vaan hyvä - jos jossakin kokkareissa tai kissanristiäisissä ei olekaan tarjolla kasapäin nautaa.

Mutsi lähetti mulle joku aika sitten jonkun linkin, miten liian proteiinipitoinen ruokavalio vahingoittaa ihmistä. Noin suurin piirtein tuollainen juttu se oli, luin hyvin ylimalkaisesti sen. Tyttöystäväni sen sijaan haukkoi henkeään nähdessään luonani proteiinilisäravinnepurkin. Reilut pari kiloahan se purkki painaa toki. Mutta hänellä se pointti oli siinä, että tiedänkö minä, kuinka paljon porukkaa joutuu käydä dialyysihoidoissa "näiden aineiden" takia. No, tiedän minä. Ilmeisesti siis ensimmäinen luulee minun syövän päivässä pelkästään grillattua possua ja jälkimmäinen minun huuhtelevan sen alas proteiinijuomalla. Että aika railakkaasti päin metsää voi lähimmätkin ihmiset vetää johtopäätökset toisen ruokailutottumuksista.

Väitän syöväni melko tasapainoisesti ja suositukset kohtuullisen hyvin huomioon ottaen. Esimerksiksi lihavaihtoehdoista valitsen kanan. Salaattia, hedelmiä ja vihanneksia syön viikossa sen verran, että voisi luulla pelkäksi kasvissyöjäksi. Sen lisäksi otan LISÄproteiinia paristakin syystä. Ensimmäinen on se, että liikun päivittäin melko paljon. Harrastan sekä aerobista urheilua että lihaskuntourheilua, eli suomeksi sanottuna käyn salilla. Toinen on se, että 40 täytettyäni aloin huomata, kuinka lihakset alkoivat surkastua. Liikunnan puute oli yksi syy siihen, toinen oli liian proteiiniköyhä ruokavalio. Näiden lisäksi olen huomannut, että proteiinipitoinen ruoka pitää nälkää paremmin loitolla, eli ei myöskään tule himoittua herkkuja samassa määrin kuin ennen. Suoraan sanottuna aika harvoin. Että siitäkin tulee plussaa, kun yrittää saada tuon keskivartalon hoikempaan kuntoon.

Silti, ei tulisi mieleenkään jättää vaikkapa juhlat välistä sen takia, että siellä ei ole tarjolla lihaa! Suoraan sanottuna ihan älyvapaa noin niin kuin ajatuksen tasollakin.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Siihen kai tuo Tynkkysenkin purkauskin pääasiassa liittyy.

Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, Tynkkysen purkaus on hänelle ominaisesti laskelmoitu poliittinen liikahdus. Varmaan herättää huomiota muillakin palstoilla kuin Jatkoajassa ja sitä Sebu tässä hakee.

Itse en vieläkään ymmärrä, miten tarjottava ruoka voi rajoittaa kenenkään elämää. Osallistuminen ja sen ruoan syöminen on täysin vapaaehtoista. Sitä se olisi myös, jos tarjolla olisi pelkkää lihaa ilman mitään kasviksia.

Goodwinista tulee tilauksiin oletuksena pelkkiä pihvejä, jos joku vakaumuksellinen lihansyöjä nyt on kavahtanut sitä, että tällaisessa tilaisuudessa on tarjolla kasviksia. Tulee halvemmaksikin se lihakimpale kuin tuo koko illalliskattaus. Muistaa vaan sitten tosiaan jättää ne ranut tai uunivihannekset wokettajille.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Niin, Tynkkynen saa itse valita mihin bileisiin menee ja jos se noin sadan euron lippu ei nappaa kun tarjolla on vain kasvisruokaa, niin se on hänen valintansa. Kuitenkin hän päättää politisoida asian, koska tuo ruokavaliorajaus on "wokea". En sitten tiedä onko Riikka Purra tällä logiikalla wokettaja kun hän on kasvissyöjä ja tuonut sitä esille. Jos Tynkkynen menisi Purran luokse käymään niin jäisivätkö tarjoilut ottamatta kun ei olekaan pihviä? Vai olisiko kohtelias?

Muistan kun tuossa vuosi tai pari takaperin menin erään harrastejärjestön vuosijuhla-sitseille. Siellä taisi tulla tieto että TYY:n linjaus on että heidän tapahtumissaan tarjottaisiin pääsääntöisesti kasvisruokaa. Okei, se on heidän päätöksensä enkä siellä Turussa niin pyöri missään tapahtumissa. Kuitenkin opiskelijajärjestöjen piireissä on paljon kasvissyöjiä ja se ihan yllätti aikoinaan kun tuli vähän maaseudulta piireihin joissa miltei jokainen oli jonkinlainen kasvissyöjä (tämä kun hengaili lähinnä humanistien parissa, kaupallisella puolella sitten oli enemmän sekasyöjiä). Mutta jos se paikallinen ylioppilaskunta on tehnyt päätöksen jossain sääntömääräisessä kokouksessa että tapahtumissa tarjotaan vain kasvisruokaa ihmisille, niin ei taida säännöt taipua ihan siihen että tarjolla olisi myös lihaa, vaikka joku europarlamentaarikko sitä pyytäisikin. En tiedä onko näin tapahtunut, mutta erilaisia linjauksia on aika paljon eri kouluissa.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Historiallisessa kontekstissa suomalainen perinneruoka tosiaan oli nykyaikaan nähden hyvinkin kasvispainotteista ja pitkään liha oli ennen kaikkea juhlaruokaa, joskaan sitä ja maitotuotteita toki ei tuolloin juuri nähty eettisenä ongelmana.

En sinänsä ihmettelisi, vaikka moni konservatiivisempi kansalainen olisi asiasta ihan oikeasti jossain määrin triggeröitynyt. Kun saat säännöllisesti lukea, miten eläinperäiset tuotteet ovat väärin niin ilmaston, kuin eläinten oikeuksien kannalta, moni Esa-Pekka ja Ulla-Maija saattaa reagoida: "Tehän ette minun kahvimaitoa ja kinkkusämpylää vie!"

No kyllä minä ajattelen, että lihan syöminen on ennen kaikkea junttia ja aina vähän säälittää ihmiset, jotka kaipaavat färssiä lautaselleen. Eniten toki säälittävät juuri nämä aikuisvauvat, jotka vielä jaksavat itkeä siitä, jos joku kerta ei lautasella olekaan raatoa. Kokoussämpyläkin ilman kinkkua on katastrofi, voi jumalauta, pellet.
 

Ronikki73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mulla on vähän sama asia. Olen erittäin konservatiivinen kokeilemaan uusia ruokia ja makuja.

Mutta toisin kuin sinä, niin tämä on mielestäni ihan yksin omaan oma ongelmani, eikä sen pidä rajoittaa millään tavoin kenenkään muun elämää. En pyydä keneltäkään itselleni mitään erityiskohtelua, tai pakota seuruetta valitsemaan sellaista ravintolaa, mistä saisi juuri minulle mieluista ruokaa. Menen mukana vaikka mihin etniseen ja se on ihan niin yksinkertaista, että syön jos siltä tuntuu, mutta usein jätän kokonaan syömättä.

Kyllä aikuinen ihminen selviää hengissä, vaikka jättäisi aterian tai pari joskus välistä.

Toki olen itsekin saanut osakseni ihan tarpeeksi vauvakohtelua, eli sosiaalinen paine olla normaali ja kaikkiruokainen on kyllä edelleen vahva. Ei ole kyllä enää vuosikymmeniin jaksanut oikeastaan edes vituttaa se, kun joku puolituntematon ihminen kokee aiheelliseksi lässyttää siitä mitä ja miten aikuinen ihminen syö. Että "ota nyt vaikka vähän, tää on tosi hyvää" ja "mikset muka syö", niin kuin pikkulapselle. Moni pystynee samaistumaan tuohon, kun muistelee kuinka vaivaannuttavaa on, kun joku tyrkyttää alkoholia väkisin samalla tavalla.
Mitä? En minä ole mitään erikoiskohtelua vaatimassa. Kyllä minä tiedän, että olen erittäin valitsevainen ruuan suhteen, mutta en minä toisia pakota mihinkään, minä se olen lähes aina, joka jää sitten vaikka täysin syömättä, ja se ei minua haittaa yhtään, syödä voi aina sitten myöhemmin.
Olen välillä jopa liian periksiantavainen jossain asioissa, mutta eipä siinä mitään.

Ei kai se nyt keneltäkään ole pois, jos niitä ruokavaihtoehtoja on kaikenlaisille syöjille?
En minä ole sulkemassa kasvissyöntiä mihinkään pois, jos joku niin luulee?
Vaihtoehtoja, niiden perään minä kyselen.

Tämä ketju on välillä vaan niin kummallinen, että jos vähänkin olet eri mieltä, niin olet persu, antiwoke tai fasisti tai jotain.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Ei kai se nyt keneltäkään ole pois, jos niitä ruokavaihtoehtoja on kaikenlaisille syöjille?

Vastaas nyt siihen jo aiemmin kysyttyyn, miksi juuri lihaa pitää olla tarjolla? Kaikenlaisia syöjiä on varmasti aivan helvetin montaa muunkinlaista, eikä edes vegaaninen versio kelpaa kaikille kasvissyöjille.

Ymmärtäisin paremmin, jos keskustelu liittyisi peruskoulun tai päiväkodin ruokatarjoiluihin, mutta nyt on kyse vapaaehtoisesta yksityisestä tilaisuudesta.

Edit: lisättäköön vielä, että pyydän anteeksi käyttämääni termiä "aikuisvauva". Asian olisi voinut kuvata vähemmän provosoivallakin tavalla.
 

Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Sepä se. Jos tarjolla olisikin vain liha- ja kalamenu, varmasti joku nostaisi äläkän.
Kylläpä on taas mustavalkoista ajattelua. Et tainnut olla persu, mutta hyvin persutyylisesti kommentoit.
Ymmärrät varmaan, että joillekkin lihan syönti voi olla niin periaattellisesti iso asia, jotta se on este syönnille. Eläviä olentoja jne.

Harvemmin kuitenkaan kasviksista kukaan äläkkää nostaa. Toki persuilta onnistuu sekin ääniä kalastellessa "Esso tyypeiltä".
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tämä ketju on välillä vaan niin kummallinen, että jos vähänkin olet eri mieltä, niin olet persu, antiwoke tai fasisti tai jotain.
Niin, Tynkkynen aloitti tämän kertomalla kuinka tuo pelkkä kasvisruoan tarjoaminen on wokea ja hän ei siihen alistu. Kai se vähän värittää muuta keskustelua.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
No kyllä minä ajattelen, että lihan syöminen on ennen kaikkea junttia ja aina vähän säälittää ihmiset, jotka kaipaavat färssiä lautaselleen. Eniten toki säälittävät juuri nämä aikuisvauvat, jotka vielä jaksavat itkeä siitä, jos joku kerta ei lautasella olekaan raatoa. Kokoussämpyläkin ilman kinkkua on katastrofi, voi jumalauta, pellet.
Tässä oikein hyvä esimerkki, kun itse kokee aina olevansa oikeassa ja se oma mielipide on ainoa oikea.

Mulle on ihan sama mitä kukakin syö, ei siitä tarvitse tehdä ongelmaa. Itse olen aikalailla kaikkiruokainen ja syönyt tarjottavat tyytyväisenä ja kiitollisena. Rotasta aikoinaan kieltäydyin, esim. koiran kanssa toimisin samoin. Joku käärmekin oli ihan hyvää, maistui lähinnä kanalta.

Melko monta kertaa on tullut vastaan niitä nurisijoitakin, kun ei ole kasvisruokaa tarjolla syystä tai toisesta. Ainahan voi jättää syömättä, mutta en minä sitä ylimielistä naaman vääntelyä pidä mitenkään kohteliaana isäntää/emäntää kohtaan.
 

sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mulla on vähän sama asia. Olen erittäin konservatiivinen kokeilemaan uusia ruokia ja makuja.

Mutta toisin kuin sinä, niin tämä on mielestäni ihan yksin omaan oma ongelmani, eikä sen pidä rajoittaa millään tavoin kenenkään muun elämää. En pyydä keneltäkään itselleni mitään erityiskohtelua, tai pakota seuruetta valitsemaan sellaista ravintolaa, mistä saisi juuri minulle mieluista ruokaa. Menen mukana vaikka mihin etniseen ja se on ihan niin yksinkertaista, että syön jos siltä tuntuu, mutta usein jätän kokonaan syömättä.
Oltiin joskus vaimon kanssa ulkomailla, pongattiin cocktailbaari, missä oli paljon paikallisia. Saatanan komiaa ja valtavaa hedelmäkoridrinksua kaikilla joten vaimo halusi sellasen. Tiskillä tilatessa kävi ilmi ettei olutta ole tarjolla ja piti "tyytyä" rommikolaan. Tarinan opetus: Otetaan mitä saadaan tai vaihdetaan paikkaa/ollaan ilman. Pätee mielestäni myös ruokakeskusteluun.
 

Tuamas

Jäsen
Nopeasti siitä Oulun kansanmiehestä kuoriutui eliittiin kuuluva rysselin herra, joka valittaa elitistisesti siitä mitä juhlien järjestäjä tarjoaa.

Sinänsä tämä on vähän ristiriitaista, kun ensin persut avaavat peliä sen suhteen, että terveellisistä elintavoista pitäisi palkita ja/tai huonoista rangaista, sitten kun ylioppilaskunta tekee tätä tukevan käytännön ratkaisun, onkin se sitten 24h myöhemmin yhtäkkiä wokea ja väärin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitä? En minä ole mitään erikoiskohtelua vaatimassa.

Olen pahoillani, jos ymmärsin väärin, mutta näistä viesteistäsi sai kyllä helposti tuollaisen käsityksen:

En kyllä tajua tätä, miksi lihansyöjille ei ole omaa tarjontaa näissä?

Pitääkö minun syödä ruokaa, josta en pidä, ja joka saa minut oksentamaan?

Minun siis pitää syödä ruokaa, mikä saa minut voimaan pahoin?

Pakkosyöttöä ei taideta harrastaa muualla kuin sairaalassa ja vanhainkodissa. Toivottavasti ei ainakaan enää yhdessäkään koulussa. Mutta ihan varmuudella voin luvata, että sitä ei harrasteta ylioppilaskunnan vuosijuhlissa. Mulla on ollut koko aikuiselämäni täysi päätösvalta sen suhteen syönkö jotain vai enkö syö. Valinnoilla voi toki olla seuraamuksia, kuten hetkellinen nälkä, mutta vapaudella on aina vastuunsa.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Pakkosyöttöä ei taideta harrastaa muualla kuin sairaalassa ja vanhainkodissa.
(Pientä lisäystä ja jopa off-topiccia. Vanhukset voivat kieltäytyä ruuasta nykyään, ihan vaan jättämällä syömättä. Itsemääräämisoikeus, nääs. Ihan kuin hoidoistakin voi kieltäytyä.

Joissain psykiatrisissa tilanteissa voi jonkin tason pakkoruokinta olla paikallaan tai tilanteissa, joissa ihminen ei vaan pysty/kykene itse syömään.

Toki tilanteet vaihtelee ja ovat yksilökohtaisia. Enää hyvin harvoin on tullut vastaan edes jonkin tason pakkosyöttötilanne. Nämäkään eivät kestä loputtomiin.)

Ketjun aiheeseen sen sijaan, niin kyllä minä ihmettelen kovasti tätä asenteellista periaatteiden läpiajoa vaaliteemoissa. Jos jokin asia ei ole oman ymmärryksen sisällä, niin ei se välittömästi voi olla oitis "Pervoa" tai muuta sanallisesti alas painettavaa. Kouluissa varsinkin toteutetaan ihan opetussuunnitelman mukaista linjaa. Jos siihen haluaa muutoksia ajaa, niin ei niitä paikallisvaaleissa tai aluevaaleissa muutella. Eduskuntaan tarttis päästä vaikuttamaan.
 

Ronikki73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Vastaas nyt siihen jo aiemmin kysyttyyn, miksi juuri lihaa pitää olla tarjolla? Kaikenlaisia syöjiä on varmasti aivan helvetin montaa muunkinlaista, eikä edes vegaaninen versio kelpaa kaikille kasvissyöjille.

Ymmärtäisin paremmin, jos keskustelu liittyisi peruskoulun tai päiväkodin ruokatarjoiluihin, mutta nyt on kyse vapaaehtoisesta yksityisestä tilaisuudesta.

Edit: lisättäköön vielä, että pyydän anteeksi käyttämääni termiä "aikuisvauva". Asian olisi voinut kuvata vähemmän provosoivallakin tavalla.

Puhun yleisellä tasolla vaihtoehdoista, en mistään yksittäisestä tapahtumasta.
Ja miksi sitä lihaa ei voisi olla tarjolla? Mikä sen estää? Vaihtoehtojen perään minä huudan, en minkään poissulkemisen puolesta. Jos jossain on lihakekkerit, niin kyllä minä sinnekin haluan vaihtoehtoja niille, ketkä eivät syö lihaa.
En minä ole mitään kieltämässä, päinvastoin.

Niin, Tynkkynen aloitti tämän kertomalla kuinka tuo pelkkä kasvisruoan tarjoaminen on wokea ja hän ei siihen alistu. Kai se vähän värittää muuta keskustelua.

Tarkoitin yleistä menoa tässä ketjussa, en tätä kyseistä juttua.

Olen pahoillani, jos ymmärsin väärin, mutta näistä viesteistäsi sai kyllä helposti tuollaisen käsityksen:

Pakkosyöttöä ei taideta harrastaa muualla kuin sairaalassa ja vanhainkodissa. Toivottavasti ei ainakaan enää yhdessäkään koulussa. Mutta ihan varmuudella voin luvata, että sitä ei harrasteta ylioppilaskunnan vuosijuhlissa. Mulla on ollut koko aikuiselämäni täysi päätösvalta sen suhteen syönkö jotain vai enkö syö. Valinnoilla voi toki olla seuraamuksia, kuten hetkellinen nälkä, mutta vapaudella on aina vastuunsa.

Minua nyt satuttiin vauvoittelemaan, koska en syö kasvisruokaa, ja jotkut niistä saa minut pahoinvoimaan, pelkkä hajukin riittää toisinaan, mutta en minä mitään erikoiskohtelua ole edelleenkään keneltäkään pyytämässä.
Enkä minä ole väittänyt, että missään pakkosyötetään enään, se oli kultaista 80-lukua kun minulle sitä tehtiin.
 
Viimeksi muokattu:

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä oikein hyvä esimerkki, kun itse kokee aina olevansa oikeassa ja se oma mielipide on ainoa oikea.

Mulle on ihan sama mitä kukakin syö, ei siitä tarvitse tehdä ongelmaa. Itse olen aikalailla kaikkiruokainen ja syönyt tarjottavat tyytyväisenä ja kiitollisena. Rotasta aikoinaan kieltäydyin, esim. koiran kanssa toimisin samoin. Joku käärmekin oli ihan hyvää, maistui lähinnä kanalta.

Melko monta kertaa on tullut vastaan niitä nurisijoitakin, kun ei ole kasvisruokaa tarjolla syystä tai toisesta. Ainahan voi jättää syömättä, mutta en minä sitä ylimielistä naaman vääntelyä pidä mitenkään kohteliaana isäntää/emäntää kohtaan.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että en minä näistä asioista tai ajatuksista tosielämässä mitään numeroa tee. En myöskään vaadi mitään erityiskohtelua, vaan syön pelkät lisukkeet, jos kasvisruokaa ei ole tarjolla. Saan sen kinkun myös otettua pois kokoussämpylän välistä.

Mutta koska tämä on keskustelupalsta, voin nimimerkin suojista turvallisesti kertoa, mitä asiasta oikeasti ajattelen. Poliittisen tästä asiasta toki sitten tekee se, että nämä asiat ovat yhteydessä sellaisiin asioihin kuin ilmastonmuutos, maapallon kantokyky, eläinten riisto ja muu kohtelu sekä ihmisten terveys. Ja onneksi olen asemassa, jossa jonkin verran pystyn vaikuttamaan myös siihen, mitä erilaisissa tilaisuuksissa tarjotaan, eikä minun isännöimissäni kokouksissa valitettavasti ole sämpylän välissä kinkkua, vaikka en siitä mitään numeroa teekään.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tynkkynen tekee tuossa mielestäni oikein. Jos satasen illallislipulla ei saa itselleen mieluisaa ruokaa, niin kannattaa jättää tilaisuus väliin. Ja jos oppilaskunta olisi halunnut, että tarjolla on myös lihaa, niin se olisi onnistunut helposti. Oma astia vaikka paikalliselta metsästysseuralta ostetusta riistalihasta tehdylle muhennokselle, niin asia kunnossa. Oppilaskunta teki valinnan, samoin Tynkkynen.
Ja jos joku vegetariaani tai vegaani valittaisi samasta asiasta niin olisi sitten yliherkkä lumihiutale?
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Ja miksi sitä lihaa ei voisi olla tarjolla? Mikä sen estää? Vaihtoehtojen perään minä huudan, en minkään poissulkemisen puolesta. Jos jossain on lihakekkerit, niin kyllä minä sinnekin haluan vaihtoehtoja niille, ketkä eivät syö lihaa.
En minä ole mitään kieltämässä, päinvastoin.

Jos vaikkapa halutaan tehdä lähtökohtaisesti kaikille sopiva menu helpottamaan cateringin tekemistä? Jos eettisistä syistä lihaa ei haluta tarjota? Edelleenkin se kasviksista valmistettu ruoka, oli se tehty vegaanisesti tai ei, sopii lähtökohtaisesti kaikille ruokailijoille. Se, että jonkun yksittäisen nirsoilijan mieltymyksissä salaatti on saatanasta ja lihhaa pittää saada, ei välttämättä ihan riitä perusteeksi laatia kokonaista vaihtoehtoista tarjottavaa.

Melko absurdia vänkäämistä asioista, jotka on yksilölle vapaaehtoista. Vai missä olet kokenut oikeasti tilanteita, jossa sinut pakotetaan syömään jotain, mitä et halua? Tai osallistumaan ja maksamaan menusta, jossa olevaa ruokaa et pysty syömään?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tuskin siihen enää isommin kukaan kiinnittäisi huomiota.
Niin, ja onhan kasvisruoka tosiaan siitä turvallinen vaihtoehto isoissa kokoontumisissa että sitä voivat käytännössä kaikki syödä, säästää kuluja - esim valtionhallinnon kannatttaisi pohtia tätä aspektia. Mutta tietysti tässä nyt itsenkin lähdin tähän Tynkkysen täkyyn, on se vaan taitava, kulttuurisota on hänelle ah niin autuasta. Tunnustan että olisi kyllä surkuhupaisa spektaakkeli jos @Analyzerin skenaario toteutuisi ja tästä sketsihahmosta tulisi vielä PS:n pj. Dekadenttia aikaa tämä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös