Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 953 452
  • 46 652

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta siis suomalainen nainen Ruotsissa? Tämän täytyy olla jonkin sortin ennätys.
Aikanaan, kun Ruotsin tehtaisiin virtasi täältä enemmänkin työntekijöitä, saattoi olla tilanne, jossa suurin osa työporukasta oli suomalaisia, ja asuttiinkin samalla alueella. Silloin kanssakäyminen ruotsalaisten kanssa saattoi jäädä yllättävän vähiin. Omia sukulaisiani siellä ei pitkään viihtynyt, mutta esimerkiksi yhden kaveri setä, autoja kasannut metallimies, oppi Ruotsissa viettämänsä vuosikymmenen aikana suunnilleen tervehtimään, kiittämään ja tilaamaan kaljan ruotsiksi.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Nythän meillä on kielitaitovaatimus vasta kansalaisuutta hakeville. Pitäisi varmaan tässäkin noudattaa jotain nousevaa käyrää. Jotenkin, että vuoden oleskeluluvan voisi saada vaikka ilman kielitaitoa, mutta seuraavaan pitäisi suorittaa joku minimitaso, vaikkapa vain suullisen osaamisen osalta. Ja asteittain vaadittaisiin lisää. Niin että pysyvän luvan saisi tuolla YKI3 tasolla, mitä nyt vaaditaan kansalaisuuteen.

Tärkeintä olisi toki, että suomalaiset muuttaisivat asenteitaan ja toimisivat kuten kaikissa muissakin maissa. Eli puhuisivat vaan omaa kieltään ja odottaisivat samaa maassa pitempään oleskelevilta.

Eihän tämä mikään Persujen vastuulla oleva asia voi olla, vaan tämähän lepää koko kansakunnan harteilla. Parempi oikeastaan, että asiassa olisi laaja konsensus.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Halla-aho on tosiaan ollut esimerkillinen ja suorastaan valtiomiesmäinen Ukrainan suhteen. Silti sitä joskus miettii, että jonkun muun johdolla pakosta venäjämielisempi PS olisi ajanut todella pahasti karikolle helmikuussa -22. Jos tämä maa ja kansa jonkun historiallisen tilanteen tunnistaa ja reagoi puhtaasti syvillä vaistoillaan niin juurikin tuon provosoimattoman hyökkäyksen rauhanomaista ja pienempää naapuriaan vastaan.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ihmettele, ettei ole ehtinyt kaikkea itse lukemaan. Mutta herran jestas, että möläyttää asian tuolla tavalla ja syöttää suoraan vastustajien lapaan. Liiallinen rehellisyys valitettavasti ei ole noissa hommissa suotavaa.

Lisäksi kysyjä pyysi nimeämään yhden, ei kaikkia niitä satoja. Nämä ps ministerit ovat kyllä osaamattomuudessaan ihan omaa luokkaansa.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Kielen oppimisessa on paljon yksilöllisiä eroja. Sukulaispariskunta esimerkiksi asui n. 15 vuotta Ruotsissa. Mies oppi sujuvan ruotsin, josta oli paljon hyötyä vielä Suomeen palattuaan, vaimo ei oppinut kieltä juuri yhtään.
Itse tunnen korkeasti koulutetun englantilaisen, joka on asunut Suomessa yli 25 vuotta ja on ollut koko ajan töissä suomalaisella työnantajalla ja käynyt mm. kielikursseilla: ei osaa yhtään suomea.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Tärkeintä olisi toki, että suomalaiset muuttaisivat asenteitaan ja toimisivat kuten kaikissa muissakin maissa. Eli puhuisivat vaan omaa kieltään ja odottaisivat samaa maassa pitempään oleskelevilta.

Mun nyt jo eläkkeelle jäänyt kollega Vakassa oli tästä erityisen tarkka. Ei ikinä puhunut vanhemmille mitään muuta kuin suomea, ja usein vielä opetti kielitaidottomille vanhemmille suomea toistelemalla jotain helppoja sanoja. Silloin nuorena tyttönä tämä joskus nauratti itseäni, mutta näin vähän viisastuneena sehän oli todella fiksua.

Vakassa tämä ei todellakaan ole yhtään tavatonta, että pitkään Suomessa asuneista maahanmuuttajataustaisista vanhemmista jompikumpi ei osaa lainkaan suomea.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Itselle tulee mieleen englantilainen kaveri, joka on asunut Suomessa parikymmentä vuotta ja ymmärtää suomea täysin, mutta ei suostu sitä puhumaan. Toinen tapaus sitten Nepalista ja asunut Suomessa sen kymmenen vuotta ja ymmärtää suomea hyvin ja lukeekin sitä hyvin, mutta silti haluaa käydä keskustelut englanniksi.

Ei siinä, mukavuusalueilla kaikki, mutta mielummin haastelisin kyseisille henkilöille ihan suomea kun täällä ollaan. Toki englantilainen toveri sanoo, että puhu suomea, mutta hän vastaa englanniksi. Nepalilainen tyyppi taas periaatteessa vaatii englantia.
 
Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Poliittista satiiria on totta tosiaan hankala tehdä nykyään:

Ehkä entinen persu Vornanen onkin edelläkävijä ja ajatteli, ettei poliisina voi toimia ilman rikosrekisteriä. Samanlainen kokemusasiantuntemuus löytyy, kuin lapsia saaneilla lastensuojelun työntekijöillä.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Kas kun ei ihmisten vanhemmuus ylipäänsä tee koko lastensuojelusta tarpeetonta.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Poliittista satiiria on totta tosiaan hankala tehdä nykyään:

Ehkä entinen persu Vornanen onkin edelläkävijä ja ajatteli, ettei poliisina voi toimia ilman rikosrekisteriä. Samanlainen kokemusasiantuntemuus löytyy, kuin lapsia saaneilla lastensuojelun työntekijöillä.
Joo. Poliisiksikin pitää jatkossa hyväksyä vain rikostaustaa omaavia henkilöitä. Eihän muuten voi ymmärtää ja ennakoida rikollisten ajatuksen juoksua. Yksinkertainen logiikka.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Joo. Poliisiksikin pitää jatkossa hyväksyä vain rikostaustaa omaavia henkilöitä. Eihän muuten voi ymmärtää ja ennakoida rikollisten ajatuksen juoksua. Yksinkertainen logiikka.
Täytyykin seuraavalla lääkärikäynnillä varmistaa, että lääkäri on varmasti itsekin sairas. Mikään lievä flunssa ei tietenkään vielä lääkäriksi pätevöitä. Mielellään pitäisi olla jokin kunnollinen tauti, kuten kuppa tai aids.
 
Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täytyykin seuraavalla lääkärikäynnillä varmistaa, että lääkäri on varmasti itsekin sairas. Mikään lievä flunssa ei tietenkään vielä lääkäriksi pätevöitä. Mielellään pitäisi olla jokin kunnollinen tauti, kuten kuppa tai aids.
Itse en luota sydänkirurgiin, joka ei ole leikannut omaa sydäntään. Noh, onneksi ei ole tarvetta ollut.

Välillä sitä pohtii, että mitä jotkut valtaapitävät päästelevät suustaan asioita, joilla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. No sellaiset päättäjät kuin kansakin.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyykin seuraavalla lääkärikäynnillä varmistaa, että lääkäri on varmasti itsekin sairas. Mikään lievä flunssa ei tietenkään vielä lääkäriksi pätevöitä. Mielellään pitäisi olla jokin kunnollinen tauti, kuten kuppa tai aids.

Syöpälääkärillä syöpä, infektio-osastolla sitten tulehdukset, muistisairailla dementikot lääkäreinä.

PerSut on selvästi aloittanut erottautumisen vanhoista puolueista. Alkoikin muistuttaa liikaa vanhojen puolueiden toimintaa nimitykset yms. Tällä kyllä erottuu.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Itse en luota sydänkirurgiin, joka ei ole leikannut omaa sydäntään. Noh, onneksi ei ole tarvetta ollut.

Itse olen aika akuuttina tapauksena käynyt neurokirurgin leikkuupöydällä. Ai ai, kun en saanut varmistettua, onko hän varmasti joutunut joskus lanssilla akuuttiin ja leikkaukseen.

Joo en itsekään jaksaisi loputtomiin vain vitsailla näillä, mutta oikeasti. Itse laukovat tuollaista istunnossa.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Itse olen aika akuuttina tapauksena käynyt neurokirurgin leikkuupöydällä. Ai ai, kun en saanut varmistettua, onko hän varmasti joutunut joskus lanssilla akuuttiin ja leikkaukseen.

Joo en itsekään jaksaisi loputtomiin vain vitsailla näillä, mutta oikeasti. Itse laukovat tuollaista istunnossa.
Kävin tänään Alkossa, olikohan kivat myyjät alkoholisteja?
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Tuo edustajan tokaisu oli kyllä ihan käsittämätön. Rantanen taas pakoilee tekemisiensä selvittelyjä medialle ja kyselytunnille. Juuso kiskaisi omalääkäri -kaniinin hatusta, mutta vailla mitään realismia. Mäkelän Janilla taisi olla biiffiä Sanna Ukkolan kanssa somessa.

Ei mitään uutta vieläkään persulandiasta viimeaikoina.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Juuso kiskaisi omalääkäri -kaniinin hatusta, mutta vailla mitään realismia.

Onneksi kyselytunnilla tähän napattiin kysyjäksi Arja Juvonen, kun SGL:n piti vastata. Ei mennyt niin panikoinniksi kaikin puolin. Juvonenkin hymyili jo kysyessään.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Ei kaikki eteläpohjalaiset, mutta liian moni. Valitettavasti meidän vaalipiiristä ei ole aina tullut ihan A-luokan kansanedustajia. Tässä Mäenpään tapauksessa on sentään hyvin kansansa näköinen edustaja.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Maailman tyhmin J sai kilpailijan Mäenpäästä. Miten voi kansanedustaja olla noin kujalla?

Edit: Tämä meni jotenkin tunteisiin, kun tietää millaisia äitejä ja isejä tuolla vipeltää ja lapsia ei saada huostaanotettua vaikka todellakin syytä olisi.
 
Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joka toiselle kuoppaa kaivaa on alihankkija. Voihan se haudankaivaja hoitaa hommat alihankintana.
Tai sitten vapaaehtoistyönä. Siinähän toteutuisi kaikki hallituksen toivomat skenaariot: yrittäjänä toimiminen ja itsensä työllistäminen sekä vapaaehtoistyö. Lisäksi kirkko saa mailleen pitkäaikaisen vuokralaisen, joka ei kerrytä itselleen omaisuutta. Ja loppuu turhien tukienkin nostaminen, kun hautaa itse itsensä ennen ensimmäisen eläkkeen saamista.

Saa käyttää, en laskuta mitään, mutta avustajana toimiva naisystävä laskuttaa. Se voi tietysti näyttää erikoiselta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös