Kärpillä on nykyisin jo kaksi tuloksen tekoon pystyvää ketjua. Lisäksi Humalojan johtama nelonen tekee pääsääntöisesti oman hommansa kunnialla. Kolmosketju pitäisi saada vielä rakennettua parhaaseen muotoon, mutta vielähän tässä on parikymmentä peliä aikaa play-offien alkuun. Kärpät on ihan aikataulussa. Ei mitään hätää.
Aiemmin olen funtsinut, että Leskisen rinnalle kakkosketjuun tarvitaan vahvistusta, mutta pikku hiljaa alan olemaan sitä mieltä, että mennään noilla. Leskinen-Mäenalanen pelaa hyvin yhteen ja Lasu puolustaa ja raataa siinä rinnalla, vaikkei pisteitä juuri teekään. Annetaan tämä porukka olla kasassa.
Kolmosketjuun pitää mielestäni istuttaa Kupari pysyvästi, kunhan kotiutuu maajoukkuekomennukselta. Siihen rinnalle ennen siirtorajaa, ulkopuolelta joku kova pelimanni. Kolmas lenkki löytynee nykyisestä rosterista. Kupari ei välttämättä vielä tällä kaudella nouse vastuunkantajaksi, mutta ei hänen kolmosketjussa tarvitsekaan. Siinä on kuitenkin hyvä paikka opetella hommaa ensi kautta varten. Tuosta jengistä viedään takuulla osa kovempiin sarjoihin kesällä ja silloin Kupari nousee pykälää ylemmäksi ja siihen pitää olla valmis.
Kyllä oli tosiaan ihan ok peliä, vaikka Kobli ei ihan Jullea paikkaa (hymiö). Kakkonen nousi esiin, kun sille oli suurin tarve ja varsinkin Saku oli liidossa.Vaihteeksi ihan pirteää peliä! Jospa se tämä suvantovaihe alkaisi jo pikkuhiljaa helpottaa ja näkisimme taas enemmän syksyn kaltaista energistä peliä.
Seuraavat 2 viikkoa pelejä tahtiin: tiistai, torstai, lauantai. Hyvä että on välipäiviä niin ehtii vähän palautua.
Paljon on kirjoitettu, että vastustajat ovat lukeneet Kärppien peliä ja ovat löytäneet lääkkeet siihen. Tepsi ei kyllä kuulunut noihin. Tepsi pelasi suht raikkaasti omaa peliä. Tepsi pelasi siis sitä omaa peliä niin kauan kuin jaksoivat. Kolmannessa erässä loppu sitten papoilta diesel, eikä teinien mopoautoilla ollut Kärppien kanssa valtatielle. Seuraavassa keskinäisessä kohtaamisessa asia on varmaankin toisin - siksi paljon varmasti eilinen Tepsi-Tappara peli kulutti turkulaisten voimavaroja.
Aiemmin olen funtsinut, että Leskisen rinnalle kakkosketjuun tarvitaan vahvistusta, mutta pikku hiljaa alan olemaan sitä mieltä, että mennään noilla. Leskinen-Mäenalanen pelaa hyvin yhteen ja Lasu puolustaa ja raataa siinä rinnalla, vaikkei pisteitä juuri teekään. Annetaan tämä porukka olla kasassa.
Paljon on kirjoitettu, että vastustajat ovat lukeneet Kärppien peliä ja ovat löytäneet lääkkeet siihen. Tepsi ei kyllä kuulunut noihin. Tepsi pelasi suht raikkaasti omaa peliä. Tepsi pelasi siis sitä omaa peliä niin kauan kuin jaksoivat. Kolmannessa erässä loppu sitten papoilta diesel, eikä teinien mopoautoilla ollut Kärppien kanssa valtatielle. Seuraavassa keskinäisessä kohtaamisessa asia on varmaankin toisin - siksi paljon varmasti eilinen Tepsi-Tappara peli kulutti turkulaisten voimavaroja.
Kärppien pelaajamateriaali (tänään kentällä ollut) tällä hetkellä mielestäni sijoilla 7-10 Liigaassa. Se on toiseksi parhaalla budjetilla (?) aivan naurettavan huono seikka.
Nykyisellä menolla arvioisin, että 20 ottelun jälkeen joukkue on sijalla 6-8, kunhan vähän kovempia joukkueita tulee piakkoin vastaan enemmän.
Minulle se ei kuitenkaan riitä ja on häpeällistä, kuinka Kärppien tasoisessa organisaatiossa on alla näin surkes joukkue jo toista kautta putkeen.
Kärpät on saanut kauden alussa todella suurta pelitavallista etua ja mielestäni se on aiheuttanut sen, että joukkuenon pelannut taitojensa ylärajalla. Katsotaan kolmenkymmenen ottelun kohdalla uudestaan. Voin tunnustaa olevani väärässä, jos joukkue parantaa.
Tappara, Jyp, Tps, Hifk, Hpk ja vaikka Ässät tai Lukko. Parhaan kuusikon jälkeen alkaa olemaan varsin harmaata massaa joukkueet, joten en ala arpomaan. Mielestäni Kärppien kokoonpano ei tänä päivänä ole Liigan top-6 osastoa.
Ylläolevat lainaukset ovat keskustelun herättäjäksi tarkoitettuja. Ne ovat kaikki samalta päivältä 30.9.2017 eli ajalta, jolloin runkosarjaa oli pelattu kymmenen peliä. Tuolloin alkoi heräämään kannattajien keskuudessa vähän laajempaakin toivonkipinää Kärppien kunniakkaasta paluusta Liigan kärkijoukkueeksi. Tosin paljon oli myös eriäviä mietteitä, ymmärrettävästi. Nyt kaudesta on pelattu 2/3. Voinemme palata syksyn tunnelmiin ja pohtia, mitä on tapahtunut. Kuinka kova Kärppien materiaali todellisuudessa onkaan? Kuinka suuri on Mannerin merkitys? Mitkä ovat lopulta ne avainseikat, jotka ovat vieneet Kärpät Liigan kärkijoukkueeksi. Miksi suosikkijoukkueemme ei ennakkokaavailuista huolimatta flopannut?Nämä tulta munille -fanittelut on ihan hienoa tavaraa, mutta koen, että sitä tekemällä yritetään maskeerata suuret ja perustavanlaatuiset ongelmat Kärppien organisaatiossa ja pelaajahankinnassa. Viime vuonna joukkue oli sijoilla 9-10 eli putosi sääleistä. Toivon, ettei sama homma tapahdu enää tällä kaudella.
Kiva olla näin tunnistettu, että oikein kuusi lainausta samaan ketjuun!Ylläolevat lainaukset ovat keskustelun herättäjäksi tarkoitettuja. Ne ovat kaikki samalta päivältä 30.9.2017 eli ajalta, jolloin runkosarjaa oli pelattu kymmenen peliä. Tuolloin alkoi heräämään kannattajien keskuudessa vähän laajempaakin toivonkipinää Kärppien kunniakkaasta paluusta Liigan kärkijoukkueeksi. Tosin paljon oli myös eriäviä mietteitä, ymmärrettävästi. Nyt kaudesta on pelattu 2/3. Voinemme palata syksyn tunnelmiin ja pohtia, mitä on tapahtunut. Kuinka kova Kärppien materiaali todellisuudessa onkaan? Kuinka suuri on Mannerin merkitys? Mitkä ovat lopulta ne avainseikat, jotka ovat vieneet Kärpät Liigan kärkijoukkueeksi. Miksi suosikkijoukkueemme ei ennakkokaavailuista huolimatta flopannut?
Kiitos vastauksesta. Arvostan kovasti, kun joku viitsii nähdä vaivaa oman suosikkijoukkueensa ulkopuolella.Vastaan @McTorson kysymyksiin oman näkemykseni, miksi Kärpät on sarjakärjessä.
Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Haluaisin kuitenkin lisätä vielä toisenkin sulan Mannerin hattuun pelitavan monipuolistamisesta kauden edetessä. Loistavaa työtä päävalmentajaltamme!- Pelitapa: Mannerille sulka hattuun tästä, että onnistui yllättämään muut joukkueet kovaan paineistukseen perustuvalla hyökkäyspelillä. Liigan pakit olivat tottuneet liikaa siihen, että hyökkäävä joukkue vetäytyy kiekon menetyksen jälkeen trappiin. Yllättävän kauan mielestäni muilla joukkueilla kesti oppia pelaamaan paineen alta pois.
Erittäin hyvä huomio. Olen kanssasi samaa mieltä. Manner on peluuttanut uskollisen rohkeasti kahta kärkiketjuamme yhdessä ensimmäisistä harjoitusotteluista lähtien. Tämä kertoo siitä, kuinka kirkas ajatus Mannerilla ja Aholla on alun alkaenkin ollut siitä, keitä pelaajia hommataan ja mihin rooleihin.- Toimivat kentälliset: Kärpät ei ole kovin paljon muokannut kentällisiä kauden aikana. Ruohomaan ja Lasun kentät ovat olleet lähes koko kauden yhdessä. Alakentissä on vähän ollut rotaatiota. Muissa joukkueissa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, kentälliset eläneet todella paljon.
Tämäkin pitää paikkansa. Meneillään oleva kausi on sujunut loukkaantumisten suhteen kohtuullisen rauhallisesti. Mukavaa vaihtelua siinä suhteessa. Muista kärkijoukkueista Tapparalla on ollut myös loistava tilanne loukkaantumisten suhteen. Tästä huolimatta Tappara on kymmenen pisteen päässä Kärpistä.Loukkaantumiset: Kärpät on säästynyt yllättävän vähillä loukkaantumisilla. Leskinen oli jossain vaiheessa kautta 10 peliä pois ja Heshka missannut muutaman pelin avainpelaajista. Vertailuna Tepsiltä oli Filppula ja Perrin pois samaan aikaan ja Tallinder ollut poissa yli 10 ottelua.
Tämä loppuyhteenvetosi on kyllä käsittämätön. Ei keskinkertaisella materiaalilla johdeta sarjaa tässä vaiheessa kautta noin selvästi. Ajatus on aivan absurdi. Se, että Kärppien kolmosketju on ollut tällä kaudella monessa suhteessa kokeilujen temmellyskenttä, ei tee Kärppien materiaalista kokonaisuudessaan keskinkertaista, ei sitten millään.Pidän Kärppien materiaalia keskinkertaisena sarjan kärkisijasta huolimatta. Toki Kärppien 1. kenttä on Liigan yksi parhaimmista ja myös 2. Kenttä on laadukas. Lähinnä se, ettei näiden kenttien takana ole juuri potentiaalia pisteiden tekoon, eikä pakeista Heshkan, Koiviston ja varauksin Kivihalmeen lisäksi muut pysty ratkomaan pelejä. Maalivahdit Kärpillä ovat hyvää keskitasoa Liigaan. Tepsillä, Tapparalla, Jypillä, Ässillä, Lukolla ja HIFK.lla on laittaa 3 ketjuun sellaisia pelaajia, jotka ovat tehneet yli 30 pistettä kaudessa.
Tämäkin pitää paikkansa. Meneillään oleva kausi on sujunut loukkaantumisten suhteen kohtuullisen rauhallisesti. Mukavaa vaihtelua siinä suhteessa. Muista kärkijoukkueista Tapparalla on ollut myös loistava tilanne loukkaantumisten suhteen. Tästä huolimatta Tappara on kymmenen pisteen päässä Kärpistä.
Tämä loppuyhteenvetosi on kyllä käsittämätön. Ei keskinkertaisella materiaalilla johdeta sarjaa tässä vaiheessa kautta noin selvästi. Ajatus on aivan absurdi. Se, että Kärppien kolmosketju on ollut tällä kaudella monessa suhteessa kokeilujen temmellyskenttä, ei tee Kärppien materiaalista kokonaisuudessaan keskinkertaista, ei sitten millään.
On hyvä muistaa, että kolmoskenttään Kärpillä on laittaa tulevan NHL-varaustilaisuuden suomalainen ykkösnimi Rasmus Kupari sekä kokeneet liigapelurit Junnila ja Ikonen. Junnila oli viime kauden hopeajoukkueen KalPan keskeisiä hyökkääjiä. Hän pelasi ylivoimaa ja alivoimaa sekä otteluiden ratkaisuhetket viime kauden toiseksi parhaassa joukkueessa. Ikosen viime kausi oli rikkonainen, mutta sitä edeltävä kausi tuottikin 19 maalia. En minä sano, etteikö Kärppien kolmosketju olisi yksi korjaamisen paikoista tuossa joukkueessa, mutta tuon ketjun perusteella Kärppien materiaalin arvioiminen keskinkertaiseksi on hullua. Toinen Kärppien ns. alaketju onkin sitten liigan mittapuulla kovaa tasoa samoin kuin maalivahtiosasto, ykkösketju ja kakkosketju. Keskinkertainen materiaali Kärpillä, ei todellakaan!
Sinä se jaksat pyydellä näitä vanhoja kirjoituksia. Sen enempää en jaksa vaivautua kuin näyttää tuon voimasuhdearvioni Kärppien osalta. Tuossapa siis alapuolella ote kirjoituksestani päivämäärältä 2.9.2017 yleisen puolen voimasuhdeketjusta. Tuolloin asetin Kärpät ykkössuosikiksi voittamaan runkosarjan. Ei saanut yhtään kannatusta tuollainen ajatus. Haluttiin pikemminkin kieltää moiset värilasikirjoitukset niinkin vakahenkisestä asiaketjusta.Miksi viisi pelaajaa yhtäkkiä vetääkin näin kovaa kautta, onkin sitten suurempi mysteeri. Valmennus, yhteispeli, kemiat ja muu näyttävät toimivan paremmin kuin kukaan olisi voinut ennustaa. (Jos joku väittää niin ennustaneensa, niin lainauksia piste-ennusteista ennen kauden alkua vaan peliin.)
1. Oulun Kärpät
Järki, tunne ja osaaminen on palannut Raksilaan. Seisahtuneisuuden henki on kuin muisto vain ja Kärpät palaa vuoden tauon jälkeen Liigan eliittiin. Kärppien pelitapa on mullistunut täysin. Peli on suoraviivaistunut sekä nopeutunut valtavasti ja oman maalin takana seisoskelu on jäänyt tyystin. Pelaajahankinnat tukevat erinomaisesti uutta pelitapaa ja väitän Kärppien olevan koko Liigan nopein joukkue. Tämän viikon kotivoitot Luulajasta (6-2) ja Skellefteåsta (5-1) olivat silmiä avaava kokemus Kärppien uusiutuneen pelitavan kannalta. On pakko sanoa, että vaikutuin. Joukkue on ottanut uuden päävalmentajan persoonan ja teesit loistavasti vastaan. Valmennuksessa en näe enää minkäänlaista epävarmuustekijää. Manner ei ole maajoukkueen kakkoskoutsi kaveripohjalta, vaan asiantuntemuksensa ansioista. Huippuvalmentaja on siis kyseessä.
Materiaali:
Valmennus 9
Maalivahtiosasto 10
Puolustus 9
Hyökkäys 9
*Henkinen johtaja Lasse Kukkonen 10
En nyt oikeastaan sinua erityisesti tuolla tarkoittanut. Toisaalta et tuon perusteella olekaan veikannut kirjoittamaani. Runkosarjaveikkaukset ovat ihan ok, mutta ei niillä päivän päätteeksi ole paljoa arvoa, sillä ne ovat niin epäselviä, häilyviä ja satunnaisia veikkauksia. Veikkaat muutenkin Kärpät ykkössijalle oikeastaan joka vuosi. Tässä on esimerkiksi yksi, kaksi, kolme, neljä ja viisi kärkisijaveikkausta, jotka äkkiseltään haulla löysin. 2014-2015 näköjään ennuste puuttuu, mutta en epäile yhtään, etteikö tuolloinkin Kärpät kärkisijalla ole ennustuksissa komeillut.Sinä se jaksat pyydellä näitä vanhoja kirjoituksia. Sen enempää en jaksa vaivautua kuin näyttää tuon voimasuhdearvioni Kärppien osalta. Tuossapa siis alapuolella ote kirjoituksestani päivämäärältä 2.9.2017 yleisen puolen voimasuhdeketjusta. Tuolloin asetin Kärpät ykkössuosikiksi voittamaan runkosarjan. Ei saanut yhtään kannatusta tuollainen ajatus. Haluttiin pikemminkin kieltää moiset värilasikirjoitukset niinkin vakahenkisestä asiaketjusta.
Pidän Kärppien materiaalia keskinkertaisena sarjan kärkisijasta huolimatta. Toki Kärppien 1. kenttä on Liigan yksi parhaimmista ja myös 2. Kenttä on laadukas. Lähinnä se, ettei näiden kenttien takana ole juuri potentiaalia pisteiden tekoon, eikä pakeista Heshkan, Koiviston ja varauksin Kivihalmeen lisäksi muut pysty ratkomaan pelejä. Maalivahdit Kärpillä ovat hyvää keskitasoa Liigaan. Tepsillä, Tapparalla, Jypillä, Ässillä, Lukolla ja HIFK.lla on laittaa 3 ketjuun sellaisia pelaajia, jotka ovat tehneet yli 30 pistettä kaudessa.
Pelitapa on varmasti sellainen, jota pelaajat haluavat pelata ja tykkäävät sitä pelata. Sinällään mielenkiintoista, että samalla tuo Kärppien pelitapa on mainostettu vaativaksi! Syötellään, luistellaan, taistellaan, pelataan kavereiden kanssa, hyökätään, treenataan hyvin/kovaa = vaativa pelitapa :)Ehkä jonkinlainen henkinen vapautuminen ja selkeähkö pelisapluuna on sen saanut aikaan.
Pelitapa on varmasti sellainen, jota pelaajat haluavat pelata ja tykkäävät sitä pelata. Sinällään mielenkiintoista, että samalla tuo Kärppien pelitapa on mainostettu vaativaksi! Syötellään, luistellaan, taistellaan, pelataan kavereiden kanssa, hyökätään, treenataan hyvin/kovaa = vaativa pelitapa :)
Heh heh, paitsi, että Mikko Lehtonen ei pysty joukkuepeliin. Ikuinen floppi.Eli Mikko Lehtonen takaisin Kerhosta? :)
Olen todistettavasti veikannut neljän Kärppien kärkihyökkääjän nousun Liigan huipulle ennen kauden alkua. Leskistä veikkasin ehkäpä sarjan parhaaksi laituriksi. Ruohomaan ennakoin nousevan EHT-tasolle. Junttilan nimesin liigan eliittipelaajaksi. Mäenalasen kukkaanpuhkeamisesta olen myös kirjoittanut kovin. Niin paljon olen kyseisten pelaajien esityksiä nähnyt, ettei heidän onnistumisensa ennakoiminen ollut edes kovin vaikeaa. Aika moni muukin nimimerkki on kyllä kyseiseen nelikkoon uskonut, myös ennen kauden alkua. Bertrand on kärkihyökkääjistä ainoa, johon suhtauduin ennen kauden alkua varauksella. Toivoin, että hänet olisi hankittu kolmosen laitaan. Olen iloisesti yllättänyt hänen hurjasta suoritustasostaan. Toki jotkut Ässien kannattajat taisivat ennakoida hänenkin onnistumisensa laadukkaan sentterin vierellä.Pitäydyn kuitenkin lainaamassasi virkkeessä ennen vakuuttavampaa tietoa. Kukaan ei ole kyennyt todistettavasti ennustamaan Kärppien kärkipelaajien nousua Liigan huipulle, johon isolta osin tämän kauden menestys perustuu. Ei tuo minua mitenkään haittaa, kunhan se kerran on niin tapahtunut.
Eilen laitoin sinulle vanhan viestin syyskuun alusta, jossa oli ennalta mainittu juuri ne asiat Kärppien pelaamista, joiden ennakoimisesta todisteita kaipailit.Ainut asia, jota en viitsi hiljaisena sivusta katsella, on jälkiselittelyt omista laadukkaista ennustuksista ennen kauden alkua, joita ei kuitenkaan koskaan tapahtunutkaan.