Oulun Kärpät 2017–2018 – mahdollisuuksien aika?

  • 747 842
  • 3 832

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Hyvät palstatoverit. Tänä synkkänä keskiviikkoisena marraskuun iltana (16.11.2016) tuntuu hieman kaukaiselta alkaa ajattelemaan tulevaa kautta pidemälle, mutta ei tässä fanina oikein hirveästi muutakaan voi. Ensi kauden pohtiminen ja ensi kauden tuomat mahdollisuudet saavat toivonkipinän syttymään allekirjoittaneella. Nykyinen kausi 16-17 tuntuu jo kovasti epäonnistuneelta ja usko siihen että kelkka kääntyisi ovat olemattomat. Näitä syitä onkin pohdittu kovasti viime aikoina asioihin kuuluvissa ketjuissa.

Toivottavasti herrat Junno ja Aho ovat jo kovaa vauhtia kasaamassa ensi kauden joukkuetta, sillä tässä on (taas) vaarana, että joukkue hajoaa kovasti tämän kauden jälkeen. Suikkasella on sopimus myös ensi kaudesta, mutta itselläni on vahva usko, että Kärppälegenda Kai Suikkanen ei jatka Kärppien peräsimessä ensi kauden aikana.
Ohessa Kärppien sopimustilanne kaudeksi 17-18

Maalivahdit:
Jussi Rynnäs (-19)
Veini Vehviläinen (-20)
Justus Annunen (-20)

Puolustajat:
Lasse Kukkonen (-19)
Shaun Heshka (-19 + optio)
Miika Koivisto (-20)
Taneli Ronkainen (-19)
Jani Hakanpää (-19)
Mikko Niemelä (-19)
Aleksi Mäkelä (-20)
Juho Korhonen (-19)
Teemu Kivihalme (-19)
Joona Huttula (-19)

Hyökkääjät:
Nicklas Lasu (-19)
Charles Bertrand (-19)
Mikael Ruohomaa
Ville Leskinen
Saku Mäenalanen
Julius Junttila
Miska Humaloja (-19)
Jari Sailio (-19)
Jyri Junnila (-19)
Jasse Ikonen (-19)
Rasmus Kupari (-19)
Jesse Koskenkorva (-20)
Tuomas Vartiainen (-19)
Radek Koblizek
Sami Anttila (-20)
Aku Kestilä
Niko Kuiri (-19)
Julius Hermonen (-20)
Otto Karvinen (+ optio)

Päivitetty 31.01.2018


Näistä on helppo tehdä yhteenvetoa. Toiseksi maalivahdiksi mielellään nuori eteenpäin pyrkivä kaveri, joka pystyisi Rynnäksen poistuttua nousemaan ykkösveskan saappaisiin.

Puolustus on ihan hyvällä mallilla. Lähtökohtaisesti tuo huutaa kahtaa kovan luokan pelaajaa, ainakin ennen kauden alkua. Mikäli toinen näistä on hyvän luokan kiekollinen pelaaja, niin tarjoaisin Hakanpäälle jatkopahvia.

Hyökkäys.. Mitä tuosta enää edes sanoisi. Eihän tuolla ole kuin jumalauta neljä sopparia ens kaudelle! SIIS 4! Tämän vuoden katastrofi ei saa toistua, joten toivon sydämeni pohjasta että Junno ja Aho ovat jo sopineet ensi kautta koskevia sopimuksia ja kartoittavat niitä koko ajan lisää. Toukokuuhun mennessä on pakko tulla se ~5-8 hyökkääjän sopimusta ainakin. Ja nämä eivät saa olla vain junnujen sopimuksia.. Jos jotain positiivista hakee, niin kukaan ei ainakaan taida olla lähdössä minnekkään pois kesken sopimuskauden (Heshka ehkä puolustajista ainoana mahdollinen). Ennen joulua on pakko tippua jo jonkin verran jatkosopimuksia, sillä eihän taas koko hyökkäys voi vaihtua, eihän?

Loppuun vielä hieman porinaa ensi kauden valmennuksesta. Kärpät on aina menestynyt hyvin, kun ovat palkanneet urallaan eteenpäin pyrkivän "nuoren" valmentajan (KJ ei hirveän nuori nyt ollut mutta alotteli vasta). Mielestäni Tuomas Tuokkola olisi kohtuu hyvä vaihtoehto. Muita hyviä nimiä olisi tietenkin maajoukkuettakin valmentaneet K ja J.Jalonen, Erkka jne.. En vain pidä näitä kovin realistisina. Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto voisi olla länsinaapurista joku hieman nopeamman pelitavan OSAAVA (vrt. Suikkanen) koutsi. Yhtä kaikki, Suikkanen ei saa missään nimessä jatkaa ensi kaudella, elle loppukausi tule olemaan satumainen (todennäköisyys ~0,001-5% luokkaa?). Ensi kauden tärkein prioriteetti on kartoittaa paras mahdollinen valmentaja ja saada tälle tämän näköinen joukkue kasaan jo KESÄN AIKANA. Hinta ei saa olla tässä kohdassa ongelma!

Jos jotain positiivista hakee niin vielä on aikaa vaikuttaa kovastikin ensi kauden joukkueeseeen kaikin puolin. Sopimuksia ei ole tehtynä yhdellekkään riippakivelle (vrt. Mikkola). Positiivisena asiana voi pitää ehkä myös yhtä surkeaa "välivuotta" --> nälkä on varmasti kovempi taas menestyä ja yleisökin varmasti löytää hyvin lehtereille mahdollisen menestyksen sattuessa kohdalle. Ensi kausi on siis mielestäni suuri mahdollisuuksien aika palata takaisin valtaan, vaikkakin haasteita tuleekin varmaan olemaan taas suuren vaihtuvuuden kanssa.

Sana on vapaa, antakaa anteeksi aikainen ajankohta.

EDIT: Parit korjailut soppareihin.
EDIT2: Tummennettu kohta täytettiin hyvissä ajoin, toivottavasti myös pelaajahankinnat tulee osumaan.. Mikko Manner siis Kärppien päävalmentajana kaudella 17-18 ja Lauri Mikkola nousee valmennustiimiin A-junioreista.
 
Viimeksi muokattu:

Ränse

Jäsen
Turskaa tullaan ottamaan niin perkeleesti tältä kaudelta että säästömoodikin voi olla mahdollista ensi kaudella. Ts. nähdään koko uuden liiga-ajan nimettömin Kärppänippu. Itse asiassa tuo olisi ihan virkistävääkin. Tuokkola sisään pitkällä sopimuksella.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Hyvä ja ajankohtainen ketjunavaus.

Onhan tuo hyökkääjien sopimustilanne suorastaan naurettavan ja hylätyn välimaastosta eikä siihen ole mitään huikeaa parannusta ensi kaudelle tulossa, ei ainakaan ilman raakaa pelaajien ylihinnoittelua niin kauan, kun Suikkanen on Kärppien valmentajana - vetovoimaa ei yksinkertaisesti ole.
Pakkitilanteesta sen verran, että suunnillen samat naamat siellä nytkin tahkoavat plus Hakanpää ja Mikkola, joten paljon pitäisi kehitystä nuorissa tapahtua, että voitaisiin sanoa pakiston olevan hyvässä kunnossa, olletikin, kun Suikkanen ei ole ehkä paras mahdollinen nuorten kehittäjänä - vahvistusta tarvitaan.

Avainkysymys ensi kaudelle on, kuka valmentaa Kärppiä 2017-18? Siihen kulminoituu niin taloudellinen kuin urheilullinenkin menestys, jota kai tältä kaudeltakin on lähtökohtaisesti haettu.
 

Zinetula

Jäsen
@Epätietoinen Vartiaisella on soppari kevääseen 2019 ja Koblizekilla 2018 asti. Kestilä, Anttila, Siikaluoma ja Väliharju ovat ensi kauden osalta option varassa. Kyllähän sitä on ennenkin kauden aikana raapustettu niin jatkoja kuin tehty uusiakin sopimuksia. Nyt vaan on kyse monen kohdalla siitä, aukeaako ura Kärpissä. Näitä on mm. Mäenalanen, Kalapudas ja vaikkapa mainittu optionelikko. Jos vaikkapa Saku alkaa latoa maaleja, niin varmasti yhteisymmärrys löytyy. Jos tulosta ei tule, kannattaa ehkä molempien puolesta hakea paikkaa muualta, tämä etenkin Kalaputaan laita. Nyt on vähän ennenaikaista sanoa kenen kanssa kannattaa sainata jatkot. Jos Sailion terveydessä ei mitään häikkää, niin ehdottomasti jatkoa, samoin Humalojan laita. Monista on vaan tällä hetkellä hankala sanoa ja siksi heillä ei sopparia olekaan.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt vaan on kyse monen kohdalla siitä, aukeaako ura Kärpissä. Näitä on mm. Mäenalanen, Kalapudas ja vaikkapa mainittu optionelikko. Jos vaikkapa Saku alkaa latoa maaleja, niin varmasti yhteisymmärrys löytyy. Jos tulosta ei tule, kannattaa ehkä molempien puolesta hakea paikkaa muualta, tämä etenkin Kalaputaan laita. Nyt on vähän ennenaikaista sanoa kenen kanssa kannattaa sainata jatkot. Jos Sailion terveydessä ei mitään häikkää, niin ehdottomasti jatkoa, samoin Humalojan laita. Monista on vaan tällä hetkellä hankala sanoa ja siksi heillä ei sopparia olekaan.

Humaloja ja Sailio ovat ihan hyviä nelosen pelaajia, mutta mitään ihmeitä eivät ole esittäneet hekään. Toki he kantavat varmasti tuon roolin jatkossakin, mutta henkilökohtaisesti en tykkää jos Mäenalanen ja Kalapudas ajetaan muualle ja Humalojan ja vaikkapa Kähkösen kanssa sorvataan jatkoa. Toki tämä riippuu roolista, palkasta ja muusta, mutta kyllä joukkue pitäisi pystyä roolittamaan niin, että siellä voitaisiin kehittää Mäenalasta ja Kalapudastakin.

En tiedä olenko outolintu tai jotain, mutta pitää siellä hyökkäyksessä olla vähintään muutama oma kasvattikin. Kun joukkueen kärki on riittävän terävä, joukkue kootaan hyvissä ajoin ja valmennus osaa hommansa pitäisi esimerkiksi Mäenalasella olla kaikki eväät tonttinsa hoitamiseen ja kehittymiseen.
 

Ukkopekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Carolina Hurricanes
Tärkein askel ensi kauden joukkuetta ajatellen on valmennus ja Harri Aho. Kai Suikkasen jatko näyttää erittäin heikolta ja potkujen yhteydessä myös muut, paitsi Hilli, voisivat lähteä menemään. Harri Ahokin voisi muuttaa vaikka Carolinaan ja vaihtaa pestinsä scoutiksi, sorvata Carolinan kanssa yhteistyösopimuksen, jolloin lupaavia nuoria pelaajia pelaisi Kärpissä... Ehkä toisessa maailmassa, nyt olisi jo parempi ettei Harri jatkaisi enää nykyisessä roolissaan.

Mikäli valmennus uusiutuu, niin siinä vaiheessa tulisi miettiä tarkkaan että saadaan oikeanlaisia pelaajia heidän käytettäväkseen. Tämä kausi toivottavasti näytti jo, että näillä palasilla ei ainakaan pystysuunnan kiekkoa pysty pelaamaan, mikäli sitä toisaalta on edes yritetty. Toisaalta eilisen Pelicans pelin perusteella ei pysty mitään muutakaan kiekkoa pelaamaan, kun pelaajat ovat joka tilanteessa myöhässä ja häviävät kaksinkamppailuja.

Mikäli valmentaja päädytään vaihtamaan, niin voisihan Pekka Virtaa miettiä, joka ei jatka Kalpassa ensi kaudella. Tällä hetkellä Kalpassa on hyvä meno ja pelitapa on kunnossa, vaikka pelaajisto ei kovin ihmeellinen ole.
 

Zinetula

Jäsen
Humaloja ja Sailio ovat ihan hyviä nelosen pelaajia, mutta mitään ihmeitä eivät ole esittäneet hekään. Toki he kantavat varmasti tuon roolin jatkossakin, mutta henkilökohtaisesti en tykkää jos Mäenalanen ja Kalapudas ajetaan muualle ja Humalojan ja vaikkapa Kähkösen kanssa sorvataan jatkoa. Toki tämä riippuu roolista, palkasta ja muusta, mutta kyllä joukkue pitäisi pystyä roolittamaan niin, että siellä voitaisiin kehittää Mäenalasta ja Kalapudastakin.

En tiedä olenko outolintu tai jotain, mutta pitää siellä hyökkäyksessä olla vähintään muutama oma kasvattikin. Kun joukkueen kärki on riittävän terävä, joukkue kootaan hyvissä ajoin ja valmennus osaa hommansa pitäisi esimerkiksi Mäenalasella olla kaikki eväät tonttinsa hoitamiseen ja kehittymiseen.
Et ole todellakaan outolintu! :) Sama itselläkin vaatimuksena, että omia aina mahdollisimman paljon. Tarkoitin noilla Mäenalanen/Kalapudas esimerkeillä, että heillä itsellään kannnattaa oman uran takia miettiä muualla käymistä jos tälläkään kaudella ei tapahdua odotettua läpimurtoa - vielä on toki aikaa. Joskus se on vaan pienestä kiinni saako läpimurron. Esim. erityyppiset paineet, uusi motivaatioympäristö tai joku voi tehdä ihmeitä, mikä on sytyttänyt niin Saarenheimoa, Haatajaa kuin Juhistakin uusiin sfääreihin. Mielellään haluaisin nähdä kummankin mainitun esimerkin etenkin kun pystyvät vähän nostamaan tasoaan. Paikallaan polkeminen laittaa miettimään uudestaan jos esim. Kalis ei tule mahtumaan kaikkien ollessa terveenä kokoonpanoon.

Humaloja ja Sailio ovat hyvin täyttäneet nelosen ruutunsa. Sailiohan oli jopa ajoittain erinomainen ja myös Humaloja oli hänen kanssaan pelattuna parempi. Omista ei oikein nelosen rouhijoiksi näytä kasvavan tällä hetkellä jos ei A:sta joku pomppaa. Yksi pointti on tietenkin nimekkäät paluumuuttajat, mitä aina toivoo. Vielä sellaiset, joiden taso on korkealla. Tällä kaudelle tuli Mikkola, jonka taso on ollut odotettuakin huonompi tähän asti. Ensi kaudeksi toivottavasti joku Jaakola tarttuu täkyyn. Samaten joku Pokka tai Saarijärvi mahdollisuuksien rajoissa jos haluavat hakea uutta nousua P-Amerikan kausien jälkeen. KHL:ssä on muitakin kuten Karhunen, Kemppainen, Jalasvaara ja Ohtamaa, jos koti-ikävä yllättää. Pesonen, Junttila, Haataja, Erkinjuntti jne. muita mahdollisuuksia.

Vartiaisella on soppari kevääseen 2019 ja Koblizekilla 2018 asti. Kestilä, Anttila, Siikaluoma ja Väliharju ovat ensi kauden osalta option varassa.
Nuohan voisi päivittää tuohon alkutekstiin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Turskaa tullaan ottamaan niin perkeleesti tältä kaudelta että säästömoodikin voi olla mahdollista ensi kaudella. Ts. nähdään koko uuden liiga-ajan nimettömin Kärppänippu. Itse asiassa tuo olisi ihan virkistävääkin. Tuokkola sisään pitkällä sopimuksella.
Ei välttämättä tule kamalasti turskaa. Kannattaa muistaa että Ahosta, Puljujärvestä ja Nutivaarasta saadaan kasvattajakorvaukset ja ne käsittääkseni tulee tämän kauden tulokseen. Onko se nyt siis 200k per äijä?
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei välttämättä tule kamalasti turskaa. Kannattaa muistaa että Ahosta, Puljujärvestä ja Nutivaarasta saadaan kasvattajakorvaukset ja ne käsittääkseni tulee tämän kauden tulokseen. Onko se nyt siis 200k per äijä?

Tällä kaudella olisi taas ollut mahdollisuudet huipputulokseen juuri noiden kasvattajakorvausten myötä, mutta CHL-polun tyrehtyminen, tippuneet yleisömäärät ja mahdolliset pelaaja-/valmentajabudjetin ylitykset tekevät valitettavasti ison osansa. Turskaa tuskin tulee tosiaan pahasti, mutta hieno taloudellinen mahdollisuus tässä ikävä kyllä mennee ohi.
 

JPL

Jäsen
Tuosta valmentajan vaihtamisesta. Jos valmentaja vaihtuu ensi kaudeksi, niin vähintään uuden valmentajan nimi pitää osata kertoa pelaajille, joiden kanssa sopparia aletaan vääntämään. Kyllä pelaajat haluaa sen tietää. Jos nimi on Suikkanen, niin voi olla hitusen haastavaa touhua.
 

Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kirjoittelinkin jo aikaisemmin toiseen ketjuun siitä, että näitä nuoria pelaajia ei saa unohtaa vaan valmentajien pitää ottaa vastuu nuorten, uusien liigatulokkaiden kehittämisestä. Täälläkin puolustettiin sitä, että nämä "leskiset ja kumppanit" ovat saaneet kyllä näyttöpaikan mutta mitään ei ole tapahtunut. Valmentajien täytyy siinä mielessä olla kärsivällisiä että ketjukokeilulla nuorelle saadaan hyvät ketjukaverit. Juuri tietyssä kehitysvaiheessa olevalle pelaajalle ei välttämättä juuri ne kyseiset ketjukaverit ole sopivia ja tuloksia ei synny. Rangaistuksena nuori saa roolin nelosketjusta, jossa ketjukavereina häärii kädettömät av-pelaajat, jotka vielä vähemmän ovat hyviä vaihtoehtoja. Pieni haaste olisikin, että miten A-junnujen kakkos-ja kolmoskentän pelaajista saataisiin liigaan kärkikenttiin nopeita ja yritteliäitä pelaajia. Pelkällä pelinopeudella voitetaan tilanteita.

Ylen sivuilla oli tällainen teksti tänään:
"Juniorijoukkueet harjoittelevat ajallisesti enemmän kuin liigajoukkueet. Jos pelaat pieniä minuutteja liigan kanssa, jonkun täytyy kantaa vastuu, että nuori kehittyy harjoittelemalla. Ja hänelle pitää tehdä ihan selkeä suunnitelma, että hän pääsee pelaamaan riittävät minuutit ja riittävästi omassa roolissaan, Tuulola sanoi.

- Huippulahjakkuudet löytävät kyllä polkunsa, mutta että saisimme välissä olevat potentiaaliset pelaajat mukaan. Heihin panostettaisiin riittävä aika, jotta he pääsevät kehittämään. Eikä mennä pelkästään edustusjoukkueen ehdoilla, että häntä käytetään silloin kun tarvitaan. Vaan katsotaan vaikka kahden vuoden päähän, mitä poika voi silloin olla, hän jatkoi."

Lähde: Pelaaja-agentti näkee ison eron suomalaisten ja ruotsalaisten fysiikassa: "Yö ja päivä" | Yle Urheilu | yle.fi
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tärkeintähän on löytää se valkku ajoissa, jos ei Kaitsulla jatketa. Samaten hyvissä ajoin perusrunko pitäisi olla valmis, jolle rakennetaan, eli keväällä, jotta kesällä päästään kunnolla yhteisharjoitteluun kiinni. Pelisuunnitelma selkeä ja pelaajat sen mukaan. Kaikki palvelee strategiaa. Siihen sitten tarvittaessa vahvistuksia. Jengiin on saatava ainakin yksi tähtipelaaja kassamagneetiksi. Kukkaronnyörejä tähän avattaessa pulitettu summa tulee kyllä tuloina takaisin.

Järki mukana hankinnoissa ja tarkka seula pelaajan LÄHIHISTORIAN kanssa, eli vanhoille meriiteille ei saa antaa suurinta painoa, eikä millekään "saunakaverille". Peli vain näyttää faktat, joiden mukaan mennään. Sanomattakin on selvää, että loukkaantumiset on otettava luupin alle, oli nimi mikä tahansa ja olipa tulossa vaikka puoleen hintaan. Aina voi tulla yllätyksiä, ikäviäkin, mutta huolellisella seulonnalla ne voidaan saada aika minimiin.

Tuosta on hyvä jatkaa:)
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Ensi kaudeksi suunnan täytyy muuttua merkittävästi. Joukkueeseen on alettava ihan näinä päivinä jo etsiä nuorempia, jalkavampia ja tavoitteellisia pelaajia. Kärppien keski-iän on myös nuorruttava aika radikaalisti.

Tämän hetken joukkuetta katsoessa mieleen tulee termit hitaus, vanhuus ja mukavoituneisuus. Se on räjäytettävä täydellisesti pois toimintamallista, jos ensi kaudella aiotaan menestyä. Nykyisistä, päättyvistä sopimuksista, tarjoaisin jatkoja harkitusti 3-5:lle pelaajalle.

Sitten se valmennus, se on isoin juttu. Suikkasen pahvi on voimassa, ja oletettavasti hän laivaa johtaa myös jatkossa. Toki tämä kausi on kesken, ja jos tuo viimeisen kahdeksan pelin surkeus jatkuu, Suikkanen ei valmenna ensi kauden Kärppiä.
 
Itse tekisin seuraaville henkilöille jatkosopimuksen:

Puolustus:
Hakanpää
-Ei varsinaisesti ole lunastanut paikkaansa alkukaudesta, mutta viime kevät antaa paljon anteeksi. Vaihtuvuuden kannalta myös järkevä vielä pitää. Omien havaintojen mukaan on myös kova treenaamaan.

Hyökkäys:
Mäenalanen
Kalapudas
Leskinen
-Omille pojille siimaa.

Hagman
Albert
-Työmoraali ja taito molemmilla hyvällä tasolla. Jatkoa vaan.

Kähkönen
Sailio
Humaloja
-Monessa pelissä kuulunut Kärppien parhaimmistoon. Antaa joka ilta kaikkensa.

Aittokallio
-Ollut erittäin hyvä.

Ulos:
Mikkola
Lehtonen
Olausson
-Ei mitään käyttöä kahdella ensimmäisellä. Olausson liian rikki

Varauksella:
Suikkanen
Saarinen
Tlusty
Truska
-Viime pelit ovat olleet niin HMV, etten ole aivan täysiä jaksanut katsella, joten tsekkikaksikkoa en vielä pysty arvostelemaan. Eiköhän silti ainakin toinen paikkansa lunasta, todennäköisesti molemmat. Saarinen ja Suikkanen on tällä hetkellä lähempänä tippumista kuin jäämistä, mutta katsellaan nyt.

Joku varmaan unohtui.

Edit: Ymmärrän kyllä, että kaikki ei ole ensi kaudelle saatavissa, mutta tämä oli enemmänkin tämmöinen fantasiointi.
 
Viimeksi muokattu:
Jotain tämmöistä siis:

Pyörälä-X/Truska-X/Tlusty
Hagman-Ruohomaa-Albert
Mäenalanen-Kalapudas-Leskinen
Kähkönen-Humaloja-Sailio

Kukkonen-Heshka(tälle kaverille voisi sorvata vaikka 4v sopparin)
X-Ronkainen
Hakanpää-Niemelä

Rynnäs
Aittokallio

Toiveunta toki, että saataisi vaihtuvuus pysymään noin pienenä. Jos nyt edes osalle noista ykköskorin jätkistä saisi sorvattua jatkot, niin olisin tyytyväinen. Todennäköisesti saan pian lukea Lehtosen ja Mikkolan multisopimuksista.
 

Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse tekisin seuraaville henkilöille jatkosopimuksen:
Puolustus:
Hakanpää
Hyökkäys:
Mäenalanen
Kalapudas
Leskinen
Hagman
Albert
Kähkönen
Sailio
Humaloja
Aittokallio
Ulos:
Mikkola
Lehtonen
Olausson
Varauksella:
Suikkanen
Saarinen
Tlusty
Truska
.

Jos mietitään tätä kautta niin lähtökohdissa on jo aiemmin todetusti samaa kuin kaudessa 2009. Se missä kiekko on mennyt eteenpäin on yksilövalmennuksessa ja kasvattamisessa. Kauteen 2009 verraten meillä ei ole juurikaan tulevaisuuden toiveita junnuissa/nuorissa pelaajissa.
Pohjois-Amerikan ja muiden juniorisarjojen imu on uusi ilmiö myös. Kasvattamistyössä yhä nuorempiin iläluokkiin pitää olla strategia. Elääkö meidän toimisto tämän ajan ja tilateen kanssa ajan tasalla? Kasvatustyön kiistaton mittari on imu, mikä on Kärppien vetovoima tällä hetkellä?

Arvioitaessa tätä kautta pitää katsoa tulosten taakse (suora pudotuspelipaikka), onko meillä runkoa ja uskottava rakennustyö tulevaisuuden näkökulmasta?

Sitten jatkosopimuksiin; Kalaputaan kamppailuvoima ja luistelu eivät riitä liigatasolle, Leskisen pelikäsitys ei riitä (voiko kehittyä?). Hagmanille ja Albertille ei jatkoa nähdyillä tehoilla. Sailiolle ja varsinkin Humalojalle jatkoa mikäli nuorista ei ole nelosketjuun.

Suikkaselle ei jatkoa, mikäli ei tule onnistunutta kautta (suora pudotuspelipaikka), Saarinen ja Hruska pihalle, mikäli pisteitä ei tule yli 30. Tlustyssä voi olla potentiaalia, mutta hyvän kauden jälkeen tuskin voidaan pitää täällä! -> Meillä ei ole juurikaan tulevaisuuden runkoa!
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensi kauden valmentajasta en osaa sanoa, mutta josko palattaisiin kokoonpanon suhteen siihen takuuvarmaan menestysreseptiin? Kärppien jokaisen mestarijoukkueen silmiinpistävä yhtäläisyys on ollut se, että joukkue on koostunut pääasiassa omista kasvateista, höystettynä kovilla ulkolaisilla.

Olen itsekin ollut aina sitä mieltä, että Kärpät on nimenomaan Oulun Kärpät. Pitkäaikainen haaveeni on ollut sellainen rosteri, jossa ei ole ainuttakaan kärppäpolun ulkopuolista suomalaispelaajaa. Pari kertaa ollaan oltu melko lähellä sitä.

Maailmalla pelaa paljon Kärppälähtöisiä liigatason pelaajia, hyviäkin. Näitä ihan ensimmäiseksi naarailemaan takaisin. Kaiken maailman Saarisille, Lehtosille ja Kähkösille lopputili kouraan ja tilalle Pesosta, Haatajaa, Kerästä, Mannista, Paakkista, ketä näitä nyt onkaan.

Vasta sitten, jos johonkin rooliin ei kertakaikkiaan Kärppäkasvattia löydy, voidaan katella siihen joku sopiva ulkosuomalainen.

Ulkkarit meillä olisi jo olemassa, jos minusta olisi kiinni, sorvaisin ainakin Heshkalle ja Tlustylle jatkoa ensi kaudellekin. Ehkä myös Albertille ja Hruskalle, mutta heidän pitää vielä vakuutaa himpun enemmän. Olaussonkin muuten, mutta on liian lasinen.

Oululaislähtöisen jengin konttaamistakin sulattaisi paljon mieluummin, kuin nykyistä muukalaislegioonaa.

Jos hieman fantasioidaan niin:

Karhunen
Väliharju

Kukkonen-Heshka
Jaakola-Jalasvaara
Niemelä-Ronkainen
Siikaluoma

Pesonen-Albert-Pyörälä
Haataja/Junttila-Manninen-Tlusty
Keränen-Paakkis-Mäenalanen
Leskinen-Humaloja-Kestilä
Anttila-Kalapudas-Vartiainen
Metsävainio
etc.

Lisäksi on pelaajia, jotka ovat "oululaistuneet" pelattuaan pitkään täällä. Esimerkiksi vaikkapa Suoranta, Kemppainen, Sebok jne..

En ole tarkistanut pelaajien sopimustilannetta, enkä sen tarkemmin muutenkaan miettinyt. Mielestäni tuo esimerkkikokoonpano olisi 3M budjetin mahdollisuuksien rajoissa ja taistelisi varmasti välieräpaikasta Liigassa. Tarkoituksena oli vain osoittaa, että Kärppälähtöisillä pelaajilla (+parit ulkkarit) ja Kärppien budjetilla olisi ainakin teoriassa mahdollista rakentaa kilpailukykyinen jengi Liigaan.
 

Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensi kauden valmentajasta en osaa sanoa, mutta josko palattaisiin kokoonpanon suhteen siihen takuuvarmaan menestysreseptiin? Kärppien jokaisen mestarijoukkueen silmiinpistävä yhtäläisyys on ollut se, että joukkue on koostunut pääasiassa omista kasvateista, höystettynä kovilla ulkolaisilla.

Tuohon kun otetaan vielä mukaan nykyisiä nopeajalkaisia A-nuoria (en ala erittelemään, koska tässä vaiheessa ei voi tietää kuka pelaaja kehittyy missäkin vaiheessa), niin kyllä tuosta hyvä tulee. Nuoria saadaan hyviin ketjuihin hankkimaan lisää kokemusta ja nopeasti rakennettua tie kansainvälisiin peleihin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mitähän tuo KalPan Niko Mikkola puuhaa ensi kaudella? Pelannut ihan hyvää kautta, ja sopimus on ymmärtääkseni katkolla tämän kauden päätteeksi. Kyseessähän on siis 20-vuotias Kärppien oma kasvatti, takataskusta löytyy U20-maailmanmestaruus viime talvelta. Jonkin verran pelejä olen nähnyt, ja itse ainakin tykkään kaverista, hyvä ja vankkarakenteinen peruspuolustaja. Olisikohan mahdollista kotiuttaa?

Isokokoinen kaverikin näyttää olevan, pituutta 194cm ja painoa 89kg Eliteprospectsin mukaan. Löytyy muuten myös NHL-varaus kesältä 2015, St. Louis varasi 5. kierroksella.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Jos Suikkanen on ensi kaudellakin vielä puikoissa, edes vähää alussa, koska ollaan kärsivällisiä eli tyhmiä, niin on syytä skipata tämä ketju ja odottaa tai perustaa ketju kaudelle 2018-2019 ja lätistä siinä.
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mielestäni kärppien kannattaisi ehdottomasti kysellä Juha Pekka Haatajan haluja siirtyä ensikaudeksi Kärppiin. Vaikka muutama vuosi sitten Haden paluu kärppiin meni mönkään on hän sen jälkeen osoittanut olevansa edelleen kova pelimies liigassa. Joten mielestäni Aho voisi tarjota Haatajalle vaikkapa kahden vuoden sopimusta, kyseessä on kuitenkin oma kasvatti ja niinkuin sanoin edelleen kova kaveri liigassa. Mitä mieltä muut?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mielestäni kärppien kannattaisi ehdottomasti kysellä Juha Pekka Haatajan haluja siirtyä ensikaudeksi Kärppiin. Vaikka muutama vuosi sitten Haden paluu kärppiin meni mönkään on hän sen jälkeen osoittanut olevansa edelleen kova pelimies liigassa. Joten mielestäni Aho voisi tarjota Haatajalle vaikkapa kahden vuoden sopimusta, kyseessä on kuitenkin oma kasvatti ja niinkuin sanoin edelleen kova kaveri liigassa. Mitä mieltä muut?
Miksikäs ei. Kyllähän Haataja on edelleen hyvä pelaaja liigaan ja tehnee sen 20 maalia ilman suurempia ongelmia. Kauden 2014-15 visiitti ei tosiaan ihan paras ollut, tiedä sitten mitkä niitä todellisia syitä lopulta oli mutta eihän Haataja myöskään ihan parhaalla tavalla ehkä istunut Marjamäen pelikirjaan. Ja toisaalta silloinkin teki 32 pelissä tehot 7+11, mitkä nyt ei ihan surkeat kuitenkaan ole.

Kyllähän tuon voisi kotiuttaa jos intressejä löytyy.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensi kauden valmentajasta en osaa sanoa, mutta josko palattaisiin kokoonpanon suhteen siihen takuuvarmaan menestysreseptiin? Kärppien jokaisen mestarijoukkueen silmiinpistävä yhtäläisyys on ollut se, että joukkue on koostunut pääasiassa omista kasvateista, höystettynä kovilla ulkolaisilla.

Olen itsekin ollut aina sitä mieltä, että Kärpät on nimenomaan Oulun Kärpät. Pitkäaikainen haaveeni on ollut sellainen rosteri, jossa ei ole ainuttakaan kärppäpolun ulkopuolista suomalaispelaajaa. Pari kertaa ollaan oltu melko lähellä sitä.

Olen tehnyt saman huomion ja täysin samaa mieltä. Pienenä lisätarkennuksena vielä, että mestarijoukkueet ovat koostuneet nimenomaan useamman vuoden pitkäjänteisesti sisäänajetuista omista kasvateista. Muistan kun Aravirran aikoina puhuttiin tälläkin palstalla miten Donskoin, Kemppaisen ja Junttilan olisi hyvä hakea vauhtia jostain muualta ja tulla sitten takaisin jne. Puljujärvestäkin oli vielä vuosi sitten pitkä vääntö, että kannattaako sitä nyt peluuttaa kokoonpanossa vai ei. Samaa kärsivällisyyttä pitää nyt olla Mäenalasen, Leskisen, Kestilän, Vartiaisen ja muiden suhteen. Kärppien ongelma on se, että pelaajabudjetti vaan on pakko polttaa johonkin jotta katsojat saavat rahalle vastinetta vaikkei vahvistus olisi muutoin kuin nimeltään omaa kasvattia parempi.

Omien veteraanien houkuttelu takaisin maailmalta pitää katsoa todella tarkkaan ja tapauskohtaisesti. On esimerkiksi suuri ero kannattiko Kukkonen vai Mikkola hankkia takaisin, vaikka molemmat ovat entisiä luottopuolustajia ja kärppäkapteeneja. Vaikkapa Haataja kuuluu tähän kysymysmerkkien sarjaan.

Etusijalla pitäisi kuitenkin olla urallaan noususuunnassa olevat nuoremmat omat kasvatit. Sen jälkeen hieman epävarmat urallaan ehtoopuolella olevat omat pojat ja vasta viimeisenä tulee parhaat päivänsä nähneet muiden joukkueiden pelaajat.

Tuo Albertin hyllytys ja junnun ottaminen tilalle on mielestäni ihan oikea viesti, vaikka ihmettelinkin miksi juuri Albert ja miksi juuri Hermonen. Oikea ajatus kuitenkin. Kenenkään pelipaikka ei saa olla itsestäänselvyys. Toivottavasti "videotarkkailuun" pääsee pian myös muitakin, nimiä mainitsematta.
 

Zinetula

Jäsen
Mielestäni kärppien kannattaisi ehdottomasti kysellä Juha Pekka Haatajan haluja siirtyä ensikaudeksi Kärppiin. Vaikka muutama vuosi sitten Haden paluu kärppiin meni mönkään on hän sen jälkeen osoittanut olevansa edelleen kova pelimies liigassa. Joten mielestäni Aho voisi tarjota Haatajalle vaikkapa kahden vuoden sopimusta, kyseessä on kuitenkin oma kasvatti ja niinkuin sanoin edelleen kova kaveri liigassa. Mitä mieltä muut?
Kyllä ottaisin Haden takaisin ensi kauden joukkueeseen. Tällä hetkellä ei tahdo olla näitä omia kasvatteja saatavissa juurikaan takaisin kun pelaavat kovempia liigoja. Ottaisin kuitenkin Haden vuoden pahvilla ja päälle optio seuraavasta. Sama kuin Pirneksen kanssa eli vuosi kerrallaan. Edelleen on näyttöjä liikaa viime vuosilta kun rooli/palkka/onnistuminen ei ole kohdannut ja silloin on oltu lirissä. Kokeneemmista pelaajista Kukkonen ja Pyörälä ovat harvinaisia esimerkkejä, joiden kohdalla pitkät sopparit ovat ihan ehdottomia. Sitten oma nuorisokaarti ja noin alle 25 vuotiaat kovasti eteenpäin halajavat lupaukset kuten Aaltonen ja Ikonen ovat myös näitä kannatettavia enemmän kuin yhden vuoden pahvin osalta. Ei tarvi vielä maksaa kokemuslisää ja kasvupotentiaali on olemassa siellä ja yleensä kova halu mennä eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös