Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 981 012
  • 3 965

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Voihan se olla, että Pelicans on se superyllättäjä tälle kaudelle. Minä en vain usko siihen. Pääasia on, että lahtelaiset uskovat.

Harva lahtelainen uskoo superyllätykseen. Mielestäni sijat 7-12 tai 8-13 eivät ole superyllätys. Se olisi lähinnä sitä, mihin noilla resursseilla voikin päästä ilman suurempia onnistumisia.

Pelicansin kohdalla tosiaan ei ole kyse siitä, onko joukkue vahvistunut merkittävästi. Tuskin on, jos ei Potulny pelaa unelmakautta. Viime kauden Pelicans oli niin sekaisin terveyden ja valmennuksen puolesta, ettei sen perusteella tuosta pelaajistota voi sanoa mitään varmaa. Potentiaalia siinä on, mutta Nupen sanoin se tarkoittaa aina myös arpaa.

Jos Kärppien mahdollisuudet ovat 1-1, Pelicansilla ne ovat vähintäänkin realistisesti 7-12.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Oululaisten kirjoittelu on kerrassaan hämmentävää. Joukkue, joka on voittanut kaksi mestaruutta seitsemännen ottelun jatkoajalla, on jostain syystä varmistanut jo seuraavankin mestaruuden. Tämä siitä huolimatta, että joukkue on menettänyt kirkkaimmat tähtensä. Tässä vaiheessa lienee syytä todeta, että Kärpillä on paperilla kilpailukykyinen joukkue myös seuraavaksi kaudeksi. Tämä lienee riidaton asia. Samalla totean kuitenkin, että mielestäni Kärpät on heikentynyt viime kaudesta.
Todetaan nyt kiistaton fakta. Kärppien viime kauden joukkueen sielu oli joukkueen erinomainen ykköskenttä. Tästä kyseisestä kentästä 2 pelaajaa on lähtenyt joukkueesta. Nämä kyseiset pelaajat valittiin edustamaan maataan kevään MM-kisoihin. Eli, voitaneen todeta, että kyseessä on kaksi kansainvälisen tason pelimiestä. Tätä väitettä tukee seurajoukkueen menestys, MM-kisat, NHL-sopimukset ja omat silmät. Heidän menetyksensä on tällä foorumilla käytännössä ohitettu olankohautuksella. Miksi? Heidät on korvattu 27-vuotiaalla yhden hyvän kauden pelanneella pelaajalla. On myös hankittu kiistatta lupaava pelaaja, jonka urakehitys on ollut kaikkea muuta kuin toivotunlainen. Tiedostan toki, että sinne hankittiin myös yksi potentiaalinen kaveri Espoosta. Ehkä hän nostaa edelleen tasoaan, tai sitten ei. Näistä kolmesta hyökkäyspään hankinnasta tuskin löytyy yhtä laadukkaita pelaajia kuin lähtijöistä. Ehkä joku muu tekee läpimurron, ehkä ei.
En rupea erittelemään muita muutoksia. Totean vain, että niitäkin on ja etten välttämättä ole sitä mieltä, että joukkue on näilläkään siirroilla paperilla vahvistunut. Näiden muutosten analysointi on kuitenkin mielestäni toisarvoista. Kaksi vähintään WC-tason pelaajaa+ siirtorajalla hankittu ulkomaalainen on korvattu hyvillä (ehkä erinomaisilla) liiga-pelaajilla. Lopputulos: Materiaali on lähtökohtaisesti heikompaa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Oululaisten kirjoittelu on kerrassaan hämmentävää. Joukkue, joka on voittanut kaksi mestaruutta seitsemännen ottelun jatkoajalla, on jostain syystä varmistanut jo seuraavankin mestaruuden.
Eiköhän alkuperäinen McTorson viesti viitannut enemmänkin runkosarjan ykköstilaan kuin triplamestaruuteen?

Tässäpä mietteeni liigajoukkueiden voimasuhteista kaudelle 2015-2016:
(Suluissa paras mahdollinen runkosarjan sijoitus sekä huonoin mahdollinen runkosarjan sijoitus.)

1. Kärpät (1-1)
Joo, mestaruudesta puhuttiin jatkossa, mutta onhan sitä nyt hemmetin paljon helpompaa lähteä tavoittelemaan, kun on kotietu tiedossa jokaiselle kierrokselle. Ensimmäinen tavoite on runkosarjan ykköstila. Tämän tavoitteen täytyttyä lähdetään sitten metsästämään parhaista mahdollisista lähtöasetelmista sitä mestaruutta. Näin mä ainakin tulkitsen tuon McTorson lauseen: "Kaksi mestaruutta on alla ja kolmatta pukkaa kovin.". Aika fakiiri saa olla, että tuon lauseen saa väännettyä muotoon: "seuraavakin mestaruus on jo varmistettu".

Tämä siitä huolimatta, että joukkue on menettänyt kirkkaimmat tähtensä. Tässä vaiheessa lienee syytä todeta, että Kärpillä on paperilla kilpailukykyinen joukkue myös seuraavaksi kaudeksi. Tämä lienee riidaton asia. Samalla totean kuitenkin, että mielestäni Kärpät on heikentynyt viime kaudesta.
Kyllä, Kärpät on menettänyt kirkkaimmat tähtensä: Joonas Donskoin ja Joonas Kemppaisen.

Kauden 2014-15 runkosarjan kakkonen on myös kokenut kovia menetyksiä kuten: Antti Erkinjuntti, Pekka Jormakka ja Olli Palola. Donskoilla ja Kemppaisella varustettu Kärpät voitti Erkinjuntilla, Jormakalla ja Palolalla varustetun Tapparan yhdeksällä pisteellä runkosarjassa. Kärpät on paikannut lähtijöitä Miro Aaltosella, Juuso Ikosella ja Mika Niemellä. Vastaavasti Tappara on paikannut lähtijöitä Arttu Ilomäellä ja Jani Lajusella.

Kauden 2014-15 runkosarjassa kolmanneksi sijoittui Rauman Lukko 12 pistettä Kärppien perässä ja neljänneksi JYP 13 pistettä Kärppien perässä. Rauman Lukko menetti lähinnä duunaripuolen hyökkääjiä (Jerry Ahtola, Joonas Komulainen, Ville Nieminen, Jonne Virtanen) ja pystyi pitämään edelliskauden pistemiehet riveissään. Lukon hyökkäysmateriaali onkin edelleen vaarallisen kapea verrattuna esim. Kärppien laajaan rintamaan. Myös JYP:n hyökkäys on heikentynyt oleellisesti mm. ykkössentterin (Eric Perrin) ja ykkösyllättäjän (maalitykki Markus Hännikäinen) poislähtöjen myötä.


En rupea erittelemään muita muutoksia. Totean vain, että niitäkin on ja etten välttämättä ole sitä mieltä, että joukkue on näilläkään siirroilla paperilla vahvistunut. Näiden muutosten analysointi on kuitenkin mielestäni toisarvoista. Kaksi vähintään WC-tason pelaajaa+ siirtorajalla hankittu ulkomaalainen on korvattu hyvillä (ehkä erinomaisilla) liiga-pelaajilla. Lopputulos: Materiaali on lähtökohtaisesti heikompaa.
Kärppien materiaali on lähtökohtaisesti heikompaa? Riippuen hieman siitä mihin verrataan...

Absoluuttisesti Kärppien materiaali todennäköisesti onkin heikentynyt syksyn 2014 tai kevään 2015 Kärppien materiaaliin nähden. Suhteellisesti Kärpät on taas mielestäni vahvistunut, jos verrataan kuinka todennäköisimmät Kärppien runkosarjan ykköstilan uhkaajat ovat menettäneet pelaajia ja vastaavasti hankkineet uusia lähteneiden tilalle. Kärpät voitti runkosarjan 2014-15 vähintään yhdeksällä pisteellä ennen joukkueita JYP, LUK, TAP. Kaikki neljä joukkuetta ovat kokeneet kovia menetyksiä kesän siirtomarkkinoilla. Jokainen joukkue on mielestäni heikentynyt syksyyn 2014 nähden. Lukko menetti ehkä kaikkein vähiten tulivoimaa, mutta laajuutta ja työntekoa sitäkin enemmän. Kolme muuta (JYP, KÄR, TAP) kokivat kaikki kovia kolauksia tulosyksiköiden puolella. Kärpät on kuitenkin ehdottomasti parhaiten onnistunut paikkaamaan lähtijät. Näin uskaltaisin väittää, että Kärpät on heikentynyt tästä nelikosta kaikkein vähiten.

Mielestäni kärkinelikosta Kärppien hyökkäys on siis absoluuttisesti heikentynyt, mutta suhteellisesti vahvistunut!

Edellämainitun nelikon ulkopuolelta ehkä HIFK on absoluuttisesti vahvistunut eniten hyökkäyspäässä. Tai ei varsinaisesti vahvistunut vaan paremminkin pystynyt pitämään edellisvuotisen tasonsa. Menetyksiä on käytännössä vain yksi (Matti Kuparinen), kuten tulijoitakin (Roope Hintz). Suhteellisesti ajateltuna IFK on hyökkäyspäässä vahvempi kuin JYP, KÄR, LUK tai TAP - joukkueen hyökkäyskalusto on heikentynyt kiistattomasti vähiten.

Periaatteessa IFK:n hyökkäyskalusto on vahvempi kuin JYP:lla, Lukolla ja Tapparalla - ja ehkä jopa parempi tai vähintään suunnilleen samaa tasoa Kärppien kanssa. Jo kaudella 2014-15 IFK teki eniten maaleja SM-liigan runkosarjassa. Sama tahti jatkunee myös kaudella 2015-16, jonka lisäksi IFK:n puolustus on vahvistunut. IFK tullee olemaan ainoa joukkue, joka voi mielestäni uhata Kärppien runkosarjan voittoa. Kuitenkin IFK sijoittui kauden 2014-15 runkosarjassa vasta seitsemänneksi peräti 19 pistettä Kärppien perässä. Joukkue on kova, mutta niin on haastekin (Kärpät).

Pahimpiin kilpailijoihinsa (JYP, LUK, TAP) verrattuna Kärpät on siis suhteellisesti vahvistunut. Kaikkia edellämainittuja (JYP, KÄR, LUK, TAP) enemmän suhteellisesti on vahvistunut Helsingin IFK. Tosin hyvin todennäköistä on, että tuo 19 pisteen vuori on liian suuri kiivettäväksi, että IFK pystyisi jotenkin uhkaamaan Kärppien mahdollista runkosarjan voittoa.

Kärpät on heikentynyt viime kaudesta - mutta niin ovat kaikki pahimmat kilpailijatkin IFK:ta lukuunottamatta!
 

Kafrom

Jäsen
Heidät on korvattu 27-vuotiaalla yhden hyvän kauden pelanneella pelaajalla.

Monesti tuntuu unohtuvan, että Niemi vei Ässät ykkössentterinä mestaruuteen ja on korvaamaton palanen AV-pelaamisessa. Mitä Kärppiin tulee, vaikka sieltä Donskoit ja kumppanit lähtivätkin, laadukkaita korvaajia on hankittu - ei varmasti lähtökohtaisesti yhtä kovia, mutta tarpeeksi hyviä. Ei ole ainakaan omasta mielestäni vaikeaa rankata Kärppiä esim. IFK:n edelle.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mr.Fox tässä vaiheessa ennusteesi pitää paikkansa tosin epäilen vahvasti, että ainakin Tappara hankkii vielä pelaajia ennen kauden alkua vähintään yhden ehkä jopa kaksi. Tapparan hakiessa pari täsmävahvistusta laituriosastolle niin ollaan jälleen ihan Kärppien ja IFK:n kannassa kiinni.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koko teksti

Niin, Kärppä fanit ovat naiivisti sivuuttaneet sen faktan että joukkueen 2 tärkeintä hyökkääjää lähti merten taakse, ja uudet kotimaiset hankinnat Niemi, Ikonen ja Aaltonen tuskin korvaavat Kemppaista ja Donskoita jotka parhaimmillaan dominoivat pelejä. Kärpillä on edelleen Liigan ylivoimaisesti paras valmentaja, ja kokenut runko on pysynyt hyvin kasassa (samalla vuoden vanhempi ja myös hitaampi). Tähän lisätään nuoria huippulupauksia ja ainekset menestykseen ovat valmiit. ''Taas varma mestaruus'' kirjoitukset voi jättää kokonaan pois, missään sarjassa ei jaeta varmoja mestaruuksia ja Kärppien 2 aikasempaa mestaruutta on ratkennut tiukimmalla mahdollisella tavalla. Pienet marginaalit toiseen suuntaan ja Kärpillä olisi 2 hopeaa putkeen ja mestaruus sauna olisi kylmä kuin Siperia.

E: Lisätään nyt vielä että kyllä Kärpät edelleen on ykkös suosikki sekä runkosarjaa että mestaruutta ajatellen, meidän materiaali kestää hyvin vertailun Kärppien vastaavaan, mutta Lauri Marjamäki ja Oululaisten menestys nostaa reilusti osakkeita.
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mr.Fox tässä vaiheessa ennusteesi pitää paikkansa tosin epäilen vahvasti, että ainakin Tappara hankkii vielä pelaajia ennen kauden alkua vähintään yhden ehkä jopa kaksi. Tapparan hakiessa pari täsmävahvistusta laituriosastolle niin ollaan jälleen ihan Kärppien ja IFK:n kannassa kiinni.
Totta!

Jostain syystä tämä karkasi täysin ajatuksistani, vaikka esim. @Sardion muutaman päivän takaisessa viestissään toikin asian ansiokkaasti ja selkeästi esille. Mä olin siinä uskossa, että Tapparankin joukkue olisi ollut valmis - mahdollisesti yksi hyökkääjä syksymmällä. Olin väärässä! My bad!

Muiden kärkijoukkueiden kohdaltahan näyttää hyvältä:
IFK - joukkue valmis
JYP - joukkue valmis
KÄR - joukkue valmis
LUK - 1 puolustaja
TAP - 1-2 laitahyökkääjää

Kahdellakaan hankinnalla en Tapparan hyökkäystä ehkä ihan HIFK:n tai Kärppien veroiseksi laske. Kovahan sekin hyökkäys tulee olemaan - ehkä arvioissani on sitten vain jotain henkilökohtaisia antipatioita muutamia pelaajia kohtaan? Esim. Elmeri Kaksoselta mä olen aina odottanut huomattavasti enemmän sen yhden SaiPa-kauden (2012-13?) jälkeen. Kristian Kuusela on ollut aina jonkinlainen henkilökohtainen inhokkini siitä lähtien, kun kaverin parikymppisenä opin tuntemaan hänen Porin vuosinaan. Vaisumman Kärppä-jakson jälkeen hänkin on ilmeisesti löytänyt uuden kevään Kirvesrinnoissa? Stephen Dixon on myös henkilökohtaisella "mustalla listallani" Porin tapahtumien jälkeen. Patapaidat alkoivat menestyä heti, kun joukkueen ylivoimainen pörssikärki (ja pukukopin syöpä?) myytiin pois.

Kun Tapparan hyökkäyskalustossa on useampia tällaisia pieniä yksityiskohtia, niin hyvin todennäköisesti arvioin sitä herkästi heikommaksi kuin se onkaan. Olisi huomattavasti helpompaa tarkastella rostereita ja miettiä voimasuhteita kliinisesti ilman mitään henkilökohtaisia tuntemuksia, mutta en mä ainakaan pysty siihen. Omat antipatiani tiettyjä Tapparan hyökkääjiä kohtaan varmasti laski jonkin verran arvioitani - puutteellinen tieto mahdollisesti jopa kahdesta tulevasta laitahyökkääjästä laski huomattavasti.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@McTorso :n kirjoitukset Kärppien huonoin mahdollinen sija 1, on silkkaa keulimista, piste. "Mulla on kova luotto" ei ole riittävä peruste noin kovalle arviolle. Muuten hyvää analyysia McTorsolta!
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:sta sen verran, että on mukavan positiivinen tilanne myös kokoonpanon leveydessä. Joukkueesta löytyy tällä hetkellä 10 pakkia jolla on liigakokemusta, (8 sellaista jolla on jo paljon liigakokemusta + Moberg, Karjalainen jne), sekä sitten 14 hyökkääjää jolla on Juutista ja Saarelaista lukuunottamatta paljon liigapelejä alla.

Tuota tai Kärppien rosteria kuin katsoo, niin pistää väkisinkin ihmetyttämään miten esimerkiksi jollain Lukolla on joukkue käytännössä valmis. 6 pakkia ja 13 hyökkääjää jengissä.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@McTorso :n kirjoitukset Kärppien huonoin mahdollinen sija 1, on silkkaa keulimista, piste. "Mulla on kova luotto" ei ole riittävä peruste noin kovalle arviolle. Muuten hyvää analyysia McTorsolta!
Kiitoksia kehuista Warrington. Keulimiskommentin otan ymmärtäväisesti vastaan. Sen verran haluan kuitenkin kirjoitustasi oikaista, että pikkaisen enemmän Kärppien runkosarjan ykkössijaa perustelin kuin toteamuksella:" Minulla on kova luotto."
 

Apheu

Jäsen
Haluan vielä Tapparan kohdalla korostaa sitä, että joukkueen strategia on nyt ollut jo useamman vuoden pelaajien kehittäminen. Lähtökohtaisesti jokaikinen kausi tässä kohtaa on Tapparaa rankattu sijoille 4-8. 2012-2013 Barkov ja Koskiranta nähtiin molemmat kelvollisina kakkossenttereinä, ja kauden mittaan molemmat kehittyivät ykkössenttereiksi. 2013-2014 Järvistä ja Palolaa ei tässä kohdin edes pidetty kärkipelaajina, vaan miehet sijoitettiin lähinnä neloskenttään. Viime vuonna kukaan ei uskonut Tapolaan. Ja joka kerta on tultu hopeat kaulassa.

Toinen asia, on Tapparan tapa antaa uusille pelaajille ja nuorille mahdollisuuksia syksyllä. Joukkueen heikkoudet huomataan kauden mittaan, kun joku ei ole pystynytkään ottamaan tarvittavaa roolia. Näin kauden aikana ostetaan halvemmalla jossain muualla vähän heikosti viime kausina pelanneita pelaajia. Hyvät esimerkit ovat viime kaudelta Dixon, Tömmernes ja Bonsaksen. Kaikkihan liittyivät vasta kauden mittaan Tapparan remmiin. Sitä edelliskautena ykkössentteriksi tuli Jukka Voutilainen deadlinella KalPasta ja Marko Kauppinen pyörittämään ylivoimaa. 2012-2013 Barkovin ja Niemisen rinnalle napattiin Dragan Umicevic viime hetkillä. Lisäksi joukkueella on ollut myös näitä loukkaantumisista kärsineitä, joita on kauden mittaan tuotu sisään ja he ovat ratkaisseet pelejä keväällä. Esimerkkinä vaikkapa Niclas Lucenius sillä kuuluisalla viimeisen sekunnin osumallaan sekä Masi Marjamäki viime kaudella kuutospelin ratkaisijana.

Tappara tekee paljon hyvää työtä pelaajia kehittäen ja kauden mittaan moni ottaa todella isoja harppauksia. Myös täsmähankintoja napataan vahvistamaan joukkuetta kesken kauden. Myös ylipäänsä Tapparan kesällä hankkimat ulkomaalaiset (esim. Chris Connolly, Nick Bailen) olivat arvostukseltaan melko heikkoa kamaa tässä vaiheessa ja hekin kehittyivät pitkälti kauden aikana. Tietysti hutejakin tulee (kuten Kolomatis), mutta hänetkin sitten korvattiin Tömmernesillä. Eli olen erittäin luottavainen Tapparan kilpailukykyyn tulevana kautena, vaikka sieltä kovia nimiä lähtikin. Vielä ainakin se yksi laituri tulee ennen kauden alkua, mutta todennäköisesti siellä reagoidaan kauden mittaan jälleen tarpeisiin. Ymmärrän kyllä sen, miten joukkuetta pidetään hyökkäysosastolta eniten kärsineenä Palolan ja Jormakan mentyä, mutta itse uskon vahvasti että uusia vastuunkantajia nousee jälleen.

Kärpillä ainakin Donskoi & Kemppainen -kaksikon menetys on iso. Tuntui ettei siellä kukaan muu viime finaaleissa mitään saanutkaan aikaan. Ihan hyviä hankintoja Aaltonen, Ikonen ja Niemi, mutta saas nähdä sitten tosipeleissä.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@McTorso :n kirjoitukset Kärppien huonoin mahdollinen sija 1, on silkkaa keulimista, piste. "Mulla on kova luotto" ei ole riittävä peruste noin kovalle arviolle. Muuten hyvää analyysia McTorsolta!

Kun vähän oululaisena itseäkin hävettää tuollaiset keulimiselta näyttävät kirjoitukset pitänee muistuttaa, että McTorsolla on jo vuosien historia Kärppien menestyksen puolesta veikkaamisesta. Ensimmäisinä vuosina optimistiset arviot eivät menneet kohdalleen, mistä joskus vähän kuittailinkin, mutta nyt parina viime vuotena tuli sitten menestystä (toki tiukimmalla mahdollisella marginaalilla). Olen myös ollut huomaavinani, että McTorso tykkää hakea vastakommentteja vahvoilla mielipiteillään Kärppien menestyksestä. En käytä sanaa provo kun kyseessä on liian fiksulta vaikuttava kaveri ansaitakseen tuon sanan käyttämisen :) Olenko ihan hukkateillä McTorso?

Eli elkää nyt vaan niputtako meitä muita Kärppäkannattajia ylimielisten tai siltä vaikuttavien sakkiin!
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitoksia kehuista Warrington. Keulimiskommentin otan ymmärtäväisesti vastaan. Sen verran haluan kuitenkin kirjoitustasi oikaista, että pikkaisen enemmän Kärppien runkosarjan ykkössijaa perustelin kuin toteamuksella:" Minulla on kova luotto."

Kyllä siinä oli hyvät perustelut muutenkin, mutta mikään niistä ei perustele Kärppien varmaa runkosarjan voittoa. @Erätauko en niputa muita faneja McTorson vuoksi, eikä McTorsoa nimenomaan miksikään provoksi tai trolliksi varmasti kukaan kutsu, kärkevät mielipiteet pientä keulimista lukuunottamatta ovat hyvin pysyneet hallinnassa.

Pelicansin voimasuhteita en ymmärrä, miten voidaan perustella ettei Pelicans ole pelaajamateriaalilta vahvistunut? Merkittävät lähtijät ovat Saarenheimo, Mustonen ja Myllyniemi. Hankintoina on kuitenkin Potulny, Erkinjuntti, Heino, Lassen, Blood ja Rajaniemi. Juvonen taisi olla jo viime kaudella ykkösmaalivahti joten Myllyniemen lähtö ei taida ottaa koville. Lassen ja Blood on arpoja, mutta Erkinjuntti hyvä Liigatason pelaaja ja Potulny vaikuttaa hyvältä 2-suunnan hyökkääjältä. Isoin muutos on penkin takana, ''sää oot ihan poika vielä'' Lämsä lähti työnhakuun ja tilalle rautainen kaksikko Petu - Nurminen. Petu on Liigassa aiemminkin saanut kananpaskasta paljon irti. Riittääkö paukut ensimmäisellä kaudella vielä kuitenkaan säälipleijareihin, uskon että riittää, aika näyttää.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
- - - kyllä Kärpät edelleen on ykkös suosikki sekä runkosarjaa että mestaruutta ajatellen, meidän materiaali kestää hyvin vertailun Kärppien vastaavaan, mutta Lauri Marjamäki ja Oululaisten menestys nostaa reilusti osakkeita.
McTorson kirjoitukset Kärppien huonoin mahdollinen sija 1, on silkkaa keulimista, piste. "Mulla on kova luotto" ei ole riittävä peruste noin kovalle arviolle. Muuten hyvää analyysia McTorsolta!
Tässä vaiheessa arvioisin, että Kärppien kovin vastustaja runkosarjan voitolle löytyy pelaajien pään sisältä.

On vain jotenkin vaikeata nähdä, kuinka joku joukkue pystyisi pelaamaan 60 ottelun runkosarjan suuremmalla pistekeskiarvolla kuin Kärpät. HIFK (ja mahdollisesti vahvistuva?) Tappara pystyvät takuuvarmasti haastamaan, mutta en kuitenkaan näe oululaisten kompuroivan niin pahasti runkosarjassa. Jo pelkkä oululaisten materiaalin laajuus ja erinomainen juniorityö estänevät mahdollisuudet mihinkään suurempiin tappioputkiin. Runkosarjan voittaminen vaatii tasaisen varmaa suoritusta syyskuusta maaliskuulle. Tällä hetkellä mielestäni Kärpillä on parhaat mahdollisuudet niin tasaiseen suorittamiseen.

Tosin vahvoja viitteitä siitä on olemassa, että ei Kärpätkään enää niin ylivoimainen ole runkosarjassa. Kaudella 2014-15 nähtiin, että Raksilastakin on mahdollista käydä poimimassa pisteitä. Jopa TPS haki sieltä kaksi pistettä kolmesta ottelusta eikä muistaakseni yksi täysi pistepottikaan ollut kaukana! Toinen merkittävä seikka on se, että useampikin joukkue pystyi tekemään Raksilassa 4-5 maalia. Kyllähän runkosarjan voittajajoukkueen on napattava se lähes 75% kotikaukalossaan jaossa olevista pisteistä. Jotenkin on vaikea nähdä, että tämän hetkisistä joukkueista joku muu pystyisi raapimaan sen tarvittavat 65+ pistettä kotiluolassaan.

Pystyykö esim. HIFK pelaamaan noin ehjää runkosarjaa? Perinteisesti IFK:lla on aina kauden jossain vaiheessa tullut jonkinlainen notkahdus. Mun muistini mukaan ehkä ehjin runkosarjasuoritus IFK:lta oli kaudella 1997-98. Silloinkin runkosarjasijoituksena oli 2 TPS:n jälkeen. Kaudella 2010-11 edes Mikael Granlund & co. eivät pystyneet vastustamaan JYP:n ylivoimaa - ja nimenomaan kotikaukalossaan. Hippokseltahan ei tuolloin pisteitä irronnut itkemälläkään eikä edes maalinteko onnistunut oikeastaan yhdeltäkään joukkueelta. Kyseisellä kaudella HIFK sijoittui runkosarjassa sijalle 3 JYP:n ja Ässien jälkeen.

Mulla on omat epäilykseni, että HIFK ei noin tasaisen varmaa runkosarjaa pysty pelaamaan. En tiedä miksi epäilen näin! Todennäköisesti jo pelkkä ajatuskin jossain takaraivon perukoilla siitä, että HIFK ei ole koskaan pystynyt runkosarjaa voittamaan, vaikuttaa todella paljon ennakkoasenteisiini. Tällä hetkellä arvioisin, että HIFK tullee sijoittumaan kauden 2015-16 runkosarjassa sijoille 2-3. Ykköseksi mä en vaan pysty Stadin Kingejä veikkaamaan (vaikka sitä haluaisinkin).

Haluan vielä Tapparan kohdalla korostaa sitä, että joukkueen strategia on nyt ollut jo useamman vuoden pelaajien kehittäminen.
- - -
Toinen asia, on Tapparan tapa antaa uusille pelaajille ja nuorille mahdollisuuksia syksyllä. Joukkueen heikkoudet huomataan kauden mittaan, kun joku ei ole pystynytkään ottamaan tarvittavaa roolia.
Tässä lainauksessa sanotaan suoraan se, miksi mä en usko Tapparan edes taistelevan tosissaan runkosarjan voitosta. Joukkueen strategia on ollut jo useamman vuoden pelaajien kehittäminen, syksyllä nuorille annetaan mahdollisuuksia, heikkouksiin reagoidaan kauden mittaan jne. Tämä vain ei puhu missään nimessä runkosarjan voittamisen puolesta. Kuten aiemmin mainitsin jo useampaan otteeseen: runkosarjan voittamiseen tarvitaan tasaisen varmaa suorittamista syyskuusta maaliskuulle.

- - - pistää väkisinkin ihmetyttämään miten esimerkiksi jollain Lukolla on joukkue käytännössä valmis. 6 pakkia ja 13 hyökkääjää jengissä.
Tässä on selkeä syy miksi mä en usko Lukon runkosarjavoittoon! Materiaali on liian kapea - erityisesti alakentissä. Luonnollisesti lopullisiin arvioihini Lukon lopulliseen sijoittumiseen runkosarjassa vaikuttaa sekin, että Rauma on paska paikka. Rauman Lukko ei vaan saa voittaa runkosarjaa mistään mestaruudesta puhumattakaan. Asia nyt vain on näin!

JYP ja Hippoksen taika ovat heikentyneet huomattavasti muutaman vuoden takaiseen nähden. Mä en näe enää mitään syytä sijoittaa JYP:iä sijoittumaan runkosarjassa puolivälierien kotietusijoille (1-4).

Siinähän ne neljä Kärppien pahinta haastajaa ovatkin läpikäydyt. Mä olen edelleen siinä uskossa, että pahin vastustaja Kärppien runkosarjavoitolle tulee pelaajien pään sisältä. Siellä pyörii kuitenkin sen verran jo tuoreitakin tuplamestareita (2014 ja 2015), että välttämättä asennoituminen marraskuisiin tiistaiotteluihin ei ole aivan 100% luokkaa. Tämä lienee suurin uhka sille, että syyskaudella Raksilasta haetaan enemmän pisteitä kuin Kärppien olisi niitä varaa antaa runkosarjan voittoa silmälläpitäen. Jos tämä uhkakuva toteutuu edes puoliksi, niin siinä vaiheessa HIFK:lla on erinomainen sauma pokata historiansa ensimmäinen SM-liigan runkosarjavoitto.

Jos HIFK tulee voittamaan runkosarjan kaudella 2015-16, se todennäköisesti tapahtunee erittäin pienellä pistemäärällä ennätyksellisen tasaisessa runkosarjassa. Tätä aiemmin runkosarjavoittajan (60 ottelua) pienin lopullinen pistesaldo on ollut 111 (2013 Jokerit). HIFK tullee tekemään kaudella 2015-16 runkosarjassa sellaiset 110-115 pistettä. Runkosarjavoitto napsahtaa Helsinkiin ainoastaan siinä tapauksessa, että Kärpät jää tämän pistemäärän alle.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tuota tai Kärppien rosteria kuin katsoo, niin pistää väkisinkin ihmetyttämään miten esimerkiksi jollain Lukolla on joukkue käytännössä valmis. 6 pakkia ja 13 hyökkääjää jengissä.

KeuPalta Lukko saa tarpeen tullessa valita 4-5 ketjullisesta pelaajia, joten laajuus riittää kyllä vaikka edustuksessa ei olisi varamiehiä yhtään. Lisäksi Lukko on sitoutunut hommaamaan KeuPaan vähintään 5 pelaajaa, joten näiden voi laskea olevan ihan yhtä hyviä kuin jos roikottaisi poppariosastolla Liigajengin mukana ns. 5 ketjussa. Kärkiosaaminen taas Lukolla esim sentteriosastolla on niin heiveröinen, että ihan kärkikahinoihin en laskisi mukaan mutta tasaisella materiaalilla on hyvät mahdollisuudet suoraan pleijaripaikkaan.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi fakta unohtuu IFK:sta ja runkosarjanvoitosta. Tätä ei ole koskaan tapahtunut. Toki historiankirjat voi kirjoittaa uusiksi, mutta itse en todellakaan usko meidän runkosarjan voittoon.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
En ymmärrä Petri Matikaisen hehkutusta ja luottoa tässä ketjussa sekä Pelicans osiossa. Lauri Marjamäki on Kärpissä näyttänyt minkä tasoN valmentaja on, mutta mitä Petu on saanut aikaiseksi ilman Latea? Matikainen on varmasti hyvä jätkä, lätkäjätkä, positiivinen jätkä. Ja näin. Osaa varmaan käyttää moottorisahaa ja saa myös varmaan pelaajat taistelemaan, mutta mites se pelitapa ja pelin organisointi, joka esimerkiksi Marjamäen joukkueella on timanttia. Ja tuskin Nupekaan se fläppitaulunero on? Matikainen on erittäin raipemainen valmentaja.

Aivan kuin pisteenä tälle tuli tämä seuraava haastattelu. Videolla Matikainen kuvailee millaista jääkiekkoa Pelicans tulee pelaamaan.

Pelicans TV: Petri Matikainen ja Pasi Nurminen. - YouTube
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ihme puheita, että Lukolla olisi vähän pelaajia. Noiden 19 kenttäpelaajan lisäksi Lukolla on käytännössä sopimus Riku Pitkäsen, Ville Hyvärisen, Eetu Koivistoisen sekä Eetu Karvisen kanssa, mutta nämä aloittavat Mestiksessä, koska 4-5 pelaaja ei kannata pitää Raumalla istumassa katsomossa. Lisäksi koko KeuPan joukkue on Lukon käytössä ja sieltä löytyy mm. Janne Pälve ja Juha Tarkkanen jotka ajavat saman asian kuin vaikkapa HIFK:n Juuso Salmet.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ymmärrä Petri Matikaisen hehkutusta ja luottoa tässä ketjussa sekä Pelicans osiossa. Lauri Marjamäki on Kärpissä näyttänyt minkä tasoN valmentaja on, mutta mitä Petu on saanut aikaiseksi ilman Latea? Matikainen on varmasti hyvä jätkä, lätkäjätkä, positiivinen jätkä. Ja näin. Osaa varmaan käyttää moottorisahaa ja saa myös varmaan pelaajat taistelemaan, mutta mites se pelitapa ja pelin organisointi, joka esimerkiksi Marjamäen joukkueella on timanttia. Ja tuskin Nupekaan se fläppitaulunero on? Matikainen on erittäin raipemainen valmentaja.

Aivan kuin pisteenä tälle tuli tämä seuraava haastattelu. Videolla Matikainen kuvailee millaista jääkiekkoa Pelicans tulee pelaamaan.

Pelicans TV: Petri Matikainen ja Pasi Nurminen. - YouTube

Petri Matikaisen Blues pelasi ajokoirakiekkoa joka on Petun ei Laten pelikirjasta. Marjamäki on näyttänyt Kärpissä kyntensä, on saanut operoida myös hivenen eri luokan rosterilla kuin vaikkapa Petun Blues.

Noista valmentajan haastatteluista on turha vetää johtopäätöksiä, kuinka moni valmentaja kertoo pelitavastaan tarkemmin julkisesti ennen kautta tai kauden aikana? Samaa jargonia ne heittää aina.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Yksi fakta unohtuu IFK:sta ja runkosarjanvoitosta. Tätä ei ole koskaan tapahtunut. Toki historiankirjat voi kirjoittaa uusiksi, mutta itse en todellakaan usko meidän runkosarjan voittoon.
Hmm... ei kai unohtunut?

Mulla on omat epäilykseni, että HIFK ei noin tasaisen varmaa runkosarjaa pysty pelaamaan. En tiedä miksi epäilen näin! Todennäköisesti jo pelkkä ajatuskin jossain takaraivon perukoilla siitä, että HIFK ei ole koskaan pystynyt runkosarjaa voittamaan, vaikuttaa todella paljon ennakkoasenteisiini.
Historiankirjojahan voidaan aina kirjoittaa uusiksi. Jotenkin mulla on kyllä sellainen tunne, että ainakaan HIFK:n osalta se ei tule tapahtumaan ainakaan vielä kauden 2015-16 päätteeksi.

Kärpillä on nyt parin vuoden flow päällä eikä mikään viittaa tällä hetkellä siihen, että se ei jatkuisi. Oululaisillahan on perinteitäkin useammankin peräkkäisen vuoden runkosarjan herruudesta putkeen. Kevään 2004 mestaruuden jälkeenhän Kärpät pokkasi runkosarjan voittajan pystin peräti neljänä keväänä (2005, 2006, 2007, 2008) peräkkäin eikä tuolloinkaan puhuttu mistään pisteen tai kahden marginaaleista kakkossijaan.

JYP voitti runkosarjan kolmasti peräkkäin (2009, 2010, 2011) heti Kärppien putken jälkeen. Jonkinlaista natinaahan siellä Hippoksen liitoksissa oli havaittavissa jo keväällä 2011, kun Espoon Blues tiputti ryynikyläläiset välierissä. Espoolaisten erityiseksi kunniaksi pitää lukea kahden vierasvoiton hakeminen Hippokselta. Syksy 2011 oli Jyväskylässä sekasortoinen ja näiden alkukauden vaikeuksien uskon olleen hyvin pitkälti syynä sille, että se neljäs peräkkäinen runkosarjan voitto ei enää Jyväskylään mennyt. Kausi 2011-12 päättyi kuitenkin JYP:n mestaruuteen eli jotain sielläkin oikein tehtiin. Mutta... runkosarjan voitto jäi sillä kaudella saavuttamatta juuri noiden alkukauden sekoilujen ja pistemenetysten takia. JYP:n suoritus ei ollut läpi koko kauden tasaista ja varmaa, jota vaaditaan juuri runkosarjan voittoon.

Kaudella 2011-12 runkosarjan voittajan pystin nappasi yllättäen KalPa. Mielestäni tässä runkosarjavoitossa korostuu erinomaisesti se ero runkosarjan ja mestaruuden voittamisen välillä. Kuopiossa tehtiin erinomaista työtä koko pitkän talven - tasaisen varmaa suorittamista ilman turhia pistemenetyksiä. Tosin Niiralan monttu ei ollut tuollakaan kaudella mikään ylitsepääsemätön bunkkeri vastustajille, mutta niin vain KalPa nakutti voittoja tasaisesti sekä kotona että vieraissa. Kuitenkin KalPa:llekin tarttui Niiralasta 64 pistettä kouraan jaossa olleista 90 pisteestä, joka alkaa mun mielestäni olla aika minimivaatimus runkosarjavoittajan kotivoitoille. KalPa:n saavuttamat 115 pistettä ovat toiseksi pienimmät, joilla on voitettu runkosarja 60 ottelun kausilla (Kärpät sivusi tätä pistemäärää kaudella 2014-15).

Joka tapauksessa mä epäilen, että tuo samainen 115 pistettä ei tule riittämään runkosarjan voittoon kaudella 2015-16. Tämä 115 pistettähän on korkein mahdollinen pistemäärä, jonka mä epäilen HIFK:n saavuttavan. Samaten en oikein jaksa uskoa, että JYP tai Lukko tulisivat rikkomaan edes 110 pisteen rajaa. Tappara lienee aika siinä ja siinä rajoilla - 110 pistettä saattaa mennä rikki, jos kaikki natsaa kohdilleen heti alkukaudesta lähtien.

Oman lisämausteensa sarjakauteen 2015-16 tuo se, että jaossa on 90 pistettä aiempaa enemmän (1.350 vs 1.260) joukkuekohtaisen ottelumäärän pysyessä samana. 15 joukkuetta x 30 kotiottelua x 3 pistettä = 1.350 pistettä vs 14 joukkuetta x 30 kotiottelua x 3 pistettä = 1.260 pistettä. Nousijajoukkueena KooKoo saanee noin puolet sen "omista" pisteistä (45-50), joten tämä tarkoittaa sitä, että KooKoo:n loput 40-45 pistettä pitää ripotella sopivaksi katsotulla jaotuksella muille 14 joukkueelle.

Runkosarjan 2015-16 voittaja Elimination Game

Mulla on vahva aavistus siitä, että kaudella 2015-16 vähintään 100 pistettä vaaditaan takuuvarmaan pudotuspelipaikkaan. Jompikumpi joukkueista JYP tai Lukko tai jopa molemmat saattavat jäädä jopa alle 100 pisteen ja pullahtaa säälipleijareihin. Tappara (vahvistuksineen?) veivannee sen reilut 110 pistettä ja HIFK vastaavasti 110-115 pistettä, joten... ei siinä montaa vaihtoehtoa enää jää runkosarjan voittajaksi, sikäli mikäli 115 pistettä ei siihen riitä. Eliminoimalla vaihtoehtoja Oulun Kärpät jää käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi.

Tämän viisikon jälkeen Espoon Blues ja (toivottavasti!!!) Turun Palloseura tulevat käymään kiivasta kamppailua viimeisestä pudotuspelipaikasta. Kaiken natsatessa kohdilleen jo alkukaudesta lähtien tämä kaksikko saattaa kamppailla hyvinkin tasapäisesti JYP:n ja Lukon kanssa. Käytännössä yksi näistä neljästä joukkueesta tulee tippumaan säälipleijareihin.

Pienen hajuraon päässä näistä lienee neljä-viisikin joukkuetta (sijat 8-12) tasaisin välimatkoin. Jos tuo HIFK:n todennäköisesti saavuttama 115 pistettä tulee riittämään runkosarjan voittoon (eli Kärpät saalistaisi 105-114 pistettä), tarkoittaa tämä sitä, että juuri nuo keskikastin joukkueet sijoilta 8-12 saavuttaisivat huomattavasti "normaalia" tai "tavanomaista" enemmän pisteitä. Kaudella 2012-13 Jokerien voittaessa runkosarjan matalilla pisteillä piste-ero sijasta 1 (Jokerit 111) sijaan 12 (Blues 80) oli ainoastaan 31 pistettä, ja suurin ero kahden sijan välillä oli maksimissaan viisi pistettä.

Viidennentoista joukkueen mukaanottaminen ja 90 pisteen lisääminen jaossa oleviin pisteisiin tarkoittaa sitä, että säälipleijariviiva on huomattavan korkealla kaudella 2015-16. Saattaa hyvin olla, että 90 pistettä ei vielä riitä edes kymppipaikkaan. 60 ottelun sarjassa korkein kymppipaikkaan vaadittu pistemäärä oli kaudella 2014-15 - 88 pisteellä irtosi kymppisija. Kaudella 2015-16 tuo tuskin tulee riittämään. Aivan kärkijoukkueiden tuleviin pistemääriin en usko tuon jaossa olevan pistepotin vaikuttavan kuin pienissä määrin. Enemmän uskon siihen, että keskikastissa tullaan näkemään yllättävänkin kovia pistemääriä.

Tällä hetkellä pers'tuntuma sanoo jotain tällaista runkosarjan loppurykelmistä aakkosjärjestyksessä (tulevat vahvistukset huomioiden):

- sijat 1-3 - Goljatit käyvät omaa kamppailuaan, mutta ykkönen on selkeä (IFK, KÄR, TAP)
- sijat 4-5 - tulevan puolivälieräparin kotietu kiinnostaa kahta joukkuetta (JYP, LUK)
- sijat 6-7 - verinen taistelu viimeisestä pudotuspelipaikasta (BLU, TPS)
- sijat 8-12 - viisi joukkuetta pelaavat pienin marginaalein kolmesta säälipaikasta (ILV, KAL, PEL, SAI, ÄSS)
- sijat 13-15 - kolme joukkuetta tipahtaa kyydistä jo alkumetreillä (HPK, KOK, SPO)

Tulen tekemään tähän vielä muutoksia (mahdollisesti huomattaviakin), kunhan lopulliset joukkueet ovat selvillä ennen kauden 2015-16 alkua!
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viidennentoista joukkueen mukaanottaminen ja 90 pisteen lisääminen jaossa oleviin pisteisiin tarkoittaa sitä, että säälipleijariviiva on huomattavan korkealla kaudella 2015-16. Saattaa hyvin olla, että 90 pistettä ei vielä riitä edes kymppipaikkaan. 60 ottelun sarjassa korkein kymppipaikkaan vaadittu pistemäärä oli kaudella 2014-15 - 88 pisteellä irtosi kymppisija. Kaudella 2015-16 tuo tuskin tulee riittämään. Aivan kärkijoukkueiden tuleviin pistemääriin en usko tuon jaossa olevan pistepotin vaikuttavan kuin pienissä määrin. Enemmän uskon siihen, että keskikastissa tullaan näkemään yllättävänkin kovia pistemääriä.
Mä en usko sääliviivan nousevan paria pistettä enempää. Kirjoitit jo itsekin, että KooKoo ottanee vähintään sen 45-50pistettä ja uskoisin KooKoon haalivan n. 60pistettä ja itse uskon Sportin lisäävän pisteitään toisella kaudellaan n. 10-15 pisteen verran, niin ei tuosta potista enää hirveästi jää lopuille joukkueille.
Eli jos pistepotin lisäyksestä jakaantuu viimeisen kahden vuoden nousijoille (toivottavasti) jopa 75pistettä ja loput 15 tasaisesti, niin se tekee aika vähän muutosta pistemääriin.
Tietysti voivat jäädä kolme viimeistä kolmeenkymmeneen pisteeseen ja sääliviivan karkaavan yli sadan pisteen, mutta mielestäni tämä ei ole kovin todennäköistä.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicansin voimasuhteita en ymmärrä, miten voidaan perustella ettei Pelicans ole pelaajamateriaalilta vahvistunut? Merkittävät lähtijät ovat Saarenheimo, Mustonen ja Myllyniemi. Hankintoina on kuitenkin Potulny, Erkinjuntti, Heino, Lassen, Blood ja Rajaniemi. Juvonen taisi olla jo viime kaudella ykkösmaalivahti joten Myllyniemen lähtö ei taida ottaa koville. Lassen ja Blood on arpoja, mutta Erkinjuntti hyvä Liigatason pelaaja ja Potulny vaikuttaa hyvältä 2-suunnan hyökkääjältä. Isoin muutos on penkin takana, ''sää oot ihan poika vielä'' Lämsä lähti työnhakuun ja tilalle rautainen kaksikko Petu - Nurminen. Petu on Liigassa aiemminkin saanut kananpaskasta paljon irti. Riittääkö paukut ensimmäisellä kaudella vielä kuitenkaan säälipleijareihin, uskon että riittää, aika näyttää.

Pelicansin merkittäviksi lähtijöiksi voidaan laskea pelkästään hyökkääjistä myös Repik, Smotherman, Redenbach ja Paakkolanvaara, jotka lähtivät joukkuueesta jo tyhjennysmyyntien aikana. Rosteria on lienee luontevinta verrata viime kauden alkuun. Repik hankittiin lahteen ykköslaituriksi ja Smotherman kärkikenttien maalintekijäksi. Molemmat onnistuivat rooleissaan kohtalaisesti, mutta tasaisuus puuttui otteista. Redenbach oli joukkueen ykkössentteri. Paakkolanvaara puolestaan joutui - jälleen kerran - pelaamaan liian kiekoillisessa roolissa, mutta hän oli monen vuoden ajan yksi Pelicansin hyökkäyksen "kulmakivistä". Kun hankitut hyökkääjät suhteuttaa lähteneisiin, en ainakaan itse näe hyökkäyksen vahvistuneen. Puolustuksen iskukykyä on vaikea arvioida, koska Lassenin ja Bloodin suoritustaso ei ole vielä tiedossa. Jos suoritustaso on parempi kuin Kudelkan, mikä ei ihmeitä vaadi, voi puolustuksen arvioida hieman vahvistuneen. Maalivahtiosasto on puolestaan hieman heikentynyt (Myllyniemi vs. Rajaniemi). Itse arvioin Pelicansin taistelevan voimasuhteiden perusteella sijoista 8-12, kuten aika moni muukin tässä ketjussa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mä en usko sääliviivan nousevan paria pistettä enempää.
- - -
Tietysti voivat jäädä kolme viimeistä kolmeenkymmeneen pisteeseen ja sääliviivan karkaavan yli sadan pisteen, mutta mielestäni tämä ei ole kovin todennäköistä.
Samoilla linjoillahan tässä ollaan!

Kaudella 2014-15 kymppisijaan vaadittiin 88 pistettä. Kyllä se raja sen pari pistettä nousee, joten välttämättä tuo kirjoittamani 90 pistettä ei vielä riitä kymppisijaan. Pudotuspelipaikkaan tullaan vaatimaan tuo 100+ pistettä. Kaudella 2011-12 tuo on jo tapahtunut - tuolloin Oulun Kärpät jäi 99 pisteellään seitsemänneksi ja viimeisen pudotuspelipaikan vei Jokerit 101 pisteellään. Tämä tulee toistumaan myös kaudella 2015-16.

Kymppisija: 90+ pistettä - kuutossija: 100+ pistettä - runkosarjan voitto: 115+ pistettä

Kirjoitit jo itsekin, että KooKoo ottanee vähintään sen 45-50pistettä ja uskoisin KooKoon haalivan n. 60pistettä ja itse uskon Sportin lisäävän pisteitään toisella kaudellaan n. 10-15 pisteen verran, niin ei tuosta potista enää hirveästi jää lopuille joukkueille.
Vaasan Sport saavutti ensimmäisellä nousun jälkeisellä kaudellaan 2014-15 tasan 60 pistettä eli piste per ottelu. Mä en usko KooKoo:n pystyvän samaan suoritukseen. Ehkä tuo KooKoo:lle arvioimani 45-50 pistettä on hieman alakanttiin, mutta 60 pistettä KooKoo ei tule ensimmäisellä nousun jälkeisellä kaudellaan 2015-16 rikkomaan. Sport lisännee pisteitään, mutta 70 pisteen raja jäänee edelleen haaveeksi.

Perinteisesti nousijajoukkueelle se nousun jälkeinen toinen kausi on ollut hankala. Kärpät on tähänkin raikas poikkeus - joskin pistesaldo kevään 2001 ja 2002 välillä ei noussut kuin kuusi pistettä (nykypistelaskulla käytännössä yhdeksän pistettä) ja runkosarjasijoitus kaksi sijaa (8 => 6). Jotenkin uskon ja luotan siihen, että Vaasassa ollaan tehty hyvää työtä ja menty eteenpäin, mutta ei välttämättä vielä 10-15 pisteen arvoisesti. Tämä perustuu siihen, että jo se ensimmäinen nousun jälkeinen kausi oli hyvä. Hyvän ensimmäisen nousun jälkeisen kauden jälkeen 10-15 pisteen lisäsuoritus tarkoittaisi erinomaista suoritusta. Ihan näin hyvään/erinomaiseen vaasalaissuoritukseen mulla ei usko riitä.

Kuopiossa KalPa:n pistesaldo nousi kevään 2006 ja kevään 2007 välillä peräti 19 pistettä. Tämä perustui siihen, että KalPa:n nousun jälkeinen ensimmäinen kausi 2005-06 oli umpisurkea (32 pistettä - 27 pistettä vähemmän kuin viimeistä edellisellä). Nousun jälkeinen toinen kausi 2006-07 sujui jo vähän paremmin - 51 pistettä, mutta edelleen viimeinen sija. Samalla pistemäärällä KalPa olisi myös edelliskaudella jäänyt jumboksi. Vielä kolmaskin nousun jälkeinen kausi 2007-08 tuotti KalPa:lle vain 52 pistettä, mutta nyt sijoitus oli sentään viimeistä edellinen katastrofikauden pelanneen Ässien edellä.

Eli jos pistepotin lisäyksestä jakaantuu viimeisen kahden vuoden nousijoille (toivottavasti) jopa 75pistettä ja loput 15 tasaisesti, niin se tekee aika vähän muutosta pistemääriin.
En usko tähän!

KooKoo veivannee sen 50 pistettä - ehkä vähän yli? - ja Vaasan Sport kasvattanee viime kautista pistepottiaan vajaalla 10 pisteellä. Mä näkisin näin, että tästä pistepotin lisäyksestä jopa 30 pistettä sataa muiden laariin. Tämä pistemäärän lisäys vaikuttaa erityisesti keskikastiin. Yhtenä syynä tälle mä näen lohkojaot sekä sen, että kärkijoukkueiden on huomattavasti vaikeampaa nostaa pistesaalistaan kuin keskikastin joukkueiden ottelumäärien pysyessä samana.

Keskikastin joukkueista esim. Pelicans ja SaiPa pääsevät ainoina pelaamaan kuusi kertaa nousijajoukkue KooKoo:ta vastaan. Kaikki muut joukkueet kohtaavat KooKoo:n vain neljästi. Tässä on herkästi jaossa paljonkin ylimääräisiä pisteitä, jotka tulevat vaikuttamaan erityisesti säälipleijariviivan kohdalla. Samanaikaisesti esim. Oulun Kärppien kanssa samassa lohkossa taistelevat JYP ja KalPa, joiden keskinäiset ottelut viime kaudella olivat erittäin tasaisia. Näin ollen pistemäärän lisäys tuskin vaikuttaa yhtä selkeästi runkosarjan voittoon vaadittavaan pistemäärään: kovat joukkueet pelaavat useammin toisiaan vastaan. Kuutossijaan vaadittava pistemäärä tulee nousemaan sillä perusteella, että esim. Espoon Blues ja HIFK pääsevät nakuttamaan näitä ylimääräisiä lohko-otteluitaan oletettavasti heikkoa HPK:ta vastaan.

Tappara tullee nostamaan TOP6 vaadittavaa pistemäärää kohtaamalla kuudesti paikallisvastustajansa Ilveksen että Vaasan Sportin. Tapparalla voi olla nopeasti näistä otteluista jopa 10 pisteen etu Oulun Kärppiin nähden. JYP, KAL ja KÄR tasaavat pisteitä omassa lohkossaan ja Kärpät saa näistä kuudesta ottelusta esim. vain 15 pistettä - yhdeksän KalPa:lta ja kuusi JYP:ltä. Tappara sitä vastoin jyrää Sportin voitoin 5-1 ja kyykyttää tupsukorviakin voitoin 4-2 => Tapparalle kuudesta ottelusta 27 pistettä. Vaikka Kärpätkin ottelee sekä Ilvestä että Sportia vastaan, niin en usko, että he tuota eroa kirivät umpeen 2x neljässä ottelussa, kun Tapparalla on kuitenkin koko ajan mahdollisuus pitää piste-eroa pelaamalla JYP:iä ja KalPa:a vastaan.

Pohjoisen lohkon lisäksi ehkä alkuun tasaisin kolmikko löytyy länsirannikon lohkosta: LUK, TPS ja ÄSS hinkkaavat keskenään sen kuusi ottelua jokaista vastaan. Erityisesti TPS:lla on syyskaudella mahtava paikka korottaa omia pistesaldojaan näissä otteluissa, kun molemmista kilpakumppaneista on tärkeät hyökkääjät telakalla (LUK Ville Vahalahti, ÄSS Matti Kuparinen).

Lohkojaosta ja pistepotin lisäyksestä uskoisin eniten hyötyvän viiden joukkueen: BLU, IFK, PEL, SAI, TAP

HIFK:n ja Tapparan hyöty näkyy ennen kaikkea sarjataulukon TOP3 tasaisuudessa. Bluesin hyötynäkökohta asettaa paineita kuutossijaan, kun taas vastaavasti Pelicansin ja SaiPa:n edullinen otteluohjelma vaikuttaa kaikkein eniten säälipleijariviivan tuntumassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös