Toisesta maailmansodasta on aikaa 80 vuotta ja kylmästä sodastakin 35 vuotta. Ei noita aikoja nyt oikein voi pitää kuin tekosyinä.
Ei tässä mun puolelta ole kyse mistään tekosyistä, vaan syistä ja seurauksista. Saksalainen turvallisuuspolitiikka on muotoutunut tuon 80 vuoden aikana, eikä todellakaan pelkästään saksalaisten vaikutuksesta, vaan siihen on liittynyt Euroopan maiden välistä politiikkaa. Kun Ranska ja Iso-Britannia eivät ole katsoneet hyvällä sitä, että Saksa alkaa varustautumaan, niin Saksa ei ole alkanut varustautumaan: koko toisen maailmansodan jälkeinen aika nojasi vahvasti siihen, että Saksa pidetään kurissa ja herran nuhteessa kaikenlaisin sopimuksin ja muine menetelmineen.
Jos tässä nyt peiliin katsomisen paikka on, niin se on Euroopan isoilla valtioilla kaikilla. Aika kovasti Euroopan politiikkaa ovat määritelleet keskinäinen nokittelu, sisäinen kilpailu ja kampittaminen. Saksan armeijan nykyinen tila on yksi sen seurauksista.
En minäkään Saksan nykyistä turvallisuuspolitiikkaa pidä lainkaan järkevänä, mutta pidän sen perusteita tai niihin johtanutta ajattelua ymmärrettävänä.
Näinpä. Minä tykkään ymmärtää sitä, millaisten syiden takia seuraukset ovat syntyneet. On paljon helpompi ymmärtää maailmaa, kun ymmärtää, millaiset tekijät ovat vaikuttaneet asioiden muokkautumiseen johonkin suuntaan.
Saksan puolustusministeri ei taistele pelkästään budjettin kirjattavista luvuista, vaan myös sitä henkistä ilmapiiriä vastaan, jota Euroopassa on Saksan harteille rakennettu se 80 vuotta.