Olet osittain oikeassa. Hän on ollut varsin hyvä kodin hengetär, kokkaillut ja siivoillut sekä tullut aina vastaan ovelle kun tulen kotiin, tai kun lähden kotoa pois. Ihan kivaa, mutta jossain vaiheessa alkoi itsekin tuntua että leikitäänkö tässä oikeasti kotia? Sanoinkin hänelle pariin ekrtaan, että arvostan todella tätä, mutta eniten haluan nauttia ja olla hänen kanssaan.
Osasyy tähän on hänen mukaan oma sitoutumiseni. Eli en samalla lailla pompi sohvalta ylös ja riennä ovelle pusuttelemaan, tai lähetä joka päivä pususmaileja whatsappiin, tai jos olen parin päivän duunireissulla, niin soittaa perään ja jutella josta ei ole mitään kerrottavaa.
Rupesinkin miettimään omaa aktiiviisuuttani ja kuulun kai siihen vanhempaan porukkaan joka ei jaksa laittaa kaikesta viestiä. Minulle tärkeintä on luottamus toista kohtaan, ja että tietää että on hyvä olla. Huonoista asioista ja huolista voi aina kertoa, mutta mun mielestä jos sitoitumisen mittari lasketaan nykypäivänä hymiöiden lukumäärässä, on jossain menty pieleen.
Tästä sitoutumisesta on sitten lähtenyt se kierre, että koska en ole näin aktiivinen, niin se tarkoittaa etten halua lapsia, tai naimisiin. Hän niitä haluaisi nyt, vaikka tosiaan, vastahan me muutettiin!
Huh, palasin kotiin juuri treeneistä. Aika epätodelliselta ja kolkolta tämä kämppä tuntuu. Melua pitää vain analoginen seinäkello joka nakuttaa sekunttitahtia tasaisen tappavaan tahtiin...
Noh, eiköhän se siitä. Mutta en tiedä, jotenkin tässä tuntuu että ei vaan voi heittää vielä pyyhettä kehään.
Siinähän ne hyvin itse analysoit todennäköiset syyt.
Nainen halusi unelmien kotia ja parisuhdetta. Sitä mitä Facebookit ja naistenlehdet toitottavat.
Monelle miehelle taas riittäisi se turvallinen arki. Se vain on niin kauhean tylsää, eikä ollenkaan sitä mitä niillä kaikilla Facebook kavereilla tapahtuu.
Sanotaanko, että tietysti reilulta olisi tuntunut, että olisi yrittänyt ensin puhua ongelmista eikä ekasta riidasta olisi viheltänyt peliä poikki.