Naisasiat

[Prof. Puck]

Tartutaanpa tähän hiukan tunteita nostattaneeseen A-luokan nainen käsitteeseen, kun minä sen taisin (tällä kertaa) nostaa framelle. Jokaiselle se tarkoittaa tietysti vähän eri asioita, joten puhun tietysti tässä omasta puolestani, miten arvioin naisia kolmen kriteerin kautta:

1. Ulkonäkö
2. Älykkyys (tämä on aika väljä kategoria, sinne uppoaa myös mm. sivistys ja huumorintaju..)
3. Empatia & elämänarvot

Jos joku nainen on noissa kaikissa parasta A-luokkaa niiden satojen tai tuhansien naisten ryhmästä, mitä itse kukin verrokkina pitää, niin silloin hän varmaankin on A-luokan nainen? Ei tämä sen monimutkasempaa ole, mutta hankaluutena tässä tietysti on se, että jollekin se "A-luokka" on 1% toisille vaikkapa 20%). Monet tyytyvät siihen, että tuosta kolmijaosta yksi tai kaksi napsahtaa kohdilleen. Minä en siihen kykenisi, eli sitoutumaan parisuhteeseen, jossa toinen olisi mielestäni B-luokkaa edes yhdessä noista kategorioista. Osalle miehistä saatta noiden kolmen luokan lisäksi merkitä myös naisen varallisuus/valta paljonkin, mutta allekirjoittaneelle sillä ei ole mitään merkitystä

Sinänsä olen samoilla linjoilla varmaankin valtaosan kirjoittajien kanssa siitä, että ulkonäkö on sellainen ensimmäinen läpäisytesti. Olen aina ollut siinä käsityksessä (ehkä olen tässä sitten väärässä), että me miehet teemme noin nanosekunnissa arvion jokaisesta naisesta panisin versus en-panisi luokkaan? Se tulee (ainakin minulle) selkäytimestä, eikä sillä ole varsinaisesti niin paljon tekemistä sen kanssa, haluatko oikeasti vongata kyseistä naista riettaaseen seksiin kanssasi. Panisinko testin läpäisy ei myöskään automaattisesti kerro sitä, että nainen kuitenkaan olisi ulkonäöllisesti parasta A-luokkaa, mutta tottahan se tietyn edgen antaa lähempään tutustumiseen. Voi myös olla, että osalle miehistä "panisin-kategorian täyttyminen on jo riittävä attribuutti? Minä olen ulkonäön suhteen nirsompi/ulkokultaisempi, varsinkin parisuhdetta kuin yhden illan kumppania etsittäessä... monille se saattaa olla juuri toisinpäin?

Siitä huolimatta ulkonäkö on ainoastaan ensimmäinen testi varmaankin valtaosalle miehistä. Ratkaiseva ero tulee sitten noista päänsisäisistä ominaisuuksista.. että nainen on fiksu ja kiinnostunut asioista laajemminkin, omaa hyvän huumorintajun ja jolta löytyy ns. pilke silmäkulmasta ja sosiaalista älykkyyttä ja tilannetajua. Sen enempää pinnalliset muodinperässä laukkaajat kuin pullantuoksuiset muumimammat eivät oikein jaksa pidemmän päälle sytyttää, vaikka sekä ulkoista kauneutta että perhekeskeisyyttä hyvin paljon naisissa arvostankin. Silti; jos esimerkiksi jompi kumpi em. ominaisuuksista on liian dominoiva naisessa, niin se on välitön turn-off Proffalle.

Elämä on myös opettanut, että on kovin vaikeaa sitoutua ihmiseen, jonka elämänarvot ovat toiselta planeetalta. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta kyllä ne suuret linjat olisi syytä olla yhteneväiset. Sanomattakin selvää, että tunnevammaisten, neuroottisten tai muiden mielenterveysongelmista kärsivien kanssa parisuhteen muodostaminen on kuin kaivaisi omaehtoisesti verta nenästä. Yllättävän moni siihenkin kuitenkin ryhtyy... Joillakin kyse voi olla hoivavietistä (kyllä sitä miehilläkin löytyy)... on myös niitä heppuja, joille isot tissit (tms..) ovat se deal-sealer! Sitten ihmetellään muutaman vuoden päästä, kun parisuhde ei oikein toimi...

Ja loppuun vielä, että vaikka joku nainen ei nyt kaikkia kolmea kriteeriä täytäkään, voi hän silti olla huipputapaus, vaikkapa ystävänä, työkaverina jne... Ex-vaimoni täytti kaksi ensimmäistä kriteeriä (ulkonäkö ja älykkyys enemmän kuin kirkkaasti), mutta liian erilaiset elämänarvot koituivat lopulta parisuhteen tuhoksi. Silti arvostan häntä edelleen yhtenä upeimmista ihmisistä, mitä minulla on koskaan ollut kunnia tuntea.

 

[Salama15]

Tunteita on kahta laatua => "fyysinen tunne" ja "tunteet"...

 

[Prof. Puck]

Tunteita on kahta laatua => "fyysinen tunne" ja "tunteet"...

Onko fyysinen tunne sama kuin panemisen ihana tunne...? :-)

 

[JypFabu]

Minä en siihen kykenisi, eli sitoutumaan parisuhteeseen, jossa toinen olisi mielestäni B-luokkaa edes yhdessä noista kategorioista.

Laatikkoleikki voi olla hauskaa ajankulua. Vaan jotta laatikkoleikkisi voisi olla todellisella pohjalla, sinun tulisi kertoa omat rekordisi asiassa, voi nimittäin olla, ettei asiasta synny yhtään mitään, vaikka laatikkojesi moniosaajaan törmäisitkin, edessä olisi niin sanottu kohtaanto - ongelma. Tämä on yleisin laatikkoleikkijöiden kohtalo. Latelemalla joitakin näennäisiä ja pinnallisia ominaisuuksia, joita toiselta vaadit, käsittelet ainoastaan kolmasosaa koko dilemmasta. se kolmas on synergia, jota ilman ne pahvilootat eivät hedelmällisesti voi koskaan kohdata. Tästäpä aasinsilta myös erääseen vakavaan ja fataaliin puutteeseen kirjoittamassasi. Koko sepustuksessa et mainitse sanallakaan saanaa rakkaus. Oletatko siis, että yötä pidempään parisuhteeseen se ei kuulu edes oletuksena, saati tärkeämpänä kuin laatikkotestien läpäisy? En minä sillä, kyllä ns. järkiavioliitotkin voivat toimia, vaikka vaara on niissäkin, että ennenpitkää syntyy rakkauden tapaista tunnekärhämöintiä. Eikös asian kaava kuitenkin edelleen oikeasti mene niin, että ihastus -> rakkaus ja nämä laatikkoleikit on enempikin puhdasta monologista triviaa eli selittelyä, kun ei oikein löydä asian ydintä. Kun edelleen pohdin tuota kirjoitustasi, vaivaa tuo tunteiden totaalinen kieltämys kirjoituksessasi yhä enemmän tai kuvitelma siitä, että tunteet, kuten rakkaus, voisivat olla ehdollisia, siis kauppatavaraa. En tiedä, tähään ikään on tullut koluttua monta pitkää suhdetta, joista yhtäkään en pois vaihtaisi. Ne on jotkut roihahtaneet silmäyksestä ja jotkut hitaasti lämmeten. En elämänkokemuksellani kertakaikkiaan kykene löytämään yhtä tai kahtakaan ainoaa kaavaa syvän ja hyvän suhteen syntymiselle. Länsimainen parisuhdeliturgia, jokaiselle on jossain se oikea, menee minunmielestäni niin, että maailmassa jokaisella on miljoonia oikeita, kenen kohdalla älyät asian.

Toinen yleisempi asia, joka tänne kirjoittavien teksteistä järjestään uupuu on pohdinta kyvystä olla rakastettu. Sattuu nimittäin olemaan myös aikamoisen määräävä tekijä sen suhteen, saako parisuhteistaan irti muuta kuin itkua ja vainoharhaa. Siksi, näiden laatikkoleikkien sijaan, kuulisikin kirjoittajien omia pohdintoja siitä, onko yleensä henkisesti tasolla, jossa pikkusenkaan vakavahenkisempi suhde olisi yleensä mahdollinen, tai monenko erossa se on ollut iso osatekijä asioiden karille menoon. Itsetutkiskelu naisasiaketjussa on yhtä oleellista, kuin maalivahti lätkäpelissä, ilman ei voi pärjätä.

 

[Sanainen arkku]

Laatikkoleikki voi olla hauskaa ajankulua. Vaan jotta laatikkoleikkisi voisi olla todellisella pohjalla, sinun tulisi kertoa omat rekordisi asiassa, voi nimittäin olla, ettei asiasta synny yhtään mitään, vaikka laatikkojesi moniosaajaan törmäisitkin, edessä olisi niin sanottu kohtaanto - ongelma. Tämä on yleisin laatikkoleikkijöiden kohtalo. Latelemalla joitakin näennäisiä ja pinnallisia ominaisuuksia, joita toiselta vaadit, käsittelet ainoastaan kolmasosaa koko dilemmasta. se kolmas on synergia, jota ilman ne pahvilootat eivät hedelmällisesti voi koskaan kohdata. Tästäpä aasinsilta myös erääseen vakavaan ja fataaliin puutteeseen kirjoittamassasi. Koko sepustuksessa et mainitse sanallakaan saanaa rakkaus. Oletatko siis, että yötä pidempään parisuhteeseen se ei kuulu edes oletuksena, saati tärkeämpänä kuin laatikkotestien läpäisy? En minä sillä, kyllä ns. järkiavioliitotkin voivat toimia, vaikka vaara on niissäkin, että ennenpitkää syntyy rakkauden tapaista tunnekärhämöintiä. Eikös asian kaava kuitenkin edelleen oikeasti mene niin, että ihastus -> rakkaus ja nämä laatikkoleikit on enempikin puhdasta monologista triviaa eli selittelyä, kun ei oikein löydä asian ydintä. Kun edelleen pohdin tuota kirjoitustasi, vaivaa tuo tunteiden totaalinen kieltämys kirjoituksessasi yhä enemmän tai kuvitelma siitä, että tunteet, kuten rakkaus, voisivat olla ehdollisia, siis kauppatavaraa. En tiedä, tähään ikään on tullut koluttua monta pitkää suhdetta, joista yhtäkään en pois vaihtaisi. Ne on jotkut roihahtaneet silmäyksestä ja jotkut hitaasti lämmeten. En elämänkokemuksellani kertakaikkiaan kykene löytämään yhtä tai kahtakaan ainoaa kaavaa syvän ja hyvän suhteen syntymiselle. Länsimainen parisuhdeliturgia, jokaiselle on jossain se oikea, menee minunmielestäni niin, että maailmassa jokaisella on miljoonia oikeita, kenen kohdalla älyät asian.

Toinen yleisempi asia, joka tänne kirjoittavien teksteistä järjestään uupuu on pohdinta kyvystä olla rakastettu. Sattuu nimittäin olemaan myös aikamoisen määräävä tekijä sen suhteen, saako parisuhteistaan irti muuta kuin itkua ja vainoharhaa. Siksi, näiden laatikkoleikkien sijaan, kuulisikin kirjoittajien omia pohdintoja siitä, onko yleensä henkisesti tasolla, jossa pikkusenkaan vakavahenkisempi suhde olisi yleensä mahdollinen, tai monenko erossa se on ollut iso osatekijä asioiden karille menoon. Itsetutkiskelu naisasiaketjussa on yhtä oleellista, kuin maalivahti lätkäpelissä, ilman ei voi pärjätä.

Hyvää tekstiä. Nyt kun itse on varttunut kohtalaisen aikuiseksi, joutunut opettelemaan tunnepuolen asioita, kohdannut erilaisia ihmisiä asiakkaina ja työkavereina niin on tullut havainneeksi että huomattava osa aikuisista on tunnetasolla erittäin rikkinäisiä. Ihmiset eivät ota omaa tunne-elämäänsä vakavasti ennen kuin on liian myöhäistä. Puhumattakaan toisten tunne-elämästä. Valutettavasti tämä koskee liian usein myös omia lapsia.

Aiemmin pidin iskelmämusiikin lyriikoita yms. emotionaalisena shittinä. Nykyään ajattelen, ainakin uuden musiikin osalta sen olevan usein todella tarkkanäköistä aikakauden dokumentointia.

Jotain todella tärkeää on jossain vaiheessa jäänyt oppimatta tai on opittu väärin.

 

[JypFabu]

Valutettavasti tämä koskee liian usein myös omia lapsia.

Hyvin vastailtu. Lainatun suhteen olen huomannut, itsesyyttely ja riittämättömyyden tunne alkaa viimeistään, kun lapsi/et alkavat murkkuiän kipuilunsa. Sitä en tiedä kuinka suuri osa on suomalaista kansaominaisuutta ja kuinka iso globaalia ihmisyyttä tuossa tunteessa. Oman jälkikasvun kanssa dilemma on onnistua tukemaan kasvamista hienoksi ihmiseksi ja silti kyetä säilyttämään läheinen ja rakastava ihmissuhde läpi erilaisten kasvun kipujen erämaiden. Kuulostaa romanttiselta, mutta on kaikkea muuta, yleensä samaa kaaosta ja hallitsemattomuutta kuin muukin oikea elämä. parisuhdetta, elämänkumppaniaan ja jälkeläisiään ei elämässä voi käsikirjoittaa, tai en ainakaan ole koskaan törmännyt todisteeseen, että joku olisi kyennyt elämään kaiken halliten ja käsikirjoittaen täyttä, rikasta ja onnellista elämää, viimeistään se lähipiiri todistaa kaiken meneen päin sitä itseään, vaikka olettaja itse kuvittelisi tehneensä kaiken oikein ja "sääntöjen" mukaan. Aina kanattaa muistaa tietenkin, että on olemassa myös anteeksianto, jos harhoistaan kesken kaiken herää todellisuuteen. Tai ainakin siis suhteellisesti, joissain tapauksissa käsikirjoituksen toteuttamista on viety pisteeseen peruuttamaton.

Lisäyksenä mieleen tuli vielä tuosta lainaamastani ja vastaamastani edellisestä, että olisi kiva kuulla laatikkoleikkijän oma kommentti siihen tosiasiaan, että ihmiset väistämättä eläessään muuttuvat, henkisaesti ja fyysisesti, niin miehet kuin naisetkin, mitä sitten, jos laatikoiden konjunktio enemmän kuin todennäköisesti muuttuukin? Akka/ukko vaihtoon, vai sisälktääkö tuo laatikkoleikki kykyä joustaa ja jos, niin kuinka paljon ja missä asioissa. Tää on vähän kuin katselisi yksiulotteista kuvaa moniulotteisesta asiasta, ei siitä voi oikein ymmärtää mitään, ilman perspektiiviä todellisuuteen.

 

[ipaz]

Nyt kun itse on varttunut kohtalaisen aikuiseksi, joutunut opettelemaan tunnepuolen asioita, kohdannut erilaisia ihmisiä asiakkaina ja työkavereina niin on tullut havainneeksi että huomattava osa aikuisista on tunnetasolla erittäin rikkinäisiä. Ihmiset eivät ota omaa tunne-elämäänsä vakavasti ennen kuin on liian myöhäistä.

Missä iässä noita tunnepuolen asioita pitäisi oikein alkaa opettelemaan? Itsehän en juurikaan omia tunteitani osaa/halua muille näyttää ja tässä kun on vuosia tullut mittariin, niin yhä kauemmas katoaa ne ajatukset että mitä ne edes kenellekään muulle kuuluu. Arvatenkin olen ollut sinkkuna jo vuosikausia ja olen tässä miettinyt että olisikohan minusta edes enää parisuhteeseen. Kovin varovaisesti pitäisi ainakin lähteä liikenteeseen jos jonkun kivan A-luokan naisen tapaisi. En vaan tiedä kiinnostaako minua yksikään ihminen niin paljon. Toivotaan että kiinnostaa. Feikkaamaan en ala edes pillun takia.

Olen seurannut muutaman kaverin/tutun naishommia tässä viime vuosina. Kaverit ovat yli kolmekymppisiä. Toinen eronnut ja isä, toinen taas tuntuu etsivät sitä elämänsä rakkautta volyymin kautta. Se tapa miten nämä tyypit löytävät aina noin viikon jälkeen jonkun uuden naisen kun edellinen suhde menee metsään saa itseni pyörittelemään päätä. Kumpikaan ei ole tainnut olla vuotta pidempää yhdessäkään suhteessa tässä viimeisen neljän vuoden aikana, mutta kovin nopeasti se uusi mirkku on aina löytynyt kun edellinen jää. Tiedän että on ihmistyyppi joka ei osaa olla yksin - en vain ymmärrä sitä. Samoin kun he eivät ymmärrä että miten minä pystyn olemaan yksin vuodesta toiseen.

 

[mikse]

Missä iässä noita tunnepuolen asioita pitäisi oikein alkaa opettelemaan? Itsehän en juurikaan omia tunteitani osaa/halua muille näyttää ja tässä kun on vuosia tullut mittariin, niin yhä kauemmas katoaa ne ajatukset että mitä ne edes kenellekään muulle kuuluu. Arvatenkin olen ollut sinkkuna jo vuosikausia ja olen tässä miettinyt että olisikohan minusta edes enää parisuhteeseen. Kovin varovaisesti pitäisi ainakin lähteä liikenteeseen jos jonkun kivan A-luokan naisen tapaisi. En vaan tiedä kiinnostaako minua yksikään ihminen niin paljon. Toivotaan että kiinnostaa. Feikkaamaan en ala edes pillun takia.

Kun noita pikkukundeja ja kavereitaan tulee seurattua, on huomannut, että mahdollisimman aikaisin. Tämä nyt ei suoraan sama tunne ole kuin lainauksessa, mutta mielestäni sivuaa riittävästi asiaa eli ensimmäisinä isoina ja täysin uusina tunteina lapset yleensä joutuvat käsittelemään pettymyksiä ja epäonnistumisia. Ne, jotka osaavat käsitellä asioita fiksusti, elävät mun näkemyksen mukaan huomattavasti iisimpää elämää eivätkä tarkoituksellisesti ala välttelemään epäonnistumisia. Tunneviisaammat oppivat omista tekemisistään ja käsittelevät pettymykset valmiiksi. Ainakaan ei kannata jäädä epäonnistumisiin märehtimään ja tuhlaamaan isompaan tai pienempään angstaamiseen elämäänsä.

 

[sinikettu]

Itsehän en juurikaan omia tunteitani osaa/halua muille näyttää ja tässä kun on vuosia tullut mittariin, niin yhä kauemmas katoaa ne ajatukset että mitä ne edes kenellekään muulle kuuluu. Arvatenkin olen ollut sinkkuna jo vuosikausia ja olen tässä miettinyt että olisikohan minusta edes enää parisuhteeseen. Kovin varovaisesti pitäisi ainakin lähteä liikenteeseen jos jonkun kivan A-luokan naisen tapaisi. En vaan tiedä kiinnostaako minua yksikään ihminen niin paljon. Toivotaan että kiinnostaa. Feikkaamaan en ala edes pillun takia.

Itse suosittelen, että menet laadukkaan terapeutin puheille. Vaikka onkin aivan vitun kallista, voin taata, että tulee olemaan jokaisen pennin arvoinen. Pitkän linjan ihmissuhteiden ja tunne-elämän ongelmakohdat voivat olla todella rampauttavia ja alentaa elämänlaatua aivan helvetin paljon. Itsenäisesti tuollaisten asioiden eteenpäin vieminen saattaa olla todella hankalaa, mutta ellei terapeutille ole varaa/halua, niin kannattaa kuitenkin kokeilla.

Ellei sinulla ole esimerkiksi lievää autismia (asperger), niin todennäköisesti ongelmat lienevät hyvin kaukaisia ja liittyvät siihen, miten miten kiinnyt ja reagoit ihmisiin tunnetasolla. Usein tunnejäykkyys ja kyvyttömyys kommunikoita tunnetasolla ihmisten kanssa johtuvat lapsuuden ja nuoruuden perustavanlaatuisesta kehityksestä, eivätkä ne välttämättä hirveästi muutu ajan kanssa, ellei niitä tietoisesti aleta kehittämään (wikin artikkelin mukaan n. 70-80 prosentilla ihmisistä ei muutu merkittävästi elämän aikana). Jos enkku taipuu, niin esimerkiksi "attachment styles" -haulla löytyy googlesta tavaraa (osa saattaa tosin olla aikamoista huttua). Wikistäkin löytyy ihan hyvää tavaraa. Nuo voivat kuulostaa vähän kaukaa haetulta huuhaalta, ja osittain ne saattavat sitä ollakin, mutta niitä on tutkittu jo psykologian parissa vuosikymmeniä ja niiden paikkansapitävyydestä on saatu jo ihan kohtuullisen vankkaa evidenssiä.

 

[ipaz]

Ellei sinulla ole esimerkiksi lievää autismia (asperger), niin todennäköisesti ongelmat lienevät hyvin kaukaisia ja liittyvät siihen, miten miten kiinnyt ja reagoit ihmisiin tunnetasolla. Usein tunnejäykkyys ja kyvyttömyys kommunikoita tunnetasolla ihmisten kanssa johtuvat lapsuuden ja nuoruuden perustavanlaatuisesta kehityksestä.

Mielestäni ymmärrän ihan hyvin toisten tunteet ja mistä millainenkin käytös johtuu. En vaan suuremmin välitä niistä, varsinkaan jos eivät kosketa minua. Esim. jos töissä jotain vituttaa ja se haittaa yhteiseen päämäärään pääsemistä niin sitten kyllä kiinnostaa, mutta muuten hoitakoon itse omat asiansa.

Mutta kuten ilmaisit, niin tämä varmasti juontuu ihan lapsuudesta. Ei meidän perheessä koskaan halailtu tai suukoteltu, eikä todellakaan sanottu sitä R-sanaa. Siksi olinkin hyvin hämilläni aikoinani tavatessani ex-tyttöystäväni perheen, kun siellä halattiin ja rakastettiin joka päivä. Minusta se oli jotenkin teennäistä, vaikka varmasti ihan tosissaan olivat. Siellä tapeltiin ja sovittiin, mutta meillä välteltiin konflikteja. Kotona asenne oli enemmänkin "asiat tuppaa järjestymään" tyylinen.

En minä kovin helposti millekään terapeutille lähde juttelemaan, mutta josko nuo linkit tsekkaisi.

 

[Sanainen arkku]

@ipaz

Kysyit, milloin. Vastaan: tänään.
Ei se kuitenkaan tarkoita muuta, välttämättä, kuin että opettelee tunnistamaan omat tunteensa, nimeämään niitä itselleen ja arvostamaan niitä kokemuksena. Niissä on, loppujen lopuksi, piilotettuna mahdollisuus suurimpiin kokemuksiin ja vahvempaan elämään.

Jos omaan tunnekarttaan osaa nimetä vain tunteet "ihan ok" ja "vitutus", niin sillloin mikään ei tunnu miltään ja kaikki on ennemmin tai myöhemmin merkityksetöntä.

Toinen skenaario on se, että koska ne tunteet nyt kuitenkin jokaisella on, niin jos ne ei ole hallinnassa, ihminen on elämässään kuin autokoululainen liukkaan kelin ajoharjoitteluradalla; jatkuvasti etupyörät irti ajoradasta.

 

[ipaz]

Kysyit, milloin. Vastaan: tänään.

Jos omaan tunnekarttaan osaa nimetä vain tunteet "ihan ok" ja "vitutus", niin silloin mikään ei tunnu miltään ja kaikki on ennemmin tai myöhemmin merkityksetöntä.

Ehkä sitä muutamalla muullakin termillä pystyy itseään ilmaisemaan, mutta joo on totta että kun joku kysyy mitä mulle kuuluu - siis haluaisi kunnon vastauksen, niin en mä siihen oikein mitään osaa vastata muuta kuin "eipä juuri mitään, sitä samaa kun aina". Pitänee alkaa pohtimaan että mikäs mies tässä oikein ollaan ja miksi.

 

[Sanainen arkku]

Ehkä sitä muutamalla muullakin termillä pystyy itseään ilmaisemaan, mutta joo on totta että kun joku kysyy mitä mulle kuuluu - siis haluaisi kunnon vastauksen, niin en mä siihen oikein mitään osaa vastata muuta kuin "eipä juuri mitään, sitä samaa kun aina". Pitänee alkaa pohtimaan että mikäs mies tässä oikein ollaan ja miksi.

Toki on syytä muistaa aina, että ehjän korjaamisessa on omat riskinsä. Sen kuitenkin uskallan luvata, että niin hyvät kuin huonotkin hetket tuntuvat todemmalta ja elämä elämämmältä sekä kanssaihmiset kiinnostavimmilta (ei pelkästään parisuhdemielessä) kun tunne-elämä on vahvaa.

Jos jostain alkaa kaivautua voimakkaita negatiivisia tunteita, niin voimakkaita että ne tekee mieli realisoida teoiksi, on syytä hakea apua.

Nämä on sitten täysin keittiöpsykologin ja pienten lasten ammattilaisen jargonia.

Onnellisuutta elämääsi!

 

[Prof. Puck]

Laatikkoleikki voi olla hauskaa ajankulua. Vaan jotta laatikkoleikkisi voisi olla todellisella pohjalla, sinun tulisi kertoa omat rekordisi asiassa...

...Tästäpä aasinsilta myös erääseen vakavaan ja fataaliin puutteeseen kirjoittamassasi. Koko sepustuksessa et mainitse sanallakaan saanaa rakkaus.

...En elämänkokemuksellani kertakaikkiaan kykene löytämään yhtä tai kahtakaan ainoaa kaavaa syvän ja hyvän suhteen syntymiselle. Länsimainen parisuhdeliturgia, jokaiselle on jossain se oikea, menee minunmielestäni niin, että maailmassa jokaisella on miljoonia oikeita, kenen kohdalla älyät asian...

Rakkaus on tarkoitettu naisille ja henkisesti keskenkasvuisille mammanpojille...

No ei vaiskaan... paljon hyviä kommentteja nostit esille, jos nyt kaikkia edes ymmärsin ainakaan tavalla, mitä niillä tarkoitit... Tarkkanäköisesti kuitenkin poimit sellaisen mainitsematta jääneen "pikkuseikan" jota erehdyin pitämään ikäänkuin itsestäänselvänä, mutta jota se ei tietenkään ole. Jos ei kipinää ja kemioiden kohtaamista löydy, niin siinä eivät tietenkään mitkään keinot auta, vaikka "paperilla" nainen olisi kuinka täydellinen. Tämä voisi olla se perustuksen neljäs kulmakivi, mysteerilaatikko... On minulle(kin) niin käynyt.. tavannut naisia jotka ovat tuntuneet kaikin puolin "täydellisiltä", mutta joka eivät vaan ole tuntuneet "oikealta"... joiden kanssa kipinä on puuttunut ja kemiat eivät ole kohdanneet.

Rakkaus on sitten hiukan syvällisempi ja enemmän aikaa vaativa juttu, jota en lähtisi ihastumisen tunteeseen kovin helposti sotkemaan. Jotain sellaista, joka rakentuu ajan kanssa. Mutta joo, en väitä omaavani ainoaa totuutta näissäkään asioissa. Sillä mennään, mikä itsestä tuntuu oikealta ja hyvältä. Ei noi laatikkoleikit kuitenkaan miksikään sitä mielipidettäni muuta, että vaikea olisi sellaisen kanssa yhdessä olla, joka ei noiden em. kategorioiden osalta vaatimuksia täytä ja se oli yksi syy, mikä antoi kimmoikkeen listaukseni raapustamiseen tänne. Sen mitä tähän ikään mennessä on havainnoinut ja oppinut on, että yllättävän moni on valmis tekemään vääränlaisia kompromisseja parisuhdetta muodostaessaan, kuka mistäkin syystä; yksinäisyyttä, laiskuutta, ajattelemattomuutta tai siksi kun on niin korviaan myöten ihastunut/rakastunut, että järki on jäänyt takin mukana narikkaan baarista poistuessa... Ikäänkuin myy liian halvalla itselleen oleellisen tärkeitä arvoja ja periaatteita. Ja valitettavan suurin osa sellaisista suhteista päätyy eroon, ennemmin tai myöhemmin. Niin se päätyi itsellänikin.

Tällaisia listauksia ei tule kuitenkaan sekoittaa täydellisyyden tavoitteluun (...kun mikään ei kelpaa syndrooma..) tai vielä vähemmän liian helposti periksi antamiseen, varsinkin kun parisuhteessa jo on. Täydellistä ihmistä en ole vielä tavannut ja tuskin tapaankaan, itseni (erityisesti) mukaanlukien, joten sellaisesta lienee hyödyntöntä metsästää tai odottaa toimitettavaksi kotiovelle. Olen myös sitä mieltä, että tätänykyä ihmiset luovuttavat - niin parisuhteessa kuin vähän kaikessa muussakin - liian helposti. Ei se aina vaihtamalla parane; varsinkaan jos eroon johtaneita syitä (varsinkin itsessä) ei suostu analysoimaan, tunnustamaan ja muuttamaan.

Jos yhtään oikein tulkitsin sanomaasi, sinun yhtenä teesinä on, että ihastuminen johtaa rakastumiseen ja sen jälkeen kyse on enemmän tai vähemmän rankasta duunintekemisestä parisuhteen eteen, Kuten myös siitä, että on itse (kumppanin lisäksi) valmis siihen... eli ajoitus on oikea? Periaatteessa juuri tällä tavalla ajattelin aikuisiän ensimmäiset 20 vuotta itsekin, enkä vieläkään kiellä ajatuksen mielekkyyttä tai sen toimivuutta sen monilta osin. Olen vaan tullut - sen lisäksi - myös siihen johtopäätökseen, että jos parisuhteen kulmakivet eivät ole vahvoja (vaikkapa nuo kolme mainitsemaani tuolla kemia-boksilla vahvistettuna..), on suhdetta turhaan alkaa edes rakentaa pidemmälle... kohti sitä rakkautta. Kyllä niitä haasteita riittää muutenkin.

En ihan ymmärtänyt, miten oman rekordini (mitä lienee se tarkoittaakaan..) kertominen tässä asiassa auttaisi tai veisi keskustelua eteenpäin? Mutta raapustetaan nyt jotakin;

Mikäli kumppanin - tässä tapauksessa naisen - ulkoinen olemus ei viehätä, niin kyllä siinä antaa jo pahasti kiinnikurottavaa ihan ensimetreillä. Pinnallista tai ei, mutta hyvä seksi - myös sen alkukiiman jälkeen - kantaa yllättävän pitkään pinnalla silloinkin, kun parisuhteessa menee muuten hiukan heikommin. Vastaavasti jos toisen jutut, kiinnostuksenkohteet ja mielipiteet vituttavat päivittäin, on sillä aika iso vaikutus parisuhteen hyvinvoinnille tai sille kuinka viehättävänä toisen kokee. Ei toimisi omalla kohdalla edes alusta vähää, jos en osaisi arvostaa kumppanini älykkyyttä tai huumorintajua... Kolmas mainitsemani asia.. elämänarvojen edes jossain määrin vastaavankaltaisuus on näistä kolmesta ehkä se harmaimmalla alueella oleva, mutta kuten jo aiemmassa viestissä totesin, oma pitkä parisuhde kariutui lopulta juuri siihen, tai sen puutteeseen, ilman mitään riitaa, dramatiikkaa tms. Tietynlainen rakkaus - kunnioituksesta nyt puhumattakaan - on edelleen jäljellä exää kohtaan ja tulee säilymään varmaan hamaan tulevaisuuteen, mutta yhteen en enää haluaisi palata elämänarvojen erilaisuuden vuoksi. Tiedän mihin se tulisi taas johtamaan.. sillä ei ne perimmäiset syyt sieltä minnekään ole poistuneet, vaikka kumpikin meistä myös omat virheemme olemme jo kykeneet tunnistamaan ja tunnustamaan. Myönnän kyllä, että jossain määrin erilaisuus voi olla parisuhdetta rikastuttava ja jopa kehittävä asia, mutta jos toinen on marsista ja toinen venuksesta (sorry latteus..), niin ei siitä yleensä tule hevon helvettiä pidemmän päälle.

Minulla on teini-iän kokeilujen jälkeen takana yksi pitkä (15+) vuotta parisuhde, sen jälkeen jokunen vuosi lyhyitä suhteita ja "suhteita" enemmän kuin tänne kehtaa edes kirjoittaa. Nykyisen puolisoni tapasin kuutisen vuotta sitten ja siitä lähtien olemme yhdessä olleet. Kun kaksi voimakastahtoista ihmistä muodostaa parisuhteen, ei aina voi pieneltä räiskynnältä välttyä, mutta koko ajan on ollut sisäinen varmuus siitä, että tämä on se oikea.. se josta ei halua luopua. Ja kyllä... rakkauden lisäksi kaikki kolme "laatikkoa" täyttyvät jopa yli suuruudenhullujen odotusteni.

Lisätään vielä loppuun, että epäonnistuttuani (kyllä, näin minä se koin..) ensimmäisessä avioliitossani, kynnys oli hemmeitn korkealla sitoutua uuteen suhteeseen. Tuona aikana tuli läpikäytyä koko joukko suhteitä erittäin viehättävien naisten kanssa, joista osan kanssa homma olisi saattanut toimiakin, jos ajoitus olisi ollut oikea. Itse en vain ollut vielä tuolloin valmis antamaan edes mahdollisuutta uudelle (vakavalle) suhteelle. Syitä oli monia... mutta en ole kovinkaan vakuuttunut siitä, että tarvitsin noista välisuhteita "päästäkseni jaloille". Itse asiassa joskus on ollut huono fiilis sen suhteen, että satutin joitakin noista naisista sitoutumiskammollani, vaikken ketään halunnutkaan loukata ja olin kaikille rehellinen ihan alkumetreistä alkaen. Se mitä oikeasti tarvitsin, oli aikaa toipua avioerosta ja siihen johtaneista syistä. Eli kuten kirjoitit.. ajoitus ei ollut kohdillaan vielä tuolloin!

 

[pettter]

Miten jengi voi koko ajan muistaa että ne seurustelee ja oikeastaan mitä sillä on väliä kun ei noita juttuja silleen mieti? Parisuhteessakin tuli usein se ai niin toikin on olemassa -fiilis kun vaikka kännykkään piippas tekstiviesti. Ja miettikää jos jossain olis mahdollista saada vaikka pimppaa niin rupeaako siinä tilanteessa kelaamaan että hetkinen, oliks mulla joku mököttelijä jossain. No ei.

Ja naisten etsiminen on just ton takia tosi hankalaa. Esimerkiksi jossain tinderissä jos tulee viesti niin sitä miettii että vastaa illalla tai huomenna, mutta harvoin sit enää muistaa. Muutaman päivän päästä saattaa tulla uudestaan ja taas sama juttu. Sit muutaman viikon tai vaikka kuukauden päästä saattaa kännissä taas innostua tinderistä, mutta ei niitä muijia välttämättä enää nappaa. Toi on toistunut varmaan sata kertaa. Selvänä sitä ei yleensä edes muistakaan mitä kännissä on tullut sille joskus höpöteltyä.

Joku kyllä olis kiva löytää, mutta kun ei jaksais koko aikaa miettiä noita juttuja tai siis just jotain tiettyä naista eikä varsinkaan näpytellä mitään viestejä. Vielä vähemmän jaksaa puhua puhelimessa just samalla hetkellä kun se toinenkin haluais. Hitto parisuhteessakin just toi alkoi ahdistamaan kun sillä oli tapana soittaa joka hemmetin ilta ja sitten sitä vaan stressaantuneena tuijotteli kelloa. Kaljaakaan ei viitsinyt vetää kuin jonkun 6-päkin ennen puhelua ja siinäkin sitten koitti keksiä jonkun tekosyyn ettei tarvitsisi jutella kuin 5 min.

Jätkien kanssa ei ole tota ongelmaa kun niiden kanssa voi jutella mielenkiintoisista asioista. Naisten kanssa pitäis heittäytyä BB-Nikon tasolle ja kuunnella sen turhia lurituksia, ellei se sitten ole joku hippi tai ns. poikatyttö. Sellaisen kanssahan vois olla kaverikin kun sä et koko aikaa mieti sitä vaan kävelevänä pilluna vaan sillä on myös muuta annettavaa.

 

[BileTooth]

Jätkien kanssa ei ole tota ongelmaa kun niiden kanssa voi jutella mielenkiintoisista asioista. Naisten kanssa pitäis heittäytyä BB-Nikon tasolle ja kuunnella sen turhia lurituksia, ellei se sitten ole joku hippi tai ns. poikatyttö. Sellaisen kanssahan vois olla kaverikin kun sä et koko aikaa mieti sitä vaan kävelevänä pilluna vaan sillä on myös muuta annettavaa.

Nykyhippejä en suosittele. Ne on raskaita ihmisiä ja varmaan vaatii kumppaniltaankin aktiivista kiinnostusta samoihin hömpötyksiin. Pian löydät itsesi syömästä orgaanisia homeopaattisia luontaistuotteita ja etsimästä kundaliniasi suitsukkeiden palaessa. Joku aito 70-luvun hippi olisi varmaan ihan jees. Poikatyttöä suosittelen, kunhan se osaa tarpeen tullen, mutta vain silloin tällöin, olla myös sopivan naisellinen.

Linkki vie wikipediaan.

 

[Tinke-80]

Tuli sitten eilen illalla tehtyä tyttöystävän kanssa sellainen päätös että muutan hänen luokseen. Tänään irtisanoin oman vuokra-asuntoni ja vähitellen alan tuomaan osaa kamoistani tänne. Kiitos Tinderille hyvästä matchistä.

-Tinke

 

[pernaveikko]

Tuli sitten eilen illalla tehtyä tyttöystävän kanssa sellainen päätös että muutan hänen luokseen. Tänään irtisanoin oman vuokra-asuntoni ja vähitellen alan tuomaan osaa kamoistani tänne. Kiitos Tinderille hyvästä matchistä.

Onnea matkaan! Juuri tuossa pari päivää sitten mietin, että uusi kämppäni on oikein hyvä ja riippumatta tytöstä, niin ainakaan vuosiin ei muuteta kenenkään kanssa yhteen.

Noin muuten kiitos Tinderille hyvästä mätsistä, mutta oma kämppä pitää olla.

 

[pettter]

Joo oma kämppä pitää olla tai ainakin joku pakoluukku / poikamiesboxi mihin pääsee rauhassa kaljottelemaan jos toinen vaikka mököttää tai muuten vaan sen naama kyllästyttää. Ja toisen kanssa asuessa pitäis kuitenkin kommunikoida aina jotenkin ja esimerkiksi tänään en ole vielä halunnut tehdä niin. Ja vaikuttaa se omaan käyttäytymiseenkin tosi paljon ettei ole yksin.

Joo yli kymmenen vuotta seurustelin ja siitä neljä kuukautta asuttiin yhdessä tai siis tietty usein oltiin yhdessä, mutta toi oli niin ettei mulla ollut omaa kämppää ja se oli yhtä helvettiä. Pari kertaa tein niin että illalla hain repullisen kaljaa ja tuolla Herttoniemen kallioilla pussikaljottelin koko yön ja odottelin että tulee aamu kuusi reikä reikä että se lähtee töihin ja mä pääsen himaan. Silloin oli pieni kämppä eikä se kummallekaan olis ollut kivaa olla yhdessä just silloin. Miksi ihmeessä silloinkin pitäis olla yhdessä? Tonne rappukäytäväänkin menin parina yönä kun se mökötteli tai jotain.

Ei kait miehillä ole mitään luonnollista tarvetta tai halua olla kotona aina jonkun naisen kanssa. Tietty meillä on vaikka mitä tarpeita ja haluja, mäkin lässyttelin muijan kanssa kuin mikäkin pikkuvauva, ettei siis ole mitään etten viitsisi sanoa jotain tai että muuten vaan puhuihin jotain, mutta tossa jutussa on hirveästi huonoja juttuja, mihin ei haluaisi suostua. Tietenkin elämässä ja joka asiassa on hyvät ja huonot puolet, mutta just tossa jutussa voi valita myös vain ne hyvät.

Ja sit sekin että moni nainen jotenkin olettaa että pitäisi nukkuakin lähestulkoon kiinni toisessa.

 

[pettter]

Siis oliko se tyttö enkeli? Ei ainakaan näkynyt siipiä. Tai oliko se edes totta vai unta vaan? Keksinkö mä koko jutun. Hirveissä promilleissa olin ne päivät. Itku silmässä kerroin huolehtimisesta. Mä kohtasin maailman ihanimman. Ainakin muistoja on ja kamerassa kuvia. Ei saatana että tuli tarpeeseen, just mitä kaipasinkin. Mä olen mies ja mä olen ihminen.

 

[Palstalegenda]

Mä kohtasin maailman ihanimman. Ainakin muistoja on ja kamerassa kuvia. Ei saatana että tuli tarpeeseen, just mitä kaipasinkin. Mä olen mies ja mä olen ihminen.

Rikkinäisyytesi, rakkaudenkaipuusi ja oikean elämän puuttumisen vuoksi olet kehittänyt tuttipulloksi oluen juomisen.

Juonpa kyllä itsekin toisinaan, mutta eihän sitä renkiä isännäksi passaa päästää.

#HuomennaSaunailta

 

[pettter]

Siis ei löydy sanoja. Viime yönä tuli kolmas naiskohtaaminen kahteen viikkoon kun jollekin pubiruusulle menin. No ei kännissä seisonut, mitä sitten häh.

Äkkiä lotto sisään. Ja hiljaa panomies siinä ylempänä.

 

[pettter]

Kannattaa hommata esim. Cialis avuksi tuohon, ei jää kännistä kiinni panemiset enää. Muijatkin kelaa et oot terve kun seisoo vaikka olis ihan sekaisin.

On mulla Sildenafil Pfizeriä. Tallinnan viihdekäyttöön ostin. En kyllä ole pahemmin käyttänyt. Mutta eilen olin aika naamat. Sellaiset räkäläkännit vedin, en keskustan baarien kännejä. Ja lähtiessäkin olin jo runkannut mulkkuni vereslihalle.

 

[Stevie]

On mulla Sildenafil Pfizeriä. Tallinnan viihdekäyttöön ostin. En kyllä ole pahemmin käyttänyt. Mutta eilen olin aika naamat. Sellaiset räkäläkännit vedin, en keskustan baarien kännejä. Ja lähtiessäkin olin jo runkannut mulkkuni vereslihalle.

Sä olet vissiin jättänyt Tallinnan tytöt nyt kokonaan huomioimatta ja pysytellyt pelkästään kotimaisissa vai kuis ?
Välillä parisuhteessa olevana kaipaa niitä aikoja, kun sai rauhassa ottaa kuppia ja katsella matseja viikonloppuisin.

 

[pettter]

Sä olet vissiin jättänyt Tallinnan tytöt nyt kokonaan huomioimatta ja pysytellyt pelkästään kotimaisissa vai kuis ?
Välillä parisuhteessa olevana kaipaa niitä aikoja, kun sai rauhassa ottaa kuppia ja katsella matseja viikonloppuisin.

Joo en kait mä siellä ole moneen vuoteen käynyt naisissa. Maksullisissa viimeksi tammikuussa Gdanskissa ja sitä ennen viime vuoden syyskuussa samassa paikassa. Tammikuussa meen Prahaan ja pitää miettiä jos siellä kävis. Onhan se ihan erilaista kun ei joudu miettimään sitä toista siinä. Toteutat vaan itseäsi.

Mut mitä ihmettä sun nyt sit pitää viikonloppuisin tehdä jos et matseja saa katsella rauhassa? Jos siis vaan haluat katsella, tai mitä tahansa. Tietty tytöllä on kans omat jutut mitä haluaa plus lisäksi ne teidän yhteiset.