Mielenkiintoista, ja näemmä ei-avioliitoissa luku on 50 %. Kiitos tästä, seison korjattuna.
Tunnettu fakta on, että naiset hakevat avioeroa huomattavan useammin kuin miehet. Yhden tutkimuksen mukaan luku on noin 70 % naisten puolelta.
Voi olla mutta niin minäkin koin itseni yksin jätetyksi sen melkein vuoden verran ja silti yritin täällä olla valmiina sitten kun mua taas tarvitaan. Ei tarvittu ja sitten valitettiin että minusta ei ollut mitään apua. No se taas johtuu osittain siitä että itse lamaannuin kun mut jätettiin yksin. Parisuhde kun päättyy, siinä on aina molemmissa vikaa en todellakaan ole kiistämässä omaa osuuttani asiassa. Silti minä ihmettelen kahta asiaa. 1) MIksi nykyään luovutettaan liian helposti? Varsinkin jos lapset ovat pieniä niin asioista ei puhuta riittävästi vaan nostetaan kädet pystyyn ja luovutetaan. 2) Jos sitten kuitenkin erotaan niin miksei sitä voida tehdä sivistyneesti? Tässä minunkin tapauksessa minua on kohdeltu mielestäni huonosti. Itse yritän käyttäytyä asiallisesti ja kiitoksena mulle vittuillaan ja tehdään sama lapsen kautta. Ei se ole oikein mutta mä en silti aio olla samanlainen. Lapsien etu mulla tässä kuitenkin on päällimmäisenä mielessä ja siihen ei sovi se että mä käyttäytyisin samalla tavalla kuin hän.Saattaapi olla niin, että nainen kokee itsensä vähän petetyksi ja yksin jätetyksi, kun lähdit ongelminesi väliaikaisesti karkuun ja sähköpostilla paiskasit kovan tunneintensiteetin tavaraa sinne suuntaan. Tiedä häntä. Väittäisin kuitenkin, että ihmisillä on pelkistettynä kaksi syytä kostonhaluisuuteen: vääryyden kokeminen ja sen retribuutio tai syvät henkilökohtaiset ongelmat. Tsemppiä kuitenkin loppuelämään ja sen suuriin muutoksiin.
ero tulossa, pitää muuttaa
Lienee aika avautua. Ero on totta. Ex-puolisoni on muuttunut totaalisesti ja antoi mulle monoa niin tästä parisuhteesta kuin tästä kodista. Julmalle päälle on tullut sillä kuun vaihteeseen mennessä pitää uusi paikka olla mulle ja tavaroille. Jos ei ole, tavarat kannetaan ulos pihalle. Että sellaista tänne.
Meillä kai tapahtui sellainen hiljalleen erkaneminen. Mä yritin kyllä silleen hillitysti pelastaa tätä suhdetta, siinä onnistumatta. Hän oli ainoastaan äiti, ei puoliso. Mä en osannut sitä käsitellä ja lamaannuin. Tätä kun kesti tarpeeksi pitkään, ei takaisin ollut enää paluuta. Kun alkoi näyttää siltä että tästä ei enää mitään tule, lähdin kuukaudeksi reissuun jotta lapset eivät näe pahaa oloani.
Voi olla mutta niin minäkin koin itseni yksin jätetyksi sen melkein vuoden verran ja silti yritin täällä olla valmiina sitten kun mua taas tarvitaan. Ei tarvittu ja sitten valitettiin että minusta ei ollut mitään apua. No se taas johtuu osittain siitä että itse lamaannuin kun mut jätettiin yksin. Parisuhde kun päättyy, siinä on aina molemmissa vikaa en todellakaan ole kiistämässä omaa osuuttani asiassa. Silti minä ihmettelen kahta asiaa. 1) MIksi nykyään luovutettaan liian helposti? Varsinkin jos lapset ovat pieniä niin asioista ei puhuta riittävästi vaan nostetaan kädet pystyyn ja luovutetaan.
Minullapa on naurettavan yksinkertainen, usein toimiva ja maalaisjärkeen perustuva, mutta usein niin ylenkatsottu vinkki. Istuta nainen alas ja istu itse pöydän vastakkaiselle puolelle. Kysy niin suoraan kuin mahdollista, miksi hän käyttäytyy niin ilkeästi. Sano niin suoraan kuin mahdollista, että olet pahoillasi, jos olet tehnyt jotain loukkaavaa. Eksplisiittinen anteeksi-sanominen on tässä kohtaa pakollinen. Kysy vielä niin suoraan kuin voit, millä konkreettisilla keinoilla minä voin auttaa tilannetta, purkaa konfliktin tai edes estää sen eskaloitumisen. Älä millään tavoin yritä syyttää toista osapuolta, vaikka esimerkiksi lasten kautta syyllistäminen saattaisi kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Se ei kuitenkaan sitä ole, päinvastoin se saattaa olla yksi parhaimmista keinoista jatkaa vihanpitoa. Jos nainen ei tähän suostu tai kiertelee, kävele suoraan pois ja kokeile myöhemmin uudestaan, aina siihen asti kunnes saat asian perille.Jos sitten kuitenkin erotaan niin miksei sitä voida tehdä sivistyneesti? Tässä minunkin tapauksessa minua on kohdeltu mielestäni huonosti. Itse yritän käyttäytyä asiallisesti ja kiitoksena mulle vittuillaan ja tehdään sama lapsen kautta. Ei se ole oikein mutta mä en silti aio olla samanlainen. Lapsien etu mulla tässä kuitenkin on päällimmäisenä mielessä ja siihen ei sovi se että mä käyttäytyisin samalla tavalla kuin hän.
Joo, olet oikeassa siinä että tässä on tätä eroa mietitty pitkään. Loppuun asti yritin tässä taistella. Tuon ensimmäisen lainauksen aikana olin jo reissussa ja hän oli laittanut minulle viestin että ei tästä mitään tule. Silloin hän vielä sanoi että ei minulla ole mitään kiirettä muuttaa vaan se tapahtuu sitten kun saan asunnon. Asuntojonossa olen ollutkin. Kun reissusta tulin, viesti oli selkeä. Se muutto pitää tapahtua nyt, eikä onnistu se että oon täällä siihen asti kunnes saan sellaisen asunnon jossa voin omaa elämääni rauhassa rakentaa vaan hän haluaa minut pois täältä heti. Minä puolestani yritin vielä taistella tuulimyllyjä vastaan, olla lapsilleni isä ja siinä sivussa yritin saada hänen mieltä vielä muuttumaan. Lapsienkin takia.Nyt voi olla, että kirjoitan tylysti ja joku voi tästä jopa loukkaantua. Mutta sanon asiasta nyt aika suoraan.
Ensimmäinen lainaus on rajusti muokattu, mutta viestin sisältö on tuossa lainauksessa. Oleellista siinä on tuo päiväys. Muut lainaukset ovat tältä päivältä (22.7.2016).
Olet kirjoittanut jo puolitoista kuukautta sitten, että ero on tulossa ja pitäisi muuttaa jonnekin. Jos et sinä aikana ole saanut asioitasi mitenkään etenemään, niin enpä ihmettele, että exäsi haluaa pistää sinut ja tavarasi pihalle tämän kuun lopussa. Toki en tiedä asuntonne omistussuhteista yms., mutta viestiesi perusteella järkeilen, että ne eivät tässä tilanteessa ole se ongelma.
Homma on lähinnä kiikastanut siitä että haluan muuttaa takaisin Jyväskylään jossa minulla on paremmat mahdollisuudet saada elämäni takaisin raitelleen. Täällä pienessä maalaiskunnassa ei töitä ole tarjolla eikä täällä voi opiskellakaan. Jyväskylässä mahdollisuudet ovat aivan toista luokkaa. Minulla ei ole varallisuutta jotta voisin muuttaa ihan tuosta noin vaan yksityisen vuokranantajan asuntoon (joo olen köyhä paska kun olen laittanut kaikki rahani tämän kodin pyörittämiseen). Joten olen ollut vuokravälitysfirmojen asuntojonossa eikä sitä asuntoa ole minulle vielä tarjottu.Eroamiset ovat elämää, vaikka omalle kohdalle osuessa ne vittumaisia ja vaikeita tilanteita ovatkin. Kuitenkin, niidenkin kanssa pitää vaan sinnitellä elämässään eteenpäin ja pyrkiä tekemään asioita, jotka sitten edistävät sitä eroamista. Nyt, jos et kesäkuun alun jälkeen ole muuton ja tavaroidesi sijoittelun suhteen saanut mitään aikaan, niin aikamoista puuhastelua tuo on osaltasi ollut. Enkä sinänsä ihmettele, että nainen haluaa tavaroistasi eroon.
Tietenkin sinun sanoissasi on totuutta mutta niissä ei ole koko totuutta kuten ei varmaan minunkaan sanoissani sillä en tiedä mitä kaikkea hän on ajatellut. Hän on varmasti prosessoinut eroa pidempään kuin minä koska minä tosiaan yritin loppuun asti. Vielä siinä vaiheessa kun hän sanoi että haluaa erota niin minä en halunnut.Tämän kysymyksen nro 1) voisi esittää nimen omaan sinulle. Pienen lapsen äiti ei kyennytkään olemaan sinulle puoliso (ja haluttava seksikumppani) vaan oli enemmän äiti, ja sinä et osannut siihen suhtautua oikein. Lamaannuit ja lopulta pakenit paikalta kuukaudeksi ja nyt ihmettelet, että miksi nainen haluaa eron. Minä en ihmettele.
Olet varmasti oikeassa siinä, että teissä molemmissa on vikaa ollut ja teidän olisi yhdessä pitänyt yrittää tehdä asian eteen jotain ennen kuin oli liian myöhäistä. Tai ehkä nainen ei halunnut tuota tehdä vaan työsti eroa jo aiemmin, katoamisesi sitten ehkä oli viimeinen pisara, joka laukaisi tilanteen. Mistäs näistä tietää.
Olen pahoillani, jos viestini suorasukaisuus loukkaa sinua Kulttimörkö. Kuitenkin rohkenen väittää, että jotain totuudensanoja minunkin kirjoituksessa on.
Omistaako nainen yksin kämpän/ainoa vuokralainen?Ehdotin että mun tavarani voisivat olla yhdessä huoneessa sillä aikaa kun nukun kavereiden nurkissa samalla kun asuntoa etsin. Se ei hänelle kelvannut. Hän kun haluaa aloittaa uuden elämän ilman minua. Mitenköhän kyseinen naisihminen meinaa sen tehdä kun meillä on kuitenkin kaksi yhteistä lasta? Voi olla aika hankalaa.
Hän omistaa tämän asunnon. Tai oikeastaan pankki tämän asunnon omistaa vielä kun hän maksaa lainaa takaisin pankille. Minä olen maksanut yhtiö- ja rahoitusvastikkeet.Omistaako nainen yksin kämpän/ainoa vuokralainen?
Hän omistaa tämän asunnon. Tai oikeastaan pankki tämän asunnon omistaa vielä kun hän maksaa lainaa takaisin pankille. Minä olen maksanut yhtiö- ja rahoitusvastikkeet.
Tämä menee ehkä vähän ohi aiheen, mutta pakko kysyä että miksi ihmeessä olette tämmöiseen järjestelyyn päätyneet? Tarkoituksena ei ole vittuilla, vaan ihan oikeasti ihmetyttää.
Rahoitusvastike tässä tapauksessa on taloyhtiön remonttilainan maksamista (rivitalo on kyseessä) ja summana viitisenkymppiä kuussa. Se on mennyt yhtövastikkeen ohella samalla koska ei suuresta summasta ole puhuttu.Tämäpä se. Yhtiövastikkeen vielä jotenkin osittain ymmärtää, mutta rahoitusvastike on suoraan toisen velkojen maksamista.
Rahoitusvastike tässä tapauksessa on taloyhtiön remonttilainan maksamista (rivitalo on kyseessä) ja summana viitisenkymppiä kuussa. Se on mennyt yhtövastikkeen ohella samalla koska ei suuresta summasta ole puhuttu.
Tuossa täytyy olla jo jotain vikaa naisessa korvienkin välissä. Hämmentävä tällainen ajatusmaailma, että sängyssä mies on vastuussa naisen nautinnosta. Mitä tapahtui feminismille sänkyasioissa? Eikö tasa-arvoinen ja feministinen maailma vaatisi naista käyttämään miestä oman nautintonsa hyväksi?"Yhdynnässä en saa orgasmia, ellei käy niin sanotusti satumainen tuuri olosuhteiden, keston ja tunnon suhteen. Omin käsin pääsen onneen helposti minuutissa."
– 30, parisuhteessa
Tyyli on luonnollisesti vapaa ja jokainen tehköön kuten tykkää. Itse nyt vaan satun saamaan paljon kicksejä naisenkin tyydyttämisestä. Lainaamani teksti kuulostaa itsestäni suurinpiirtein samalta kuin runkkaus. Jos nyt tosissasi edes olit.
Joo, olin kerran yhden naisen kanssa ja kellotin sille 23 orgasmia 55:ssä minuutissa. Helkutin tylsää, kun nainen sai koko ajan, niin homma katkesi aina toviksi. Ikinä ei ole hyvin...Oma nainen heitti pallon silmille ja esitin vastakysymyksenä, että kuinkas kauan siihen lyhimmillään menee. Tämä sanoi pokkana alle 3 minuuttia. Kellotettiin huumorilla seuraava sessio: kuivana sisään ilman mitään esileikkejä ja naisen hekumaan meni 1 min 50 sek.
It takes two to tango, eli molemmilla osapuolilla on toki vastuuta asiasta. Itse kiinnitin huomiota linkkaamassani linkissä siihen, että siinä joissakin kohdin ilmaistiin naisen huipun olevankin kiinni miehen oikeanlaisesta suoritteesta ja sen onnistuminen riippuu oikeanlaisesta tunnelmasta, fiiliksestä, planeettojen asennosta ja "miehen taidosta" jolloin koko kahden ihmisen välinen tapahtuma muuttuu kirjaimellisesti suoritteeksi, josta on kaikki spontaanisuus kaukana. Ei ihme jos ei irtoa.
Meillä on täällä palstalla näemmä miesversio Jipusta.Mä luulen, et noi vaikeistakin jutuista kertomisessa mä varmaan oon hyvä. Monessa asiassa huono, mut vitun hyvä olemaan mä.... ...Ja oikeestaan tämä on varmaan se mun hyvä ja kiinnostavakin puoli, et oon semmonen varsin elämää ymmärtävä, fiksu... ...Kaikenlaista sairastakin nähnyt ja kokenu, mutta silti aina iloinen, ihmisrakas
Näillä palstakilometreillä ei viitsi vastata tuonlaisiin joutavuuksiin. Tai kuten eräs Johtava sanoi vuosia sitten: "En vastaa retorisiin kysymyksiin, ei riitä aika, eikä voimavarat".Ei kai nämäkään palstan luettavuutta ja asiapitoisuutta ainakaan lisää? Vai mitä mieltä sinä olet?
Kävipähän taas ihme homma. Yksi naispuoleinen ystäväni, siis todellakin niin ainakin luulin, yritti uida väkisin liiveihin. Kyseessä entisistä työkuvioista tuttu yh mamma, jonka kanssa ei koskaan ole ollut yhtään mitään sutinaa tai intiimimpää. Ei siis ole koskaan millään muotoa "silleen" viehättänyt tämä naikkonen, vaan ollut hauskaa seuraa terdellä ja työpaikan tapahtumissa ilman mitään draamaa. Melkein voisi sanoa parhaaksi naispuoleiseksi kaveriksi mitä viime vuosina on ollut. Nyt sitten ei oltu useampaan vuoteen edes nähty ja yrittää käydä kopeloimaan, suutelemaan ja tunnustamaan ties mitä ihme tunteitaan matkan varrelta. Oikeesti, mitä helvettiä? Annoin tietysti pakit ja sanoin, että enhän mä ole mitään tuollaista koskaan itse viestittänyt. Siinä se sitten itkua melkein väänsi ja sanoi, etten olekaan,"Mutta..". Seuraavaksi ko nainen suuttui ja paineli bileistä matkoihinsa ovet paukkuen eikä olla nyt muutamaan päivään oltu yhteyksissä. Kaveritkin kyseli ihmeissään, että mitä hittoa tuossa just tapahtui? Ei voinut muuta kuin kohautella olkiaan, että nyt en oikeasti tiedä. Hieman tuli puskista nimittäin. Harmi homma, jos hyvä ystävyys meni kerralla atomeiksi. Ja siis emme olleet humalassa kumpikaan, Luojan kiitos.
Liekö kellään muulla vastaavia kohtaamisia ja hyviä neuvoja? Mä en oikeen itte tiedä, että kuinka tämän vyyhdin vois nätisti purkaa.
Veikkaan, että asia ei valitettavasti ole sinun käsissäsi. Daami käsittelee asian väritellen sopivasti sitä jonkun ystävänsä kanssa. Tässä tuomioistuimessa todetaan sinut syylliseksi, mutta ei rangaista kuolemaan.
Kuluu aikaa, daami käsittelee häpeänsä ja lopulta armahtaa sinut. Täydellisesti tilanne ei koskaan korjaannu, sillä sinulle on tehty tarjous, josta ei seuraamuksitta voi kieltäytyä.
Jos hyväksyt sen, että ystäväsi joskus voi jutella kanssasi koska hän on oppinut valehtelemaan itselleen tapahtuneen yhtä paljon sinun kuin itsensä syyksi, elämä jatkuu suhteellisen ennallaan.
Reilua? No eihän kukaan ole sellaista luvannutkaan miehille! Koska mies ei tarvitse reiluutta. Hänhän kestää kuin mies.
Toinen vaihtoehto, mitä suosittelen enemmän, on että otat yhteyttä ja kysyt: Hei mitä oikein tapahtui, voitaisko jutella?
Kyllä ihmiset on isoilta osin rikkinäisiä.