Naissukupuoli pelaa hauskasti kaksilla korteilla. Samalla kun yhteiskunnassa, aivan oikein, naisten käsien ja aivojen merkitystä on saatu kasvatettua, tuloeroja pienennyttä jne... naiset eivät juurikaan ole oppineet tai edes osoittamassa oppimishalua seksuaalisen vallan ja parisuhteen muodostamista sekä koossapitämistä koskevan vallan vähentämistä kohtaan. No, ehkä jälkimmäinen on liioittelua.
Onko liioittelua, jos kaksi kolmesta liitosta päättyy naisen aloitteesta? Sekään ei ole harvinaista, että nainen yrittää pitää kiinni vallastaan vielä suhteen päättymisen jälkeenkin. (No, toisaalta vainoava mieskin on aika ikiklassikko.)
Anekdootti liityy: Mut vaihdettiin parempiin, mutta pysyttiin edelleen aivan sydänystävinä. Koeajeli ylimmän tason miehiä suht tiuhaan. Oli vuoden mittaan miljonäärit, professorit, upseerit, lennonjohtajat, toiset miljonäärit, yms. Sattuihan se, etenkin silloin kun niitä piti tuoda mulle näytille, mutta kipuilin siitä ylitse tuon sydänystävyyden voimin ihan ok. Lopulta tuon vuoden mittaan opin olemaan rakastamatta häntä puolisona, ja rakastamaan vain ystävänä.
Mutta sitten panin sen kaveria, ja ystävyys päättyi oikeastaan sillä sekunnilla kun asiasta ohimennen joskus kerroin. Minä olin tehnyt verisen vääryyden (tämä kaverinsa, joka oli tehnyt aloitteen, ei tietenkään ollut tehnyt mitään väärää...). Minä taas en hänen panemisistaan vuoden verran avoimesti jutustelleena osannut ajatella, että minun panemiseni voisivat niin paljon hänen sydänalaansa riipaista. Minut alennettiin parhaasta ystävästä johonkin tasolle hyvänpäiväntuttu/manslave.
Minä sitten loukkaannuin täysin tahtomattani aika syvästikin tuon ystävyyden päättymisestä. En osannut käsitellä sitä, vaan sain vähän sen tyylisen trauman kuin läheisensä ennalta arvaamattomasti menettänyt nyt saa. Selväksi kävi, että kannaltani oli parempi olla olematta missään yhteyksissä. Ja niin oltiinkin vuosia.
Nyt hiljattain asia liikahti, hänen saatuaan minut vastaamaan naimisiinmenoilmoitukseensa sanoakseni, kuinka haluaisin iloita hänen puolestaan, mutten sen ystävyyssuhteen tylyn päättämisen vuoksi mitenkään voi. Hän taas vastavuoroisesti ilmoitti olevansa edelleen loukkaantunut minulle. Tuli siis selväksi, ettei kumpikaan halua pahoitella omia tekemisiään, ja asia jää todennäköisesti ikuisesti tähän jamaan. Tästä kanveesista en sitten saanut enää aikaiseksi kuin vittuilua kuinka pantiin kaasonsa kanssa lähinnä hänen lakanoissaan, ja takaisin sain ne toivomani hyvän loppuelämän toivotukset jotka olisin toivonut saaneeni jo joskus aiemmin.
Aina saatiin kaikki asiat keskusteltua halki. Riitelyksi sitä monesti luultiin, mutta aina se oli vain kahden intellektuellin tunteikastakin argumentatiivista sanailua, jonka päätteeksi aina viimeistään aamun sarasteessa löysimme konsensuksen vähemmän loogisesta ja väärässä olevasta osapuolesta. Vasta parisuhteen päättymisen jälkeen tuli se kysymys jota ei neuvottelemalla ratkaistu. Mut nää on näitä. Syytetään tästäkin naisia, eiks vaan.