Hyman Roth
Jäsen
Tätä samaa olen itsekin ihmetellyt. Tuntuu että tämä nykymaailma on niin sairas ja pinnallinen että ihmisen on oltava "tietynlainen" jotta kelpaa toiselle.
Jo nyt kuitenkin ajatellaan että ok, muutat itsesi sellaiseksi "unelma pakkaukseksi joka kelpaa naisille". Kun olet muuttunut oletko sitten tyytyväinen? Olet silloin jokin muu kuin oma itsesi, ja järjellä ajateltuna sinun pitäisi alkaa vituttamaan suuresti se toinen ihminen jonka vuoksi olet muuttunut, koska et kelpaa hänelle sellaisena kuin olet. Kelpaat vain tietynlaisena.
Näinpä. Elämä on ikäänkuin täynnä valmiita rooleja, mitkä pitäisi täyttää ja mitä olla. Nykyään kaikkien pitäisi olla "menestyjiä" kelvatakseen muille tai ainakin useimmille. Joku on minulle sanonut osuvasti, että eihän nykyään mennä esimerkiksi treffeillekään enää tutustumaan toiseen, vaan tutustumaan siihen, että hällä voisi olla tarjottavaa (lue hyödyttävää). "Hyvä elämä" rakentuu useimmilla lähes täysin ulkoisista tunnusmerkeistä, eli esim omaisuudesta, matkustelusta ja pakkomielteisellä liikunnalla saavutetusta tiukasta perseestä. Ja mikäs siinä, jos se jonkun tekee tosi onnelliseksi. Sitäkin on tosin vähän epäilen, kun tietää melko monen korviinsa saakka denivithymyä venyttävän fitnesspirkon käyvän täysin mielialalääkkeillä.
Hmm, vaikka itse olenkin aika kusipää ja kyyninen omalla tavallani, niin minusta jopa on mielenkiintoista tutustua ihmisiin ja heidän tarinoihinsa. Nyttemmin vain olen luovuttanut normaaleilla treffeillä käymisen kokonaan, koska tilanne muistuttaa läheisesti työhaastattelua tai yritystä myydä käytetty polkupyörä. Ja koska en ole rahan perään, en liiku ollakseni jotenkin hot, en erityisemmin välitä matkustella (lue = ottaa selfieitä Barcelonassa faceen), en halua lapsia tai oikeastaan mitään muutakaan "mitä nykyajan menevän ja tiedostavan" ihmisen tulisi haluta, niin todennäköisyydet ainakaan pariutua ovat puhdas nolla. Ankeaa ehkä, mutta minkäs teet? Vielä ankeampaa olisi olla väkisin itseään muuttava tyyppi, joka näkee valtaisan työn hampaat irvessä saadakseen ympäristöltä hyväksyntää. Ei siis millään pahalla, mutta pidemmälle ajateltuna kaikki hienolta kuulostava "itsensä kehittäminen" on syvästi säälittävää. Paljonko omasta itsetunnosta ja persoonasta oikein pitäisi työntää leikkuriin, että voisi olla "joku" tai edes "jotain" nykyajan täydellisyys tai ei mitään -maailmassa? Pillun päällä oleminen on useimmiten mitä mukavinta puuhaa, mutta ei sen vuoksi kenenkään pidä mennä nöyryyttämään itseään naisen tai mikä tärkeintä, niin ei ainakaan oman peilikuvansa edessä.