Naisasiat

[Trenchtown]

Seuraavan itsariviestin tullessa vastaa hänelle, että "Anna mennä vaan, ei tule ikävä."

Onhan se tietenkin (toki yksilöstä riippuen) varmaan vittumaista joutua tuollaisia bluffeja katsomaan, mutta kokemuksen perusteella antaisin ihan saman vinkin. Tuollaisilla asioilla kun pelleilee, on kyseessä sairas yritys hallita toista ihmistä, eikä tuollaiseen paskaan tulisi kenenkään alistua.

 

[Trenchtown]

Vitut se mihinkään poliisille mene valheita syöttämään, tai jos menee, niin viranomaiset katsovat nuo bluffit todella nopeasti. Jos tosiaan käy liian rankaksi kestää tuollaista paskaa eikä eroon pääse vaikka mitä tekisi, niin sitten vaan viranomaisteitä pitkin. Vaikuttaa kyllä niin klassiselta paskanpuhujalta, että otan vaikka pienen vedon vastaan siitä, että asia jää uhoamisen tasolle. Tuon tyypin ihmiset ovat keplotelleet elämässään eteenpäin draamailemalla ja uhkailemalla, mutta tositilanteessa menee peukku suuhun, kun ymmärtää hävinneensä ottelun. Siis jos joku sen bluffin on valmis katsomaan.

Dem bitches.

 

[Fancy Jasper]

Ihmiset, jotka uhkailevat noilla jutuilla eivät yleensä ikinä ole sitä tekemässä. Kyse on toisen ihmisen hallitsemisesta ja kusipäisyydestä.

Tämä on itsareihin liittyvä myytti. Vaikka usein itsari yllättää lähipiirin, niin lähes jokainen itsarin tekijä tai itsarin yrittäjä on ilmaissut etukäteen tekevävänsä itsemurhan. Viestin vakavuutta on vaikea tulkita tai vierailut itsarista on puettu niin kryptisiin sfääreihin, ettei siitä ota selvää Tuomiojan Erkkikään. Jälestäpäin kuitenki on selvästi löydettävissä selkeät vihjailut. Tekijä voi täysin naureskelemalla todeta hyppäävänsä junan alle. Otappa siitä sitten selvää.
Mutta totta toinen puoli, kyllähän näitä ns. uhkailijoita on varmaan yhtälailla. Siinä missä tosimielellä uhkailijalla itsari on ratkaisu ja ulospääsy, niin uhkailijalla se on kiristyskeino.

 

[adolf]

Tämä on itsareihin liittyvä myytti. Vaikka usein itsari yllättää lähipiirin, niin lähes jokainen itsarin tekijä tai itsarin yrittäjä on ilmaissut etukäteen tekevävänsä itsemurhan. Viestin vakavuutta on vaikea tulkita tai vierailut itsarista on puettu niin kryptisiin sfääreihin, ettei siitä ota selvää Tuomiojan Erkkikään. Jälestäpäin kuitenki on selvästi löydettävissä selkeät vihjailut. Tekijä voi täysin naureskelemalla todeta hyppäävänsä junan alle. Otappa siitä sitten selvää.
Mutta totta toinen puoli, kyllähän näitä ns. uhkailijoita on varmaan yhtälailla. Siinä missä tosimielellä uhkailijalla itsari on ratkaisu ja ulospääsy, niin uhkailijalla se on kiristyskeino.

Tämä ei naisasioihin liity mitenkään, mutta tuli mieleen nuoruusvuosilta yksi kaveri joka teki itsemurhan. Nyt kun katsoo taaksepäin niin taisihan sekin siitä vihjailla. Ehkä. En minä tiedä.

Juttu nyt kuitenkin on niin että ei noista voi mitään syyllisyyttä ruveta kantamaan eikä miettiä sen enempiä noita että olisiko itse voinut tehdä jotain toisin.

 

[Fancy Jasper]

Juttu nyt kuitenkin on niin että ei noista voi mitään syyllisyyttä ruveta kantamaan eikä miettiä sen enempiä noita että olisiko itse voinut tehdä jotain toisin.

Juurikin näin. Jokainen toimii oman ymmärryksen pohjalta. Itseään ei kannata syyttää saati syyllistää lähipiiriä. Vakavahenkinen kehoitus kääntyä ammattiauttajien puoleen on vähintä mitä voi tehdä. Maallikon ei kannata alkaa itseään väsyttämään.

 

[MustatKortit]

...Ihmiset, jotka uhkailevat noilla jutuilla eivät yleensä ikinä ole sitä tekemässä. Kyse on toisen ihmisen hallitsemisesta ja kusipäisyydestä.

M.A Numminen aikoinaan kertoi, että Monosen Unto puhui toistuvasti itsemurhasta ja ehti jo syntyä Pekka&Susi-efekti....

 

[Stonewall]

Itse ehdottaisin lähestymiskeillon hakemista poliisilta (voi hakea myös kärjäoikeudelta), jolloin samalla voi mainita itsetuho uhkauksista. Näin asia tulee samalla kirjoihin ja kansiin ja viranomaiset voivat jossakin kohtaa helpommin reagoida.

 

[Hyman Roth]

Kylläpä vituttaa. Taas sen kerran, kun kahdessa vuodessa tapaa jonkun oikeasti kiinnostavan mimmin, niin orastava tapailu päättyy jälleen samaan asiaan: En halua lapsia. Edellisellä niitä oli jo valmiiksi, eli selvä peli, mutta nyt vuorostaan sen takia, että en ikinä tule niitä siittämään (tarkoituksella ainakaan). Vitun kersat, pilaatte kaiken. Melkein menisi jo vitutusketjun puolelle, mutta olkoon nyt täällä. Eikä ollut edes mikään panojuttu tämä mimmi.

 

[Stonewall]

Kylläpä vituttaa. Taas sen kerran, kun kahdessa vuodessa tapaa jonkun oikeasti kiinnostavan mimmin, niin orastava tapailu päättyy jälleen samaan asiaan: En halua lapsia. Edellisellä niitä oli jo valmiiksi, eli selvä peli, mutta nyt vuorostaan sen takia, että en ikinä tule niitä siittämään (tarkoituksella ainakaan). Vitun kersat, pilaatte kaiken. Melkein menisi jo vitutusketjun puolelle, mutta olkoon nyt täällä. Eikä ollut edes mikään panojuttu tämä mimmi.

Kyllähän jokaisen eläimen ja myös ihmis-eläimenkin elämän ensimmäinen ja hyvin monelle tärkein tarkoitus on suvun jatkaminen. Jos ajatusta vastustaa, niin vaikeaa voi olla perustella miksi jonkun pitäisi pidempään suhteeseen kanssaan alkaa. Jos asia on sinulle ehdoton, niin joudut kyllä usein asian kanssa vastakkain. Käyt ikään kuin luontoa ja evoluutiotakin vastaan. Toki sellaisiakin ihmisiä on molemmissa sukupuolissa, jotka yrittävät keksiä elämän sisältöä jostakin muusta, mutta usein se edellyttää melkoista fanaattista jonkin asian harrastamista. Mutta tietenkin etsiminen on hyvä metodi yrittää jotakin löytää, joten onnea matkaan.

 

[BaronFIN]

Itse olen tuntenut 20 vuoden ajan korkeasti koulutetun lääkärimimmin, joka rakasti reissaamista, päivystämistä, siistiä desing-kotiaan, kulinaristi ruokiaan, hyviä viinejä eikä siihen maailmaan mitenkään mahtuneet lapset. Ei koskaan, ei kuuna kullan valkeana. Hän sanoi 20, 25, 30 ja 35 vuotiaana ettei voisi kuvitella itseään koskaan äitinä saatika edes haluaisi lapsia sotkemaan hyvää elämäänsä. Sitä paitsi olisi täysin edesvastuutonta saada lapsia tähän hulluun maailmaan joka tulee sortumaan omaan mahdottomuuteensa tulevaisuudessa.

Sitten 36-vuotiaana naimisiin ja mies painaa sen jälkeen kirjaimellisesti hartiavoimin töitä (on niitä vastenmielisempiäkin hommia) kolmen vuoden ajan + hedelmöityshoidot sihen päälle ja nyt elämänmenosta ei ole tingitty pätkääkään kuin että eteisessä on valkonahalliset Emmaljungat ja valkoisella Desing-matolla porkkanatahra. Kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa.

Toinen esimerkki on oma veljeni. Vietti iloista poikamieselämää harrastuksineen ja vapauksineen aina 44-vuotiaaksi saakka kunnes kliseisesti sanottuna kohtasi sen oikean ja pulla olikin uunissa. Eipä tuostakaan olisi uskonut, mutta niin vain luonto löytää keinot.

 

[adolf]

Minun setäni taisi olla jo päälle 50-vuotias kun löysi "sen oikean". Siitä on nyt lähemmäs 20 vuotta aikaa ja on yhä tämän naisen kanssa yhdessä. En tiedä tarkemmin, mutta epäilen että hän ennen tuota oli ainakaan mitenkään vakavasti ollut yhdenkään naisen kanssa yhdessä.

Lapsia ei ole, mutta kaikenmoista tämä elämä kuitenkin voi pitää varastossa. Onnelliselta ihmiseltä tuo tänäpäivänä vaikuttaa.

 

[Uuhis #97]

Kyllähän jokaisen eläimen ja myös ihmis-eläimenkin elämän ensimmäinen ja hyvin monelle tärkein tarkoitus on suvun jatkaminen. Jos ajatusta vastustaa, niin vaikeaa voi olla perustella miksi jonkun pitäisi pidempään suhteeseen kanssaan alkaa. Jos asia on sinulle ehdoton, niin joudut kyllä usein asian kanssa vastakkain. Käyt ikään kuin luontoa ja evoluutiotakin vastaan. Toki sellaisiakin ihmisiä on molemmissa sukupuolissa, jotka yrittävät keksiä elämän sisältöä jostakin muusta, mutta usein se edellyttää melkoista fanaattista jonkin asian harrastamista. Mutta tietenkin etsiminen on hyvä metodi yrittää jotakin löytää, joten onnea matkaan.

Jep, itsekin olen tässä kolmekymppisenä samanikäisiä vastakkaisen sukupuolen edustajia deittaillessani saanut huomata sen että aika monella se biologinen kello huutaa korvissa, ainakin niissä tapauksissa joissa naisella ei niitä lapsia tosiaan ole ennestään. Ja olen huomannut että ei naisihmisiltä tuo lisääntymisvietti katoa vaikka muksuja olisikin jo olemassa, monilla vaikuttaa yhteinen lapsi olevan myös keino sitoa uusi mies tiukemmin parisuhteeseen.

 

[pettter]

Kyllähän monet naiset sanoo ettei ne halua lapsia. Joillakin tai ehkä jopa monilla toi tietenkin saattaa muuttua kun ikää tulee ja jotkut saattavat vain sanoa noin kun ei ole lapsia, mutta tuntuuko miehistäkin että olisi kiva lisääntyä? En mä ole koskaan ajatellut eikä tuollaisista jutuista oikein kavereidenkaan kanssa jutella. Seksi tietenkin on kivaa. En mä kyllä muutenkaan koskaan mieti mitään sukujuttuja, paitsi kerran vuodessa kun sisko pyytää juhlimaan sen muksun synttäreitä.

 

[Jussizip]

Mikäli itse todellakin on lasten suhteen aivan ehdoton niin sellaisen naisen löytäminen joka ei halua lapsia ja on luonteeltaan, ulkonäöltään ja muilta ominaisuuksiltaan bueno ja "se oikea", lähes yhtä todennäköistä, kuin voittaa Casino arvalla päävoitto. Ei toki siis kuitenkaan mahdotonta.

Tulipa tässä mieleeni myös kirjoittaa, kun itse tunnen muutaman pariskunnan, jotka ovat sitä mieltä, että kakarat ovat kamalia ja pilaavat aikuisen ihmisen elämän eikä sellaisia tehdä koskaan. Hieman huvittuneena olen havainnut, että jokaisessa pariskunnassa esiintyy muutamat samat yhtäläisyydet: Ei oikeastaan harrasteta mitään, ei matkustella, painetaan hulluna vain töitä ja selitetään todella usein, että "ei kaikkien tarvitse tehdä lapsia" ja "minä en tykkää lapsista olen paljon onnellisempi ilman lapsia". Ollaan aivan kuin vaan jumiuduttu johonkin elämän vaiheeseen.

Joo okei eihän siinä mitään hyvä jos todellakin on onnellinen näin ja varmasti moni onkin. Noista selittelyistä ja uskotteluista vaan tulee helposti itselleni sellainen olo, että kyllä niitä muksuja toisaalta haluttaisiinkin mutta kuitenkin sitten ollaan vähän jämähdetty paikoilleen, eikä päästä eteenpäin tai sitten ei vain haluta lisääntyä juuri kyseisen kumppanin kanssa.

Kyllähän se lisääntyminen vaan on ihmiselle kovin luontaista, joten monella saattaa mieli muuttua ennemmin tai myöhemmin, viimeistään "sen oikean" löytyessä, vaikka pitkään oltaisiin muksuja vastaan.

Jokainen elää tietysti omalla tavallaan, eikä mikään tapa ole toista huonompi jos vain todella on sinut itsensä kanssa ja onnellinen elämäänsä.

 

[Stonewall]

Joo okei eihän siinä mitään hyvä jos todellakin on onnellinen näin ja varmasti moni onkin. Noista selittelyistä ja uskotteluista vaan tulee helposti itselleni sellainen olo, että kyllä niitä muksuja toisaalta haluttaisiinkin mutta kuitenkin sitten ollaan vähän jämähdetty paikoilleen, eikä päästä eteenpäin tai sitten ei vain haluta lisääntyä juuri kyseisen kumppanin kanssa.

Tutkimusten mukaan kaikkein onnellisimmat ihmiset ovat onnistuneesti siirtyneet opiskelusta työelämään, muodostaneet hyvän parisuhteen ja hankkineet lapsia. Jos jossakin näistä kolmesta elämän isosta palikasta on puutteita, niin yleensä ko. henkilöllä on onnellisuusvajetta verrattuna niihin, joilla kaikki kolme palikkaa ovat pudonneet kohdalleen. Toki onnellisuus on pitkälle kiinni myös omasta asenteesta, asenne vaikuttaa kuinka onnellinen kussakin tilanteessa ja olosuhteissa on. Budhalaiselle munkille tunnetusti riittää vähempikin, materialistiselle hedonistelle taas ei oikein mikään riitä. Toisaalta taas monet lapsettomathan vakuuttavat olevansa tilanteeseensa tyytyväisiä. Yksinäisten kohdalla näin varmasti useimmiten melko pitkälle onkin. Sen sijaan minäkin epäilen sellaista parisuhdetta, jossa vain toinen ei ehdottamasti halua lapsia, ja toinen vain peesailee. Todennäköisimmältä tuntuu, että silloin ollaan väärän kumppanin kanssa. Jonkun toisen, paremmin sopivan kanssa lisääntyminen tuntuisi todennäköisesti oikeammalta ja luonnolliselta.

 

[PataJaska]

Mikäli itse todellakin on lasten suhteen aivan ehdoton niin sellaisen naisen löytäminen joka ei halua lapsia ja on luonteeltaan, ulkonäöltään ja muilta ominaisuuksiltaan bueno ja "se oikea", lähes yhtä todennäköistä, kuin voittaa Casino arvalla päävoitto. Ei toki siis kuitenkaan mahdotonta.

Tulipa tässä mieleeni myös kirjoittaa, kun itse tunnen muutaman pariskunnan, jotka ovat sitä mieltä, että kakarat ovat kamalia ja pilaavat aikuisen ihmisen elämän eikä sellaisia tehdä koskaan. Hieman huvittuneena olen havainnut, että jokaisessa pariskunnassa esiintyy muutamat samat yhtäläisyydet: Ei oikeastaan harrasteta mitään, ei matkustella, painetaan hulluna vain töitä ja selitetään todella usein, että "ei kaikkien tarvitse tehdä lapsia" ja "minä en tykkää lapsista olen paljon onnellisempi ilman lapsia". Ollaan aivan kuin vaan jumiuduttu johonkin elämän vaiheeseen.

Kyllähän se lisääntyminen vaan on ihmiselle kovin luontaista, joten monella saattaa mieli muuttua ennemmin tai myöhemmin, viimeistään "sen oikean" löytyessä, vaikka pitkään oltaisiin muksuja vastaan.

Niin.. tämä vapaaehtoinen lapsettomuus on jossain määrin sukupuolistunut juttu toki. Naispuolisissa saattaa parikymppisinä olla paljonkin sellaisia, että "ei kait sen niin väliä vaikkei lapsia koskaan tulisikaan". Mutta näin ajattelevista naisista suuri enemmistö on muuttanut mielensä sitten kolmenkympin korvilla. Ihmisistähän tietoisesti ja vapaaehtoisesti lapsettomia on vain noin 5% (jos nyt muistan oikein), ja tässä ryhmässä miehillä lienee melkoinen yliedustus naisiin verrattuna, osin juuri tuosta syystä että nainen joka ei ensin pidä lapsettomuutta ongelmana muuttaakin mielensä todennäköisemmin kuin vastaava mies..

Itse tuoreena isänä (ja lapsi oli todellakin enemmän kuin toivottu) sanon, että isyydessä parasta on se pysyvä onnen tunne, jonka poikani on minulle tuonut. Vaikka muuten olisi mitä huolta ja murhetta, niin nyt elämässäni on kuitenkin yksi kivijalka joka tekee minusta jatkuvasti onnellisen: olen isä. En usko että tämä tunne tulee koskaan muuttumaan, ja siksi uskallankin sanoa sen ääneen vaikka lapsemme on vielä vauva..

Mutta jos joku muu saa saman pysyvän onnellisuuden siitä että hänellä ei ole lapsia, niin mikäpä minä olen häntä tuomitsemaan, päinvastoin voin olla iloinen hänen puolestaan., toivottavasti vain nyt esimerkiksi Hyman Roth löytää itselleen samanhenkisen kumppanin, koska tasainen parisuhde on kyllä yksi onnellisuuden kivijalka sekin

 

[Rod Weary]

Noista selittelyistä ja uskotteluista vaan tulee helposti itselleni sellainen olo, että kyllä niitä muksuja toisaalta haluttaisiinkin mutta kuitenkin sitten ollaan vähän jämähdetty paikoilleen, eikä päästä eteenpäin tai sitten ei vain haluta lisääntyä juuri kyseisen kumppanin kanssa.

Tähän on pakko puuttua, jälleen kerran. Minkä takia sinä kuvittelet, että kyseessä on selittely? Mikä sinä olet arvioimaan kenenkään toisen valintoja?

Lapsi-ketjun aktivoitumista odotellessa.

t. Casino-arvan päävoitto

 

[Reverent]

Tutkimusten mukaan kaikkein onnellisimmat ihmiset ovat onnistuneesti siirtyneet opiskelusta työelämään, muodostaneet hyvän parisuhteen ja hankkineet lapsia. Jos jossakin näistä kolmesta elämän isosta palikasta on puutteita, niin yleensä ko. henkilöllä on onnellisuusvajetta verrattuna niihin, joilla kaikki kolme palikkaa ovat pudonneet kohdalleen.

Mitkäköhän tutkimukset näin väittävät? En tiedä mistään onnellisuusvajeista, mutta väittäisin viettäväni suhteellisen onnellista elämää pitkässä parisuhteessa ja vakituisessa työsuhteessa ilman omia lapsia.

Onhan lisääntyminen hyvin luonnollinen asia, mutta myös toisenlaiseen ratkaisuun päätyneillä pitäisi olla oikeus elämään ilman toistuvia tenttaamisia, miksi niitä lapsia ei ole.

 

[Jussizip]

Tähän on pakko puuttua, jälleen kerran. Minkä takia sinä kuvittelet, että kyseessä on selittely?

Turha tästä nyt mitään lapsi-ketjua alkaa tekemään mutta vastataan nyt, kun kysyttiin.

Perustan tuon näkemykseni ainoastaan omiin kokemuksiini. En koe omaavani mitään yliluonnollisia kykyjä mutta joistakin ihmisistä vaan näkee melko selvästi milloin ikään kuin todistellaan enemmän itselleen jotakin, kuin muille.

Tottakai voi olla rehellisesti sitä mieltä, ettei lapsia halua mutta muutamaan kertaan, kun kuunnellut henkilöiden paasausta siitä miten kamalia lapset ovat niin sanavalinnoista ja kehonkielestä tullut olo, että kenelleköhän tässä nyt todellisuudessa uskotellaan, että lapset ovat kamalia. Olen tietysti myös voinut tulkita tilanteet totaalisen väärinkin enkä todellakaan väitä, että tietäisin totuuden.

Mikä sinä olet arvioimaan kenenkään toisen valintoja?

Tämä ei nyt tässä oikein avautunut minulle? Kirjoitin aikaisemmin viimeisessä lauseessa: "Jokainen elää tietysti omalla tavallaan, eikä mikään tapa ole toista huonompi jos vain todella on sinut itsensä kanssa ja onnellinen elämäänsä". En siis mielestäni arvioi tai arvostele mitenkään kenenkään toisen ihmisen valintoja.

 

[Rod Weary]

Tämä ei nyt tässä oikein avautunut minulle? Kirjoitin aikaisemmin viimeisessä lauseessa: "Jokainen elää tietysti omalla tavallaan, eikä mikään tapa ole toista huonompi jos vain todella on sinut itsensä kanssa ja onnellinen elämäänsä".

Joo-joo. Jokainen saa elää omaa elämäänsä, mutta jos ei halua lapsia, haluaa kuitenkin lapsia ja kaikki perustelut ovat selittelyitä. Tää kaikki on käyty jo läpi moneen kertaan tuolla vanhassa lapsi-ketjussa, jonka ei soisi enää aktivoituvan.

 

[Stonewall]

Onhan lisääntyminen hyvin luonnollinen asia, mutta myös toisenlaiseen ratkaisuun päätyneillä pitäisi olla oikeus elämään ilman toistuvia tenttaamisia, miksi niitä lapsia ei ole.

Ilman muuta jokainen elää omaa elämäänsä kuten haluaa. Toki lapsettomuus ei aina ole vapaaehtoista syystä tai toisesta. Toisaalta taas jos parisuhteessa olevat eivät saa tai eivät hanki lapsia, niin eihän se toki juuri kenellekkään sinällään kuulu. Mutta jos lähipiiri (kuten vanhemmat, sisarukset ja parhaat kaverit) ei koskaan asiaa ääneen ihmettele, niin sekin on kyllä surullista. Kuten ketjussa oli jo puhetta, niin elämän perusasioitahan lasten hankkiminen on, joten tottakai asia kiinnostaa sellaisia jotka henkilöstä välittävät. Siinä olen samaa mieltä, että jatkuva tenttaaminen voi kyllä olla raskasta, eikä moisessa ole mitään mieltä. Jos ihmisen mieli muuttuu, niin varmasti se muuttuu itsekseen - tai on muuttumatta. Lapsettomuus on sitä paitsi monelle niin kipeä asia, ettei siihen littyen ulkopuolisena kannattaisi kauheasti asiaa edes kysellä.
Parisuhteen kannalta on tietenkin tärkeää, että kumppani on näin tärkeässä asiassa samaa mieltä. Muuten on luvassa pahaa mieltä.

 

[cottonmouth]

Toisaalta taas jos parisuhteessa olevat eivät saa tai eivät hanki lapsia, niin eihän se toki juuri kenellekkään sinällään kuulu. Mutta jos lähipiiri (kuten vanhemmat, sisarukset ja parhaat kaverit) ei koskaan asiaa ääneen ihmettele, niin sekin on kyllä surullista. Kuten ketjussa oli jo puhetta, niin elämän perusasioitahan lasten hankkiminen on, joten tottakai asia kiinnostaa sellaisia jotka henkilöstä välittävät.

Olin jo tulossa kirjoittamaan samaa kuin @Leon, mutta tännehän on ehditty kirjoittaa jo ihan uuttakin jöötiä.

 

[FASlapsi]

Useat tieteelliset tutkimukset ovat todistaneet, että parisuhteessa olevat ihmiset, joilla on lapsia, ovat elämäänsä tyytymättömämpiä ja taipuvaisempia katkeruuteen ja perheväkivaltaan kuin ihmiset, jotka elävät parisuhteessa ilman lapsia. Lapselliset parisuhteelliset myös ovat kuuluisien Nobel-palkittujen tiedemiesten viimeisempien tutkimusten mukaan taipuvaisia valehtelemaan omasta onnellisuudestaan, jopa 85% näistä väittää ulkopuoliselle maailmalle olevansa onnellisia ja lasten hankkimisen olleen maailman paras asia, vaikka fakta on että kaikkien heidän elämä meni pilalle sillä sekunnilla kuin ensimmäinen lapsi maailmaan putkahti. Loppu 15% testiryhmästä oli liian masentunut vastaamaan kysymykseen mitään.

Omat kokemukseni tukevat myös näitä lukuisia tieteellisiä tutkimuksia, tunnen monia lapsia tehneitä pariskuntia, jotka ovat sittemmin riitaisasti eronneet, alkoholisoituneet ja/tai joutuneet laitoshoitoon. Vastaavasti kaikki tuntemani pariskunnat joilla ei ole lapsia ovat menestyneitä, sekä työ- että siviilielämässä korkeasti arvostettuja moniosaajia ja todella sosiaalisia ja mukavia persoonia, vieläpä ulkonäöltäänkin huomattavasti komeampia ja kauniimpia kuin lapsia tehneet rassukat.

Albert Einsteinhan totesi aikoinaan "Olen samaa mieltä Platonin ja Kungfutsen kanssa siitä, että lapsia hankkivat ihmiset ovat ääliöitä. Pariskunnat, jotka eivät hanki lapsia, sen sijaan ovat maailman toivo ja ihailen kaikkia heitä syvästi, aivan kuten Nietzsche ja Äiti Teresakin." Olen samaa mieltä Albertin kanssa tässä asiassa.

 

[Stonewall]

Olin jo tulossa kirjoittamaan samaa kuin @Leon, mutta tännehän on ehditty kirjoittaa jo ihan uuttakin jöötiä.

Oliko sulla jotain pointtia? Meinaatko, että maailmasta pitäisi kaikki yhteisöllisyys kadota, eikä toisten ihmisten elämä tai hyvinvointi saisi kiinnostaa edes omia vanhempia tai parhaita kavereita? Jokaisen pitää saada elää yksin ja tehdä itse ihan yksinään mitä ikinä haluaa, eikä mikään asia kuulu yhtään kenellekkään muulle? Jos noin on, niin onhan tuo surullista. Ja lähenee melkoista itsekkyyttä. Tenttaaminen ja jankaaminen on sitten taas asia erikseen.

Parisuhteessa tietenkin oleelisinta olisi, että molemmat ovat näinkin tärkeästä asiasta samaa mieltä. Muuten suhde voi kariutua.

 

[Jussizip]

Joo-joo. Jokainen saa elää omaa elämäänsä, mutta jos ei halua lapsia, haluaa kuitenkin lapsia ja kaikki perustelut ovat selittelyitä. Tää kaikki on käyty jo läpi moneen kertaan tuolla vanhassa lapsi-ketjussa, jonka ei soisi enää aktivoituvan.

Hyvänen aika sentään ihan rauhassa nyt vaan. Sinä kysyit ja minä vastasin mitä omalle kohdalle on muutaman kerran tapahtunut. Eikai tästä nyt näin kovasti tarvitse riehaantua?

Ilmeisesti haluat kuitenkin lukea ja tulkita kirjoittamaani sillä tavalla, kuin itse haluat? Kirjoitin: "Tottakai voi olla rehellisesti sitä mieltä, ettei lapsia halua", joten en ymmärrä mikä tässä nyt sinua niin paljon hiertää, kun väität, että KAIKKI perustelut ovat selittelyitä. Tuossa sitaatissa tarkoitan siis sitä, että aivan takuuvarmasti on ihmisiä, jotka todella ovat sitä mieltä, että ilman lapsia elämä on parempaa ja tämä ei muutu missään vaiheessa elämää. En ole siis mielestäni missään vaiheessa sanonut, että kaikki perustelut ovat aina selittelyitä?