Naisasiat

[Rod Weary]

Parisuhteessa tietenkin oleelisinta olisi, että molemmat ovat näinkin tärkeästä asiasta samaa mieltä. Muuten suhde voi kariutua.

Näin on. Ja se on kunkin pariskunnan oma asia hankkia tai olla hankkimatta lapsia. Kenenkään kysymys (paitsi varauksella lähiomaisten) ei pitäisi kuulua "miksei?". Ainoa sivullisen hyväksyttävä kommentti on "aha, ok". En minäkään tenttaa keneltäkään sukulaiseltani tai kaveriltani, miksi ovat hankkineet lapsia.

 

[Rod Weary]

Ilmeisesti haluat kuitenkin lukea ja tulkita kirjoittamaani sillä tavalla, kuin itse haluat? Kirjoitin: "Tottakai voi olla rehellisesti sitä mieltä, ettei lapsia halua", joten en ymmärrä mikä tässä nyt sinua niin paljon hiertää,

Se, että sinä olet tehnyt päätöksen siitä, mikä on rehellisyyttä.

 

[cottonmouth]

Jokaisen pitää saada elää yksin ja tehdä itse ihan yksinään mitä ikinä haluaa, eikä mikään asia kuulu yhtään kenellekkään muulle? Jos noin on, niin onhan tuo surullista. Ja lähenee melkoista itsekkyyttä.

No kyllä lähtökohtaisesti jokaisen pitää esim. tässä lapsiasiassa saada tehdä juuri niin kuin haluaa ilman, että on jotenkin surullista, jos asiaa ei ääneen ihmetellä ja vedetään tämän perusteella olettamuksia henkilön lähipiiristä ja suhteista. Tyyliin esim:

Ihmisen lapsuudessa, kasvatuksessa tai kehityksessä jokin on mennyt pieleen, mikäli ihminen ei lapsia halua.

Tenttaaminen ja jankaaminen on sitten taas asia erikseen.

Näinpä toki, mutta en vain oikein osaa nähdä "ääneen ihmettelyssä" ja jankkaamisessa mitään kovin ratkaisevaa eroa. Koska vaikea uskoa, että se koskaan kertaan jää.

Parisuhteessa tietenkin oleelisinta olisi, että molemmat ovat näinkin tärkeästä asiasta samaa mieltä. Muuten suhde voi kariutua.

Tästä luonnollisesti samaa mieltä. Sama ikiliikkujan tässä näyttää taas käynnistyvän...

 

[Jussizip]

Se, että sinä olet tehnyt päätöksen siitä, mikä on rehellisyyttä.

Et voi olla tosissasi? No tämä oli osaltani tässä.. jatketaan muissa ketjuissa.

 

[Stonewall]

Useat tieteelliset tutkimukset ovat todistaneet, että parisuhteessa olevat ihmiset, joilla on lapsia, ovat elämäänsä tyytymättömämpiä ja taipuvaisempia katkeruuteen ja perheväkivaltaan kuin ihmiset, jotka elävät parisuhteessa ilman lapsia.

Mielenkiintoista. Eipä ole moisia tutkimuksia tullutkaan vastaan. Tehty ehkä jossain "arvostetussa" tutkimuslaitoksessa. Sen sijaan useammat tutkimukset elämän hallinnasta ja onnellisuudesta osoittavat, että suurin onnellisuus vaatii elämän suurissa siirtymissä onnistumisen (tutkimuksesta riippuen 3-4 siirtymää: lapsuudesta opiskeluun, opiskelusta töihin, hyvään parisuhteeseen ja perheen perustamiseen). Ihminen voi olla suhteellisen onnellinen jos elämä on mennyt hyvin esim kolmen siirtymän kohdalla. Mutta esim hyvä ura ei korvaa hyvää parisuhdetta. Tai toisaalta hyväkään parisuhde ja perhe-elämä ei kokonaan korvaa sitä, ettei pääse tekemään mielekästä työtä. Kaikkein onnellisimmilla ihmisillä on kaikki siirtymät onnistuneet. Kertomasi kaltaiset tutkimukset (mikäli niitä siis on olemassa) yksinkertaistavat monimutkaista asiaa. Ei onnellisuus ole kiinni lapsien tekemisestä. Perheen perustaminen on vain yksi komponetti elämänhallintaa - toki melkoisen tärkeä.

Itse kyllä sanoisin, että arkielämä vahvistaa tämän. Toki yksinäinen uraohjus, jolla on aikaa harrastaa on suhteellisen onnellinen. Samaten saattaa olla suurehkon perheen kotiäiti. Eikä ole mitään syytä miksei näillä tavoilla pärjää mukavasti ja voi olla elämäänsä tyytyväinen. Parhaiten menee kuitenkin niillä, jotka pystyvät yhdistelemään asioita. Esimerkiksi äitiys/isyyslomalla väitöskirjaa viimeistelevä saatta hyvinkin olla vielä tyydyttävämmässä tilanteessa kuin "vain" kasvatuksen riemuista nauttiva (väheksymättä sitä vaivaa mikä tuohon voi liittyä). Ilman lapsia elämiseen positiivisesti suhtautuminen tuntuu edellyttävän joko samoin ajattelevaa kumppania tai sitten melkoista harrastusmäärää elämän täyttämiseksi. Tälläiset ihmiset vakuttavat olevansa sinuja lapsettomuuden kanssa, ja mikäpä minä olen heidän sanojaan epäilemään. Yksinäisten kohdalla toki tilanne tapaa muuttua, kun oikeasti sopiva kumppani vain kohdalle sattuu. Näin siis arkikokemuksen mukaan.

Parisuhteen kannalta toki tärkeintä on löytää samoin ajatteleva ihminen, muuten suhteelle ei voi povata pitkää ikää.

 

[Stonewall]

No kyllä lähtökohtaisesti jokaisen pitää esim. tässä lapsiasiassa saada tehdä juuri niin kuin haluaa ilman, että on jotenkin surullista, jos asiaa ei ääneen ihmetellä ja vedetään tämän perusteella olettamuksia henkilön lähipiiristä ja suhteista. .

Onhan siinä eroa, että annetaan ihmisen tehdä itse ratkaisunsa tai että annetaan tehdä ratkaisunsa, mutta ollaan hänestä ja hänen ratkaisuistaan kiinnostuneita. Toki kaikki eivät osaa toisen ratkaisuja kunnioittaa, mutta toisaalta en olisi niin herkkänahkainen ja sanoisinko yli-itsenäinen, etten sallisi henkilön lähipiirin olevan kiinnostunut hänen ratkaisuistaan. Ikävä maailma olisi sellainenkin missä ei saisi läheisten ihmisten asioista olla kiinnostunut - ja jos jonkun elämän ratkaisuista ei ole kukaan kiinnostunut niin minusta se on surullista. Ikävää on tietysti sekin, jos yritetään toistuvasti tuputtaa omaa näkemystään siitä miten toisen pitäisi elämänsä elää.

 

[adolf]

Ihmiset jotka kuvittelevat tietävänsä ja jäävät jänkkäämään miten toisten ihmisten kuuluu elää ollakseen onnellisia ja ovat sitä mieltä että elämässä olisi joku tietty käsikirjoitus jota kaikkien kuuluu seurata, ovat aina yhtä hassuja.

 

[Freya]

Eipä tuostakaan olisi uskonut, mutta niin vain luonto löytää keinot.

Tavatessani oman mieheni ( ikää miehellä silloin 36 ) ilmoitti minulle heti seurustelun alussa ettei tiedä haluaako koskaan lapsia. Oli aika kova paikka, kun itsellä ne lapset ovat aina kuuluneet tulevaisuuden haaveisiin. Pähkäilin silloin aikani että mitä hittoa tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Esitin kysymyksen hetken päästä ja muista kun mies vastasi, että jos nyt saisi päättää ei hän haluaisi lapsia. Aika monta unetonta yötä tuli vietettyä kun pohdin että jättääkö unelmien mies, vai antaakko elämän viedä. Päädyin elämän vietäväksi ja vuosi noista kielteisistä vastauksista mies pamautti kerran illlalla et " Jokos me ruvettaisiin tekemään niitä muksuja?". Meinasi siinä lentää juotavat sohvalle, mies kuittasi sen että ei vaan ikinä ollut tavannut ihmistä jonka kanssa voisi edes kuvitella tekevänsä lapsia. Siinä on kuitenkin aina jollain tavalla sidoksissa siihen toiseen, kun yhteinen lapsi saadaan, vaikka joskus ero tulisikin.

Niin sitä tosiaan ihmiset muuttuu ja mielipiteet muuttuu. Enpä olisi tuosta miehestä silloin alussa uskonut että meistä kahdesta hän on se, joka sen muksun haluaisi jo nyt, kun minä taas voisin hyvin odotella vielä muutaman vuodenkin.

 

[Palstalegenda]

Tutkimusten mukaan kaikkein onnellisimmat ihmiset ovat onnistuneesti siirtyneet opiskelusta työelämään, muodostaneet hyvän parisuhteen ja hankkineet lapsia. Jos jossakin näistä kolmesta elämän isosta palikasta on puutteita, niin yleensä ko. henkilöllä on onnellisuusvajetta verrattuna niihin, joilla kaikki kolme palikkaa ovat pudonneet kohdalleen.

Sinähän kirjoitat paskoo.

Luepa tästä muutama linkki. Tässä hyvä kooste: Ilonpilaaja | Ylioppilaslehti

Harvard-professori: Avioliitto ja raha auttavat onnellisuuteen, lapset eivät | Terve24 | Kaleva.fi

Alkuperäinen juttu: Money, marriage, kids | Harvard Gazette

 

[Stonewall]

Sinähän kirjoitat paskoo.

Näissä uskomuksissa on se ongelma, että ne yksinkertaistavat monimutkaisen asian. Tosiasiassa vaikkapa puheena ollut perheen perustaminen tai hyvä parisuhde tai lapset eivät selitä ihmisen onnellisuutta tai onnettomuutta kuten noissakin luulotellaan. En nyt jaksa asiasta enempää vääntää, mutta yksittäinen asia ei selitä ns normaalioloissa elävän ihmisen onnellisuutta tai onnellisuuden puutetta. Tämän vuoden aikana julkaistut tutkimukset elämänhallinnasta ovat tämän suhteen varsin kiistattomia.

Anyway, alunperin pointtina oli vain todeta lapsien hankinnan koettavan luonnollisimmaksi vaihtoehdoksi. Kummastelen sitä miksi jonkun mielestä tähän törmääminen koetaan yllätyksellisenä.

 

[Reverent]

Anyway, alunperin pointtina oli vain todeta lapsien hankinnan koettavan luonnollisimmaksi vaihtoehdoksi. Kummastelen sitä miksi jonkun mielestä tähän törmääminen koetaan yllätyksellisenä.

Ai jaa? Just viime viikolla luin oikein sanomalehdestä jutun, jonka mukaan perhekoot ovat pienenemässä, eikä lapsien tekeminen ole enää nuorille pareille mikään itsestäänselvyys.

 

[pettter]

Anyway, alunperin pointtina oli vain todeta lapsien hankinnan koettavan luonnollisimmaksi vaihtoehdoksi. Kummastelen sitä miksi jonkun mielestä tähän törmääminen koetaan yllätyksellisenä.

Ei miehet tuollaisia juttuja hirveästi puhu eikä missään lehdissäkään oikein ole siitä juttua, paitsi jos on jo lapsia, minkä mä olen jotenkin aina ajatellut jonkinlaisena puolusteluna. Joku toinen taas näköjään ajattelee meidän muiden sanomiset puolusteluna. Ok. Tietenkin onhan lapsissa varmaan omat hienoudet ja mahtavat jutut, en mä sitä kiistä. Lapsien tekemisen sijasta lähes kaikki miehet puhuu usein panemisen halusta. Tai no riippuu tietenkin varmaan millaisessa porukassa pyörii. Joillakinhan on jopa niin ettei joistakin asioista kehtaa tai saa puhua, vaikka kait niilläkin jonkinlainen sukupuolivietti on.

Oikeastaan mä en ole koskaan edes miettinyt lapsien hankkimista. Mä oon vaan antanut virran viedä ja oon tehnyt niin kuin on luonnollisimmalta tuntunut. Ei meillä kotona koskaan opetettu että aikuisena pitäisi tehdä niin kuin suurin osa muistakin tekee. Ei meille opetettu mitään valmista mallia että aikuisena sitten lisäännytte. Sisko leikki pienenä nukeilla kun naisilla on se niiden oma vietti, mutta eikö yleensä aina puhuta ettei miehillä ole sitä? Mä leikin pienenä pikkuautoilla ja lego-palikoilla.

 

[Palstalegenda]

Näissä uskomuksissa on se ongelma, että ne yksinkertaistavat monimutkaisen asian. Tosiasiassa vaikkapa puheena ollut perheen perustaminen tai hyvä parisuhde tai lapset eivät selitä ihmisen onnellisuutta tai onnettomuutta kuten noissakin luulotellaan.

Uskomuksissa? Äsken vetosit tieteellisiin tutkimuksiin oman asiasi puolesta ja nyt kun linkitin tieteellisiä tutkimuksia (mm. Harvard yliopistosta) niin ne ovat uskomuksia. Tiede on tiedettä ja uskomukset ovat omia mutuiluja esim. internet-palstoilla. Uskomusten painoarvo on nolla.

 

[Hyman Roth]

Mikäli itse todellakin on lasten suhteen aivan ehdoton niin sellaisen naisen löytäminen joka ei halua lapsia ja on luonteeltaan, ulkonäöltään ja muilta ominaisuuksiltaan bueno ja "se oikea", lähes yhtä todennäköistä, kuin voittaa Casino arvalla päävoitto. Ei toki siis kuitenkaan mahdotonta.

Ei kai mahdotonta, mutta noin se pitkälti menee. Yleensä se, että tapaa jonkun oikeasti kiinnostavan, on tapaus, joka toistuu ehkä kerran 3-5 vuodessa. Siis hyvässä lykyssä ja kun ikää tulee enemmän, niin sykli tuskin ainakaan tihenee. Pitäisikö tässä alkaa harkita jotain kompromissia? Toisaalta se vain tarkoittaisi sitä, että olisin itse onneton ja totaalisen haluton isä, joka päätyisi jahtaamaan nuoria naisia "työmatkoilla" yrittäen unohtaa umpisurkean elämänsä. Lopuksi sitten joutuisi yksin taas ja maksamaan elareita. Vittu jea.

Ilman muuta jokainen elää omaa elämäänsä kuten haluaa. Toki lapsettomuus ei aina ole vapaaehtoista syystä tai toisesta. Toisaalta taas jos parisuhteessa olevat eivät saa tai eivät hanki lapsia, niin eihän se toki juuri kenellekkään sinällään kuulu. Mutta jos lähipiiri (kuten vanhemmat, sisarukset ja parhaat kaverit) ei koskaan asiaa ääneen ihmettele, niin sekin on kyllä surullista. Kuten ketjussa oli jo puhetta, niin elämän perusasioitahan lasten hankkiminen on, joten tottakai asia kiinnostaa sellaisia jotka henkilöstä välittävät. Siinä olen samaa mieltä, että jatkuva tenttaaminen voi kyllä olla raskasta, eikä moisessa ole mitään mieltä. Jos ihmisen mieli muuttuu, niin varmasti se muuttuu itsekseen - tai on muuttumatta. Lapsettomuus on sitä paitsi monelle niin kipeä asia, ettei siihen littyen ulkopuolisena kannattaisi kauheasti asiaa edes kysellä.
Parisuhteen kannalta on tietenkin tärkeää, että kumppani on näin tärkeässä asiassa samaa mieltä. Muuten on luvassa pahaa mieltä.

Mä olen huomannut sen, että ehkä tahtomattaankin esim mut kategorisoidaan jollain tavoin joksikin b-luokan kansalaiseksi perheellisten toimesta. Ei tule enää puheluita, kysellä kuulumisia muutenkaan tai kutsuta mihinkään kylään. Ilmeisesti pitäisi olla perhe ja sen kautta hankittu sosiaalinen status. Ja se sinänsä on ihan fine, kyllä kai se lapsiunelman kanssa eläminen vaatii aikaa ja energiaa. Vituttaa kuitenkin sellainen hieman säälivä asenne, että "Hyman on jo yli kolmenkymmenen eikä sillä ole vaimoa ja perhettä". Tai sitten jos kertoo, ettei perhe-elämä mua kiinnosta, niin se saatetaan ottaa jonain pyhänhäpäisynä, ikään kuin se olisi pois näiltä hyökkäysvaunujen työntäjiltä. Mutta kukin tavallaan, toisille nämä asiat on luonnollisia, mutta toisille eivät. Enhän mä kelpaa kenellekään edes parisuhteeseen, joten ihmetyttää miksi pitää jostain minusta ja perhe-elämästä edes spekuloida.

Toinen asia mitä joskus mietin on tämä perheen pitäminen jonain elämän "kivijalkana". Voi se sitä joillekin ja jossain olosuhteissa tarkoittaa, mutta faktisesti aika saakelin moni liitto ja perhe hajoavat ja ihan alkumetreillä. Tunnen melkoisen määrän eronneita viikonloppufaijoja, jotka vaihtelevalla innokkuudella kersojaan joutuvat tapaamaan ja elättämään. Ei kovin herkullinen kuvio päätyä maksumieheksi. En tiedä mitä hullua rohkeutta se ihmiseltä vaatii, että ensinnäkin uskaltaa alkaa tosissaan seurustella ja sitten vielä perustamaan perhettä. Ainakaan multa sitä luottamusta kehenkään ei löydy. Koska nykyään tuntuu riittävän naiselle ja lapselle syyksi lähteä omille teilleen jo se, että isukille tuleekin yt duunipaikalla ja koittaa työttömän arki. Jopa mun mielestä kestävissä suhteissa ja vaikeuksien voittamisessa yhdessä on paljon ihailtavaa, mutta nykyään mikään ei periaatteessa enää estä vain hyppäämästä ulos kuviosta aidan vihreämmälle puolelle. Miksi sitoutua hengellä ja verellä johonkin, joka voidaan vetää jalkojen alta, kuin pesuun lähtevä matto? Tajuton riski, jossa on kaikki todennäköisyydet pientä miestä vastaan.

Ainoa asia mikä joskus harmittaa on se, että omat porukat eivät ikänä tule lapsenlapsia näkemään. Ovat kuitenkin joskus epäsuorasti sen ilmaisseet ja mikä sinänsä on paljon, koska eivät yleensäkään uskalla juuri puuttua mun elämään millään tavoin. Mutta no, mitäs tekivät vain sen yhden lapsen. Meikäläisen vallassa on käytännössä se, että miten yhden pienen sukuhaaran jatkumisen käy.

 

[MustatKortit]

Ei kai mahdotonta, mutta noin se pitkälti menee. Yleensä se, että tapaa jonkun oikeasti kiinnostavan on tapaus, joka toistuu ehkä kerran 3-5 vuodessa. Siis hyvässä lykyssä ja kun ikää tulee enemmän, niin sykli tuskin ainakaan tihenee. Pitäisikö tässä alkaa harkita jotain kompromissia? Toisaalta se vain tarkoittaisi sitä, että olisin itse onneton ja totaalisen haluton isä, joka päätyisi jahtaamaan nuoria naisia "työmatkoilla" yrittäen unohtaa umpisurkean elämänsä. Lopuksi sitten joutuisi yksin taas ja maksamaan elareita. Vittu jea..

(boldaus oma)

Päädyit sitten mihin lopputulemaan tahansa, niin sitä tuskin voidaan laskea kovin suureksi ihmeeksi, että valtaosa mukavista, nuorehkoista naisihmisistä haaveilee myös perheen perustamisesta. Ihmisiä on monenlaisia, mutta on täysin luonnollista - oikeastaan "luonnonlaki" - että aika moni sitä perheenlisäystä havittelee. Tätä asiaa ei voi ajatella niin päin, että tässä perhettä haluava nainen olisi jotenkin "syypää" asiaintilaan, kuten mä kirjoituksiasi vähän rivien välistä tulkitsen. Voi toki olla, että tulkitsen väärin, mutta kovasti sinä ainakin asiaa päivittelet.

Kompromisseja jos mietitään, niin yksi vaihtoehto on yksinkertaisesti etsiä vähän vanhempia naisia, joilla syystä tai toisesta perhettä ei ole, heidän joukossaan varmasti nousee niiden prosenttiosuus, jotka sellaista eivät enää haluakaan.

Boldattuun: näistä hajatelmista mieleen tulee eräs toinen nimimerkki, joka oli aikamoinen aktiivi tässä ketjussa. Naisiin ja parisuhteeseen suhtautuminen oli aika pessimististä, mutta kirjoittelu loppui kuin seinään sen sopivan puolison sittenkin löydettyä. Ymmärtääkseni kyseinen nimimerkki on tätä nykyä ukkomies.

 

[Hyman Roth]

(boldaus oma)

Päädyit sitten mihin lopputulemaan tahansa, niin sitä tuskin voidaan laskea kovin suureksi ihmeeksi, että valtaosa mukavista, nuorehkoista naisihmisistä haaveilee myös perheen perustamisesta. Ihmisiä on monenlaisia, mutta on täysin luonnollista - oikeastaan "luonnonlaki" - että aika moni sitä perheenlisäystä havittelee. Tätä asiaa ei voi ajatella niin päin, että tässä perhettä haluava nainen olisi jotenkin "syypää" asiaintilaan, kuten mä kirjoituksiasi vähän rivien välistä tulkitsen. Voi toki olla, että tulkitsen väärin, mutta kovasti sinä ainakin asiaa päivittelet.

Kompromisseja jos mietitään, niin yksi vaihtoehto on yksinkertaisesti etsiä vähän vanhempia naisia, joilla syystä tai toisesta perhettä ei ole, heidän joukossaan varmasti nousee niiden prosenttiosuus, jotka sellaista eivät enää haluakaan.

Boldattuun: näistä hajatelmista mieleen tulee eräs toinen nimimerkki, joka oli aikamoinen aktiivi tässä ketjussa. Naisiin ja parisuhteeseen suhtautuminen oli aika pessimististä, mutta kirjoittelu loppui kuin seinään sen sopivan puolison sittenkin löydettyä. Ymmärtääkseni kyseinen nimimerkki on tätä nykyä ukkomies.

Heh, kyseinen nimimerkki lienee ollut vähän nuorempi sälli. Nuorempana tulee helposti sorruttua aiheettomaankin pessimismiin, jos opiskeluajan ihastus ei anna pesää tai eka suhdeyritelmä kaatuu. Sitten kun on jo lähempänä 35 ikävuotta ihan pian, niin voi jo alkaa olemaan rauhassa "game over" -fiiliksissä. Edellisen kerran olen seurustelua kokeillut joskus reilusti alle kolmekymppisenä, eli tuskinpa edes osaisin enää. Tai en oikeastaan enää hahmota ollenkaan, että mitä kaikkea se vaatii. Mutta jos palataan tähän nimimerkkiin, niin hieno homma, toivottavasti löydetty suhde kanssa kestää.

Kyllähän se lapsien saanti "luonnollista" on, en sitä kiistä tai syytä siitä ketään. Sama luonnonvalintahan toimii kai parinmuodostuksessakin, että rikkaat ja vahvat pärjäävät muiden tyytyessä pornoon tai kivuliaisiin myöntymisiin olemisessa jonkun selluliitti-seijan kanssa. Kai mä sitten olen jotenkin "luonnoton",kun en vastaa evoluution huutoon ja osallistu talkoisiin. En vain näe pointtia, pelkästään ison määrän riskejä potentiaalista pettymystä ilman mitään palkintoa.

 

[MustatKortit]

Heh, kyseinen nimimerkki lienee ollut vähän nuorempi sälli. Nuorempana tulee helposti sorruttua aiheettomaankin pessimismiin, jos opiskeluajan ihastus ei anna pesää tai eka suhdeyritelmä kaatuu...

Ymmärtääkseni kyseessä oli kyllä ihan aikamies, eli nimimerkki @Musta Nuoli ...hän voi toki itse asiaa kommentoida, mikäli niikseen tulee ja jaksaa tänne vielä kirjoittaa. Avio-onnen saavuttua hän on mielestäni vähän rajoittanut kirjoittelua tänne, terveisiä vaan Nuoli sinulle, jos viestiä luet!

...
Kyllähän se lapsien saanti "luonnollista" on, en sitä kiistä tai syytä siitä ketään. Sama luonnonvalintahan toimii kai parinmuodostuksessakin, että rikkaat ja vahvat pärjäävät muiden tyytyessä pornoon tai kivuliaisiin myöntymisiin olemisessa jonkun selluliitti-seijan kanssa. Kai mä sitten olen jotenkin "luonnoton",kun en vastaa evoluution huutoon ja osallistu talkoisiin. En vain näe pointtia, pelkästään ison määrän riskejä potentiaalista pettymystä ilman mitään palkintoa.

Niin tosiaan, tehdään se ihan selväksi, että mielestäni sinua on asiasta turha syyttää, meitä on niin monen sortin ihmisiä tällä pallolla, voi tosiaan hyvin olla, että sinua ei lapsentekoon ole luotu. En kuitenkaan ihmettelisi sitäkään, jos lopulta löytäisit jonkun sellaisen, jonka kanssa tämä tuntuukin täysin luonnolliselta asialta...

 

[Iker]

Tunnen melkoisen määrän eronneita viikonloppufaijoja, jotka vaihtelevalla innokkuudella kersojaan joutuvat tapaamaan ja elättämään. Ei kovin herkullinen kuvio päätyä maksumieheksi.
En tiedä mitä hullua rohkeutta se ihmiseltä vaatii, että ensinnäkin uskaltaa alkaa tosissaan seurustella ja sitten vielä perustamaan perhettä. Ainakaan multa sitä luottamusta kehenkään ei löydy. Koska nykyään tuntuu riittävän naiselle ja lapselle syyksi lähteä omille teilleen jo se, että isukille tuleekin yt duunipaikalla ja koittaa työttömän arki. Jopa mun mielestä kestävissä suhteissa ja vaikeuksien voittamisessa yhdessä on paljon ihailtavaa, mutta nykyään mikään ei periaatteessa enää estä vain hyppäämästä ulos kuviosta aidan vihreämmälle puolelle. Miksi sitoutua hengellä ja verellä johonkin, joka voidaan vetää jalkojen alta, kuin pesuun lähtevä matto? Tajuton riski, jossa on kaikki todennäköisyydet pientä miestä vastaan.

No mitäs ihmeen isiä ne sellaiset on, jotka eron jälkeen "vaihtelevalla innokkuudella kersojaan joutuvat tapaamaan ja elättämään," eli vastoin tahtoaanko siellä on lasten hankintaan lähdetty jos suhtautuminen omaan jälkikasvuun on lopulta tuollainen?

Vaikka tässä ero joskus tulisikin vaimoni ja kahden lapsemme äidin kanssa, niin en minä nyt pelkkänä maksumiehenä ja uhrina itseäni varmaan osaisi pitää vaan ihan samanlaisena isänä kuin nytkin, isänä joka ei siis varsinaisesti joudu niitä lapsiaan tapaamaan vaan ihan omasta halustaan kuten isänä varmaan aika usein on tapana.

Siitä sitten samaa mieltä mitä loppukirjoituksessasi väläyttelit, että perseestähän se on jos vaimo lähtee miehensä yt-neuvottelujen vuoksi lätkimään ja vie muksut mukanaan heti kun ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Ei sitä kieltämättä tuollaisten tapausten kanssa uskaltaisikaan sitoutua, mutta onneksi naisetkaan eivät kaikki ole samanlaisia ja omalle kohdalle on löytynyt vähän erilainen ja luotettavampi elämänkumppani kenen kanssa se perhe-elämä tuntuu mitä luonnollisimmalta ja hienoimmalta asialta.

 

[Klose16]

Niin, tuo lapsijuttu. Onhan sitä itselläkin ollut tässä naimisiinmenon jälkeen pientä paineentuntua, vaimo on tehnyt tuntemuksensa toki selviksi ennen ja jälkeen ja täällä päin se suku odottaa vahvasti sitä lisäystä, jotta pääsevät hoitamaan ja ihastelemaan. Tähän sitten vielä päälle jokaikinen naapuri, tuttu ja tutuntuttu, serkut, koulukaverit yms. kuviteltavissa olevat. Keskustelut siis jotakuinkin alkavat kysymyksellä oletko jo raskaana... Ei sentään minulle.

Oma mielipiteeni on että parisuhdetta kannattaa vankistaa ja lapsia voi saada myöhemminkin, tämä oletuksella että nainen ei ihan vielä neljääkymppiä ole lähestymässä.
Suomessahan, sekä epäilemättä muualla, rynnätään heti minne sattuu tässäkin ja sitten uhriudutaan yms. kivaa. On omakin nainen kertonut vastaavista tapauksista paikallisestikin. Tottahan se nuorempana kannattaa periaatteessa mutta esim. Suomessa tuo käytännön mahdotonta joten siinä on sellainen käänteinen lapsiongelma kun naiset eivät ole sopivia.

Minusta parisuhde on sikälikin kiva juttu ettei tarvitse mennä mihinkään kun se on siinä jo.
Elämässä noin yleensä kannattaa totutella muutosvalmiuteen kun muuta pysyvää ei ole.
Naiset etenkin ovat niin vikuripäisiä otuksia etten itse pystyisi laskemaan heidän varaansa, veikkaan että itse kyllästyisinkin pitemmän päälle irtonumeroihin mutta tämä taitaa olla näitä perustavia eroja, vähän kuin jalkapallossa joku tykkää Ronaldosta ja joku Saksasta.

 

[Musta Nuoli]

Ymmärtääkseni kyseessä oli kyllä ihan aikamies, eli nimimerkki @Musta Nuoli ...hän voi toki itse asiaa kommentoida, mikäli niikseen tulee ja jaksaa tänne vielä kirjoittaa. Avio-onnen saavuttua hän on mielestäni vähän rajoittanut kirjoittelua tänne, terveisiä vaan Nuoli sinulle, jos viestiä luet!

Terveisiä vain takaisin! En jaksa erityisemmin kommentoida vanhoja kirjoituksiani naisasioista, aika aikaansa kutakin ja nykyinen elämäntilanteeni on muuttanut myös miestä, tai ennemminkin elvyttänyt niitä persoonallisuuden osia jotka olivat hieman hautautuneet vuosien myötä. Saatoin olla jopa väärässä aiempina vuosina, tai ainakin turhan syvällä sellaisessa pessimistisen sävyisessä jupinassa jota syntyy kun on vuosia yksinään ja yksinäinen ja pohtii samantapaisia asioita kuin mitä @Hyman Roth on nyt pohtinut. Luultavasti olisin pitkälti samaa mieltä nytkin jos tilanne olisi sama. Onneksi ei ole.

Näin ns. vanhemmallakin iällä eli varhaiskeski-ikäisenä on vielä hyvinkin mahdollista muuttaa elämänsä ja jakaa sen jonkun toisen kanssa vaikka olisi viettänyt vuosia ja taas vuosia sinkkuna, joten koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Toisaalta myöskin kannattaa suhtautua elämäntilanteeseensa realistisesti eikä turhaan odotella asioita jotka eivät ehkä tapahdu.

Avio-onni ei sinänsä tänne kirjoitteluani rajoita, se vain on saanut priorisoimaan asioita ja vähentämään kirjoittelua. Lisäksi syvä pettymys suomalaiseen jääkiekkotoimintaan kuten SM-liigan nostojoukkuepolitiikka ja Mestiksen sulkeminen ovat vähentäneet intoa jääkiekkoon, ja jääkiekkopalsta tämä ensisijaisesti on, vaikka minäkin olen Vapaan puolelle huomattavan paljon kirjoittanut.

 

[Hyman Roth]

Terveisiä vain takaisin! En jaksa erityisemmin kommentoida vanhoja kirjoituksiani naisasioista, aika aikaansa kutakin ja nykyinen elämäntilanteeni on muuttanut myös miestä, tai ennemminkin elvyttänyt niitä persoonallisuuden osia jotka olivat hieman hautautuneet vuosien myötä. Saatoin olla jopa väärässä aiempina vuosina, tai ainakin turhan syvällä sellaisessa pessimistisen sävyisessä jupinassa jota syntyy kun on vuosia yksinään ja yksinäinen ja pohtii samantapaisia asioita kuin mitä @Hyman Roth on nyt pohtinut. Luultavasti olisin pitkälti samaa mieltä nytkin jos tilanne olisi sama. Onneksi ei ole.

Näin ns. vanhemmallakin iällä eli varhaiskeski-ikäisenä on vielä hyvinkin mahdollista muuttaa elämänsä ja jakaa sen jonkun toisen kanssa vaikka olisi viettänyt vuosia ja taas vuosia sinkkuna, joten koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Toisaalta myöskin kannattaa suhtautua elämäntilanteeseensa realistisesti eikä turhaan odotella asioita jotka eivät ehkä tapahdu.

Avio-onni ei sinänsä tänne kirjoitteluani rajoita, se vain on saanut priorisoimaan asioita ja vähentämään kirjoittelua. Lisäksi syvä pettymys suomalaiseen jääkiekkotoimintaan kuten SM-liigan nostojoukkuepolitiikka ja Mestiksen sulkeminen ovat vähentäneet intoa jääkiekkoon, ja jääkiekkopalsta tämä ensisijaisesti on, vaikka minäkin olen Vapaan puolelle huomattavan paljon kirjoittanut.

Kas, jo lähes myyttinen Musta Nuoli. No mutta onnitteluni pääsemisestä ylös "kuopasta", minne yksinäiset kolmekymppiset ja vanhemmat uhkaavat hautautua. Vai pitäisikö sanoa juoksuhiekasta, mitä enemmän sätkit, niin sitä nopeammin vajoat..? ;D Missä tapasit vaimosi, jos saa kysyä? En nyt tarkoita jotain koordinaattia tms, vaan lähinnä asiayhteyttä. Last Hope pubia ei tartte tietenkään tunnustaa.

 

[Prof. Puck]

Niin, tuo lapsijuttu. Onhan sitä itselläkin ollut tässä naimisiinmenon jälkeen pientä paineentuntua, vaimo on tehnyt tuntemuksensa toki selviksi ennen ja jälkeen ja täällä päin se suku odottaa vahvasti sitä lisäystä, jotta pääsevät hoitamaan ja ihastelemaan.

Näistä lapsellisista jutuista muistui mieleen aikanaan ex-vaimon tekemä emämunaus, Hänellä biologinen kello alkoi tikittämään ja jonkinmoisen (muutaman vuoden) uuvutustaistelun jälkeen allekirjoittanutkin alkoi hiljalleen lämmetä ajatukselle lapsista... kunnes hän vei minut viikonloppuvierailulle ystävättärensä luo, jolla oli hoidettavanaan (miehen lisäksi) kaksi pientä muksua. Voi jumalauta sitä tuskaa, kun joutui "lapsiperheen arkea" seuraamaan yli viikonlopun. Sen vierailun jälkeen meidän taloudessa ei puhuttu sanaakaan perheenperustamisesta kahteen vuoteen, heh.

Että sikäli ymmärrän kyllä enemmänkin kuin mainiosti heidän tuntemuksia, jotka lasta/lapsia eivät halua. Kyllä se usein niin menee, että omat lapset ja muiden kakarat. Meille niitä (lapsia) sitten kuitenkin ilmaantui myöhemmin kaksin kappalein ja hyvä niin.

 

[Prof. Puck]

...Mä olen huomannut sen, että ehkä tahtomattaankin esim mut kategorisoidaan jollain tavoin joksikin b-luokan kansalaiseksi perheellisten toimesta. Ei tule enää puheluita, kysellä kuulumisia muutenkaan tai kutsuta mihinkään kylään. Ilmeisesti pitäisi olla perhe ja sen kautta hankittu sosiaalinen status.

... Meikäläisen vallassa on käytännössä se, että miten yhden pienen sukuhaaran jatkumisen käy.

Tee mitä teet, kunhan et tule sukuun...

No joo, ei se välttämättä sitä ole, että sinut on luokiteltu b-luokan kansalaiseksi, olet vain ns. huonoa seuraa... Mitä minä olen matkan varrella havainnoinut, niin osa naisista voi tosiaankin suhtautua hiukan epäilevästi miehensä kaveriin, joka on päättänyt elellä ilman naismurheita, siis vapaana ja viriilinä. Minun pitkäaikainen ystävä eleli sinkkuna 38 vuotiaaksi asti ja huomaisin kyllä silloisesta vaimostani, ettei hän aina esteettömän onnellinen ollut, kun lähdimme kaverin kanssa reissuun (yhteiset aikaa vievät harrastukset..). Varmaan huolena oli, että kaveri naisia jahdatessaan houkutteli allekirjoittaneenkin ns. mieron tielle.

Nyt tällä uusintayrityksellä on hiukan samanlainen tilanne. Yksi läheisimmistä ystävistämme (ei sama heppu) on niinikään vannoutunut poikamies, jolla naiset vaihtuvat välillä nopeammin kuin allekirjoittaneella sukat jalassa, joten nykyinen siippa on sitten katsonut tehtäväkseen suojella allekirjoittanutta houkutuksilta lähtemällä huomattavan usein meidän mukaan iltaa viettämään. Koska eihän sitä koskaan tiedä, millaisia kevytkenkäisiä ripsi-pirkkoja tuolla yön pimeydessä vaanii pahaa-aavistamatonta ukkomiestä. Mutta onhan se hyvä, että joku pitää huolta ja suojelee maailman pahuudelta!

 

[MustatKortit]

...
No joo, ei se välttämättä sitä ole, että sinut on luokiteltu b-luokan kansalaiseksi, olet vain ns. huonoa seuraa...

Minun mielestäni tuossa @Hyman Roth :n kuvaamassa tilanteessa ei ole mitään outoa. Jos ihmiset ovat varhaiskeski-ikäisiä, lasten kanssa ruuhkavuosia viettävää porukkaa, niin ei tuossa lapsettoman sukulaisen "hylkimisessä" ole mitään tahallista. Kyse on vain siitä, että intressit eivät välttämättä kohtaa, esimerkiksi lomille ja muihin menoihin mennään lasten ehdoilla ja hyvin monesti muut lapsiperheet ovat sitä samaistuttavaa seuraa.

 

[Hyman Roth]

No joo, ei se välttämättä sitä ole, että sinut on luokiteltu b-luokan kansalaiseksi, olet vain ns. huonoa seuraa... Mitä minä olen matkan varrella havainnoinut, niin osa naisista voi tosiaankin suhtautua hiukan epäilevästi miehensä kaveriin, joka on päättänyt elellä ilman naismurheita, siis vapaana ja viriilinä. Minun pitkäaikainen ystävä eleli sinkkuna 38 vuotiaaksi asti ja huomaisin kyllä silloisesta vaimostani, ettei hän aina esteettömän onnellinen ollut, kun lähdimme kaverin kanssa reissuun (yhteiset aikaa vievät harrastukset..). Varmaan huolena oli, että kaveri naisia jahdatessaan houkutteli allekirjoittaneenkin ns. mieron tielle.

Tuo on siinä mielessä ihan perseestä, ettei anneta omaa tilaa ja aikaa. Sillä ajalla on jokaisella vapaus valita oma seuransa. Eikös naistenkin pidä päästä viettämään silloin tällöin "tyttöjen iltaa" minne miehillä ei ole asiaa? Muistan joskus kun soitin jostain kalenterijutusta edelliselle avokille kesken tällaisen iltaman, niin kuulin olevani joku kyttääjä. Itse jos jätin vastaamatta frendien kanssa dokaillessa, niin automaattinen johtopäätös pian saapuneessa tekstarissa oli se, että mulla on jo kieli jonkun vieraan kurkussa. Naisilla taitaa itsetunto olla melko heikoissa kantimissa.

No mitäs ihmeen isiä ne sellaiset on, jotka eron jälkeen "vaihtelevalla innokkuudella kersojaan joutuvat tapaamaan ja elättämään," eli vastoin tahtoaanko siellä on lasten hankintaan lähdetty jos suhtautuminen omaan jälkikasvuun on lopulta tuollainen?

...

Siitä sitten samaa mieltä mitä loppukirjoituksessasi väläyttelit, että perseestähän se on jos vaimo lähtee miehensä yt-neuvottelujen vuoksi lätkimään ja vie muksut mukanaan heti kun ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Ei sitä kieltämättä tuollaisten tapausten kanssa uskaltaisikaan sitoutua, mutta onneksi naisetkaan eivät kaikki ole samanlaisia..

No ainakin yhdelle kävi oma henkilökohtainen helvettiskenaarioni, että pani randomin akan paksuksi, akka ei suostunut loogiseen ratkaisuun tehdä abortti ja lopulta napsahti pallo jalkaan. Ei ole käsittääkseni ikinä välittänyt koko toukkaa tai nykyään kai jo eskari-ikäistä nähdäkään. Riittää vitutukseksi, että nainen ryövää tililtä rahaa joka kuukausi. Toinen tapaus taas on sellainen, että lähti enemmänkin naisen erouhkailujen "inspiroimana" mukaan hankkimaan lasta. Kun lapsi sitten oli saatu ja hektisin vauvavaihe ohitettu, niin nainen muutti toiselle puolelle Suomea ja pisti yksipuolisen eron vireille. Ei ollut enää romantiikkaa tms. Jäbä näkee lastaan ehkä pari kertaa vuodessa velvollisuudesta, vaikka ei oikein huvittaisi senkään vertaa.

Ja sitten, mistäpä tunnistat sellaisen tapauksen, jonka kanssa kannattaa sitoutua? Yhtä hyvin voisi kehottaa menemään kauppaan ostamaan sitä voittavaa ässäarpaa.