Olen huomannut itsestäni oudon asian, eli ettei naishommat oikein jaksa kiinnostaa. En siis tarkoita, että olisin alkamassa homostelemaan tai elämään selibaatissa, mutta ei vaan jaksa tehdä asian suhteen mitään. Nyt on aika monta viikonloppua mennyt himassa tai kavereiden luona pelaten änäriä, juoden kaljaa ja nollaten. Good times. Tuntuu jotenkin, ettei tarvi enää todistella mitään itselleenkään pokailemalla ja jos randomisti saa vaikka parin kuukauden välein, niin fine. Sen eteen ei tosiaan tarvitse edes erityisemmin nähdä mitään vaivaa. Yhdessä vaiheessa täällä kolmenkympin huonommalla puolella vitutti aivan saatanasti, kun ei enää saanut niitä preferoimiaan pikkublondeja, mutta luonnonvalinnan edessä ei auta alemman tason miehen valittaa. En mä nyt edelleenkään aio itseäni suoda jonkun yh:n, lievästi ylipainoisen tai muun surkean tapauksen nautittavaksi, silläkin uhalla että lopullinen yksinäisyys koittaa.
Alan olla leppoisa keski-ikäinen tai sitten tämä pimeä vuodenaika tekee mut tällaiseksi. Toisaalta miksi yrittää, kun on koko ajan vähemmän ja vähemmän mistä valita eikä enää saa sitä, mistä todella pitää. Eikös silloin ole sama antaa olla? Tietysti välillä pitää jotain olla, ettei ympäristö tosiaan ala luulla mua masentuneeksi tai hintiksi. Sekin on vaan perseestä, kun en oikein tykkää näyttäytyä naisen kanssa missään saati kävellä käsi kädessä. Ei ole helppoa, first world problems. Tietysti parempi tämäkin, kuin että pitäisi stressata suvun jatkamisesta, miehen kunniasta ja vaimon ostamista riittävällä määrällä kameleita.