Moro vaan tähän ketjuun!
Ollaan seurusteltu 3,5 vuotta tyttöystäväni kanssa, ja tuo aika on ollut aivan mahtavaa - riitoja ei ole ollut, eikä muitakaan ongelmia. Kuten arvata saattaa, asiat ei kuitenkaan oo enää niin, kun tähän ketjuun päädyin kirjoittamaan.
Lähdin heinäkuussa inttiin hieman pelonsekaisin tuntein tulevasta: pelko armeijan vaikutuksesta omaan parisuhteeseen ahdisti. Tyttöystävä oli tekemässä tuolloin juuri muuttoa Helsinkiin. Nyt asun Nykäskyläs, mutta olen muuttamassa Turkuun ens kesänä ja puheeksi tulikin tulevaisuutemme. Itse olin optimistinen sen suhteen, vaikka etäsuhde olisikin edessä. Naiseni lähetyi asiaa huomattavasti skeptisemmin ja minulle tulikin olo, haluaako hän kenties vaihtelua?
Emme puhuneet asiasta viikonloppulomilla, koska itse en ainakaan muistanut koko keskustelua enää kuukausien jälkeen. VLV:t tuntuivat aivan uskomattoman hyviltä hänen kanssaan ja rakkautemme tuntui roihuavan samaan tapaan kuin alkuaikoina. Syntymäpäivänäni hän totesi: "En pysty kuvittelemaan mun tulevaisuutta ilman sua". Mun fiilikset oli aivan uskomattomat, ja rakastin mun naista enemmän kuin koskaan.
Kuitenkin jutut lähtivät sivuraiteille muutama viikko sitten. Itse olin himassa viettämässä lomaani, kun muijani oli naisystäviensä kanssa viettämässä tyttöjeniltaa Stadin yössä. No, tyttöystäväni soitti minulle 4:30 kun hän oli menossa himaan. Hän kertoi frendiensä lähteneen miesporukan matkaan ja tunnusti myös että joku äijä oli tarjonnut myös hänelle majasijaa yöksi. Arvostin että hän tunnusti asian. Puhelun jälkeen sain viestin: "En voisi kuvitella lähetäväni toisen matkaan. Rakastan sua". Seuraavana päivänä koin ahdistusta puhelusta, vaikka mitään ei ollut tapahtunut. Kerroin siitä hänelle, ja hän ymmärsi minua.
Sitten edessä olikin kahden viikon gines intissä. Muutama päivä ennen kuin lähdin lomille, huomasin naiseni lisänneen tämän em. Jätkän Facebookissa kaverikseen. Joojoo, mitä se muka kertoo jos on sosiaalisessa mediassa kaverina? No ei mitään, mutta silti se herätti mussa ajatuksia... ja peräti epäilyjä.
Paska osuikin sitten tuulettimeen viime viikonloppulomilla. Tyttöystäväni oli mun luona ja meillä oli taas mukavaa. Hän lähti käymään kaupassa ja jätti FB:n auki. Tein elämäni typerimmän tempun ja katsoin hänen keskustelujaan. Siellä hän oli puhunut naisystävänsä kanssa (joka oli em. naistenillassa) siitä Jätkästä, kuinka komea se on ja kuinka syntisiä ajatuksia sillä tulee siitä, ja myös siitä, kuinka hänestä tuntuu aina puolen vuoden välein että meidän suhde pitäis pistää poikki. Ja kaiken huippuna oli viesti, jossa hän toivoi minun pettävän häntä, että asiat sujuisivat silloin helpommin...
En uskaltanut tunnustaa omaa hävettävää temppuani, vaan pidin sen paskan sisälläni. Kuitenkin meille syntyi koko vkl kestänyt keskustelu meidän tulevaisuudesta, jonka itse aloitin, ja tyttöystäväni sanoi pitäneensä keskustelun poissa sen takia, ettei meidän välille syntyisi parisuhdekriisiä. Jälleen hän kertoi rakastavansa minua ja haluavansa yrittää toimisiko tämä suhde jatkossa. Kaikki se tuntui feikiltä, heijastellen noita sanoja, mitkä hän kirjoitti ystävättärelleen. Parisuhteemme ongelmana hän pitää etäsuhdetta, mutta samalla hän puhuu myös sitoutumiskammosta, jolla hän tarkoittaa saman katon alla asumista. Eikö hän voisi sanoa suoraan, että hän haluaa uutta verta.
Oloni on suoraan sanottuna paska ja petetty, vaikka mitään ei ole tapahtunut varsinaisesti. Mun on vaan kaiketi tunnustettava mun paskamainen temppu ja puhuttava asiasta. Jos hän tarkoitti niitä sanoja, minä olen se joka pistää tälle jutulle pisteen - vaikka se tuntuu aivan saatanan pahalle ja jotenkin mahdottomalta, niin paljon mä välitän hänestä... Ja vaikka ne olisikin vain yhden illan menkkapäissään kirjoitettuja angstiviestejä, voinko mä enää luottaa häneen? Jos tämä viimeinen puoli vuotta onkin ollut vain minun säälimistäni ja vastentahtoista roikkumista suhteessa? Vai onko tässä oikeasti vielä mahiksia saada toisen luottamus takaisin?
" All those fairytales are full of shit."
Kiitos ja anteeksi.
