Tyttöystäväni on armeijassa, olen korviani myöten rakastunut, ja niin on myöskin toinen osapuoli. Viikonloput on yhtä juhlaa, meillä on hauskaa yhdessä ja seksiäkin harrastetaan vähintäänkin riittävästi, joten kaikki on siltä osin kohdallaan. Mutta kaikki (eli siis ne harvat) tietää kuinka vaikeita nämä viikot on, kun tyttöystävä on lukemattomien miesten keskellä kaikki viikot. Tälläkin hetkellä hän on leirillä, minkä takia kirjoitankin. Heräsin aamulla hänen lähettämään tekstiviestiin, kuinka paha mieli hänellä on, kun yöllä oli käynyt niin että hän oli nähnyt unta minusta ja oli painautunut vierustoveria vasten (mies totta kai) ja oli herännyt siihen että mies pussasi häntä otsalle. Totta kai hän oli heti mennyt kauemmaksi nukkumaan ja muutenkin olen tyytyväinen että hän kertoi tuosta minulle heti, eikä jäänyt hautomaan tai salaamaan sitä. Ei tämä minun mielestäni mitään jatkotoimenpiteitä vaadi, varsinkaan kun hän kertoi siitä heti minulle, mutta teki vaan mieli avautua. Toki tuon jätkän haluaisin tavata, kun siellä on aika hyvin yleisessä tiedossa että me seurustellaan. Haluaisin vähän kertoa hänelle reviireistä ja niiden kunnioittamisesta.
Te varmaan ajattelette, että tuo nainen on joku lutka, joka on mennyt munan perässä inttiin, mutta ei hän sitä ole. Hän on aina sanonut että hän ei pidä miesten huomiosta, ja hän oikeasti tarkoittaa sitä. Hän meikkaa todella harvoin (itse olen nähnyt kaksi kertaa hänet meikattuna) ja pitää aika peittäviä ja neutraaleja vaatteita. Hän jopa pelkää, että minä kyllästyn häneen, kun hän ei "ole kauniimpi", mutta mielestäni nainen on täydellinen silloin kun hänen ei tarvitse meikata näyttääkseen hyvältä. Ja hän näyttää oikeasti hyvältä, eikä ole mikään ruma rekkalesbo, niinkuin inttitytöt monesti ovat.
Vielä meidän suhteesta sen verran, että en ole koskaan ennen tuntenut oloani näin onnelliseksi kenenkään kanssa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu että olen löytänyt sen oikean, jonka kanssa voi suunnitella yhteistä tulevaisuutta, mikä kuullostaa vähän pelottavalta, kun olen vasta 19 -vuotias. Tämä on vain niin vahva tunne, eikä tämä ole enää edes mitään ihastumisen huumaa, tämä on erilaista. Olen jopa sanonut rakastavani häntä, ja hän minua. Tätä en ole koskaan ennen kenellekään sanonut, koska en ole halunnut sanoa sitä, jos en tarkoita sitä. En ole oikein ulkopuolisille hehkuttanut kuinka tosissani olen, sillä veikkaan että he ei tajuaisi kuinka tosissani me molemmat oikeasti olemme. Osaako kukaan samaistua tilanteeseeni?
Ei tämä suhde muutenkaan liian helppo ole, sillä hän lähtee tammikuussa Joensuuhun opiskelemaan, ja tällä hetkellä siis asumme Tampereella, eri osoitteissa. Hän yrittää hakea opiskelupaikkaa Tampereelta heti seuraavassa haussa, mutta vähintään tuon puoli vuotta tulisi lisää etäsuhdeaikaa väkisinkin. Ollaan myöskin puhuttu, että jos opiskelupaikka täältä ei irtoa, niin muutan luultavasti hänen perässään Joensuuhun, vaikka en ole ikinä pystynyt kuvittelemaan, että muuttaisin pois Tampereelta, mutta hän on vienyt sydämeni täydellisesti.
Olen rakastunut.
On tämä loistava ketju, kun pääsee purkamaan tuntojaan, kiitos ja anteeksi.