Kaipa tänne voisi tulla postailemaan omia vuodatuksiakin...
Tarina menneisyydestä:
Olin vähän nuorempana kundina duunissa paikassa X, siellä tapasin yhden jäbän jonka kanssa ystävystyin todella nopeasti, hengailtiin siis duunin ohella paljon vapaa-aikanakin ja käytiin baareissa pyörittelemässä gimmoja. Eli nastaa ja huoletonta oli, kunnes eräänä päivänä duunissa pomo tuli sanomaan että esittele tälle uudelle tytölle paikat, se alottaa täällä tänään työt. Voitte varmaan nähdä mun kasvot nyt ruudun läpi, kun mä käännyin tsiigaamaan sitä tyttöä. Kutsutaan sitä tässä vuodatuksessa vaikka Virpiksi. En ole koskaan uskonut mihinkään rakastumiseen ensisilmäyksellä, paitsi tässä tapauksessa. Se näky oli silloin maailman kaunein, samalla myös suloisin, sen ääni oli ihana ja kun se oli siinä tilanteessa vielä vähän ujo, oli se oikeasti maailman söötein gimma. Noh, anyway...Siitä tuli sitten osa meidän duuniporukkaa. Oikeastaan se alkoi hengailemaan tosi paljon mun ja mun yllämainitun frendin kanssa, kutsutaan sitä tässä vuodatuksessa vaikka Jarmoksi. Mä olin ihan hiuksista varpaisiin ihastunut siihen, mutten uskaltanut oikein sanoa mitään, halusin vain nauttia sen seurasta ja kaikista hetkistä. Mutta Jarmolle mä kyllä toitottelin lähes joka päivä, miten täydellinen se gimma on. Että koskaan ei ole kenenkään kanssa ollut tällaista fiilistä...
Noh...aika kuluu noin parin kuukauden verran, kun saan tietää että Jarmo ja Virpi seurustelevat. Mitä vittua? Yritin aluksi olla sinut asian kanssa. Tai no, oikeastaan vain sen että en tehnyt aloitetta missään vaiheessa, ottanut riskiä ja yrittänyt saada sitä gimmaa, koska oikeasti aistin että sekin diggaisi musta. Sen pystyi aistimaan ihan selkeästi kaikista sen puheista ja halauksista ja eleistä mua kohtaan. Noh...aika kuluu taas jonkin verran, Virpi ja Jarmo ovat olleet yhdessä nyt noin 3-4 kk. Yhtenä iltana me mennään baariin ja messiin tulee muitakin duunikavereita. Jossain vaiheessa iltaa mä lähden röökille ja Virpi tulee sitten perässä. Jubaillaan pihalla niitä näitä, kunnes Virpi alkaa vuodattamaan jotain omia ongelmiaan ja selittelemään parisuhteestaan. Mä kuuntelen siinä sen juttuja ja tokaisen lohduttavasti ja ennenkaikkea rehellisestä, että ei sussa ole mitään vikaa. Sä olet ihana ja tällasia...noh...perusjuttuja. Sitten seuraavaksi Virpi kysyy multa että jos oon niin ihana, niin miksen koskaan pyytänyt sitä ulos. Tässä vaiheessa voitte varmaan taas nähdä mun kasvot ruudun läpi? Mä jotain mutisin, että en tiedä, ehkä pelkäsin vaan pakkeja. Siihen Virpi vastaa, että en olisi koskaan saanut pakkeja ja että on ekasta duunipäivästä lähtien toivonut, että pyytäisin sitä ulos. Näättekö vielä mun ilmeen? Me jatketaan juttelua todella pitkään siinä, kunnes mä alan kuulemaan siltä asioita, joita en todellakaan osannut odottaa.
Ne jutut liittyy kaikki Jarmoon. Kävi ilmi, että silloin kun mä puhuin Jarmolle Virpistä, oli Virpi tehnyt silloin täsmälleen samoin. Puhunut musta Jarmolle, kysellyt musta kaikkea, kertonut että on ihastunut muhun ja ennenkaikkea kysynyt sitä, että kun olet niin hyvä kaveri sen kanssa, niin tiedätkö, että onkse puhunut musta mitään? Jarmo vastaa: Ei ole, et ole sen tyyppiä. Ja siihen tämä homma sitten jäi. Eli valehtelemalla tämä kaverini playasi Virpin itselleen. Hetken aikaa meni asioita miettiessä.
Mutta nyt kun tiesin totuuden, alkoi aika kova kamppailu järjen ja sydämen välillä. Järki: Jarmo oli ollut mulle tosi hyvä frendi, jeesannut aina ongelmien kanssa, ollut hyvin tukena ja oikeasti oltiin vietetty varmaan parhaat päivät kimpassa. Sydän: Voinko koskaan löytää muka samanlaista tyttöä? Ehkä voin, mutta ei sitä silloin uskonut. En ole ollut koskaan noin ihastunut tai rakastunut keneenkään ja siihen päälle vielä fakta, että voisin oikeasti saada sen tytön. Virpi oli jo tässä vaiheessa sanonut, että haluaa nähdä mua. Taistelin noin 2-3 viikkoa järjen kanssa, että kusin homman itse kun en tehnyt aloitetta, kunnes yhden duunipäivän jälkeen Virpi otti mun kädestä kiinni, katsoi hetken aikaa syvälle silmiin ja antoi mulle pari hentoa pusua. Näättekö ilmeen jne...Tähän se kamppailu sitten päättyi. Piti puhua Jarmolle, kovasti mä yritin, mutta tähän sitä sitten tultiin. Ei ole varmaan vaikea arvata, että meillä meni Jarmon kanssa välit poikki. Tästä piti oikeasti maksaa todella kova hinta, josta olen vieläkin pahoillani. Mutta tiedän myös Jarmon tehneen todella väärin mua kohtaan. Anyway, nyt mulle kuuluu sellaista, että olen edelleen yhtä rakastunut kuin ensimmäisenä päivänä, toteutin siis päiväunet. Ollaan nyt neljättä vuotta yhdessä, muutettu uuteen kotiin ja ensimmäinen muksu on tulossa. :-) Eli hyvin menee! Onko tällä tarinalla opetuksia? Mä löydän ainakin kaksi:
1. Ottakaa ny helvetti kiinni palleista ja sanokaa gimmoille suoraan miltä tuntuu, ettei käy niinkuin meitsille.
2. Sydän vs. Järki -kamppailut on kyllä vittumaisinta ikinä. Koska sydän voittaa aina.
Mutta tosiaan, tämä tarina tuli mieleen siitä syystä, että aloitin eilen uudessa duunissa, jossa yllätysyllätys, yksi esimiehistäni on Jarmo, jonka näin ensimmäistä kertaa nyt noin neljään vuoteen.