Ovatko jotkin ns. kotityöt osoittautuneet nykyisen tai entisen parisuhteenne kannalta ongelmallisiksi tai peräti tuhoisiksi? Onko erimielisyys kotitöiden jakamisesta ja tekemisestä muodostunut kiveksi kengässä? Ovatko kotityöt kaataneet suhteita, vai ovatko asiat peräti korjaantuneet puhumalla? Ketjusta johtuen näkökulman tulisi kai liittyä miehen kokemuksiin aiheeseen liittyvästä kommunikaatiosta naisen kanssa, mutta kyllä naistenkin kokemukset olisivat erittäin kiinnostavia.
Karvaisempi käy useimmiten kaupassa, laittaa ruokaa, pyyhkii keittiön tasot ja kaapinovet sekä täyttää ja tyhjentää tiskikoneen. Minä imuroin, moppaan, pesen kylpyhuoneen ja hoidan pyykit. Kissojen laatikot tyhjentää ja muonituksen hoitaa se joka ehtii, nykyään useimmin minä.
Ainakin tässä suhteessa jako on selkeä ja hyvä, eikä kummallakaan ole valittamista. Paitsi karvattomammalla (selvyyden vuoksi: minä) menee ajoittain hermo siihen, että siisteyskäsityksemme eivät kohtaa.
Yleensä tyydyn nalkuttamiseen, mutta kerran - kun oli vielä sellainen tilanne, että juuri sinä tiettynä päivänä oli pakko siivota - olen todellä väsyneenä ja stressaantuneena saanut ihan kunnon itkupotkuraivaritkin aiheesta. Istuin keittiön lattialla hinkaten tahroja kaapinovista (karvaisemman homma) ja itkin ja huusin, että minä siivoan, painu saatana baariin kaljalle, pois mun silmistäni. Karvaisen kunniaksi on toki sanottava, että hän ymmärsi heti, että nyt nainen on oikeasti vihainen, jätti kaljansa ja nettipokerinsa, ja tuli halaamaan ja sovittelemaan.