Naisasiat

[Pisin Kääpiö 186cm]

Myös kissansililitykselle voisi perustaa oman ketjun, koska tämänkin alan asiantuntijoita varmasti palstalta löytyy.

Kissansilitys kuuluu ehdottomasti tähän ketjuun, kissasta toki riippuen.

 

[Vanha Len]

Kissansilitys kuuluu ehdottomasti tähän ketjuun, kissasta toki riippuen.

Samaa mieltä ehdottomasti. Ja voihan sitä silittää tarpeen tullen tuuheaakin kattia...noin niin kuin 70-luvun hengessä. Norjalainen metsäkissa kai taistelee tässä ryhmässä...

 

[TQoFE]

Ovatko jotkin ns. kotityöt osoittautuneet nykyisen tai entisen parisuhteenne kannalta ongelmallisiksi tai peräti tuhoisiksi? Onko erimielisyys kotitöiden jakamisesta ja tekemisestä muodostunut kiveksi kengässä? Ovatko kotityöt kaataneet suhteita, vai ovatko asiat peräti korjaantuneet puhumalla? Ketjusta johtuen näkökulman tulisi kai liittyä miehen kokemuksiin aiheeseen liittyvästä kommunikaatiosta naisen kanssa, mutta kyllä naistenkin kokemukset olisivat erittäin kiinnostavia.

Karvaisempi käy useimmiten kaupassa, laittaa ruokaa, pyyhkii keittiön tasot ja kaapinovet sekä täyttää ja tyhjentää tiskikoneen. Minä imuroin, moppaan, pesen kylpyhuoneen ja hoidan pyykit. Kissojen laatikot tyhjentää ja muonituksen hoitaa se joka ehtii, nykyään useimmin minä.

Ainakin tässä suhteessa jako on selkeä ja hyvä, eikä kummallakaan ole valittamista. Paitsi karvattomammalla (selvyyden vuoksi: minä) menee ajoittain hermo siihen, että siisteyskäsityksemme eivät kohtaa.

Yleensä tyydyn nalkuttamiseen, mutta kerran - kun oli vielä sellainen tilanne, että juuri sinä tiettynä päivänä oli pakko siivota - olen todellä väsyneenä ja stressaantuneena saanut ihan kunnon itkupotkuraivaritkin aiheesta. Istuin keittiön lattialla hinkaten tahroja kaapinovista (karvaisemman homma) ja itkin ja huusin, että minä siivoan, painu saatana baariin kaljalle, pois mun silmistäni. Karvaisen kunniaksi on toki sanottava, että hän ymmärsi heti, että nyt nainen on oikeasti vihainen, jätti kaljansa ja nettipokerinsa, ja tuli halaamaan ja sovittelemaan.

 

[puuntakaa]

Samaa mieltä ehdottomasti. Ja voihan sitä silittää tarpeen tullen tuuheaakin kattia...noin niin kuin 70-luvun hengessä. Norjalainen metsäkissa kai taistelee tässä ryhmässä...

No hui sentään, jos noin tuuhea mirri tulee vastaan niin en varmasti silitä, vaan häädän sen vaikka kärpäslätkällä läiskien.

 

[tinkezione]

Silittämätön paita laittaa epäilyttämään, että ko jampan siisteysasiat eivät ole muutenkaan kohdallaan vaan ne hoidetaan samalla välinpitämättömyydellä.

Voisitko avata tätä vielä hieman tarkemmin, miten pelkästään silittämättömästä paidasta voi päätellä kantajansa siisteysasioista oikeasti yhtään mitään, ja mitä nämä siisteysasiat pitävät kaiken kaikkiaan sisällään? Mulle tämä asia ei ainakaan kirjoittamasi perusteella aukene mitenkään päin.

 

[Vanha Len]

No hui sentään, jos noin tuuhea mirri tulee vastaan niin en varmasti silitä, vaan häädän sen vaikka kärpäslätkällä läiskien.

Mamis ja amatööri.

Jos nyt miettii tämän päivän misuja niin varmasti kaikki pitävät Siamilaisista. Karvattomia ja paljaita mutta ihan saatanan kiukkuisia.

Tuuheat kissat ovat sitä vanhaa kunnon retroa jota nykynuoret eivät ymmärrä. Ja miksi ymmärtäisivätkään kun eivät ole edes olleet tekemisissä tällaisten pussycatsien kanssa. Kokemus tuo varmuutta...

Kärpäslätkällä ollaan jo häätämässä...amateur!

 

[Palstalegenda]

voihan sitä silittää tarpeen tullen tuuheaakin kattia...noin niin kuin 70-luvun hengessä. Norjalainen metsäkissa kai taistelee tässä ryhmässä...

Pari vuotta sitten jätin erään naisen sen vuoksi, että sillä oli aivan hirvittävä tuhero. Siis muuten oikein asioista hyvin ymmärtävä, (väitöskirjaansa taisi laittaa kaiken huomion...) mutta tuhero sitten semmoinen, että raivaussaha olisi pitänyt olla, jos sieltä sen päälaarin halusi löytää. Ei siitä viitsinyt mainitakaan, tiedä millaiset pulttaukset olisi saanut, kun noin intimistä asiasta parin kuukauden suhteen jälkeen sanoisi ja muutenkin ajattelin, että itse sen pitäisi osata tuo tajuta sanomattakin. Se tuhero oli varmaan sellainen Olli Jokisen pään kokoinen. Semmoinen ranskalainen metsätuhero se.

 

[TQoFE]

Jos nyt miettii tämän päivän misuja niin varmasti kaikki pitävät Siamilaisista. Karvattomia ja paljaita mutta ihan saatanan kiukkuisia.

Näinkö on? Olen tähän päivään saakka elänyt siinä uskossa, että miehet pitävät useimmiten kiitoradasta tai kolmiosta, pelkkä posliini ei iske.

Ja siamilaiset muuten ei ole karvattomia, sen sijaan sfinxit on. Eikä ne ole kiukkuisia =)

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Se tuhero oli varmaan sellainen Olli Jokisen pään kokoinen. Semmoinen ranskalainen metsätuhero se.

Olet kohdannut täysikasvuisen majavan. Harmi ettei sellainen ole makuusi, nuohan ovat käymässä uhanalaisiksi. Nykypäivän nuoret miehet eivät varmaan ole nähneetkään kuin nahkamajavaa tai sitten narupöksyjen rajojen mukaan klipattua kiitoratajyrsijää. Siksi on ihan tervettä että nuori mies edes kerran elämässään pääsee tutustumaan tuollaiseen Esko Valtaoja -versioon. Voipa sitten itse keskenään arvella tykkääkö vai ei.

 

[Vanha Len]

Ja siamilaiset muuten ei ole karvattomia, sen sijaan sfinxit on. Eikä ne ole kiukkuisia =)

Juu...mun moka...silittelin tuollaista sfinxiä ja oli aika jännä otus. Onko sitten kiukkuisia nämä katit...tiedä häntä. Ainakin näyttävät siltä.

Paitojen silittämisestä päästiin kissojen rotuihin:)

 

[Palstalegenda]

Olet kohdannut täysikasvuisen majavan. Harmi ettei sellainen ole makuusi, nuohan ovat käymässä uhanalaisiksi.

Koska tuonlainen pöheikkö on nykyisin niukka luonnonvara, jätin sen sellaiselle, joka osaa arvostaa senlaista. Kyseessähän oli tosiaan ranskalainen tuhero, josta syystä pidin tärkeänä asiana pitää suomalaisten maineen puhtaana ja eroni syyksi höpötin jotakin sellaista, että noin vuodet 2009-2015 Yhdysvalloissa (Harvardiin halusi tiedettä tekemään) eivät minua kiinnosta lainkaan ollenkaan. Tosiasiassahan se pöheikkö kuitenkin oli se (ala)pääasiallinen syy eroomme.

 

[puuntakaa]

Pari vuotta sitten jätin erään naisen sen vuoksi, että sillä oli aivan hirvittävä tuhero. Siis muuten oikein asioista hyvin ymmärtävä, (väitöskirjaansa taisi laittaa kaiken huomion...) mutta tuhero sitten semmoinen, että raivaussaha olisi pitänyt olla, jos sieltä sen päälaarin halusi löytää. Ei siitä viitsinyt mainitakaan, tiedä millaiset pulttaukset olisi saanut, kun noin intimistä asiasta parin kuukauden suhteen jälkeen sanoisi ja muutenkin ajattelin, että itse sen pitäisi osata tuo tajuta sanomattakin. Se tuhero oli varmaan sellainen Olli Jokisen pään kokoinen. Semmoinen ranskalainen metsätuhero se.

No hittolainen. Sä kun tunnut olevan tuollainen velikulta ja muutenkin laitat ämmät tarvittaessa järjestykseen, niin olen hieman hämmästynyt ettet sheivannut sitä salaa nukkuessa. Kun kerran karvoista puhutaan, niin itse pyrin tarkkailemaan myös neitojen kainaloita ja niiden karvoitusta. Paheksun niitä jotka jättävät pitit ajelematta, jopa sänki on vähän liikaa.

 

[passenger]

Ihmeellisen tarkkoja vaatimuksia täällä kyllä löytyy miehiltäkin naisten suhteen, noin muutenkin kuin karvoituksen laadun/määrän suhteen. Niiden pitäisi vielä osata silittää paitakin oikein erittäin hyvin.

En oikeastaan ihmettele että parisuhteet eivät nykyään kestä, jos tälläiset asiat ovat jopa eron syynä. No enpä silti aina tiedä kuinka tosissaan täällä ollaan näiden juttujen kanssa. Naisasiaketju on ollut tästä viime aikoina entistä enemmän yleistyneestä paskanjauhannasta vapaa, mutta nyt joutuu kestämään tätä vitunaikaista vänkäämistä täälläkin.

 

[Fordél]

En oikeastaan ihmettele että parisuhteet eivät nykyään kestä, jos tälläiset asiat ovat jopa eron syynä.

Juuri tätä mietin eilen, että kyllä nyky-yhteiskunnassa on tämä pariutuminenkin äärimmäisen vaikeaa. Ei sitä ennen vanhaa samaan tapaan arvottu ja vaihdeltu kumppania. Nyt paketin pitää olla täydellinen, jotta siihen kelkkaan uskalletaan lähteä. Töitä suhteen eteen ei kuitenkaan jakseta tehdä ja jos siitä täydellisestäkin pakkauksesta löytyy kosmeettisia vikoja, on ruoho yllättäen aidan toisella puolella vihreämpää. Ja niin se oravanpyörä jatkaa pyörimistään ja arvonta jatkuu...

Naisasiaketju on ollut tästä viime aikoina entistä enemmän yleistyneestä paskanjauhannasta vapaa, mutta nyt joutuu kestämään tätä vitunaikaista vänkäämistä täälläkin.

Kyllä, täällä päästiin jo muutama sivu sitten puhumaan pyyteettömästä rakkaudesta, eron aiheuttamasta tuskasta, muurien rakentamisesta, mutta nyt ollaan palattu arkeen. No ehkä nämä alapääjutut yms. sopivat paremmin tämän palstan henkeen.

 

[Palstalegenda]

Täytyy mainita, että JypFabun ja Fordelin keskustelu jokunen päivä sitten tässä ketjussa oli parhaita kirjoituksia ja pohdintaa mitä tällä sivustolla olen nähnyt. Siitä isot respektit sinne!

Vaan rivien välistä lukeva saattaa ymmärtää, että toisen ulkoinen olemus, se koko tyylikokonaisuus, on asia, joka vaikuttaa parin valinnassa. Siinä kokonaisuudessa se tuhero, vaikkapa, saattaa olla se pahin epäkohta, muita kohtia ei sitten välttämättä kirjoituksessa mainita.

Niin että se alapääjuttukin voi aueta sisälukutaidokkaammille paremmin kuin kirjaimellisesti tulkitseville lukijoille.

 

[Fordél]

Täytyy mainita, että JypFabun ja Fordelin keskustelu jokunen päivä sitten tässä ketjussa oli parhaita kirjoituksia ja pohdintaa mitä tällä sivustolla olen nähnyt. Siitä isot respektit sinne!

Kiitän. Jos nyt yhdistetään nämä allekirjoittaneen ja JypFabun keskustelut tähän viime aikoina velloneeseen keskusteluun, voisimme keskustella siitä, että onko teillä joku kuva ideaaliparisuhteesta? Ja jos on niin mistä se on muodostunut? Onko siihen vaikuttanut kenties vanhempien suhde, muiden läheisten suhteet vai jopa media? Entä onko se vaikuttanut teidän parisuhteisiin?

Itse myönnän, että minulla on hyvin selkeästi ollut kuva ideaaliparisuhteesta. Jo nuorena olen luonut itselleen kuvan parisuhdeihanteesta, johon on valitettavasti vaikuttanut suuresti media. Olen monesti pitänyt tästä ideaalikuvasta kiinni ja kun todellisuus on jotain muuta, olen pettynyt. En ole siis ehkä osannut lähestyä naista hänen omista lähtökohdistaan ja sellaisena kuin hän on. Lähestyminen on tapahtunut ideaalikuvan kautta ja olen varmasti liiaksi vertaillut omaa suhdettani siihen. Eo ehkä ihan paras lähtökohta toimivalle parisuhteelle.

Onneksi iän karttuessa osaa katsoa asioita oikeasta näkökulmasta. Toki edelleen minulla on kuva siitä, millaisen suhteen haluan, mutta ehkä siitä ei tule pidettyä enää samalla tavalla kynsin ja hampain kiinni. Nyt osaa antaa varmasti sille toisellekin enemmän tilaa. Tässä kehityksessä tärkeää osaa on näytellyt myös se, että tietoisuus itsestä on kasvanut.

 

[Nakke]

Pakko vastata

Olen seurannut tätä keskustelua jonkun aikaa sivusta ja nyt on ihan pakko jo puuttua keskusteluun.

Aloitetaan vaikka kevyemmin kotitöistä... Meillä mies tekee enemmän kotitöitä kuin minä, se on se siistimpi puolisko. Minä toki teen kotitöitä ja olisin ihan pirun hyvä aviomies, mutta Kiesiltä olisin saanut kenkää jo ajat sitten (mikä ei ehkä minua olisi hirveästi surettanut). Eli paitoja en silitä, en edes omiania, minä en vain osaa. Villakoirien tai sotkujen ohi kävelen niitä huomaamatta, kun mies taas siivoaa niitä ohikulkiessaan. Ollaan vain kerta kaikkiaan niin erilaisia. Kyllä minä siivouspäivänä siivoan, mutta tuollaista päivittäistä siivousta minä en osaa/huomaa tehdä.

Tuherosta... Olen miettinyt jo pitkään sitä, miten tämä touhu menee koko ajan enemmän ja enemmän luonnottomaksi. Aikuisten naisten pitää näyttää teinitytöiltä ja pikkutytöt yrittävät aikuistua aikaisemmin ja aikaisemmin. Aikuisella naisella on karvoja. Pikkulapsilla ei ole karvoja. Tietysti tasapuolisuuden vuoksi voisi kysellä, että kuinka moni mies ajelee itsensä posliiniksi? Toisaalta, harva aikuinen nainen kai haaveilee kellistävänsä pikkupojan ja se mielikuva voisi ehkä häiritä sängyssä (vaikka toki nuorista miehistä pidänkin, mutten niin nuorista ;)). Ja tähän annan ilmaisen vinkin: Käykääpä katsomassa "Yli-ikäinen 35-vuotiaana" Yle Areenalta ja miettikää oikein pitkään ja hartaasti, mihin tämä maailma on mennyt. Ei ole nuorilla tytöillä hirveän helppoa.

Ihan vain palatakseni siihen, mistä tämä keskustelu on lähtenyt jokseenkin vellomaan, niin onko se ihme, jos naiset (olematta telaketjulesboja tai viherpiipertäjä-femakkoja tai mitä kaikkia ihania nimityksiä nyt on aiheen tiimoilta tullutkaan) tuollaisista Kiesien ja muiden lausunnoista pillastuvat, kun edelleen naisen asema on mitä on... Meidän pitää olla kilttejä tyttöjä, paitsi sängyssä. Meidän pitää aikuistua aikaisin, mutta pysyä lähes lapsena. Meidän pitää olla älykkäitä, mutta tajuta pitää isojen poikien keskusteluissa suumme kiinni. Meidän pitää tehdä läksymme hyvin, lukea itsemme hyvään ammattiin, mutta tienata kuitenkin vähemmän kuin mies. Meidän pitää käydä töissä, pitää koti kunnossa, kasvattaa lapset, hoitaa itseämme, pitää itsemme viehättävinä ja käyttää siihen päivässä tunteja. Meidän tulee keskustella päivän aiheista ja olla mielenkiintoisia. Ja sitten meidän tulee päivän päätteeksi vielä hoidella mieskin, kun sillä on ollut niin rankkaa. Niin joo, kyllä se alkaa vähän ottamaan päähän, jos tässä pitäisi opetella silittämäänkin :)

 

[vetti]

Olen seurannut tätä keskustelua jonkun aikaa sivusta ja nyt on ihan pakko jo puuttua keskusteluun.

Aloitetaan vaikka kevyemmin kotitöistä... Meillä parempi puolisko tekee enemmän kotitöitä kuin minä, se on se siistimpi puolisko. Minä toki teen kotitöitä ja olen ihan pirun hyvä avomies. Tosin silitän (hyvin), niin siipan kuin omiakin. Villakoirien tai sotkujen ohi kävelen niitä huomaamatta, kun puolisko taas siivoaa niitä ohikulkiessaan. Ollaan vain kerta kaikkiaan niin erilaisia. Kyllä minä siivouspäivänä siivoan, mutta tuollaista päivittäistä siivousta minä en osaa/huomaa tehdä.

Tuherosta... Olen miettinyt jo pitkään sitä, miten tämä touhu menee koko ajan enemmän ja enemmän luonnottomaksi. Miesten pitää olla metroseksuaaleja ja pikkupojat yrittävät aikuistua aikaisemmin ja aikaisemmin. Aikuisella miehellä on karvoja. Pikkulapsilla ei ole karvoja. Tietysti tasapuolisuuden vuoksi voisi kysellä, että kuinka moni nainen ajelee itsensä posliiniksi? Toisaalta, harva aikuinen mies kai haaveilee kellistävänsä pikkutytön ja se mielikuva voisi ehkä häiritä sängyssä (vaikka toki nuorista pidänkin, mutten niin nuorista ;)). Ja tähän annan ilmaisen vinkin: Käykääpä katsomassa "Yli-ikäinen 35-vuotiaana" Yle Areenalta ja miettikää oikein pitkään ja hartaasti, mihin tämä maailma on mennyt. Ei ole nuorilla pojilla hirveän helppoa.

Meidän pitää olla kunnollisia miehiä, paitsi silloin kun teitä yrittää iskeä (siis jos haluaisi suhteenkin). Meidän pitää aikuistua aikaisin, mutta pysyä lähes lapsenmielisenä. Meidän pitää olla älykkäitä, mutta tajuta naisten oikut. Meidän pitää tehdä läksymme hyvin, lukea itsemme hyvään ammattiin ja elättää perhe. Meidän pitää käydä töissä, pitää koti kunnossa, kasvattaa lapset, hoitaa itseämme, pitää vaimomme tyytyväisenä ja käyttää siihen päivässä tunteja. Meidän tulee keskustella vaimon tunteista ja olla mielenkiintoisia. Ja sitten meidän tulee päivän päätteeksi vielä kuunnella naistakin, kun sillä on ollut niin rankkaa. Niin joo, kyllä se alkaa vähän ottamaan päähän, jos vielä pitäisi silittääkin.

 

[Palstalegenda]

onko teillä joku kuva ideaaliparisuhteesta? Ja jos on niin mistä se on muodostunut? Onko siihen vaikuttanut kenties vanhempien suhde, muiden läheisten suhteet vai jopa media? Entä onko se vaikuttanut teidän parisuhteisiin?

Saahan se ideaalikuva olla. Tutustutaan naiseen ja katsotaan, että onko nainen lähellä sitä ideaalikuvaa. Jos on, niin hyvä. Jos ei ole, niin ei siinä pidä naista lähteä muuttamaan, vaan joko sopeutua tai etsiä sellainen, joka on lähempänä ideaalikuvaa. Minun ideaalikuvassa tärkeää on se, että nainen osaa keskustella asioista, etteivät asiat mene riitelyilmapiirin puolelle, koskaan! Sitä kun on hieman kokemusta erinäisistä naisista, niin on nähnyt kuinka helppoa se on, kun se toinenkin osapuoli osaa keskustella ja on avoin toisen mielipiteille, kuten minäkin olen. Tärkeää on antaa vapaus olla itsensä eikä vaatia yhtään mitään. Toiveita voi esittää, hymyssä suin. Se toimii. Ja jos naiseni ei saa G-pisteorgasmeja, hän ei kauan naiseni ole. Ah, kuinka tiedän tuon lausuman joitakuita naisia ärsyttävän:) (etenkin niitä, jotka eivät itse kykene...)

Tuherosta... Olen miettinyt jo pitkään sitä, miten tämä touhu menee koko ajan enemmän ja enemmän luonnottomaksi.

Hiustenkin leikkaaminen on sitten loogisesti ajatellen sinusta luonnotonta. Tai jos mies ajaa partansa, ja nainen tykkää siitä, niin se on osoitus, että naiset tykkäävät siloposkisista pikkupojista? Höpöhöpö. Saahan sitä siistiä yleisolemusta toivoa ja jopa pitää siitä, sitä ettei miehillä (eikä naisilla!) naama ole kuin risupuska, eikä se tuherokaan rehota. Tykkäähän jotkut toki risupartaisista miehistäkin, että sikäli yhtä vastausta ei ole.

Meidän pitää olla...

Tästä on tullut eräiden kanssa keskusteltua. Miestenkin tulee olla vaikka mitä, siitähän on laulukin tehty, mitä kaikkea miehen tulee olla. Itse en kyllä yritä olla mitään mitä muka ulkoapäin vaadittaisiin. Olen havainnut, että rennot naiset eivät koe mitään kummia paineita mitä heidän muka tulisi olla ja sitten ne stressaajat kyllä stressaavat sitäkin mitä muka joku yhteiskunnan ilmapiiri vaatii. Vitut viheltäkää semmoiselle, miehet ja naiset, niin minäkin teen ja niin on elämä paljon rennompaa.

 

[BOL]

Kotityöt hoidan perheessämme minä 99%:sti. Miehen hommiin kuuluu roskien vienti, mutta eihän se niitä vie, paitsi jos muistutan ja kannan vielä oven eteenkin. Joskus on kyllä hypännyt vain ylikin ja roskat ovat jääneet eteiseen.

Ennen lapsia tilanne oli toinen. Mies siivosi viikonloppuisin, kun minä olin töissä. Pyykitkin herra pesi, tosin jokaikinen kerta soitti työpaikalleni ja kysyi, minkä värisiä vaatteita olikaan soveliasta pestä yhdessä. Ja tämä tapahtui viikoittain :). Minä sitten tein suursiivoukset ja siivosin päivittäin keittiön. Osallistuin asunnon sotkemiseen siinä missä mieskin, eikä sekaisuus minua oikeastaan liiemmälti häirinnyt. Ennen kotityöt siis menivät aika pitkälle 50-50.

Sitten syntyi ensimmäinen lapsi ja kotona ollessani siivousvastuu jäi yhä enemmän minulle. Yhtäkkiä minua alkoi vaivata jatkuva siivottomuus ja tavaroiden jättäminen sinne tänne. Kovasti tein töitä yleisen siisteyden eteen, mutta eipä se missään juurikaan näkynyt, kun lapsen kanssa oleminen haittasi harrastustoimintaa. Ts. aloittaminen onnistui helpostikin, mutta tehtävien loppuunsaattaminen tökki. Pyykkimäärä lisääntyi huomattavasti, tai ainakin siltä se tuntui.

Toisen lapsen synnyttyä olinkin jo täysin kypsä levällään oleviin tavaroihin. Minä siivosin, toiset sotkivat. Jätin toki itsekin tavaroita vääriin paikkoihin, mutta harvoin täällä kukaan muu omia jälkiäni on siivonnut. Kerran tai kaksi. Mies jättää kenkänsä eteiseen keskelle käytävää, vaatteet heitetään tuolin selkänojalle, mistä tippuvat lattialle, taskut tyhjennetään pöydälle. Lapset roudaavat lelunsa leikkihuoneesta olohuoneeseen, eteiseen, nukkumahuoneeseen kaikkialle. Vain kaksivuotias vie ne takaisin ilman suurta draamaa. Mies vastaa pyyntöihini aina "-kohta". 3 päivää on pisin "kohta", mitä odotin ja sitten alistuin kohtalooni ja vein tavarat oikeille paikoilleen itse.

Oma siisteyskäsitykseni on muuttunut vuosien varrella. Olen aina pitänyt siisteydestä, mutten niinkään siivoamisesta. Siivoaminen ei tule sillä tavalla luonnostaan kuin monille muille. Nykyään siivottomuus stressaa kovastikin. Haluaisin, että kotona olisi siistiä, mutta asutun näköistä saa toki olla ja lapsetkin saavat leikkiä. Arvostaisin kovasti, jos perheemme jäsenet olisivat myös siistimisen suhteen omatoimisia. Ihmettelen, että mieheni esimerkki on se, mihin lapset enemmän tarttuvat kuin omani, vaikka päivät pitkät seurassani ovat olleetkin. Olen myös selittänyt lapsille, miksi on tärkeätä, että kaikki kantavat oma kortensa kekoon. Aika hiljaista on ollut. Kunhan tuosta kasvavat, otan kovemmat aseet käyttööni.

Olen sillä tavalla "alistunut kohtalooni", että ymmärrän, ettei tämä meidän huushollin käytäntö tästä varmaankaan tule muuttumaan. Taistelen jatkossakin tuulimyllyjä vastaan, mutta yritän tehdä sen hiljaisemmalla volyymilla. Epäilen, ettei sekään tehoa. Ehkäpä pääsen itse helpommalla, kun tiedostan, ettei muita kiinnosta. Välillä tulee epätoivoinenkin olo, koska onhan tämä minunkin kotini, eikä suinkaan mikään työleiri. Paluu työelämään on kuitenkin relannut minua sen verran, etten tee tästä (vielä) mitään elämää suurempaa kysymystä. Mullahan on asiat kuitenkin hyvin. Hyvä mies, joskin siisteysrajoitteinen. Onhan siinä muitakin vikoja. Mutta kenelläpä ei olisi. Ei se sottapytty mun kiusakseni ole. Ja kaikkein parasta on se, että ukko tykkää musta ja mä siitä. Kunpa sen muistaisi paremmin kaiken tämän sekasotkun keskellä.

 

[BOL]

Meillä tää on ratkaistu siten, että pari kertaa viikossa mä häivyn talosta ipanat kainalossa ja palaan sitten illalla iltapuurolle. Näin se meidän ehdottomasti innokkaampi siivoaja saa siivota miten haluaa, ja saa aikaa olla ihan itsekseen. Molemmat on tyytyväisiä.

Tavallaan meilläkin on sovellettu tätä samaa metodia, koska mä arvostan isä-lapsi-ajan huomattavasti korkeammalle kuin sen, että ukko heiluu täällä harjanvarren kanssa (paitsi mun :)).

Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että a) mä en täällä yksin sotke b) mä en nauti siitä siivoamisesta c) olisi huomattavasti mukavampaa, kun ei tarvitsisi aina siivota, kun on "omaa aikaa".

Eikä sekään ole mikään ratkaisu, mitä mun mies aika usein ehdottaa, eli "älä siivoa". Paskassa kun ei oikein voi elää. Tai en mä ainakaan, varsinkaan pienten lasten kanssa.

Toisaalta, kaikkein rankin vaihe taitaa kuitenkin olla jo takanapäin ja hengissä siitä selvittiin. Joten mitäpä tässä valittamaan. Kunhan totesin.

 

[Nakke]

Kai minun nyt on pakko jatkaa, vaikka ei ollut aikomukseni. Tuo minun viestini olisi ehkä vaatinut vähän hymiöitä lisää sinne loppuun.

Mutta aloitetaan nyt siitä tuherosta... Pointtina oli tarkoitus olla se, että nykyään ihan oikeasti teinipojat kai jättävät tyttöjä sen takia, että tytöillä on karvaa. Ja tytöt kuvittelevat, että heidän alapäässään (tai muuten vartalossaaan) on jotain vikaa, kun eivät näytän Playboyn puputytöiltä viivapilluineen. Mutta selvyyden vuoksi sanottakoon, että minä hyvinkin ymmärrän, että ihan sama koskee nuoria miehiä. Tämä on niin pitkä asia, että sitä on vaikea selittää lyhyesti tällä palstalla :) Joka tapauksessa, maailma menee jotenkin ihan hirveän luonnottomaan suuntaan eikä naisen pimpero voi enää näyttää naisen pimperolta eikä aikuinen ihminen voi olla aikuisen näköinen ryppyisine naamoineen tai riipputisseineen. Ja joo, minä kyllä ymmärrän, että tämä on ihan ihmisen omasta itsetunnosta kiinni, mutta ymmärrän myös sen, että se itsetunto helposti kolhiutuu tässä ympäristössä, jossa elämme, sukupuolesta riippumatta.

Ja toiveita toki saa esittää ja pitää esittää eikä kenenkään karvat kuulu kellekkään muulle kuin henkilölle itselleen. Mutta molempien osapuolien pitäisi tajuta, että se, mitä sieltä löytyy tai ei löydy, on jokaisen itsensä päätettävissä ja jos sieltä SITÄ löytyy, niin se on oikeesti ihan luonnollista.

Ja vielä sanottakoon, että toi kirjoitukseni viimeinen "mantra" oli tarkoitettu lähinnä vitsiksi eikä ollut esimerkki omasta elämästäni Minä elän sen verran onnellisessa asemassa, että mieheni on hyvinkin moderni mies ja meillä on ihan tasa-arvoinen suhde. Kärjistämällä yritin kertoa, että en ihmettele, miksi naiset tuosta Kiesistä pillastuivat, koska asiat eivät edelleenkään ole hirmuisen hyvin, vaikka toki parempaan mennään koko ajan. Valitettavasti noihin kieseihin edelleen törmää tuolla liikemaailmassa. Itseäni kyseisessä tapauksessa lähinnä potutti sen miehen tyhmyys, kun meni tuossa asemassa tuollaista suustaan päästämään.

Ja jos vielä loppuun laittaisi, että minä en jättäisi miestä, vaikka hän ei osaisi tyydyttää minua kuin pornoelokuvissa, eli jos hänellä ei olisi 30 sentin elintä ja parin minuutin hurjalla rynkyttämisellä en tulisi ja huutaisi hallelujaa :D

Jäiköhän vielä jotain kommentoimatta? Noh, jääköön...

 

[ms.qvist]

Kiitän. Jos nyt yhdistetään nämä allekirjoittaneen ja JypFabun keskustelut tähän viime aikoina velloneeseen keskusteluun, voisimme keskustella siitä, että onko teillä joku kuva ideaaliparisuhteesta? Ja jos on niin mistä se on muodostunut? Onko siihen vaikuttanut kenties vanhempien suhde, muiden läheisten suhteet vai jopa media? Entä onko se vaikuttanut teidän parisuhteisiin?

Vaikeita kysymyksiä - osin siksi koska en ole aikoihin ollut parisuhteessa, enkä ole koskaan ikinä asunut päivääkään saman katon alla seurustelukumppanini kanssa (enkä nyt laske asumisiksi niitä hetkiä jolloin olen ollut hänen luona käymässä tai hän minun luona) - puolustukseksi voitaneen kuitenkin sanoa, että kaikki parisuhteeni ovat olleet etäsuhteita, joten siksi asuminen saman katon alla liene hankalampaa. Joskin pari näistä seurustelusuhteista kaatui juuri välimatkaan ja loput muihin syihin, jotka eivät täysin minulle auenneet.

Onko minulla sitten mitään kuvaa minkään sortin parisuhteesta? Ensinnä liene todettava, että materialistinen se ei ainakaan ole eli en vaadi hirvittäviä - riittää kohtuullinen toimeentulo ja se, että on katto pään päällä sekä tietyt perusvälineet (ehkäpä sen verran olen materialistinen, että tv ja tietokone on oltava.) Kaikki tämän päälle materiaalisessa mielessä on plussaa.

Enkä usko, että vanhempieni suhde tulisi vaikuttamaan omaan suhteeseeni - tai korkeintaan siten, että pyrkisin välttämään niitä virheitä joita vanhempani liitossaan tekivät. Sen voin kuitenkin aivan rehellisesti todeta, että mielummin järkevä ero kuin riitaisa liitto - etenkin jos parisuhteessa on lapsia niin hyvin usein se ero on kuitenkin parempi ratkaisu kuin se, että lapset joutuvat katselemaan vanhempiensa riitelyä säännöllisesti. Ero voi hetken kirpaista mutta jos vanhemmat kykenevät toimimaan aikuismaisesti niin ongelmia ei luulisi syntyvän - se on sitten aivan eri asia kuinka usein ne vanhemmat kykenevät toimimaan järkevimmällä mahdollisella tavalla.

Siinä mielessä media ei ainakaan ole minuun vaikuttanut, että vaatisin mahdolliselta kumppaniltani tiettyjä ulkoisia avuja tai hänen olisi oltava tietynnäköinen tai tietyssä asemassa - tosin kuten jo viittasin, tulotason suhteen ei suuria vaatimuksia ole, joten eipä sen suhteen suuria vaatimuksia senkään suhteen mihin yhteiskunnalliseen luokkaan henkilö kuuluu. Merkityksellinen seikka onkin mahdoll. kumppanin persoona ja hänen arvot - kuten olen jo useita sivuja (vai jo kymmeniä sivuja) sitten viitannut, bb:n ja salkkareiden sun muiden katsojia en jaksa kestää hetkeäkään. Jos elämä täytyy niistä töiden tms. ohella niin ei kiitos, turha edes yrittää yhteiselämää koska en jaksaisi katsoa sitä, että kumppanini raahautuu "joka ikinen" ilta tiettyyn aikaan tv:n äärelle ja elämä rytmittyy tiettyjen ohjelmien mukaan. TV voi olla osa elämää mutta ei se saa hallita elämää - ei ainakaan minun mielestä. Ehkäpä olen tämän suhteen liian tiukka nipottaja mutta kun itse on tottunut elämään käytännössä ilman televisiota niin sitä on jotenkin vaikea kuvitella, että eläisi sellaisen ihmisen kanssa, jonka elämä taasen pyörii sen kanssa.

Persoona, arvot ja asenteet ovat ratkaisevassa roolissa jos ryhdyn valitsemaan kumppania. Mielellään mahdollisimman yhteneväiset arvot, tuskin kukaan haluaisi elää elämäänsä ihmisen kanssa, jonka arvomaailma on täysin päinvastainen - minä en ainakaan. Enkä nyt tarkoita, että kaikesta pitää olla samaa mieltä, ei, erimieltäkin saa ja pitää olla mutta tietty arvomaailma on oltava sama. En siis voisi kuvitellakaan seurustelevani kiihko-uskovaisen tms. kanssa - tuskin hänkään minun. Voihan kumppani olla ulkoisestikin viehättävä ollen samalla kaikkea muutakin, mutta en katso, että se ajaa kaiken edelle ehdottomasti - tai sitten lasken viehättävyyden aivan toisella tapaa kuin moni muu. Minulle se voi tarkoittaa silmiä, hymyä tms. seikkaa.

Mainitaan vielä yksi pieni detalji muiden detaljien joukossa eli arvostan myös vapautta rehellisyyden ja luottamuksen ohella, eli liitossa tulee vallita myös tietty vapaus - jokaista tekemistä ei tarvitse tilittää. Riittää, että sanoo "lähden nyt viettämään iltaa, tulen...".

Ehkäpä rajaan mahdoll. kumppanini aika ahtaisiin raameihin mutta jos rajaan hänet niin yhtälailla rajaan myös itseni ja vaatimukset ovat todella kovat, niinpä tässä nyt kirjoittelen lauantai-iltana Naisasiat -ketjuun kun muutakaan tekemistä ei ole. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse olla aivan yksin, koira köllöttelee tuossa vierellä. Luotettava kumppani.

vlad.

 

[Palstalegenda]

minä en jättäisi miestä, vaikka hän ei osaisi tyydyttää minua kuin pornoelokuvissa, eli jos hänellä ei olisi 30 sentin elintä ja parin minuutin hurjalla rynkyttämisellä en tulisi ja huutaisi hallelujaa

Valitettavaa, että ymmärsit kommenttini noin. Kyse ei todellakaan missään nimessä ole mistään teknisestä pornoelokuvameiningistä. Olen elämässäni huomannut sen, että jos makuuhuonepuolella ei ole syvää yhteyttä ja nainen ei osaa siellä rentoutua, ei sitä yhteyttä ole missään muuallakaan eikä se nainen osaa rentoutua muutenkaan, vaan saattaa siinä kammarissa miettiä kuinka hänen nyt pitäisi täyttää jotakin yhteiskunnan asettamia vaatimuksia. Siis lyhyesti sanottuna, se mitä siinä touhussa tapahtuu, tai ei tapahdu, on erittäin vahva korrelaatio sille, miten hyvin muu suhde menee. Ja toisaalta toisinkin päin, se muu elämä toki vaikuttaa miten siellä makuuhuonepuolella menee.

Tokihan tämänlainen keskustelu aiheuttaa erityisesti närkästystä niissä naisissa, jotka eivät osaa sänkypuuhissa rentoutua täydellisesti ja saavuttaa siellä onnellisia loppuja. Ja se on tietenkin miesten vika, yhden tai ehkä jopa kaikkien.

 

[koo]

Olen elämässäni huomannut sen, että jos makuuhuonepuolella ei ole syvää yhteyttä ja nainen ei osaa siellä rentoutua, ei sitä yhteyttä ole missään muuallakaan eikä se nainen osaa rentoutua muutenkaan, vaan saattaa siinä kammarissa miettiä kuinka hänen nyt pitäisi täyttää jotakin yhteiskunnan asettamia vaatimuksia.

Tuo on varmaan ihan totta, kuten tämäkin jonka monet naiset ovat elämässään huomanneet: Vaikka olet kireä kuin viulunkieli ja vailla syviä yhteyksiä missään huoneessa, niin joku mies vaan saa sut Regina rennoksi ja unohtamaan yhteiskunnan asettamat vaatimukset.

Itse en niin enää välitä onko sängyssäni käärmenäyttelyn komein yksilö, näillä kierroksilla välttää jo vähän käytetyt aivotkin.

terveisin koo