Naisasiat

[Mojo]

Psykologi ei tosin määrää lääkkeitä ja heidän tekstinsäkin ovat salattuja eli niitä ei kukaan pääse lukemaan.

Paitsi jos on sattunut olemaan Vastaamon asiakas.

 

[Freya]

Puoliso on (mielestäni) laiminlyönyt sosiaalisia suhteitaan paljon lapsen syntymän jälkeen. Olen yrittänyt kannustaa siihen että tapaisi ystäviään. Olen jopa painostanut siihen niin kovasti, että tuli vuosikymmenen riita aikaiseksi siitäkin.

Hän on yrittänyt pariin otteeseen tavata uusia ihmisiä, jotta saisi laajennettua sosiaalisia verkostojaan. Harmi vain että jättää aina yritykset yhteen kertaan, jonka jälkeen lopettaa kaiken yhteydenottamisen omalta puoleltaan, jolloin yleensä homma kuihtuu kasaan heti. Tästäkin kun mainitsee niin alkaa hirveä riita aina.

Mun oli pakko tähän kommentoida, että pieni vauva tai lapsi ja kaveri/ystävyyssuhteiden ylläpitäminen on ihan helvetillistä. Kun olet koko päivän kiinni siinä vauvassa, etkä pääse kunnolla edes vessaan yksinäsi, väsyttää niin ettei eteensä näe, hormonit pyörii, välillä ketuttaa sitten naurattaa - niin ei välttämättä ole ensimmäisenä mielessä ystävyyssuhteiden ylläpitäminen, tai uusien ystävien/kaverien etsiminen. Hyvä että jaksaa sitä normaalin arjen pyörittämistäkään. Ymmärrän ihan täysin että puoliso on tästä hernettä ottanut nenäänsä, mulla ei olisi ikinä riittänyt ensimmäisen vauvavuoden aikana voimat tavata uusia ihmisiä, kun ei jaksanut niitä vanhojakaan tavata.

En nyt nähnyt kaikkia viestejä aiheesta, mutta väsyneenä ja hormonipöllyissä saattaa vain kaivata sitä "tuttua" ja turvallista, ja onhan se turvaverkko ihan super tärkeä. Vaikka se vauva-aika on todella hektistä ja imee ns. kaikki mehut, niin se on myös toisaalta aika yksinäistä. Jotenkin siis ymmärrän tässä myös puolisoasi. Toivottavasti löydätte jonkun vaihtoehdon, johon kumpikin olisi tyytyväisiä.

 

[Spire]

Mun oli pakko tähän kommentoida, että pieni vauva tai lapsi ja kaveri/ystävyyssuhteiden ylläpitäminen on ihan helvetillistä. Kun olet koko päivän kiinni siinä vauvassa, etkä pääse kunnolla edes vessaan yksinäsi, väsyttää niin ettei eteensä näe, hormonit pyörii, välillä ketuttaa sitten naurattaa - niin ei välttämättä ole ensimmäisenä mielessä ystävyyssuhteiden ylläpitäminen, tai uusien ystävien/kaverien etsiminen. Hyvä että jaksaa sitä normaalin arjen pyörittämistäkään. Ymmärrän ihan täysin että puoliso on tästä hernettä ottanut nenäänsä, mulla ei olisi ikinä riittänyt ensimmäisen vauvavuoden aikana voimat tavata uusia ihmisiä, kun ei jaksanut niitä vanhojakaan tavata.

En nyt nähnyt kaikkia viestejä aiheesta, mutta väsyneenä ja hormonipöllyissä saattaa vain kaivata sitä "tuttua" ja turvallista, ja onhan se turvaverkko ihan super tärkeä. Vaikka se vauva-aika on todella hektistä ja imee ns. kaikki mehut, niin se on myös toisaalta aika yksinäistä. Jotenkin siis ymmärrän tässä myös puolisoasi. Toivottavasti löydätte jonkun vaihtoehdon, johon kumpikin olisi tyytyväisiä.

On totta etten ymmärtänyt täysin millaista se oli hänelle, niin rankkaa se oli itsellenikin. Puolisolle sitten 100x rankempaa. Siitä on kuitenkin jo aikaa ja minusta on surullista että edelleen tilanne on tällainen.

Nyt täytyy tosin sen verran päivittää tilannetta tänne, että pitkä ja intensiivinen keskustelu puolison kanssa on tuottanut tulosta, eikä tilanne ole enää tulenarka. Voi olla että jossain vaiheessa tulee lähtö täältä, mutta sen aika ei ole vielä hetkeen. On alkanut sopimaan tapaamisia ystävien kanssa, toivottavasti pahin olo laantuu siitä. Ihan siksikin että tilanne kotona menisi paremmaksi.

 

[Jomppa_Koo]

Muistatteko kun kirjoitin silloin siitä yhdestä naisesta, josta näin sitä mielenkiintoista unta? No niinhän siinä kävi että parit suudelmat vaihdettiin ja nukuttiinkin yhdessä. Vaikka olin nukahtanutkin jo ennen sitä kun se oli tullut siihen viereen. Ei se merkinnyt sille mitään ja se on onnellisesti naimisissa, mutta ihan kiva että jäi minullekin tuollainen muisto hänestä edes.

Yhtä toista halusin nähdä viime keväänä ja olisin voinut mennä käymässä ja oltais vaikka syöty hyvin siinä juttelun ohella, mut minkäs teet kun ei enää vastannut sit lähettämääni tekstariin. Ennen sitä vastaili kyllä useasti, vaikkakin lyhytsanaisesti. Ollaan juteltukin livenä esim. siitä, että meillä molemmilla on paniikkihäiriö ja ihmisiin tutustuminen tai jonkun tietyn homman tekeminen ei olekaan niin helppoa.

 

[Sanainen arkku]

On totta etten ymmärtänyt täysin millaista se oli hänelle, niin rankkaa se oli itsellenikin. Puolisolle sitten 100x rankempaa. Siitä on kuitenkin jo aikaa ja minusta on surullista että edelleen tilanne on tällainen.

Nyt täytyy tosin sen verran päivittää tilannetta tänne, että pitkä ja intensiivinen keskustelu puolison kanssa on tuottanut tulosta, eikä tilanne ole enää tulenarka. Voi olla että jossain vaiheessa tulee lähtö täältä, mutta sen aika ei ole vielä hetkeen. On alkanut sopimaan tapaamisia ystävien kanssa, toivottavasti pahin olo laantuu siitä. Ihan siksikin että tilanne kotona menisi paremmaksi.

Olen muuttanut aivan liian monta kertaa. En mitenkään voi kuvitella, että jos takana on joku raskas elämänvaihe (pl. pitkät päivittäiset työmatkat) että MUUTTAMINEN voisi asiaa mitenkään helpottaa.

Muuttaminen sysää ihmisen hyvin helposti tilanteeseen, jossa seuraavat puoli vuotta, joka on muuten uupuneelle pitkä aika, eletään varastomaisessa epäkodissa, jonka ikkunoissa on lakanat verhoina ja pistorasiat ovat väärissä paikoissa.

Mihinkään lenkille ei jaksa lähteä eikä sinne varastoon ainakaan kavereita voi kutsua.

Eilen juuri löysin yhden talvitakkini. Sattumalta. Ei sen varastoon pitänyt joutua.

 

[hege]

Meillä oli joskus samankaltainen tilanne ja juurikin silloin kun lapset oli kohtuu pieniä (vanhin oli ehkä jo koulussa) ja vaimolla tuntui työkuviot olevan aika jumissa. Silloin haaveiltiin siitä, että elämä olisi helpompaa jossain muualla ja joku muu paikka olisi se "shangri la" jossa uusia ystäviä tulisi heti ja elämä olisi aurinkoista.

Vaimo hakikin duunia aika laajaalla skaalalla ympäri Suomea (oli ollut kulttuurialalla siihen asti ja tosiaan edellinen duuni oli siellä olleiden talouskuvioiden takia haasteelline) mutta tilanne oli aina se että uusi työpaikko ko. alalla oli aina joko olemattomasti palkattua tai sitten hyvin haasteellista. Yksi määräaikanen homma sitten nappasi mikä vaati väliaikasta asumista pikkupaikalla ja minä sanoin että "hei kokeile ihmeessä miten homma pyörii". Hän oli sitten puolenvuoden pätkän muualla mikä sitten osoittautui hyväksi vedoksi siinä mielessä että a) kulttuuripuoli sai jäädä ja toisaalta paluu muihin töihin avautui sen kautta missä paremman rahan sai pienemmällä vaivalla. Lisäksi tästä jäi taskuun oikeastaan se mikä mahdollisti nykyiset kuviot eli hänen työhönottopaikka on nykyisin 130 km kotoa, tosin duunit on 50% etää normaalistikin ja 25% työajasta menee muutenkin yhteistyökumppanien tiloissa jotka kuitenkin taas enemmän täällä pääkaupunkiseudulla eli varsinaisella kustannuspaikalla ollaan se 25% ajasta. Ennen koronaa meillä oli vuokrakämppä vaimon työpaikkakunnalla ja käytännössä vaimo oli kuukauden ensimmäisen viikon tiistaista-perjantaihin siellä, toisen etänä kotoa käsin (tai täällä yhteiskumppanien tiloissa), kolmannen keskiviikko-perjantai työhönottopaikassa ja neljännen viikolla yhden päivän työhönottopaikalla. Eli kannattaa avoimin mielin miettiä eri vaihtoehtoja ja yllättävätkin kombot voi saada toimimaan jos haluaa.

 

[adolf]

Työkaveriin olen mennyt ihastumaan pahemman kerran. Aikamoista. Olin jo ehtinyt unohtamaan sen, miltä tämä tuntuu.

 

[Czescku]

Työkaveriin olen mennyt ihastumaan pahemman kerran. Aikamoista. Olin jo ehtinyt unohtamaan sen, miltä tämä tuntuu.

Tuo vielä pientä. Kokeilepa kaverin vaimoa. En nyt ihastusta tunnusta, mutta jotain siihen suuntaan kyllä. Oli viime viikonloppuna täällä miestään paossa ja lapsenikin hänet tapasivat. Totesivat että oli aika kiva.

 

[Håkanhead]

Tuo vielä pientä. Kokeilepa kaverin vaimoa. En nyt ihastusta tunnusta, mutta jotain siihen suuntaan kyllä. Oli viime viikonloppuna täällä miestään paossa ja lapsenikin hänet tapasivat. Totesivat että oli aika kiva.

Toivottavasti ei ole hyvä ystävä. En mielellään lukisi Iltapäivälehdistä yhtään enempää näitä tarinoita. Nyt on hyvä hetki vetäistä hansikkaaseen ja puntaroida näitä asioita samalla, kun yrität olla vaipumatta horrokseen.

 

[nummenkallio]

Työkaveriin olen mennyt ihastumaan pahemman kerran. Aikamoista. Olin jo ehtinyt unohtamaan sen, miltä tämä tuntuu.

Työkavereiden välisiä suhteita ihan turhaan demonisoidaan. Ne ovat yllättävän yleisiä. Minullakin on ollut kaksi työpaikalta lähtenyttä parisuhdetta. Toinen niistä meni ihan avoliitoksi asti.

Kyse on siitä, miten homman hoitaa. Rakkaudenosoituksia, riitoja tai mitään muutakaan ei pidä tuoda kotoa työpaikalle. Siellä ollaan töissä ja vain työkavereita. Itse olin vielä noissa molemmissa tapauksissa ajoittain esimiesasemassa toiseen nähden, ja silti siitä selvittiin. Ketään en ainakaan koskaan suosinut, eikä toinen osapuolikaan sitä odottanut. Toisessa noista suhteista koin myös eron työkaveruuden aikana, ja annoin toisesta silti hyvän arvion, kun hän lähti työpaikasta. Arvioin häntä siinä ammattilaisena, en parisuhdekumppanina.

Vittuiluahan noista työpaikkasuhteista tulee aina. Vaikka ei olisi syytäkään. Aina joku inisee, että ei pitäisi olla pariskuntia työpaikalla. Nykyiselläkin työpaikallani on yksi pariskunta. Kun kuulin noista, olin että ahaa, mutta ei se sen enempää kiinnostanut. Nytkin tuo näkyy korkeintaan niin, että tuo pariskunta käy yleensä samassa porukassa syömässä. Muuten se ei näy missään. Ja silloin se ei myöskään kiinnosta sen enempää.

Ja miksi niitä suhteita alkaa työpaikalla? No siksi juuri, että siellä voi tavata samanhenkisiä ihmisiä. Työ määrittelee ihmistä paljon. Itse olen ainakin työn merkeissä tavannut monia hienoja ihmisiä, ja yllättävän monista työkavereista on tullut ihan oikeita ystäviä. Ei siis ole ihme, että työpaikalta voi alkaa parisuhteitakin.

 

[alwahla]

Tulin vain jättämään puumerkkini tähänkin ketjuun. Tilannepäivitys: ei mitään sutinaa mihinkään suuntaan. Reilusti yli 38 vuotta sinkkuna eikä edes yhtä hätäistä sokkotreffiä koettu. Moni ikäiseni on jo päässyt kokemaan vähintään avoliiton huuman, jälkikasvusta puhumattakaan. Minulta sattuneesta syystä tuollaiset asiat ovat päässeet livahtamaan ohitse, ihan seksistä alkaen, vaikkakin tuo nimenomainen asia ei juuri itseäni stressaa.

Vaikka tilanteeni onkin yhä siinä ja siinä, olen kuitenkin sen verran optimisti, että uskon muutoksen olevan lähellä. Nykyinen asuinpaikkani mahdollistaa sen, sillä olen ulkona käydessäni pannut useaan otteeseen merkille, että näyttäviä naisihmisiä on varsin kivasti näillä huudeilla.

 

[Reverent]

Tulin vain jättämään puumerkkini tähänkin ketjuun. Tilannepäivitys: ei mitään sutinaa mihinkään suuntaan. Reilusti yli 38 vuotta sinkkuna eikä edes yhtä hätäistä sokkotreffiä koettu. Moni ikäiseni on jo päässyt kokemaan vähintään avoliiton huuman, jälkikasvusta puhumattakaan. Minulta sattuneesta syystä tuollaiset asiat ovat päässeet livahtamaan ohitse, ihan seksistä alkaen, vaikkakin tuo nimenomainen asia ei juuri itseäni stressaa.

Vaikka tilanteeni onkin yhä siinä ja siinä, olen kuitenkin sen verran optimisti, että uskon muutoksen olevan lähellä. Nykyinen asuinpaikkani mahdollistaa sen, sillä olen ulkona käydessäni pannut useaan otteeseen merkille, että näyttäviä naisihmisiä on varsin kivasti näillä huudeilla.

Tsemiä, bro! Asenteesi vaikuttaa kuitenkin aika positiiviselta, joten eiköhän sieltä ennemmin tai myöhemmin treffikumppani löydy.

 

[U2]

23 vuotta yhdessä. Nyt ilmeisesti avioero tulossa. Ei mun aloitteesta. Ei tietääkseni kolmatta pyörää kuviossa. Nyt ei jaksa enempää avautua. Vituttaa, väsyttää, masentaa. Palataan...

 

[Pekko Pelikaani]

23 vuotta yhdessä. Nyt ilmeisesti avioero tulossa. Ei mun aloitteesta. Ei tietääkseni kolmatta pyörää kuviossa. Nyt ei jaksa enempää avautua. Vituttaa, väsyttää, masentaa. Palataan...

Voimia

 

[U2]

23 vuotta yhdessä. Nyt ilmeisesti avioero tulossa. Ei mun aloitteesta. Ei tietääkseni kolmatta pyörää kuviossa. Nyt ei jaksa enempää avautua. Vituttaa, väsyttää, masentaa. Palataan...

Täähän alkaa mennä jääkiekkotermein "Day by Day". Eli nyt ollaan vaiheessa "katsellaan". Hyvä kai niin.

 

[Leon]

Täähän alkaa mennä jääkiekkotermein "Day by Day".

Oot waiverseissa.

 

[Torsti]

Täähän alkaa mennä jääkiekkotermein "Day by Day". Eli nyt ollaan vaiheessa "katsellaan". Hyvä kai niin.

Mulla ei ollut kuin vajaa puolet tuosta saavutuksestasi ja vuoden vaihteessa allekirjoitettiin paperi. Ei olla waiwerseissa, vaan vissiin ihan sopimuksen purkutilanteessa. Eteenpäin.

 

[U2]

Oot waiverseissa.

Toivottavasti joku poimii.

 

[Draco]

Toivottavasti joku poimii.

Eihän sitä tiedä vaikka pääsisit vielä parempaan seuraan.

 

[hege]

Tai sitten tippuu farminkin ohi suoraan pubi-liigaan.

 

[U2]

Tai sitten tippuu farminkin ohi suoraan pubi-liigaan.

Sinne ei näillä maileilla enää jaksaisi.

 

[Turha Kaukalo]

Sinne ei näillä maileilla enää jaksaisi.

Älä kuitenkaan siirry KHL:ään.

Tsemppiä!

Spoileri

Tajusin, että vitsini voidaan tulkita rasistiseksi, mutta siinähän tulkitsevat jos mieli tekee.

 

[Barney]

Tai sitten tippuu farminkin ohi suoraan pubi-liigaan.

Kunhan ei putoa kuitenkaan National Pub Leagueen.

 

[ace]

Paikallisella punttisalilla, tai "Gymillä" kuten niitä täällä kutsutaa, olen tutustunut oikein viehättävään daamiin. IG kontaktit on vaihdettu ja juttu luistaa oikein hyvin livenä ja satunnaisesti siellä somessa. Hän kuitenkin näyttää olevan naimisissa, joten jarru on tässä päällä itsellä. Mietin vain että miksi varattu nainen antaa noin vahvoja signaaleja kiinnostuksesta? Rehellisesti sanottuna panisin, mutta en nyt saatana ala naimisissa olevaan naiseen kajota. Vai pitäiskö kuitenkin...

 

[Palstalegenda]

Rehellisesti sanottuna panisin, mutta en nyt saatana ala naimisissa olevaan naiseen kajota. Vai pitäiskö kuitenkin...

Ehdottomasti kannattaa kajota naimisissa olevaan naiseen. Mikä muka voisi mennä pieleen.