Tämä kuulostaa hyvin paljon omalta tilanteeltani hieman yli 10v sitten. Lasteni äiti lopetti yhteydenpidon kaikkiin omiin kavereihinsa esikoisen synnyttyä 2008. Yritin häntä saada käymään jossain mutta ei. Sitten hänelle tuli jossain vaiheessa pakkomielle muuttaa Kainuuseen eli syntymäseuduilleen. Puhuin jopa kehityskeskusteluissa tästä pomoni kanssa ja hän oli myötäelävä eli se voisi onnistua että teen suurimmaksi osaksi etätöitä.Puolisolla ei kunnollista tukiverkkoa ole nykyisessä ympäristössä, mutta on kuitenkin viihtynyt pääsääntöisesti ihan hyvin. Ongelma on osittain siinä, että minun mielestäni hän ei itse ota tarpeeksi vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja tee töitä sen eteen että hänellä olisi hyvä olla. Kuitenkin kuten KiVi sanoi, en ala tappamaan hyvää suhdetta tämän takia.
No tämä alkuperäinen exäni suunnitelma meni pieleen kun yhden Kainuun reissun jälkeen meille syntyi toinen lapsi. Tukiverkko oli silti kaukana molemmilta. Hänen ideansa kuitenkin eli ja sinne oli kovasti menossa.
Tuli ero ja nolla sekuntia erosta hän oli uuden miehen kanssa. Tämän jälkeen ei tullut juttua muuttamisesta Kajaaniin vaan Israeliin. Siksi minulla on lasten passit vieläkin kuten aina ollut vaikka tästäkin jo useampi vuosi aikaa. Muuttakoon hän minne huvittaa, mutta lapsiani ei vie.