Naisasiat

  • 7 495 120
  • 26 542

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@Draco @Infamous @mikko600

Kiitän palautteesta. Ei tässä ihan kujalla ole näköjään ja ylitulkitse asioita.

Tässä vain mietin että olenko tekemisissä miesten kertakäyttäjän kanssa vai oikeasti loukatun ja epävarman ihmisen kanssa. Jälkimmäisen hän nyt on myöntänyt.

Tuo kuva-asia on sellainen että tuossa 10 vuotta sitten pilasin unelmatapauksen olemalla ehdoton. Oli "vitun hieno" hetki kun painostuksen myötä kuvat tuli ja kiitti miten pinnallinen olin vaikka muuta puhuin. Se loppui siihen. Todella viehättävä nainen joka oikeasti oli ujo.

No, tuolloin olin umpimulkku ja juuri itsekin epävarma vaikka ulkoisesti nyt kuulemma ihan hyvä olin.

Tässä tapauksessa en toki odota salaman iskevän kahdesti, mutta annan siimaa kun en itsekään pysty isäni tilanteen vuoksi teleporttaamaan Stadiin. Enkä ala kyllä näin lyhyellä ajalla järjestämään mitään tännekään.

Mutta täytyy katsella, ihmetellä ja ottaa sitten tamimaisesta 60min paineesta kiinni ellei etene. Ei tässä maailma romahda, mutta tuo vaivaton bondaaminen iski heti. Piti vielä tsekata ettei ole voinut mistään pilkkiä tietoja minusta. Ja miten edes olisi kun varjelen itseäni melko tarkkaan.

Toivottavasti nyt uskoisi mitä hänelle puhun. Ei halua uskoa että alustava kiinnostus on olemassa ja muutoin itse skippaan kyllä vaikeanoloiset tapaukset vaikka miten kaunis olisi. Itselleni persoonallisuus, luonne ja luotettavuus ovat iso kolmikko. Saa nauraa tälle.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Eräs eukko kuvaili itseään aikoinaan Salma Hayekiksi netissä. Tämä oli joskus olisiko ollut 2004. Oli Salman näköiseksi sanottu. No, ajattelin, että saattaapa olla vetreä tapaus eli tavataan vain. No ei se ihan Salma Hayek ollut, tietenkään. Suhteemme, jota ei ollut, lopetti kuitenkin alkuunsa hänen järkyttävä tyhmyytensä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Joo itse myös lopettaisin viesittelyn. Kuulostaa kyllä siltä, että mitään kuvaa ei ole tulossa ettei tuskin tule ikinä tapaamaan.

En nyt ala roastaamaan häntä, eli hän harmitteli etten ole lähempää. Olisi ollut heti valmis tapaamaan ja kuvieni pohjalta heitti sitten minuun toimivaa huumoria. Muotoillaan vaikka niin ettei käynti olisi turha.

Eli kyllä tässä kiekko on puheen tasolla heitetty lapaan minullekin.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
@Draco @Infamous @mikko600

Kiitän palautteesta. Ei tässä ihan kujalla ole näköjään ja ylitulkitse asioita.

Tässä vain mietin että olenko tekemisissä miesten kertakäyttäjän kanssa vai oikeasti loukatun ja epävarman ihmisen kanssa. Jälkimmäisen hän nyt on myöntänyt.

Tuo kuva-asia on sellainen että tuossa 10 vuotta sitten pilasin unelmatapauksen olemalla ehdoton. Oli "vitun hieno" hetki kun painostuksen myötä kuvat tuli ja kiitti miten pinnallinen olin vaikka muuta puhuin. Se loppui siihen. Todella viehättävä nainen joka oikeasti oli ujo.

No, tuolloin olin umpimulkku ja juuri itsekin epävarma vaikka ulkoisesti nyt kuulemma ihan hyvä olin.

Tässä tapauksessa en toki odota salaman iskevän kahdesti, mutta annan siimaa kun en itsekään pysty isäni tilanteen vuoksi teleporttaamaan Stadiin. Enkä ala kyllä näin lyhyellä ajalla järjestämään mitään tännekään.

Mutta täytyy katsella, ihmetellä ja ottaa sitten tamimaisesta 60min paineesta kiinni ellei etene. Ei tässä maailma romahda, mutta tuo vaivaton bondaaminen iski heti. Piti vielä tsekata ettei ole voinut mistään pilkkiä tietoja minusta. Ja miten edes olisi kun varjelen itseäni melko tarkkaan.

Toivottavasti nyt uskoisi mitä hänelle puhun. Ei halua uskoa että alustava kiinnostus on olemassa ja muutoin itse skippaan kyllä vaikeanoloiset tapaukset vaikka miten kaunis olisi. Itselleni persoonallisuus, luonne ja luotettavuus ovat iso kolmikko. Saa nauraa tälle.
Suurin punainen lippu mulle olisi suoraan toi että suuttuu sulle kun kehut muita naisia. Te ette ole vielä edes tavanneet, ja toinen näkee normaaliksi sulle suuttumisen, ei näin.
 
Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitään nyt en nykypäivän deittailuasioista tiedä, mutta itselle särähti korvaan ZayWestin tapauksessa tuo että olet aika vahvoilla. Onko siellä ollut joku isompi joukko ehdokkaita ja nyt olet päässyt top kolmoseen? Ja tuo kivaksi kehuminen ei nyt kovin hyvältä kuullosta.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Suurin punainen lippu mulle olisi suoraan toi että suuttuu sulle kun kehut muita naisia. Te ette ole vielä edes tavanneet, ja toinen näkee normaaliksi sulle suuttumisen, ei näin.

No tässä olet oikeassa, mutta ei ollut minultakaan class act heittää moista kommenttia kun oli jo käynyt selväksi hänen puhumansa mieshistoria.

Tuo onkin sitten yksi asia jolla minua voi viedä. Eli onko tuo puhe totta. Olisi kuitenkin dick move todeta että jauhaa vain paskaa. Tässä tosiaan on jonkin alku kyseessä tai sitten loppu.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mitään nyt en nykypäivän deittailuasioista tiedä, mutta itselle särähti korvaan ZayWestin tapauksessa tuo että olet aika vahvoilla. Onko siellä ollut joku isompi joukko ehdokkaita ja nyt olet päässyt top kolmoseen? Ja tuo kivaksi kehuminen ei nyt kovin hyvältä kuullosta.

En nyt ala leijumaan, mutta kuvieni myötä kävi selväksi ettei näkeminen olisi turha. On siis kehunut minua ulkoisesti jopa kiusallisuuteen saakka.

Mutta tuo eilinen kiva-heitto poikkesi täysin siitä miten hän minulle on intoillut.

Ja tein kyllä selväksi että voi sanoa jos on muita miehiä. Emme ole suhteessa enkä ole pikkusieluinen lapsi enää. Kuulemma minä olen The juttu.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
No tässä olet oikeassa, mutta ei ollut minultakaan class act heittää moista kommenttia kun oli jo käynyt selväksi hänen puhumansa mieshistoria.

Tuo onkin sitten yksi asia jolla minua voi viedä. Eli onko tuo puhe totta. Olisi kuitenkin dick move todeta että jauhaa vain paskaa. Tässä tosiaan on jonkin alku kyseessä tai sitten loppu.
Ei sun tarvitse selitellä sun normaalia käytöstä täällä, hänelle tai itsellesi. Muiden kehuminen on normaalia. Siihen suuttumalla reagointi ei. Tuohon päälle että ei suostu lähettämään kuvaa itsestään, niin tuntuu että siellä on itsetuntonsa kanssa pahasti hukassa oleva nainen. Eipä sulla tuossa oikeastaan ole ensialkuun päätettävissä kuin se, että kuinka paljon haluat paskaa sietää toisen huonon itsetunnon takia heti alkuun. Helpommaksi se ei siitä mene.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Draco @Infamous @mikko600

Tuo kuva-asia on sellainen että tuossa 10 vuotta sitten pilasin unelmatapauksen olemalla ehdoton. Oli "vitun hieno" hetki kun painostuksen myötä kuvat tuli ja kiitti miten pinnallinen olin vaikka muuta puhuin. Se loppui siihen. Todella viehättävä nainen joka oikeasti oli ujo.

Joo, olen itsekin joskus todella kärsivällisellä ja monen mielestä varmaan tylsälläkin kirjoittelulla taikonut aikaan todella hyvännäköisen treffikumppanin baariin minua tapaamaan ja siinä oli sitten jokunen kuukausi sutinaa. Hänellä oli kylläkin kuva, mutta se oli tosi huono, eikä siitä vielä voinut oikein mitään päätellä. Mutta toiset eivät vaan halua jättää itsestään turhan paljon elektronisia kengänjälkiä, hänkään ei ollut tietoteknisesti mikään maailman tyhmin, joten se täytyi olla tietoista.

Eli pohjimmainen on se, että et voi tietää, ennen kuin oikeasti tiedät. Mutta silti tuossa kuva-asiassa välimatka on selvä etu sinulle. Vaikka et pakota häntä lähettämään, niin voit kuitenkin hienovaraisesti kyseenalaistaa, että onko se sittenkään kovin järkevää lähteä suoraan vaan tapaamaan +- 300 km, ilman kuvaa ja muutakaan.

Ja jos se kuvan antaminen on jotenkin se ongelma, niin voithan ehdottaa vaikka jotain telcoa. Kyllä ne siinä sitten paljastuu ne hänen korttinsa. Jos hän jotain tuosta haluaa, niin sitten on pakko vähän myös mukautua siihen järkeilyyn ja avattava suojaustaan.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ei sun tarvitse selitellä sun normaalia käytöstä täällä, hänelle tai itsellesi. Muiden kehuminen on normaalia. Siihen suuttumalla reagointi ei. Tuohon päälle että ei suostu lähettämään kuvaa itsestään, niin tuntuu että siellä on itsetuntonsa kanssa pahasti hukassa oleva nainen. Eipä sulla tuossa oikeastaan ole ensialkuun päätettävissä kuin se, että kuinka paljon haluat paskaa sietää toisen huonon itsetunnon takia heti alkuun. Helpommaksi se ei siitä mene.

Heitin itseasiassa Magic Mike -esimerkin hänelle. Eli jos olisimme yhdessä, hän menisi katsomaan elokuvan ja tulisi kotiin puhumaan miten kuuma Channing Tatum on. En keksisi mitään syytä loukkaantua.

Tuo vähän laukaisi tilannetta ja hän kuitenkin tiedostaa omaa käytöstä ja ongelmia. Tuo on jotain posia sen lisäksi että on vähän vahingossa avautunut karuistakin jutuista.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@Draco

Ja tosiaan itse olen ihan itsestäni oppinut ettei kaikki voita elämän lotossa ja nouse helpolla sinuiksi itsensä kanssa. Vaikka monet onnistuvatkin.

Tuo on hyvä pointti ettei voi tietää kunnes tietää. Nuo redflagit ja vastaavat tarinat olen sivusta todistanut ihan frendienkin kautta.

Minun on kuitenkin oltava sellainen ihminen kuin olen. Olen pyrkinyt siihen etten tuomitse, annan aikaa ja mahdollisuuden. Samalla minut kuitenkin voittaa kerran puolelleen tai menettää kerralla.

Joo, vähän dramaattista, mutta tässä myös itsekeskeisesti olen liikkeellä. Olen pelannut korttini näkyviin keskeisin osin ja nyt en todellakaan ota häneen yhteyttä vaikka mieli tekisi. Koen että nyt ns. naisten saunavuoro. Hänen vuoronsa näyttää kortteja tai selventää asioita.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Ei sun tarvitse selitellä sun normaalia käytöstä täällä, hänelle tai itsellesi. Muiden kehuminen on normaalia. Siihen suuttumalla reagointi ei. Tuohon päälle että ei suostu lähettämään kuvaa itsestään, niin tuntuu että siellä on itsetuntonsa kanssa pahasti hukassa oleva nainen. Eipä sulla tuossa oikeastaan ole ensialkuun päätettävissä kuin se, että kuinka paljon haluat paskaa sietää toisen huonon itsetunnon takia heti alkuun. Helpommaksi se ei siitä mene.

Tässähän tämä on hyvin sanottu.

Ei saatana, tuossa soi hälytyskellot niin lujaa, ettei tosikaan. Tuosta ei seuraa kuin ongelmia, ja ne ongelmat voivat sitten olla luokkaa ihan vitun rasittavia. Mulla on kaveri, jonka rouva kyttää hänen somet läpi, ettei hän vaan seuraa ketään tuttuja naisia siellä. Jos ollaan mökillä jätkäporukalla, niin samainen nainen soittelee videopuheluita, jotta näkee ettei paikalla ole naisia. Ja jos ollaan vaikka baarissa, eikä tämä kaverini vastaa, niin sitten pommitetaan meitä kavereita, että miksei hän vastaa, mitä teette, ketä siellä on.

Plus tuo, ettei laita kuvaa. Ulkoiset asiat on kuitenkin aika oleellisia, enkä lähtisi Jyväskylästä Helsinkiin niin, etten tietäsi miltä vastapuoli näyttää. Lisäksi oharin mahdollisuus on suuri.
 
Spire

Jäsen
@ZayWest Pakko minunkin kompata tätä Mikon hyvää tekstiä:

Älkää hyvät ihmiset katsoko mustasukkaisuutta läpi sormien suhteen alussa/tutustumisvaiheessa. Ei näissä asioissa ihminen yleensä mihinkään muutu ja mahdollisten ongelmien määrä on mittava.
Erityisesti suosittelisin olemaan varuillaan mikäli ihminen kuittaa oman mustasukkaisuutensa esim. "välittämisenä", ts ei näe itse omassa toiminnassaan mitään vikaa.
Allekirjoitan tämän niin vahvasti. Seurustelin aikoinaan sairaalloisen mustasukkaisen naisen kanssa jonkin aikaa ja helvettiähän se oli. Kaikki merkit oli alusta asti nähtävissä, mutta ajattelin että kyllä se lopettaa kun huomaa ettei ole tarvetta mustasukkaisuudelle.

Noh, ei lopettanut. Oikeastaan paheni vain koko ajan. Välillä tapahtui niin absurdeja asioita että ihmettelen kuinka selvisin järjissäni. Oli vaikeaa päästä eroon kyseisestä ihmisestä, mutta niin vain sekin lopulta lopetti vainoamisen kun menertti mielenkiintonsa. Pysykää kaukana moisista noidista. Ja sama myös toisinpäin, pysykää naisetkin kaukana överimustasukkaisista miehistä. Eivät tule muuttamaan tapojansa koskaan.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
No nyt on hyvät naistenpäivät toivotettu kun soitti ja löin löylyä ihan sen suhteen että hän tajuaisi vähän asettua minun asemaani. Kerroin että avauduin asiasta erääseen paikkaan ja sain selkeää näkemystä.

Hänelle tuo tapaaminen on nyt se juttu. Kuvat menivät harkintaan kun sanoin että haluatko lopettaa tämän kovasti kehuman jutun. Tuli hiljaista. Yritti toki puolustautua hyökkäämällä, mutta sanoin ettei minun kanssa tarvitse. Riittää kun on rehellinen ja osoittaa sen. En lyönyt aikarajaa kuvalle, mutta valot tuntuivat syttyvän.

Eli nyt homma on hänestä kiinni. Minä olen tehnyt selväksi vittu kaiken ja halunnut ymmärtää häntä. Nyt testataan että merkitsenkö hänelle niin paljon kuin puhuu.

Eli kiitos kaikille fiksuista sanoista. Minua ei häiritse tämä tilanne kun tunteeni ovat luonnollisesti alkutekijöissään. Annan asioiden edetä nyt muutenkin kuin draamalla ja keskittyä hyviin asioihin.

Ja kyllä, se on sitten game over ellei hän herää tähän tai aiheuttaa vielä lisää epäilyksiä. Minulla on sellainen asia kuin itsekunnioitus ja myös tuon tein selväksi. Hiljaista tuli tuossakin.

En pui tätä asiaa enää täällä ja kiitän nyt vielä "säädöistä" pitkään sivussa olleen saamista vinkeistä.

Jatkoaikaan voi luottaa. Olette hienoja tyyppejä, mutta kuvia en ala vonkaamaan.
 
444

Jäsen
Allekirjoitan tämän niin vahvasti. Seurustelin aikoinaan sairaalloisen mustasukkaisen naisen kanssa jonkin aikaa ja helvettiähän se oli. Kaikki merkit oli alusta asti nähtävissä, mutta ajattelin että kyllä se lopettaa kun huomaa ettei ole tarvetta mustasukkaisuudelle.

Noh, ei lopettanut. Oikeastaan paheni vain koko ajan. Välillä tapahtui niin absurdeja asioita että ihmettelen kuinka selvisin järjissäni. Oli vaikeaa päästä eroon kyseisestä ihmisestä, mutta niin vain sekin lopulta lopetti vainoamisen kun menertti mielenkiintonsa. Pysykää kaukana moisista noidista. Ja sama myös toisinpäin, pysykää naisetkin kaukana överimustasukkaisista miehistä. Eivät tule muuttamaan tapojansa koskaan.
Jep. Tähän erittäin vahva sama. ”Seurustelin” tuossa pari kesää sitten hetken yhden tällaisen kanssa. Lainausmerkeissä siksi, että sitä säätöä kesti ehkä kuukauden päivät, kun se mustasukkaisuus oli jotain ihan järkyttävää. Huvittavaa oli se, että olin keskustelun alkuvaiheissa jo maininnut siitä, että on huonoja kokemuksia mustasukkaisista naisista, jotka eivät pysty sulattamaan sitä, että ystäväpiirini koostuu pääsääntöisesti naisista. Oli oikein ymmärtäväinen, kunnes osoittautui itse samanlaiseksi. No, se lopulta päättyi onneksi aika nopeasti.

Nykyään menee oikein mukavasti. Perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi heinäkuussa ja kaksi viikkoa ollaan oltu kihloissa, kun kosin munkkirinkilällä. Häitä vietetään sitten jossain välissä, kun yhteinen koti on löytynyt ja pidetään omassa pihassa jonkunlaiset pippalot. Puolitoista vuotta sitten oli aika eri fiilikset enkä olettanut tai odottanut 1) löytäväni ketään ja 2) asioiden etenevän tätä vauhtia. Vielä asutaan kahdella eri paikkakunnalla, mutta yhteinen koti on hakusessa jostain, missä molempien verkostot olisivat fiksummin käytettävissä.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eräs eukko kuvaili itseään aikoinaan Salma Hayekiksi netissä. Tämä oli joskus olisiko ollut 2004. Oli Salman näköiseksi sanottu. No, ajattelin, että saattaapa olla vetreä tapaus eli tavataan vain. No ei se ihan Salma Hayek ollut, tietenkään. Suhteemme, jota ei ollut, lopetti kuitenkin alkuunsa hänen järkyttävä tyhmyytensä.

Tuskin olen ainoa, kelle tulee Salma Hayekin näköisestä mieleen heti tämä:

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@ZayWest Ei kai ne Jyväskylän junaliput niin kalliita ole, etteikö tuota voisi käydä kurkkaamassa? Ei tarvitsisi asiaa sitten sen enempää spekuloida.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@ZayWest Ei kai ne Jyväskylän junaliput niin kalliita ole, etteikö tuota voisi käydä kurkkaamassa? Ei tarvitsisi asiaa sitten sen enempää spekuloida.

No lipsutaan nyt tämän verran, mutta isäni tilanteesta johtuen en voi enkä halua tehdä mitään oharipotentiaalin retkeä. Tuota varten pitää järjestää monet asiat valmiiksi kun puhutaan todella vakavasti sairaasta ihmisestä ilman ketään muuta läheistä kuin minä.

Edit. Lisätään nyt se että olen kyllä valmis kustantamaan isäni osastotarkkailukontrollissa olon viikonlopuksi ja hoitamaan daamin näkemisen. Se nyt vaatii vielä aika paljon että tuohon pisteeseen etenen.
 
Viimeksi muokattu:

Ja daamiko ei ole valmis tulemaan sinun luoksesi näkemään?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis tässä tapauksessa et ole nähnyt yhden ainoaa kuvaa naisesta? Oletin siis, että tutustuitte Tinderissä, IG:ssä tai vastaavassa, missä nyt useimmilla on vähintään se yksi kuva itsestään.

Ymmärrän sinänsä hyvin, että alkuvaiheessa jotkin asiat haluaa pitää privaatteina, kun mitään takeita jutun jatkolle ei ole, mutta yhden ainoan kuvan lähettämiselle ei luulisi olevan siinä vaiheessa jos tapaamistakin suunnitellaan olevan enää suuri kynnys, oli se sitten jokin nopea selfie tai lomakuva vuosien takaa...
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ja daamiko ei ole valmis tulemaan sinun luoksesi näkemään?

Säätämistä olisi anyway, mutta olen käynyt asiaa mielessä. Kirjoitin jo alkuun etten ihan täysi idiootti ole.

Eli olen minä nyt pyörittänyt esimerkiksi sen worst case skenaarion läpi että hän tulisi tänne neutraalille alueelle matkakeskukselle, siitä joko vain kahville ja sitten vaikkapa leffaan(pari kolme tuntia vapaata). Tämän nyt voisin toteuttaa vaikka sinun kanssasi välittämättä miltä näytät.

Tapaaminen nyt oli hänen juttunsa ja kyllä tässä nyt se ihan helpoinkin ensireitti on olemassa mystisen teknologian avulla.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Tuodaan tänne välillä vähän hauskempaakin tarinaa. Tuossa ennen joulua oli erään daamin kanssa selvästi molemminpuolista kiinnostusta, mikä ei sitten kuitenkaan edennyt suudelmaa pidemmälle. Nähtiin aina yhteisissä tapahtumissa, mutta koronan vuoksi niitä ei sitten alkuvuodesta ollut. En sitten tiedä, että odottiko hän jotain yhteydenottoa meikäläisen puolelta, mutta tilanne jäi vähän roikkumaan.

Suuri syy tuohon ainakin omalta puoleltani oli, että yksi hänen parhaista kavereistaan (jonka kanssa minulla on ollut pari vuotta sitten vähän säätöä) oli selvästi tuossa syksyn aikana osoittanut kiinnostustaan meikäläistä kohtaan. Vaikka kovin läheisiä emme ole, niin luokittelen hänet myös omaksi kaverikseni, joten vähän tuntui tuossa tilanteessa mulkulta käydä pokaamaan yhtä hänen parhaista kavereistaan. Lisäksi vaikka homma olisi lähtenyt etenemään, niin itselläni on loppukeväästä edessä muutto, mikä tarkottaisi parhaassakin mahdollisessa tapauksessa etäsuhdetta.

Tässä on tullut jo aika monta vuotta sinkkuna pyörittyä ja valitettavan tutuksi on tullut tilanne, että jonkun yhden illan jutun jälkeen toinen osapuoli on ollut enemmän kiinnostunut, mutta itselläni se kiinnostus ei ole tuntunut koskaan muuttuvan ihastukseksi asti. Aika paljon sitä on tullut kelailtua, että minkä takia kukaan ei koskaan tunnu kelpaavan, vaikka on tuossa ollut useampia erittäin hyvännäköisiä ja fiksuja naisia tarjolla.

Nyt kuitenkin tuli sellainen fiilis, että vastoin kaikkea järkeä tämä kortti pitää vielä katsoa. Voihan se olla, että omat saumat ovat menneet jo tässä jahkaillessa, mutta enemmän jää varmasti harmittamaan, jos jättää nyt katsomatta tämän kortin.

Sitten päästään siihen tarinan hauskaan osuuteen: kyseisellä daamilla on identtinen kaksoissisko, jonka kanssa hän tuntuu liikkuvan lähes aina yhdessä. Tuossa parin viikon päästä lähes varmuudella törmätään, jolloin olisi otollinen sauma mennä jututtamaan häntä, mutta tuossa on ihan oikeasti sellainen mahdollisuus, että en osaa erottaa heitä. Siinähän vasta olisikin legendaarinen suoritus, kun menisin vahingossa jututtamaan hänen siskoaan. No jos tuossa onnistuisi etukäteen vaikka saamaan sellaisen katsekontaktin, jolla voisi varmistaa kohteen olevan oikea. Tässä on kuitenkin kaikki katastrofin ainekset ilmassa, mutta jos ajatellaan positiivisesti, niin saan vähintään hyvän tarinan kerrottavakseni tästä. Eli käytännössä kai tässä on vain hyviä vaihtoehtoja tarjolla.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Siitä kun onnistuisi saamaan molemmat kaksoset petiin. Joskus tämmöinenkin fantasia käynyt mielessä.
 
Pate

Sama ajatus tuli itsellekin heti ensimmäisenä mieleen, mukava huomata etten ole ainoa "perverssi" täällä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös