Taas yövuorossa liikaa aikaa ajatella, joten rustaillaanpa hieman tänne ajatuksia.
Muutama viikko takaperin päädyttiin illan päätteeksi samaan yöpaikkaan yhden vanhan tutun kanssa, ja päädyin nukkumaan hänen viereensä, kun hän siihen pyysi. Ei sen kummemmin mitään touhuiltu, ihan siis meni yö vain pääosin nukkuessa. Yhteistä historiaa meillä ei ole, mutta yhteisiä tuttuja on aika reippaasti, joten on tuttu tapaus kyllä jo useamman vuoden takaa.
Seuraavana viikonloppuna päädyttiin jälleen näkemään (oikeasti) sattumalta kaupungilla, ja vietettiinkin sitten koko ilta baarissa yhdessä höpötellen niitä näitä. Siinä illan mittaan tuli juteltua vähän kaikenlaisesta, kuten kuinka olisi kiva tutustua paremmin, pitäisi nähdä joskus paremmalla ajalla ihan selvinkipäin jne. Yksi hänen kaverinsa puhui myös "meidän" jutusta, vaikka ei meillä varsinaisesti mitään juttua ollutkaan, mutta ilmeisesti sielläkin on jotain keskenään keskusteltu. Lopulta pilkun jäljiltä saattelin hänet kotinsa edustalle, ja lähdin taksilla sitten itse omaa kotia kohti herrasmiehenä.
Tällä viikolla (tai siis nyt viime viikolla kun on jo maanantai) päätin sitten kysäistä häntä kahville/drinkille lauantaiksi, johon hän vastasi sen päivän olevan täynnä ohjelmaa. Sen verran sitä kyllä tunnistaa ja tietää, että mikäli mitään vastaehdotusta ajankohdalle ei viestissä tule, niin kiinnostusta treffeille/kahville ei yleensä pahemmin ole. Joten varmistelin vielä kohteliaasti sen, että mitään painostusta en ajatellut aloittaa eikä mitään pakkoa kahville ei ole lähteä, en mahdollisesta kieltävästä vastauksesta mitenkään loukkaannu. Selkeä ei voittaa 100-0 sellaiset vähän epämääräiset "en tiedä vastaukset". Lopulta sieltä tuli sitten vastaukseksi, että en tiedä, voi olla, että en lähde. Siihen vastailin sitten, että tää selkee, mukavat päivänjatkot ja moikataan kun tavataan. Vähän kyllä riipaisi, kun sellaista pientä ihastumisen poikasta oli jo ilmassa, ja ihan hauskat pari viikonloppua ehdittiin aikaisemmin viettää. Ja tuo kieltäytyminen totta puhuen tuli aika puskista.
Nyt sitten viime viikonloppuna (jälleen, ihan oikeasti sattumalta) nähtiin paikallisessa ravitsemusliikkeessä, ja tuo tyttö tuli sitten moikkaamaan oma-aloitteisesti. Taas mentiin samalla vanhalla kaavalla. Päädyttiin lopulta juttelemaan terassille niitä näitä, ja yhtäkkiä molemmat olivatkin hävittäneet omat kaverinsa johonkin. Juteltiin vielä pari tuntia pilkun jälkeen hänen pihallaankin kaikenlaista, ja vähän siinä hän jo kyseli, että olenko niin ujo vai miksi en tee hänen suhteen mitään selkeämpää aloitetta. Siinä mielessä hieman erikoinen kommentti, että juuri neljä päivää aikaisemmin olin saanut häneltä pakit ihan selkeään pyyntöön, niin ensimmäisenä ei nyt ollut mielessä mikään erikoisemman päällekäyvä taktiikka. Vai oliko tuo kahvista kieltäytyminen/epämääräinen vastaus alunperinkin sellainen, että minä olen sen vain käsittänyt väärin?
Eilen sunnuntaina hän sitten pisti viestiä ja useampi tunti jauhettiin ns. skeidaa viesteillä. Sellaista perus diibadaabaa, paskaa huumoria ja pääasiassa krapulan ja ajantappamista.
Lähinnä sitä tässä nyt olen miettinyt ja pohdiskellut, että eihän mun kai kannata tehdä toista aloitetta viikon sisään? En koskaan ole pahemmin pitänyt tyrkyttäjistä/painostajista, ja olen ehdottomasti jo periaatteestakin sitä mieltä, että jos hän torjuu kahville pyynnön, niin seuraava aloite kiinnostukseen on tultava häneltä. Muuten se menee yksipuoliseksi jankkaamiseksi. En tosiaankaan jaksaisi mitään erikoisempaa säätöä, ja tuo on muuten pirun fiksu ja mukava tapaus, mutta tämä vähän kieltämättä ihmetyttää. Kannattaako antaa ajan vain kulua ja asioiden mennä omalla painollaan, vai mitähän ihmettä tässä pitäisi tehdä?
