Naisasiat

[Holik]

Tänks kaikille teille vastauksista.

Kai se täytyy ottaa itseään vielä niskasta kiinni, ja tosiaan heittää sitä palloa uudestaan sinne naisen suuntaan. Eipähän ainakaan jää itselle jossiteltavaa, vaikka toiset pakit tulisikin. Huomattavasti enemmän mua totta puhuen vituttaisi tällä asialla jossittelu joskus myöhemmin, kuin se toinen kieltäytyminen, jos sellaista tulee.

Tässä välissä on saattanut myös tapahtua jo vaikka mitä, mutta kommentoinpa silti.
Itse olen ollut paljon tekemisissä naisten kanssa jotka ovat seksuaalisesti erittäin aktiviisia. Voi olla, että ovat jopa etsimässä vaan seksiseuraa. Näiden ihmisten ainoa tavoite tuntuu olevan humalassa ja/tai baarissa päästä pidemmälle.
Se jos mies ei aloitetta herrasmiehenä siihen suuntaan tee, niin nainen helposti kokee miehen olevan tylsä tai ei-kiinnostunut, Sitä ei pelasta viestittely, vaan nainen muistaa ainoastaan sen ettei hän siinä hetkessä saanut (kelvannut) sinua tekemään aloitetta fyysisempään kontaktiin.

 

[MacRef]

Se jos mies ei aloitetta herrasmiehenä siihen suuntaan tee, niin nainen helposti kokee miehen olevan tylsä tai ei-kiinnostunut, Sitä ei pelasta viestittely, vaan nainen muistaa ainoastaan sen ettei hän siinä hetkessä saanut (kelvannut) sinua tekemään aloitetta fyysisempään kontaktiin.

Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, että edelleen niin moni nainen odottaa miehen tekevän sen aloitteen. Mies voi kuitenkin olla ujo tai haluaa käyttäytyä herrasmiesmäisesti ja silloin molemmilta jää (tavoite) saamatta. Jos taas mies on riittävän rohkea (panomies), niin sitten homma etenee, ainakin sen yön osalta.

Sitten kuitenkin naiset valittelevat, kun ei löydy sitä kunnollista miestä...

 

[nummenkallio]

Naiset saattavat jättää aloitteen teon miehille siksikin, että ainakin joidenkin miesten mielestä kovin innokas ja aloitteellinen nainen ei ole viehättävä. En tiedä, mihin tämä perustuu. Ehkä siihen, että miehet haluavat säilyttää tilanteen hallinnan itsellään. Tai sellaiseen alkukantaiseen ajattelutapaan, että nainen on saalis ja palkinto. Ja ehkä jotkut naiset saattavat nauttiakin siitä, että heitä yritetään valloittaa. Mutta kyllähän toimivin roolitus on se, että mies on tunnustelija ja aloitteentekijä, ja naisen tehtävänä on antaa vihjeitä. Sitten kun nainen antaa tarpeeksi vahvan vihjeen, mies toimii.

Tämä on se ylivoimaisesti tutuin lähestymistapa kaikille. Jotkut muut tavat voivat aiheuttaa hämmennystä, koska niissä ei ole samanlaisia vakiintuneita käyttäytymismalleja ja rooleja.

 

[Ice-Cold]

Löytysköhän tähän vinkkiä täältä. Kuulun tähän ryhmään missä yli kolmikymppiset ihmiset ovat vaan yksinään pitkän aikaa, mistä nykyisin on mediassa ollut puhetta. Olen ollut sinkkuna monia vuosia ja seksi- ja seurustelusuhteet ovat olleet nuoruudessa kaikki. Tykkään ja pärjään yksin mutta aina sitä jotain halauksia ja läheisyyttä ainakin kaipaa.

Nyt kuitenkin reiluna kolmikymppisenä just nyt kävin kaksi kertaa treffeillä yhden entisen työkaverin kanssa. En vaan ymmärrä mitä tein väärin mutta jotain tapahtui. Juteltiin ensin somessa useamman viikon ajan ja vastapuoli oli hyvin mukana ja aktiivisempi asiassa, alotteellisempi ja laittoi aina paljon hymiöitä jne ja viestien kieliasusta sai semmosen kuvan että sitä kiinnostaa ja on ns. otettu.

Pyysin sitten kahville ja käytiin kahvilla tunnin ajan ja juteltiin kuulumiset läpi, ok kaikki meni hyvin. Senkin jälkeen vastapuoli oli aktiivisempi.

Pyysin luokseni kylään ja tuli oikein iloisia hymiöitä jne taas ja aktiivista keskustelua ja oli otettu että haen hänet kylään autolla. Rakensin kunnon kotiteatterisetit kotia ja hain autolla sen kylään. Katseltiin leffa ja minä olin se joka sitten haki sen kainaloon aina ja pari kertaa, pidin lähellä ja olin oma itseni, pussasin loppuillasta. Hän ei tehnyt mitään elettä siihen mutta ymmärsin että kaikki oli oikei hänellekin. En lääppinyt mutta hipsutin. Nuo pusut tuli tehtyä kyllä aika huolimattomasti ja nopeasti ja tilanne oli vaivaannuttava siinä kohtaa, olisin sen voinut paremminkin tehdä. Ei ollut kovin hyviä pusuja tosi kömpelöä. Vein sitten hänet takaisin kotiinsa.
Tämän illan jälkeen aloitteellisuus hävisi täysin toisesta päästä ja vastauksissakin kestää ja viestien sävy on erilainen. Siis möhlinkö minä pelkästään huonona suutelijana tämän homman. Onko tämä näin vaikeaa tämä treffailuhomma.

 

[lasaleiko]

Tahi sitten todellisuus ei vastannutkaan naisen mielikuvia ja hänen osaltaan tämä kuvio on katsottu. Tylyä, mutta näitä on tullut joskus itse kohdattua.

Se miten tuosta jatkaa eteenpäin onkin hankalampi sanoa. Joidenkin mielenkiinto loppuu kun olet liian aktiivinen, toiset taas luulevat ettet ole enää kiinnostunut jos et olekaan enää kovin aktiivinen. Yhden silmissä oletkin taas kiinnostava kun et hetkeen pidä häneen yhteyttä. Yritä siinä ny sitten. Samaa mieltä @Jarnan Rysty n kanssa, että nyt pari askelta taaksepäin ja rauhallisemmin. Vaikka muutaman päivän, viikonkin täys hiljaisuus, katso tuleeko sieltä enää mitään signaalia. Hankalaa, tiedän, mutta omiin kokemuksiin pohjautuen ehkä paras vaihtoehto tuossa tilanteessa. Jos se on ohi niin sitten se pitää ettiä uus.

 

[Draco]

Vaikka muutaman päivän, viikonkin täys hiljaisuus, katso tuleeko sieltä enää mitään signaalia. Hankalaa, tiedän, mutta omiin kokemuksiin pohjautuen ehkä paras vaihtoehto tuossa tilanteessa. Jos se on ohi niin sitten se pitää ettiä uus.

Kyllä itselle aikanaan melkeinpä joka kerran, kun noin kävi, niin ei se siitä enää miksikään tullut. Siinä mielessä se viikon vartoilu on tavallaan turhaa (jos ei toisesta päästä ala kuulua), koska jos itsellä on toiveita asian suhteen, niin joka päivä se sitten pyörii mielessä se homma siinä. Eli ei se välttämättä huono ajatus ole, jos viestittelytiheys ja sävy selvästi muuttui, alkaa kyselemään suoraan, että mikäs on homman nimi.

Sitä noepammin siitä sitten pääsee eteenpäin tai jos siinä edelleen jotain on, että syy olikin jossain muussa, niin tuskinpa se siihen kaatuu, jos haluaa suoraan tietää, missä mennään. Se voi vastapuoltakin helpottaa sanoa asiat suoraan, jos ei muuten ole oikein saanut sanotuksi. Ja jos asiat eivät selvene, vaikka itse haluaisi, niin sitten voi itse miettiä haluaako pelata arvausleikkiä, vai antaako olla, on sitten tullut ainakin yritettyä tehdä asialle jotain.

 

[mikko600]

Emmä tiedä. Perhe- tai sukujuhlista ei silleen yleensä kannata pokata muijaa. Porissa tietty suht normaalia.

 

[mikko600]

Mutta tosissaan. Noi on varmasti aika peruskelauksia kaikille jotka ovat olleet pitkässä suhteessa. Enemmän tuosta tekstistäsi jäi mieleen tuo että olette ihan kämppiksinä vaan oikeastaan. Tuttua myös itselle. Jos sä et näe että tilanne muuttuisi, niin silloin kannattaa kysyä että oletko sitten tyytyväinen siihen tilanteeseen oikeasti? Ja onko se mitä haluat sitten tulevaisuudelta. Ja ei, ero ei ole epäonnistuminen. Joskus ihmiset eivät vaan sovi yhteen. Tiettyhän tuo on hankalaa jos ei tosiaan kertomasi mukaan mitään isompia riitoja jne. ole. @Outsider

 

[rpeez]

Jotenkin vahingossa huomasin illan edetessä, että meillä klikkasi yhteen ja jos hypätään suoraan loppukohtaukseen, niin siinä olisi ollut mahdollisuudet mihin vaan, kun suoraan pyydettiin jäämään yöksi, kun saattelin neitiä nukkumaan. Tässä nyt vaan oli sellainenkin pieni muuttuja parin muun muuttujan ohessa, että olen avoliitossa, ollut itse asiassa noin kymmenen vuotta, ja meiltä löytyy toki yhteinen lapsikin kaiken mahdollisen muun ”täydelliseen” perheidylliin kuuluvan lisäksi. Ikinä en ole ketään pettänyt, eikä ole käynyt mielessäkään, mutta nyt kolahti kyllä niin kovaa heti kerrasta, että olisin periaatteessa ollut valmis ihan mihin tahansa, mutta sitten kuitenkin lopulta vetäydyin tilanteesta. Ei mua kyllä nytkään mikään yhdenillan säätö olisi kiinnostanut, vaan olisin oikeasti halunnut jäädä tämän naisen seuraan ja varmaan sitten katsoa, jos siitä olisi jollain 0.0000001% todennäköisyydellä syntynyt joskus jotain. Ihan hyvä että tilanne kuitenkin jäi tuohon, koska mitä nyt muutaman kevyen viestin vaihdoin alkuviikosta tämän neidin kanssa, niin aika nopeasti niistä oli aistittavissa, että ei tässä nyt kuitenkaan ollut mitään hauskanpitoa kummempaa ja loppuiltakin oli mennyt jo vähän hämärästi. Sen verran hyvänä ihmistuntijana on itseä pidettävä, että uskon kyllä että naisellakin oli oikeasti jonkunlaista kiinnostusta minua kohtaan, kun kuitenkin oli itse aloitteellinen ...

Oman empiirisen kokemukseni mukaan ratkaisusi oli hyvä myös tämän uuden naisen silmissä, sillä hän näki ettet sortunut heti houkutukseen. Voi olla hyvä juttu jos hänen kanssa jotain vielä kehkeytyy.

Mitä muuten tuohon nykyparisuhteen tilanteeseen tulee, niin rohkeutta sinne vaan kuunnella sydämen ääntä. Tilanne tuskin pitkässä juoksussa helpottuu. Todennäköisempää on oman hyvinvoinnin kärsiminen ja tosiaan periaatteiden romukoppaan lentäminen.

 

[BOL]

@Outsider , mitäpä jos varovasti keskustelisit asiasta avovaimosi kanssa? Ilman mitään riitoja tai ratkaisuja. Kysyt vaikka, että mitä sulle kuuluu. Ja että olet ajatellut, että tekisitte eräänlaisen välitilinpäätöksen, missä kuulostelette molempien fiiliksiä. Mikä on hyvin? Mikä on huonosti? Mikä on ihan ok? Mitä toiveita toisella on ja mitä hän sinulta odottaa?

Keskustelun jälkeen, voit yksin tai voitte yhdessä pureksia keskustelun antia. Voi olla, että yhteinen sävel yhtäkkiä löytyykin tai sitten ei löydy. Mitään ratkaisuja sun ei tarvitse vielä tehdä mihinkään suuntaan, mutta toinen voi toki haluta niitä. Mutta parempi sekin on, kuin että molemmat ovat omissa poteroissaan.

Sekin on ok, että ollaan yhdessä vain lasten takia, jos se on molemmille osapuolille ok, arki toimii ja välit ovat hyvät. Sitä en purematta niele, että jos et nykyisessä suhteessanne pysyisi, jäisit yksin lopullisesti. Sitä ei kukaan voi etukäteen tietää. Toki kaikki on aina mahdollista, mutta kovin todennäköisenä en sitä pidä. Sinun pitää priorisoida asiat omassa päässäsi. Jos haluat suurta tunteenpaloa, kaupanpäällisiksi voit saada uuvuttavaa draamaa. Tai sitten et. Yleensä tunteet kuitenkin ”normaalissa” parisuhteessa laantuvat ihastumisvaiheen jälkeen, siis arjen koittaessa.

Ja jos ei ole poissuljettua, että voisit löytää enemmän yhteistä säveltä avovaimosi kanssa, lähtisin sijoittamaan panokseni siihen. Tarvitaan kahdenkeskistä aikaa. Ehkä siis joku hotelliyö? Vonkaamaan älä kuitenkaan ryhdy, varsinkaan, jos arjessa sellaista tapahtuu useammin kuin puolivuosittain.

Suurimmalla osalla ihmisistä arki on uuvuttavaa. Siis oikeasti uuvuttavaa. Sitä vain usein kahlaa päivät läpi. Ja sitten onkin vuosi mennyt. Ja sama uudelleen. Moni kadottaa siihen rumbaan paitsi itsensä, myös puolisonsa. Mutta, jos on yhteinen halu, suhdetta voi myös kehittää. Ette te ole ihmisinäkään enää samanlaisia kuin suhteen alussa, joten sellaisen odottaminen ei ole realistista. Mutta harva ihminen kuitenkaan ihan täysin muuttuu siitä, mitä nuorempana oli. Särmät hioutuu ja moni kypsymätön mielipide muuttuu, mutta toiset piirteet pysyvät, vaikka piilossa olisivatkin. Ne pitää vain kaivaa uudelleen esiin.

Voi myös olla, että pariskunnan haaveet eivät enää kohtaa. Sitten pitää vain miettiä, miten siitä eteenpäin.

 

[BOL]

@Outsider , jossittelu, mutkuttelu ja sitkuttelu on siinä mielessä turhaa, että yleensä aina ihminen tekee aina hetkellä x sen hetkisillä tiedoilla parhaan mahdollisen ratkaisun. Aina se ratkaisu ei ole oman itsensä kannalta parasta tai edes järkevintä, mutta ajatteleva ihminen on sentään tehnyt jonkun ratkaisun. Joskus ratkaisu on se, ettei tee mitään ratkaisua.

Kun nyt olet päättänyt vuosien saatossa ”stay put”, se ratkaisu on tehty silloin. Turha sitä on kelata yhtään. Sen sijaan tulevaisuuteen voit vielä vaikuttaa. Sanotaan, että kiireessä ei tule kuin kusipäisiä lapsia, pitää hyvin paikkansa. Mutta laita nyt itsellesi joku takaraja, mihin mennessä ajatuksissa pitää päästä edes vähän eteenpäin. Vaikka ennen ensi kesälomia. Muussa tapauksessa elämä vain valuu ja sinä olet edelleen samassa pisteessä. Ja kun päätös on omassa päässä tehty, voi tehdä oman välitilinpäätöksen päässään taas vuoden päästä aina siihen asti, kunnes ei siihen syystä tai toisesta koe enää tarvetta.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

@Outsider, olet saanut kautta linjan jo erinomaisen varteenotettavaa palautetta. Lisään tähän jatkoksi muutamia ajatuksia, ja muotoilen lisää jo aiemmin mainituista teemoista.

Kannatan ehdottomasti, että arvioit oman suhteesi nykytilaa ja mahdollista tulevaisuutta, sekä itseksesi että varsinkin yhdessä kumppanisi kanssa. Kipinänsä kadottaneeseen suhteeseen voi olla mahdollista saada kohennusta ja uudenlaista tunnetta, mutta se vaatii molemmilta halua tehdä töitä asian eteen. Tuo ei ole helppoa, mutta jos väljähtyneen suhteen tilasta ei keskustella yhdessä eikä ongelmia tunnisteta, niin asiat todennäköisesti vain huononevat ajan mittaan.

Jos lopputulema on se, että olette molemmat leipääntyneitä suhteeseen ja haluaisitte mieluiten erota, niin sitten on näin. Ei sitä päätelmää pidä kohtuuttomasti pelätä. Ymmärtääkseni sinulla on ikää vähemmän kuin minulla (olen 50), ja sinulla ja kumppanillasi on vielä oletettuja kilometrejä edessä vaikka kuinka paljon. Elämää ei kannata tuhlata keskinkertaisessa tai kaveruudeksi vajonneessa suhteessa kärvistelemiseen, huonosta nyt puhumattakaan. Ei edes yhteisen lapsen takia.

Mieti nyt tarkkaan erityisesti sitä, olisiko nykyinen suhteesi korjattavissa sellaiseksi, että olisit ennen pitkää joka päivä onnellinen tuon ihmisen kanssa. Hän miettiköön vastaavaa omalla kohdallaan.

Realistina pitää todeta, että parempaa naista joka vieläpä jaksaisi minua en kyllä tule löytämään, vaan sitä saisi sitten olla loppuelämän yksin, jos tästä päättäisi lähteä.

Noin 100 % ihmisistä, jotka väittävät jotakin tuollaista, ovat totaalisen väärässä. Minäkin mietin edesmenneen avioliittoni aikana hölmöyksissäni jotakin vastaavaa useammankin kerran, ja olin aivan saakelin kassalla tässä asiassa.

Tuntematta sinua minkään vertaa, väitän että tosipaikan tullen löytäisit montakin hyvää ja vielä parempaa, edellyttäen että tekisit asian eteen vähän töitä. Ensimmäinen vastaantullut ”kiva ja ihana” ei välttämättä olisi sinulle loppuelämäsi puoliso, mutta tuokin kokemus voi olla sinulle tärkeä: kaikki koettu auttaa sinua selkiinnyttämään, millainen nainen ja millainen suhde toimisi sinulle parhaiten. Kyllä sen aikanaan tietää, kenen kanssa haluaa suhteeseen tosissaan panostaa, kun oikean tyyppinen ihminen osuu kohdalle.

Tunteet, joita koit siellä syntymäpäiväjuhlilla, ovat ihan tavanomaisia pitkässä suhteessa. Jotkut meistä ovat tuollaisten tunteiden äärellä helposti vietävissä silloinkin, kun vakituisen suhteen pitäisi olla ihan hyvässä iskussa. Huomioiduksi tuleminen tuntuu toisista vastustamattomalta, muistakin toki kivalta. Jos vakituinen suhde toimii ja tuottaa onnellisuutta, tuollaiset sivusta tulevat tunteet on kuitenkin useimmiten helppo käsitellä ja sivuuttaa. Mutta kuten todettua, nuo tunteet voivat olla myös merkki siitä, että jokin on nykyisessä suhteessa pielessä, mikä tarkoittaa, että huonompaa on todennäköisesti luvassa, ellei asioiden kulkuun puututa.

Myös minun mielestäni teit ehdottomasti oikein, kun et pokannut sitä naista synttärijuhlista. Olet jatkossakin luotettavan miehen maineessa tuon juhlissa tapaamasi naisen silmissä, ajatellen vaikka tulevaisuuden tilannetta, jossa nykyinen suhteesi on kenties tullut päätökseensä. Ja voit myös onnitella itseäsi vahvasta selkärangasta ja oikeiden johtopäätösten tekemisestä silloin, jos olette nykyisen kumppanisi kanssa päätyneet laittamaan suhteenne hyvään kuosiin, ja vielä onnistuneet siinä.

 

[Sanainen arkku]

Tuo se ydin olikin ja se mitä tässä nyt on sitten muutkin asiat saanut ajattelemaan enemmän ja enemmän. Toisaalta asiat on periaatteessa hyvin ja tavallaan nyt on kaikkea sitä ja vähän päälle mitä on kuvitellutkin elämältä haluavansa, mutta onko se sitten sitä mitä oikeasti haluaa loppuelämältä. Jos voisin jotenkin päättää, että kyllä on ja asia olisi sillä selvä, niin ilmanmuuta tekisin niin. Valitettavasti kun noin helppoa ratkaisua ei ole, niin tuntuu että jäljellä on pelkkiä huonoja vaihtoehtoja. No eipä näitä tietysti kukaan ulkopuolinen voi ratkaista, mutta kiitoksia asiallisesta kommentoinnista ja kun tässä sai kirjoittamisen muodossa asioita ulos, niin ehkä sitä kautta näkee niitä itsekin vähän uudesta perspektiivistä.

Tiedäthän, mitä ehjän korjaamisesta on tapana sanoa?
(Korjaaminen ja huoltaminen ovat eri asioita)

Sanon nyt suoraan mitä ajatuksia minulle heräsi: kirjoitat itsellesi tarinaa, jolla voisit oikeuttaa omat mielihalusi.

Mitä jos yrittäisit ennemmin rakastua siihen kämppikseen? Ei ole turhia kuvitelmia persoonasta, jotka sitten seitsemän ensimmäisen vuoden aikana romahtaisivat.

Kaikella rakkaudella.

 

[Draco]

@Outsider jos ei keskinäiset keskustelut riitä, niin voin suositella pariterapiaa.

No varmasti auttaa, mutta silti itselleni tuosta tulee kuitenkin mieleen, että kannattaisiko sitä ennen kuitenkin ihan rauhassa itse miettiä, mitä sitä haluaa ja mitkä ovat ne asiat, jotka tekevät lopulta itsensä onnelliseksi. Sen kun tietää, niin on paljon paremmassa asemassa mennä sinne pariterapiaankin, jos sinne sitten enää ylipäätään tarvitsee mennä.

Jos voisin jotenkin päättää, että kyllä on ja asia olisi sillä selvä, niin ilmanmuuta tekisin niin. Valitettavasti kun noin helppoa ratkaisua ei ole, niin tuntuu että jäljellä on pelkkiä huonoja vaihtoehtoja.

Koska tässä se vähän niinkuin tiivistyy. Ei sitä hitto vie kukaan muukaan sinulle päätä, että mikä tekee sinusta onnellisen. Olet nyt havahtunut tavallaan, ettet taida olla onnellinen, mutta et ota tilannetta omiin käsiisi kyllä mitenkään, vaan olet sen kanssa vähän niinkuin tuuliajolla.

Itsellä on nyt tätä suhdetta takana yli 6-vuotta, ikää alkaa olla nelisenkymmentä molemmilla. Tämä ei ole ollut mikään räiskyvä rakkaus varmaankaan moniin verrattuna, tämä on ollut hyvin sanotaanko luonnollinen ja rauhallinen rakkaus. Jonkun mieleen tässä olisi varmaan liian vähän intohimoa, että arki rullaa, seksiä on säännöllisesti, mutta ei nyt mitenkään hullun lailla, eikä se nyt sinällään ainakaan enää mitään tajunnanräjäyttävää ole.

Mutta sitten se olennainen ja tärkein. Kun ajattelen puolisoani, ajattelen häntä lämmöllä ja rakkauteni on jotenkin todella syvä. Hän on tuonut elämääni paljon lisää, antamalla minun olla samalla oma itseni, ei tunnu että mistään olisi hänen takiaan tarvinnut luopua. Lapsia ei vielä ole ja vieläkö sitten saadaan, saa nähdä. Kaksi koiraa köllöttelee tuolla, jotka on hänen kanssaan kasvatettu, ei olisi näitä ilman häntä.

Että vaikka ehkä on jotain samaakin, kuin itse kuvaamassasi tilanteessa, niin on tässä nähdäkseni selvä ero. Että tiedän 100%, että ensinnäkään yksi kiihkeä yö ja tai edes ihastuminen johonkin toiseen ei voisi millään nousta onnellisuusmittarissani lähellekään sitä tasoa, mikä on tässä suhteessa yhdessä aikaan saatu. Tietyt onnellisuuden asiat mitataan vasta pitkällä tähtäimellä, esim. se, että saako tosissaan toteuttaa niitä omia asioitaan, mitä haluaa. 3 suhdetta tätä ennen käyneenä tiedän, että ne hyvät asiat, jotka tässä suhteessa on, eivät todellakaan ole mitään itsestäänsevyyksiä. Ajattelen, että minulla kävi sitten lopulta kuitenkin pirun hyvä tuuri.

Ehdottaisinkin ihan miettimään, mitä tulee mieleen, kun ajattelet häntä. Siitä tiedät. Tuleeko lämpimiä ajatuksia. Kyllä se on jo vähän hälyyttävä merkki, jos lomareissujakaan ei yhdessä tehdä. Mutta siis pointtini lyhykäisyydessään, että kyllä sinun on pakko tietää, mitä sinä haluat, tai muuten et pääse tuosta olotilastasi yhtään minnekään.

 

[MacRef]

Hirmuisen hyviä kommentteja ja vastauksia @Outsider :lle täällä monelta. Ei niihin hirveästi ole täydennettävää.

Sen nyt kuitenkin haluan muistuttaa, että ei sen perusarjen perhe-elämässä kuulu olla mitään tajunnanräjäyttävää ja ihanaa aina. Se on loppupeleissä aika tylsää ja päivästä toiseen samaa tai samantyyppistä. Ainakin useimmilla. Sen sietämistä tarvitaan ja tuo sietäminen on yksi pitkän parisuhteen edellytys. Silloin tällöin lehdistä saa lukea niistä pareista, jotka ovat siinä ihastumisen tai rakastumisen tunteessa suuriin piirtein läpi elämänsä, mutta he ovat poikkeus isosta massasta.

Toki ne neuvot, mitä täällä on jo tullut, niistä kannattaa ottaa vaarin. Jos elo nykyisen kumppanin kanssa ei ole mitään tappelua ja siellä on joskus ollut ihan kipinääkin, niin ehkä sitä kipinää voisi herättää eloon vielä uudelleen. Se ehkä vaatii vähän töitä, mutta voi olla löydettävissä, jos halua on.

 

[Ice-Cold]

Kiitos vaan tuossa aiemmin mulle vastanneille edellisellä sivulla ja siinähän kävi täysin kuten osasittekin arvata.

Lopetin sunnuntaina laittamasta viestejä itse aloitteellisesti ja siihen loppu kuin seinään, eli mitään viestintää ei ole tapahtunut sen jälkeen.. Ekaksi vähän harmitti vaan vittu olkoot, asia on käynyt selväksi. Tokihan sen voisi sanoa jos ei nappaa vastapuolta vaan ilmeisesti se sitten pönkittää sitä omaa egoa kun joltain saa viestiä tai jotain.

 

[Loorz15]

Tapasin viimekesänä kaveriporukan kautta naisen, jonka kanssa klikkasi heti. Oltiin yhteisellä mökkireissulla yhteisten kavereiden kanssa (tunnettiin siis kaikki muut sieltä paitsi toisemme) ja meillä synkkasi niin kuin oltaisiin tunnettu kauemminkin. Noh, kyseisen kesän aikana hengattiin jonkin verran juuri tuon kaveriporukan kanssa, kunnes hän lähti jatkamaan opintojaan toiseen maahan. Viime kesänä oli ehkä pientä ihastumista omalta puoleltani, mutta ei mitään sen suurempaa, oli suht kiireinen kesä niin ei ollut oikein aikaa miettiä asiaa.

Nyt keväällä hän tuli kesäksi takaisin suomeen, ja oikeastaan koko kesä on mennyt häneen kanssaan hengatessa (sekä porukassa että usein myös kahdestaan). Ja tunteet ovat tulleet kahta kovemmin takaisin. Välillä, tai oikeastaan aika usein, tuntuu siltä että ne voisivat olla molemminpuolisia. Kukaan ei ole aiemmin antanut minulle yhtä paljon huomiota tai kehunut yhtä paljon ja sillä tavalla kuin hän minua kehuu. Välillämme on paljon koskettelua ja halimista yms. mutta ei sen enempää vielä ainakaan. Toisaalta hän on kyllä käynyt treffeillä muiden kanssa kesän aikana ja puhunut niistä minulle, mutta niissä on aina ollut sama tarina että ei ole kolahtanut. En tiedä puhuisiko hän minulle noista mikäli hänellä olisi romanttisia tunteita minua kohtaan myös.

Olen aina ollut vähän sellainen "toivoton romantikko". En osaa lukea signaaleja. Enkä tiedä milloin minulle flirttaillaan. Aina jos satun luulemaan että minulle flirttaillaan, niin pyyhin sen ajatuksen pois ajattelemalla vain että "tuo nainen nyt on luonteltaan tuollainen ja käyttäytyy kaikille samalla tavalla".

Tämä meidän pieni kaveripiiri on tiivistynyt uskomattoman paljon tämän kesän aikana. Ja tilanne on nyt siis se, että hän lähtee viikon kuluttua takaisin opiskelumaahansa, ja en yksinkertaisesti tiedä kannattaako minun ottaa nämä tuntemukset puheiksi? Itsellänikin alkaa koulu elokuun lopussa, joten saisi taas normi rutiinit rullaamaan ja muuta ajateltavaa. Riskinähän tässä on se että hyvän ystävyyssuhteen dynamiikka muuttuu täysin ja välit muuttuvat oudommaksi. En tiedä onko riski sen arvoinen. Sitä paitsi hän asuu siis toisessa maassa, joten vaikka tunne olisikin molemminpuolinen, emme näkisi kuin joulu- ja kesälomilla. Toisaalta jos hän sieltä löytääkin nyt elämänsä miehen, niin kaduttaa jos en kerro.

En tiedä, taas sekavaa ajatusten virtaa. Ehkä haluaisin kysyä teiltä että oletteko te koskaan ihastuneet palavasti hyvään ystäväänne, ja miten olette siitä selvinneet?

 

[Pekko Pelikaani]

Tapasin viimekesänä kaveriporukan kautta naisen, jonka kanssa klikkasi heti. Oltiin yhteisellä mökkireissulla yhteisten kavereiden kanssa (tunnettiin siis kaikki muut sieltä paitsi toisemme) ja meillä synkkasi niin kuin oltaisiin tunnettu kauemminkin. Noh, kyseisen kesän aikana hengattiin jonkin verran juuri tuon kaveriporukan kanssa, kunnes hän lähti jatkamaan opintojaan toiseen maahan. Viime kesänä oli ehkä pientä ihastumista omalta puoleltani, mutta ei mitään sen suurempaa, oli suht kiireinen kesä niin ei ollut oikein aikaa miettiä asiaa.

Nyt keväällä hän tuli kesäksi takaisin suomeen, ja oikeastaan koko kesä on mennyt häneen kanssaan hengatessa (sekä porukassa että usein myös kahdestaan). Ja tunteet ovat tulleet kahta kovemmin takaisin. Välillä, tai oikeastaan aika usein, tuntuu siltä että ne voisivat olla molemminpuolisia. Kukaan ei ole aiemmin antanut minulle yhtä paljon huomiota tai kehunut yhtä paljon ja sillä tavalla kuin hän minua kehuu. Välillämme on paljon koskettelua ja halimista yms. mutta ei sen enempää vielä ainakaan. Toisaalta hän on kyllä käynyt treffeillä muiden kanssa kesän aikana ja puhunut niistä minulle, mutta niissä on aina ollut sama tarina että ei ole kolahtanut. En tiedä puhuisiko hän minulle noista mikäli hänellä olisi romanttisia tunteita minua kohtaan myös.

Olen aina ollut vähän sellainen "toivoton romantikko". En osaa lukea signaaleja. Enkä tiedä milloin minulle flirttaillaan. Aina jos satun luulemaan että minulle flirttaillaan, niin pyyhin sen ajatuksen pois ajattelemalla vain että "tuo nainen nyt on luonteltaan tuollainen ja käyttäytyy kaikille samalla tavalla".

Tämä meidän pieni kaveripiiri on tiivistynyt uskomattoman paljon tämän kesän aikana. Ja tilanne on nyt siis se, että hän lähtee viikon kuluttua takaisin opiskelumaahansa, ja en yksinkertaisesti tiedä kannattaako minun ottaa nämä tuntemukset puheiksi? Itsellänikin alkaa koulu elokuun lopussa, joten saisi taas normi rutiinit rullaamaan ja muuta ajateltavaa. Riskinähän tässä on se että hyvän ystävyyssuhteen dynamiikka muuttuu täysin ja välit muuttuvat oudommaksi. En tiedä onko riski sen arvoinen. Sitä paitsi hän asuu siis toisessa maassa, joten vaikka tunne olisikin molemminpuolinen, emme näkisi kuin joulu- ja kesälomilla. Toisaalta jos hän sieltä löytääkin nyt elämänsä miehen, niin kaduttaa jos en kerro.

En tiedä, taas sekavaa ajatusten virtaa. Ehkä haluaisin kysyä teiltä että oletteko te koskaan ihastuneet palavasti hyvään ystäväänne, ja miten olette siitä selvinneet?

Itse olin vähän samanlaisessa tilanteessa noin 25 vuotta sitten. Kerroin tuntemuksistani tytölle silloin. Pakit tuli hän ei halunnut sitoutua koska asuimme erimaissa. Aina otetaan riski kun puhutaan tunteista toista kohtaan.
Jos minä olisin sinä kertoisin kyllä silläkin riskillä että ei pääty hyvään ja kauniiseen. Eipähän myöhemmin tarvitse jossitella.
Ties vaikka tässä on sinulle alku elämän mittaiseen suhteeseen.
Sinun kuitenkin pitää tehdä päätökset ja elää niiden kanssa.

 

[Knox]

Itse olin vähän samanlaisessa tilanteessa noin 25 vuotta sitten. Kerroin tuntemuksistani tytölle silloin. Pakit tuli hän ei halunnut sitoutua koska asuimme erimaissa. Aina otetaan riski kun puhutaan tunteista toista kohtaan.
Jos minä olisin sinä kertoisin kyllä silläkin riskillä että ei pääty hyvään ja kauniiseen. Eipähän myöhemmin tarvitse jossitella.
Ties vaikka tässä on sinulle alku elämän mittaiseen suhteeseen.
Sinun kuitenkin pitää tehdä päätökset ja elää niiden kanssa.

Tämä. Ehdottomasti kertoa omat tuntemukset. Pahimmillaan saat pakit, mutta niihin ei kuole. Mutta väitän, että sua kaduttaa pitkään, jos et kerro. Ja mielellään mahdollisimman pian, koska jos tunteet ovat molemminpuoliset, teillä on vielä aikaa olla yhdessä muutenkin kuin kavereina!

 

[Kurt]

pidän kaverikortin heilahtamista aika todennäköisenä, kun olet näin myöhään liikkeellä. Siitä huolimatta kehotan kertomaan. Ainakin saat selville, että onko hänellä ollut Jossain vaiheessa tai onko nyt jotain ihastumista. Ei tarvi jäädä märehtimään asiaa. Vähän mietit vielä tapaa, jolla asian tuot ilmi. Tuolla pystyy vaikuttamaan aika paljon siihen millaiset teidän Ja porukkanne välit ovat jatkossa.

 

[Snakster]

pidän kaverikortin heilahtamista aika todennäköisenä, kun olet näin myöhään liikkeellä. Siitä huolimatta kehotan kertomaan. Ainakin saat selville, että onko hänellä ollut Jossain vaiheessa tai onko nyt jotain ihastumista. Ei tarvi jäädä märehtimään asiaa. Vähän mietit vielä tapaa, jolla asian tuot ilmi. Tuolla pystyy vaikuttamaan aika paljon siihen millaiset teidän Ja porukkanne välit ovat jatkossa.

Samaa mieltä. Mutta kaverikorttikin voi olla ihan hyvä. Siitä on vielä hyvät mahdollisuudet jatkaa ihan oikeasti kavereina tai jonkun aikavälin jälkeen syventää suhdetta intiimimpään suuntaan. Siis ainakin todennäköisempää se on kuin kokonaan ilman mitään kontaktia.

Mutta sitten kun kaverikortti heilahtaa, niin ei mitään marttyyriksi heittäytymistä tai muuta kiukuttelua.

 

[Breeze Harbour]

Annanpa vielä omatkin viisi senttiäni @Loorz15 ille, samaistun kuitenkin erittäin moneen kohtaan tuossa hänen kertomuksessaan. Tiedän omakohtaisesti valitettavan hyvin, miten liian pitkälle jatkunut vitkuttelu ja asioiden vatkaaminen saattaa johtaa ns. kaverivyöhykkeelle joutumiseen, kun en ole tehnyt kyllin ajoissa romanttista kiinnostustani vastapuolelle selkeäksi.

Toit tuossa viestissäsi tosielämän realiteetit hyvin esille. Sinulla on romanttisia tuntemuksia ja olisit kiinnostunut tietämään, onko niille mitään vastakaikua. Ihastuksesi on lähdössä pian takaisin ulkomaille jatkamaan opintojaan, jolloin fyysinen etäisyys tulee kasvamaan jälleen mittaviin sfääreihiin. Jos minä olisin nyt saappaissasi, ottaisin sen riskin että kertoisin hänelle suoraan tuntemuksistani vielä kun se on mahdollista. Jopa silläkin uhalla että saisin tylyn vastauksen ja rukkaset ja vaikka sydän saattaisi ottaa samalla hieman damagea, etenkin jos olet tosiaankin parantumaton romantikko kuten allekirjoittanut.

Se mahdollinen kipu, pettymys ja pudotus mikä noista mahdollisista pakeista sulle seuraisi olisi yksi ohitsekiitävä hetki elämässäsi. Eikö kuitenkin olisi paljon kamalempaa jäädä taas yhdeksi vuodeksi epätietoisuuden kouriin arvailemaan, josko tunteillesi on vastakaikua? Sanon sulle sen mitä nuorempi versio minusta ei ymmärtänyt kirveelläkään; ota vaan rohkeasti se askel joka sua nyt jännittää. Koska edelleen, epäonnistumisen ja menetyksen tunne on väliaikainen ja ohimenevä, mutta jos et tee mitään ratkaisevaa peliliikettä, jäät vain kädet taskussa miettimään "No mä olisin tietty voinut kertoa sille, että..."

Ei, ole vain rohkea. Tee se minkä sisimmässäsi tiedät jo oikeaksi. Tsemppiä!

 

[PataJaska]

Pakko vähän omiakin tuntemuksia kirjoitella..

Avioerosta on nyt reilut kaksi vuotta, ja tässä on tullut viimeisen vuoden aikana treffailtua ehkä 7-8 eri neitoa, melkein kaikkia yleensä useammin kuin vain yhden kerran. Nyt ihan viimeisin on tältä loppukesältä, hyvässä työssä oleva fiksu ihminen jne. Olemme ehtineet nähdä vain kaksi kertaa, koska molemmat ovat olleet kiireisiä, etenkin hänen elämässään vauhtia riittää kun on kaksi teini-ikäistä muksua kotona sun muuta.. viestiteltiin toisen näkemisen jälkeen, että kumpikaan ei sitä viimeistä kipinää oikein ole tuntenut välillämme, mutta yhteydenpito siis jatkuu

Noh, tässä tällä viikolla tuli sitten viesti, että hän on asioilla tässä kotisi lähellä, ja on miettinyt että jospa vaihdettaisiin tulokulmaa (todellakin käytti näitä sanoja) tähän asiaan. Että hän tulee luoksesi, ja pannaan ihan vaan kylmästi, että siinähän sen sitten näkee onko lopullista kipinää vai ei. Noh, kuinka ollakaan poikani oli juuri sinä päivänä tullut äidiltään taas minulle emmekä olleet edes kotona, meillä oli vuoroviikko systeemi mennyt sekaisin kun poika oli sairastunut, ja tällaisena korona-aikana exä piti häntä sitten luonaan "karanteenissa" ylimääräistä (otettiin testit ja kaikki, mitään ei sitten ollut). Eli väliin jäi sillä kertaa..

Tilanne on siis jopa tragikoominen, ja sellainen asetelma jota en ole koskaan kokenut. Koska ensi kerralla kun tapaamme on edessä ilmeisesti pakkopano, ja se suoritus sitten ratkaisee sen, onko hänen mielestään kipinää kunnon suhteeseen vaiko ei. Tässähän saa sana suorituspaineet koko uuden kaiun :D mutta aikuisten oikeasti tilanne on siis hankala sikälikin, että minulla ei vain oikein ole sellaista parisuhde kipinää häntä kohtaan. Eli nythän tässä on suorastaan moraalinen dilemma: tempaisenko vain ihan kylmästi, ja totean sen jälkeen Jopen vanhan sketsin sanoilla että "enpä minä olisi muuta halunnutkaan, että arkahan se on joka tunteista puhuu panon jälkeen". Vai sanonko suoraan ettei tarvitse panna, että en ole kiinnostunut.. kaiken rehellisyyden nimissä olen taipumassa jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Oikeastaan siksikin, että kun jouduin sanomaan silloin, että nyt ei mitenkään saa edes pikapanoa järjestymään, niin hän sen jälkeen pahoitteli kauheasti ehdotustaan ja oli jotenkin hirveän nolona.. johon siis toki sanoin, ettei mitään nolostumista tai anteeksipyytelyä vaativaa ollut tapahtunut

On se nainen kyllä välillä todella yllätyksellinen ötökkä *hymiö*

 

[Snakster]

Tilanne on siis jopa tragikoominen, ja sellainen asetelma jota en ole koskaan kokenut. Koska ensi kerralla kun tapaamme on edessä ilmeisesti pakkopano, ja se suoritus sitten ratkaisee sen, onko hänen mielestään kipinää kunnon suhteeseen vaiko ei. Tässähän saa sana suorituspaineet koko uuden kaiun :D mutta aikuisten oikeasti tilanne on siis hankala sikälikin, että minulla ei vain oikein ole sellaista parisuhde kipinää häntä kohtaan. Eli nythän tässä on suorastaan moraalinen dilemma: tempaisenko vain ihan kylmästi, ja totean sen jälkeen Jopen vanhan sketsin sanoilla että "enpä minä olisi muuta halunnutkaan, että arkahan se on joka tunteista puhuu panon jälkeen". Vai sanonko suoraan ettei tarvitse panna, että en ole kiinnostunut.. kaiken rehellisyyden nimissä olen taipumassa jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Oikeastaan siksikin, että kun jouduin sanomaan silloin, että nyt ei mitenkään saa edes pikapanoa järjestymään, niin hän sen jälkeen pahoitteli kauheasti ehdotustaan ja oli jotenkin hirveän nolona.. johon siis toki sanoin, ettei mitään nolostumista tai anteeksipyytelyä vaativaa ollut tapahtunut

No tietysti panet. Jos on paska pano, jätät siihen. Jos on hyvä pano, panet toistuvasti. Mitään suhteita tuossa ei nyt tarvitse ajatella, ellei sitten ala jostain kumman syystä jotain kipinää herätä siihenkin. Turha tuollaista yksinkertaista asiaa on stressata. Ja mitä sitten naiselta tuon jälkeen tulee, niin reagoit tilanteen mukaan.

 

[PataJaska]

No tietysti panet. Jos on paska pano, jätät siihen. Jos on hyvä pano, panet toistuvasti. Mitään suhteita tuossa ei nyt tarvitse ajatella, ellei sitten ala jostain kumman syystä jotain kipinää herätä siihenkin. Turha tuollaista yksinkertaista asiaa on stressata. Ja mitä sitten naiselta tuon jälkeen tulee, niin reagoit tilanteen mukaan.

Teknisesti ottaen toki näin, kyllähän se pano ilman mitään tunteitakin sujuu. Mutta siis missasit nyt pointin: hän ei edes suostu mihinkään fuckbuddy suhteeseen, sen hän ilmoitti jo valmiiksi. Hän halusi vain testata onko meillä kipinää jatkaa tutustumista, kyseessä on siis työhaastattelu, jossa vain haastattelijan ja haastateltavan roolit ovat vähän erilaiset. Ja sitten se hänen reaktionsa, kun homma ei sitten millään juuri sillä sekunnilla onnistunut (hän siis istui autossa noin 10km päässä allekirjoittaneen kotoa, ja oli tulossa saman tien, kun kerran "siinä lähellä sattui olemaan"), että alkoi tulla vuolaita anteeksipyyntöjä ja nolostelua, ihmetytti kyllä kovasti. Aivan kuin hän oli psyykannut itsensä sellaiseen tilaan, että nyt mennään istuttamaan sipulia multaan, mutta kun ei onnistunut, niin olikin jopa helpottunut ettei tarvinnutkaan mennä. Ristiriitaisia viestejä kyllä on..

Joskus sitä omalta osalta toivoisi, että löytäisi itsestään enemmän sellaista irstasta sikaa, mutta kun ei.. minä olen vain PataJaska, mukava mies, joka yrittää elää elämäänsä ainakin suurin piirtein ilman mitään draamaa tai loukkaamatta muita ihmisiä. Enkä todellakaan aio kuunnella jälkikäteen mitään "käytit mua silloin hyväksesi" -settiä, vaikka hän on itse aloitteellinen asiassa, mutta tuo anteeksipyytely taas viittaa juuri siihen että sellaista palautetta olisi sitten jälkeenpäin tulossa, kun ei sitä kipinää sitten muutoin ole. Naisen logiikasta ei ikinä tiedä, miten asiat pyörähtävät päässä. Mutta me joka tapauksessa tapaamme tässä vielä varmasti, ja katsotaan sitten miten tässä riehaantuu, kukaan muu ei ainakaan loukkaannu kahden vapaan aikuisen meiningeistä..