Naisasiat

[Prof. Puck]

... . Eikös se kuitenkin niin mene, että jokaisen epäonnistumisen jälkeen ollaan lähempänä onnistumista?

No ei välttämättä niinkään... Albert Einsteinin sanoin: 'Insanity: doing the same thing over and over again and expecting different results'. :-)

No ei vaiskaan, juurihan totesit, että jokaisesta virheestä olet pyrkinyt ottamaan oppia... Kuitenkin yleisellä tasolla, niin parisuhteessa kuin muussakin elämässä, tuo Albertin kommentti on, valitettavan, paikkaansapitävä.

Palstan naisille, miksei myös miehillekin, kysymys... Miten saada muutoin tolkun nainen järkiinsä ja auttaa häntä luopumaan pakkomielteestä naimisiinmenon suhteen?

Eron jälkeen tuli aikanaan luvattua itselleni, että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta sellaista kimppakivaa. En oikein usko aviolittoon instituutiona... se kun helposti laiskittuttaa parisuhteessa. En nyt toki suoranaisesti väitä, etteikö onnistunut ja toimiva parisuhde olisi mahdollista avioliitosta huolimatta, mutta mitä lisäarvoa se tuo parisuhteeseen? Toki ymmärrän taloudelliset seikat, mutta tässä tapauksessa silläkään ei ole merkitystä ja tarkoitus ei ole myöskään hankkia lisää jälkikasvua.

Mikä tuota muutoin niin fiksua ja kaunista naista riivaa naimisiinmenon pakkomielteen kanssa? Ei viitsisi vaihtamaankaan ruveta kun homma toimii muuten kuin unelma, puhumattakaan siitä valtavasta immateriaalisesta investoinnista, mitä kyseiseen typykkään on laittanut kiinni.

 

[Hippi Hiiri]

No jos ongelma onkin juuri tuossa, että naiset olisivat halunneet jotakin muutakin, eivätkä viitsi jatkaa turhaa tapailua saamattoman miehen kanssa.

En tiedä, olenko naiivi, mutta olen siinä uskossa että jos mies ns. kolahtaa, nainen saattaa malttaa odottaa munaa jopa toisille treffeille asti. Henk.koht. ei olisi ainakaan mikään turn off, jos miellyttävä nainen ei olisi avaamassa hunajapurkkia, kun näemme ensimmäisen kerran.

 

[Alamummo]

Palstan naisille, miksei myös miehillekin, kysymys... Miten saada muutoin tolkun nainen järkiinsä ja auttaa häntä luopumaan pakkomielteestä naimisiinmenon suhteen?

Oletko kysynyt häneltä, miksi hänellä on pakkomielle naimisiinmenon suhteen?

Koska itselläni ei ole koskaan ollut ko pakkomiellettä (vaikka naimisissa olenkin), niin en voi kuin arvata syytä. Ehkä hän tuntee itsensä epävarmaksi suhteessa ja haluaa varmistaa sen pysyvyyttä avioliitolla. Toinen vaihtoehto on se, että hän yksinkertaisesti haluaa päivänsä prinsessana ja huomion keskipisteenä.

 

[Prof. Puck]

Oletko kysynyt häneltä, miksi hänellä on pakkomielle naimisiinmenon suhteen?
... Ehkä hän tuntee itsensä epävarmaksi suhteessa ja haluaa varmistaa sen pysyvyyttä avioliitolla. Toinen vaihtoehto on se, että hän yksinkertaisesti haluaa päivänsä prinsessana ja huomion keskipisteenä.

Totta mooses asiasta keskusteltu turhankin ahkerasti (ainakin mun makuun), mutta täysin ymmärretävää vastausta on ole vielä kuullut. Paremman puoliskon taholta kyseessä on varmasti noita molempia asioita, joista mainitsitkin. Varsinkin se, ettei hän ole aiemmin ollut naimisissa, vaikkakin toki parisuhteessa, on ainakin osasyynä sille, että hän kokee jääneensä jostain ns. paitsi.

Ongelmana on, tietysti, se etten henkilökohtaisesti koe kummankaan noista em. syistä olevan sellaisia oikeita syitä, joiden vuoksi suostuisin uudelleen avioitumaan. Puhuminen toki auttaa, mutta sitä tässä ollaan pitkälti toista vuotta varsin tuloksettomasti tehty. Ei me kuitenkaan poteroihin olla asian kanssa kaivauduttu, vaan ihan hyvässä hengessä, ainakin vielä, asiasta keskustellaan. Varmasti kummallakin on kuitenkin olo, ettei tule täysin kuulluksi, tai ainakaan ymmärretyksi, toisen taholta.

Kysyy nimimerkki, If it ain't broke, don't fix it...

 

[miklis]

Totta mooses asiasta keskusteltu turhankin ahkerasti (ainakin mun makuun), mutta täysin ymmärretävää vastausta on ole vielä kuullut. Paremman puoliskon taholta kyseessä on varmasti noita molempia asioita, joista mainitsitkin. Varsinkin se, ettei hän ole aiemmin ollut naimisissa, vaikkakin toki parisuhteessa, on ainakin osasyynä sille, että hän kokee jääneensä jostain ns. paitsi.

Ongelmana on, tietysti, se etten henkilökohtaisesti koe kummankaan noista em. syistä olevan sellaisia oikeita syitä, joiden vuoksi suostuisin uudelleen avioitumaan. Puhuminen toki auttaa, mutta sitä tässä ollaan pitkälti toista vuotta varsin tuloksettomasti tehty. Ei me kuitenkaan poteroihin olla asian kanssa kaivauduttu, vaan ihan hyvässä hengessä, ainakin vielä, asiasta keskustellaan. Varmasti kummallakin on kuitenkin olo, ettei tule täysin kuulluksi, tai ainakaan ymmärretyksi, toisen taholta.

Kysyy nimimerkki, If it ain't broke, don't fix it...

Syitä naimisiinmenolle on välillä vaikea ymmärtää omankaan pään sisällä. Kerran jo naimisissa olleena ja aiemmin asiaan nuivasti suhtautuneena olen tällä hetkellä erittäin onnellinen, kun olemme nykyisen puolison kanssa varanneet ajan vihmikiselle. Vuosikausia vastustin avioliittoa ihan sillä perusteella, ettei se oikeasti tuo mitään lisäarvoa parisuhteelle, mutta taivuin kuitenkin aikanaan ex-vaimon tahtoon ajatuksella, ettei se nyt voi tilannetta huonontaakaan. Sitten tuli ero ja jatkoin ajatuksella, etten kyllä ainakaan uudestaan enää tuota tee, mutta nyt, oikean ihmisen kanssa omat tunteet ovat kääntäneet ajatukset ympäri. Enkä todellakaan osaa sanoa tähän muuta syytä kuin sen, että nyt se vaan tuntuu niin pirun hyvältä.

 

[JypFabu]

Totta mooses asiasta keskusteltu turhankin ahkerasti (ainakin mun makuun), mutta täysin ymmärretävää.

Olisko hällä taustalla perheen tai suvun paine, oikea tai kuviteltu. Toisaalta, jos hänelle periaate on, että avioon mennään, kun oikea tulee kohdalle, voi neuvotteluvara olla niin mitätön, että pienemmän riesan tie on selvitä yhdellä tahdon sanalla loputtoman keskustelusuon (joka ei muuta mitään) sijaan. Tämä siis, jos itse koet, että tätä en vaihda.

 

[Freya]

Kysyy nimimerkki, If it ain't broke, don't fix it...

Kannattaa kuitenkin varoa ettei mitään hajoakaan.

Tavatessani nykyisen mieheni puhuimme suhteellisen alussa jo siitä millaisia unelmia ja haaveita toisella on. Ilmoitin tuolloin että olen sekä lasten saannin suhteen että naimisiin menon suhteen aika ehdoton. Kummassakaan asiassa en kuvittele pystyväni joustamaan ja hän sanoi silloin siihen että ei missään nimessä halua olla toisen unelmien tiellä. Sitä se naimisiinmeno minulle ainakin on, unelma. Eikä siinä ole pelkästään kysymys päivästä prinsessana vaikka toki myönnän haaveilevani kauniista puvusta, sukulaisista ympärillä, alttarille kävelystä, tahdon- sanasta, hääyöstä , häämatkasta jne. En halua isoja häitä, mutta pienet intiimit häät houkuttelevat. Naimisiinmenossa on myös tietynlaista " turvaa", Sillä paperilla on todellakin itselleni merkitys, haluan jonkunlaisen sinetin sille toimivalle suhteelle. Ehkä se on sitten jotain naisten hömpöttelyä, mutta itselleni se on tärkeää. Siinä halussa olla vaimo on paljon selittämätöntä, mutta kuitenkin itse tietää että se sellainen unelma jonka haluaa toteuttaa, ja joka tuntuu oikealta - oikean ihmisen kanssa. Naimisiin ei tietenkään halua vain naimisiinmenon ilosta.

Jos nainen kovasti unelmoi naimisiinmenosta niin eipä siitä välttämättä mitenkään saa toista puhutta pois. Tai saattaa olla että saat, mutta vaarana on aina ne katkeroitumiset ja patoumat.

 

[BOL]

@Prof. Puck:

En "usko" kiristämiseen tai painostamiseen ja yleisesti ottaen olen sitä mieltä, omaa sisintään pitää kuunnella ja tehdä niin kuin sydän ja/tai järki sanovat, mutta pakko kysyä, että miksi sinä et voisi mennä uudelleen naimisiin? Miten sinun elämäsi muuttuisi, jos menisit hänen kanssaan naimisiin? Ymmärrän, että kerran erottuaan ajattelee, että en enää koskaan mene naimisiin, mutta toisaalta ihmettelen, miksei? Jos mikään ei kuitenkaan muutu. Jos kumppani kuitenkin tulisi siitä onnelliseksi ja saisi jonkin sortin mielenrauhan, niin miksi pitää itsepintaisesti kiinni jostain päätöksestä, jolla ei loppupeleissä ole mitään sen suurempaa merkitystä? Status "eronnut" ei tänä päivänä enää ole mikään riippakivi ja jos kypsään ikään ehtinyt ihminen on kaksi kertaa eronnut, ei sekään ole mikään kummallisuus. Tai itselleni ainakaan sillä ei ole merkitystä, onko joku eronnut 10v. avoliitosta vai avioliitosta.

Yritän kypsästi etsiä kompromissia. Vaarana nimittäin on, että hyvä suhde karahtaa kiville siksi, että toinen osapuoli kokee, ettei kelpaa tai ole riittävän hyvä sinun vaimoksesi. Itse et varmaankaan ajattele niin, mutta toinen osapuoli voi hyvinkin vahvasti kokea asian juuri sillä tavalla. Olen näin vanhemmalla iällä tullut siihen tulokseen, että periaatteet on hyvinkin suurelta osin ihan perseestä :). Tavallaan. Tai sanotaanko näin, että periaatteen vuoksi "jankkaavat" ovat ainakin yleisesti ottaen hyvin raskasta seuraa. Periaatteellisella tasolla (heh) olen kuitenkin kanssasi ihan samaa mieltä, eli että sinulla tulee olla vapaus päättää, menetkö naimisiin toistamiseen vaiko etkö mene. Syyksi kelpaisi ihan vaikka vain, että ei huvita. Mutta onko syy sittenkään sen arvoinen, miltä se saa toisen ihmisen tuntemaan.

Äh, sekavaa, mutta toivottavasti tajusit, mitä ajan takaa.

 

[Alamummo]

Tavatessani nykyisen mieheni puhuimme suhteellisen alussa jo siitä millaisia unelmia ja haaveita toisella on. Ilmoitin tuolloin että olen sekä lasten saannin suhteen että naimisiin menon suhteen aika ehdoton. Kummassakaan asiassa en kuvittele pystyväni joustamaan ja hän sanoi silloin siihen että ei missään nimessä halua olla toisen unelmien tiellä. Sitä se naimisiinmeno minulle ainakin on, unelma. Eikä siinä ole pelkästään kysymys päivästä prinsessana vaikka toki myönnän haaveilevani kauniista puvusta, sukulaisista ympärillä, alttarille kävelystä, tahdon- sanasta, hääyöstä , häämatkasta jne. En halua isoja häitä, mutta pienet intiimit häät houkuttelevat. Naimisiinmenossa on myös tietynlaista " turvaa", Sillä paperilla on todellakin itselleni merkitys, haluan jonkunlaisen sinetin sille toimivalle suhteelle. Ehkä se on sitten jotain naisten hömpöttelyä, mutta itselleni se on tärkeää. Siinä halussa olla vaimo on paljon selittämätöntä, mutta kuitenkin itse tietää että se sellainen unelma jonka haluaa toteuttaa, ja joka tuntuu oikealta - oikean ihmisen kanssa. Naimisiin ei tietenkään halua vain naimisiinmenon ilosta.

Ollaan me naiset niin erilaisia. Minua ei kiinnostanut naimisiin meno oikeastaan ollenkaan ja ajatus hääjuhlista tuntui lähinnä haalean vastenmieliseltä. Lapsista minulla oli selkeä kanta - niitä ei tule. Onneksi mies jakoi ajatukseni. Naimisiin kuitenkin päädyimme, kun mies kosi. Maistraatissa mentiin kahden todistajan läsnäollessa ja pidin oman sukunimeni. (Leninkini oli kyllä kaunis.) Lähisuvulle asiasta kerrottiin myöhemmin. Saatiin kuitenkin hyvä "syy" panostaa kunnon reissuun. Naimisiinmeno ei tuonut minulle sen kummempaa turvaa kuin avoliittokaan. En koe tarvinneeni suhteellemme mitään sinettiä, koska ei suhde siitä mihinkään muuttunut. Samalla tavalla avioliitosta pystyy kävelemään pois kuin avoliitostakin.

Jos nainen kovasti unelmoi naimisiinmenosta niin eipä siitä välttämättä mitenkään saa toista puhutta pois. Tai saattaa olla että saat, mutta vaarana on aina ne katkeroitumiset ja patoumat.

Tämä on minusta kiinnostavaa. MIksi naimisiinmenosta unelmoidaan niin kovasti? Perheestä unelmoimisen ymmärrän kyllä, mutta perheen voi perustaa ilman papin aamentakin.

 

[MustatKortit]

...Tämä on minusta kiinnostavaa. MIksi naimisiinmenosta unelmoidaan niin kovasti? Perheestä unelmoimisen ymmärrän kyllä, mutta perheen voi perustaa ilman papin aamentakin.

Minusta kyse on kokonaisvaltaisesta ilmiöstä, etenkin uudet sukupolvet - jotka ovat eläneet koko elämänsä kaikesorttisten seksuaalivallankumousten ja rajoitusten jälkeisessä maailmassa - ovat täynnään nuoria naisia, jotka haaveilevat hyvinkin traditionaalisista perhearvoista, naimisiinmenosta jne.

Muutama vuosi sitten oli juttua siitä, että myös naisten miesihanne on seksuaalisuuden vapauduttua ja yhteiskunnan tasa-arvoistuttua muuttunut ja enää ei haluta vain sitä kaiken huomioon ottavaa, ymmärtäväistä herrasmiestä, vaan pikemminkin miestä, joka osaa sanoa vastaan ja kyseenalaistaa. Sivumennen sanoen, tutkija totesi, että tämä on hämmentänyt monia miehiä, jotta miten päin nyt tulisi toimia, mikäli naisseuraan haluaa.

Uskon, että me olemme vasta tämän "konservatismin vastaiskun" kynnyksellä, vuosikymmenen parin päästä asiasta on enemmän tietoa, akateemistakin sellaista.

Mitään kummallistahan tässä ilmiössä ei ole, se mitä vanhemmat sukupolvet pitivät aikanaan luutuneina ja vanhoillisina käsityksinä, on nuorten mielestä jotain tavoittelemisen arvoista ja hienoa.

Minä ilmoitin tulevalle vaimolleni hyvissä ajoin, että mennään ihan hänen valitsemallaan kaavalla, kirkkohäät jos haluaa, maistraatti jos haluaa, sukunimen saa pitää ihan miten haluaa. Olin ehkä jopa hivenen yllättynyt, kun hän totesi, että haluaa ehdottomasti minun sukunimeni ja kaikki muutkin perinteiset härpäkkeet.

 

[Hawk #22]

Tapasin muutama kuukausi sitten erään naisen samassa opiskelupaikassa, jossa olen tällä hetkellä. Hän vaikutti heti alusta asti suhteellisen mielenkiintoiselta tapaukselta, mutta ensimmäinen kuukausi meni käytännössä vain satunnaisena jutusteluna kaveriporukassa. No tämän jälkeen sitten aloimme viettää enemmän ja enemmän aikaa yhdessä, ja hyvä ystäväni, joka seurasi tilannetta lähietäisyydeltä, kysyi suoraan olenko kiinnostunut tästä naisesta, kun molemmilla on pieni pilke silmäkulmassa koko ajan. En ollut oikeastaan edes ajatellut koko asiaa, mutta kun tämä ajatus oli päähäni, niin se oli ns. menoa.

Pari kuukautta jaksoin "tarkkailla" tilannetta ja tuntui ihan, että kaikki signaalit viittaavat siihen, että tunne on molemminpuolinen. Tätä vielä vahvistivat parin kaverini havainnot (naisia molemmat), joten uskalsin pyytää häntä ulos. No pakithan siitä tuli ja tämä oli todellakin yllätys. Perusteluissa nainen vetosi olosuhteisiin, jotka olisivat tehneet tilanteen hankalaksi. Tämän toki ymmärrän, sillä opiskelemme samassa paikassa, ystäväpiirimme on sama ja asumme vielä samassa asuntolassa hyvin lähekkäin (koko porukka siis). Lisäksi naiselta löytyy menneisyydestä muutama ero, jotka päättyivät kaikki siihen, että mies oli pettänyt, eli ihan järkevät syyt sain.

Helppoa tästä ei todellakaan ole päästä yli, kun vietämme suuren osan kaikesta ajastamme saman katon alla. Tilannetta ei myöskään helpota se, että nainen ei käytännössä ottanut tuon episodin jälkeen yhtään etäisyyttä, oikeastaan päin vastoin. Osa tästä menee varmasti ylianalysointiin, mutta näkyvimmät asiat ovat ne, että suurin osa kaikesta porukkamme yhteisistä tekemisistä aikataulutetaan täysin minun mukaan, ja kyseinen nainen on aina nimenomaan se joka näin tekee. Lisäksi hän usein enemmän tai vähemmän pyrkii lähelleni, hänellä on joku tarve nyppiä naamaani ja hiuksia, jos näkee niissä jotain vikaa, eikä hän millään tavalla vältä katsekontaktia, vaikka jäisin välillä pitkäksikin ajaksi katsomaan häntä. En tosin väitä ymmärtäväni naisten ajatuksista yhtään mitään, saati heidän merkeistään, mutta kyllä tämä hieman erikoiselta käytökseltä vaikuttaa. Näitä esimerkkejä olisi ihan jonoksi asti, mutta eiköhän nämä riitä tähän hätään.

Lähinnä tässä ottaa päähän se, etten voi juuri nyt tehdä yhtään mitään. Helpointa olisi varmasti mennä eteenpäin ja antaa asian olla, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Kesäkuussa lähdemme kaikki kesälomalle ja ensi syksynä meillä molemmilla on tarkoitus hommata omat asunnot. Tällöin nämä "olosuhteet" poistuisivat, mutta en tiedä pitäisikö sen varaan jättää yhtään mitään. Sinänsä en varmaan kauheasti menetä, jos lähde tuolloin kokeilemaa kepillä jäätä, mutta tällä hetkellä tuo ajatus ei houkuta.

Stressin purkua tämä lähinnä oli, mutta kaikki vinkit otetaan avosylin vastaan.

 

[Eikka86]

Tapasin muutama kuukausi sitten erään naisen samassa opiskelupaikassa, jossa olen tällä hetkellä. Hän vaikutti heti alusta asti suhteellisen mielenkiintoiselta tapaukselta, mutta ensimmäinen kuukausi meni käytännössä vain satunnaisena jutusteluna kaveriporukassa. No tämän jälkeen sitten aloimme viettää enemmän ja enemmän aikaa yhdessä, ja hyvä ystäväni, joka seurasi tilannetta lähietäisyydeltä, kysyi suoraan olenko kiinnostunut tästä naisesta, kun molemmilla on pieni pilke silmäkulmassa koko ajan. En ollut oikeastaan edes ajatellut koko asiaa, mutta kun tämä ajatus oli päähäni, niin se oli ns. menoa.

Pari kuukautta jaksoin "tarkkailla" tilannetta ja tuntui ihan, että kaikki signaalit viittaavat siihen, että tunne on molemminpuolinen. Tätä vielä vahvistivat parin kaverini havainnot (naisia molemmat), joten uskalsin pyytää häntä ulos. No pakithan siitä tuli ja tämä oli todellakin yllätys. Perusteluissa nainen vetosi olosuhteisiin, jotka olisivat tehneet tilanteen hankalaksi. Tämän toki ymmärrän, sillä opiskelemme samassa paikassa, ystäväpiirimme on sama ja asumme vielä samassa asuntolassa hyvin lähekkäin (koko porukka siis). Lisäksi naiselta löytyy menneisyydestä muutama ero, jotka päättyivät kaikki siihen, että mies oli pettänyt, eli ihan järkevät syyt sain.

Helppoa tästä ei todellakaan ole päästä yli, kun vietämme suuren osan kaikesta ajastamme saman katon alla. Tilannetta ei myöskään helpota se, että nainen ei käytännössä ottanut tuon episodin jälkeen yhtään etäisyyttä, oikeastaan päin vastoin. Osa tästä menee varmasti ylianalysointiin, mutta näkyvimmät asiat ovat ne, että suurin osa kaikesta porukkamme yhteisistä tekemisistä aikataulutetaan täysin minun mukaan, ja kyseinen nainen on aina nimenomaan se joka näin tekee. Lisäksi hän usein enemmän tai vähemmän pyrkii lähelleni, hänellä on joku tarve nyppiä naamaani ja hiuksia, jos näkee niissä jotain vikaa, eikä hän millään tavalla vältä katsekontaktia, vaikka jäisin välillä pitkäksikin ajaksi katsomaan häntä. En tosin väitä ymmärtäväni naisten ajatuksista yhtään mitään, saati heidän merkeistään, mutta kyllä tämä hieman erikoiselta käytökseltä vaikuttaa. Näitä esimerkkejä olisi ihan jonoksi asti, mutta eiköhän nämä riitä tähän hätään.

Lähinnä tässä ottaa päähän se, etten voi juuri nyt tehdä yhtään mitään. Helpointa olisi varmasti mennä eteenpäin ja antaa asian olla, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Kesäkuussa lähdemme kaikki kesälomalle ja ensi syksynä meillä molemmilla on tarkoitus hommata omat asunnot. Tällöin nämä "olosuhteet" poistuisivat, mutta en tiedä pitäisikö sen varaan jättää yhtään mitään. Sinänsä en varmaan kauheasti menetä, jos lähde tuolloin kokeilemaa kepillä jäätä, mutta tällä hetkellä tuo ajatus ei houkuta.

Stressin purkua tämä lähinnä oli, mutta kaikki vinkit otetaan avosylin vastaan.

Panet jotain muuta niin että hän saa tietää ja kuulostelet reaktioita. Ei tarvitse suotta odottaa syksyyn "olosuhteiden" muuttumista.

 

[Hippi Hiiri]

@Hawk #22

Minua kiinnostaa, miksi annat naisihmisen lääppiä sinua, jos hän on ilmoittanut, ettei oikeesti kuitenkaan kiinnosta. Kuulostaa tyhmältä itsensä kiduttamiselta. Lisäksi annat sille muijalle mitä se haluaa saamatta itse mitä haluat.

Minä olen go tai no -miehiä. Sain yhdeltä opiskelukaverilta pakit, kun pyysin häntä ulos. Kertoi siinä vaiheessa, että seurustelee. En puhunut tytölle neljään vuoteen. Edit: Tänä talvena lepyin yhteisellä kurssilla. Ihan hyvä minkki se on vieläkin.

 

[Leelian Lepotuoli]

Tapasin muutama kuukausi sitten erään naisen samassa opiskelupaikassa, jossa olen tällä hetkellä. Hän vaikutti heti alusta asti suhteellisen mielenkiintoiselta tapaukselta, mutta ensimmäinen kuukausi meni käytännössä vain satunnaisena jutusteluna kaveriporukassa. No tämän jälkeen sitten aloimme viettää enemmän ja enemmän aikaa yhdessä, ja hyvä ystäväni, joka seurasi tilannetta lähietäisyydeltä, kysyi suoraan olenko kiinnostunut tästä naisesta, kun molemmilla on pieni pilke silmäkulmassa koko ajan. En ollut oikeastaan edes ajatellut koko asiaa, mutta kun tämä ajatus oli päähäni, niin se oli ns. menoa.

Pari kuukautta jaksoin "tarkkailla" tilannetta ja tuntui ihan, että kaikki signaalit viittaavat siihen, että tunne on molemminpuolinen. Tätä vielä vahvistivat parin kaverini havainnot (naisia molemmat), joten uskalsin pyytää häntä ulos. No pakithan siitä tuli ja tämä oli todellakin yllätys. Perusteluissa nainen vetosi olosuhteisiin, jotka olisivat tehneet tilanteen hankalaksi. Tämän toki ymmärrän, sillä opiskelemme samassa paikassa, ystäväpiirimme on sama ja asumme vielä samassa asuntolassa hyvin lähekkäin (koko porukka siis). Lisäksi naiselta löytyy menneisyydestä muutama ero, jotka päättyivät kaikki siihen, että mies oli pettänyt, eli ihan järkevät syyt sain.

Helppoa tästä ei todellakaan ole päästä yli, kun vietämme suuren osan kaikesta ajastamme saman katon alla. Tilannetta ei myöskään helpota se, että nainen ei käytännössä ottanut tuon episodin jälkeen yhtään etäisyyttä, oikeastaan päin vastoin. Osa tästä menee varmasti ylianalysointiin, mutta näkyvimmät asiat ovat ne, että suurin osa kaikesta porukkamme yhteisistä tekemisistä aikataulutetaan täysin minun mukaan, ja kyseinen nainen on aina nimenomaan se joka näin tekee. Lisäksi hän usein enemmän tai vähemmän pyrkii lähelleni, hänellä on joku tarve nyppiä naamaani ja hiuksia, jos näkee niissä jotain vikaa, eikä hän millään tavalla vältä katsekontaktia, vaikka jäisin välillä pitkäksikin ajaksi katsomaan häntä. En tosin väitä ymmärtäväni naisten ajatuksista yhtään mitään, saati heidän merkeistään, mutta kyllä tämä hieman erikoiselta käytökseltä vaikuttaa. Näitä esimerkkejä olisi ihan jonoksi asti, mutta eiköhän nämä riitä tähän hätään.

Lähinnä tässä ottaa päähän se, etten voi juuri nyt tehdä yhtään mitään. Helpointa olisi varmasti mennä eteenpäin ja antaa asian olla, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Kesäkuussa lähdemme kaikki kesälomalle ja ensi syksynä meillä molemmilla on tarkoitus hommata omat asunnot. Tällöin nämä "olosuhteet" poistuisivat, mutta en tiedä pitäisikö sen varaan jättää yhtään mitään. Sinänsä en varmaan kauheasti menetä, jos lähde tuolloin kokeilemaa kepillä jäätä, mutta tällä hetkellä tuo ajatus ei houkuta.

Stressin purkua tämä lähinnä oli, mutta kaikki vinkit otetaan avosylin vastaan.

Hän nyt siellä paistattelee sun suosiossa ja nauttii saamastaan ihailusta. Mikäs siinä on pyöritellä pyllyä kun tietää, että joku varmasti katsoo. Jos siihen nyt ottaisit jonkun toisen tytön kainaloon niin mustasukaisuusdraama olis taattu. En tiedä, jotkut naiset on tuollaisia.

 

[Walrus21]

. Perusteluissa nainen vetosi olosuhteisiin, jotka olisivat tehneet tilanteen hankalaksi. Tämän toki ymmärrän, sillä opiskelemme samassa paikassa, ystäväpiirimme on sama ja asumme vielä samassa asuntolassa hyvin lähekkäin (koko porukka siis). Lisäksi naiselta löytyy menneisyydestä muutama ero, jotka päättyivät kaikki siihen, että mies oli pettänyt, eli ihan järkevät syyt sain.

Siis täh? Nuohan ovat loistavat olosuhteet. Ei yhteinen kaveripiiri ole mikään ongelma - päinvastoin. Samaten tuo asuntolakuvio helpottaa tapaamista, eikä sen ansiosta tarvitse juosta missään jäykillä treffeillä.

Tuo pettämisjuttu on myös aika typerä tekosyy, ellei nainen sitten aio elää loppuelämäänsä selibaatissa.

 

[Hawk #22]

@Hawk #22

Minua kiinnostaa, miksi annat naisihmisen lääppiä sinua, jos hän on ilmoittanut, ettei oikeesti kuitenkaan kiinnosta. Kuulostaa tyhmältä itsensä kiduttamiselta. Lisäksi annat sille muijalle mitä se haluaa saamatta itse mitä haluat.

En enää annakkaan, mutta eipä se noita yrityksiä ole kauheasti vähentänyt. Saa nähdä koska itselläni palaa pinna tuohon, sillä olen suhteellisen rauhallinen ihminen, enkä kovin helposti nosta meteliä "pienistä" asioista.

Yleensä noudatan samaa ajatusmallia kuin sinäkin, eli kerrasta poikki, mutta tällä hetkellä se on vähän liian radikaali ratkaisu. Kevään jälkeen voin noin jo tehdäkkin, kun ei ole enää mitään pakottavaa syytä olla koko ajan tekemisissä.

Hän nyt siellä paistattelee sun suosiossa ja nauttii saamastaan ihailusta. Mikäs siinä on pyöritellä pyllyä kun tietää, että joku varmasti katsoo. Jos siihen nyt ottaisit jonkun toisen tytön kainaloon niin mustasukaisuusdraama olis taattu. En tiedä, jotkut naiset on tuollaisia.

Tätä olen pohtinut itsekin. En tiedä onko vain jostain itsetunto-ongelmista kiinni tuollainen, sillä onhan se aina jossain määrin kivaa, kun joku on kiinnostunut.

EDIT:

Siis täh? Nuohan ovat loistavat olosuhteet. Ei yhteinen kaveripiiri ole mikään ongelma - päinvastoin. Samaten tuo asuntolakuvio helpottaa tapaamista, eikä sen ansiosta tarvitse juosta missään jäykillä treffeillä.

Tuo pettämisjuttu on myös aika typerä tekosyy, ellei nainen sitten aio elää loppuelämäänsä selibaatissa.

Eihän tuo minunkaan mielestäni ole mikään ongelma, mutta ymmärrän, jos joku kokee ne ongelmiksi. Tiedä sitten oliko vain kaunistelua, kun ei uskaltanut/osannut sanoa suoraan mitä ajatteli. Jälkimmäisestä kappaleesta olen samaa mieltä, vaikka toki tuollainen voi väliaikaisesti lamaannuttaa kaiken kiinnostuksen muita ihmisiä kohtaan.

 

[sunnuntai]

T

Stressin purkua tämä lähinnä oli, mutta kaikki vinkit otetaan avosylin vastaan.

Akka selvästi nauttii huomiosta: antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa.

Aivan turhaan itseäsi kidutat vuosia haaveillen. Alkaa siinä vaiheessa vituttaa, kun tämä naikkonen rahaa jonkun elämän rakkauden kuvioihin.

Kiinnitä huomiosi johonkin toiseen ja anna sen näkyä. Kyllä se käy ilmi mitkä tuulet siellä sitten puhaltaa...

 

[JJT]

Perusteluissa nainen vetosi olosuhteisiin, jotka olisivat tehneet tilanteen hankalaksi. Tämän toki ymmärrän, sillä opiskelemme samassa paikassa, ystäväpiirimme on sama ja asumme vielä samassa asuntolassa hyvin lähekkäin (koko porukka siis).

Siis täh? Nuohan ovat loistavat olosuhteet. Ei yhteinen kaveripiiri ole mikään ongelma - päinvastoin. Samaten tuo asuntolakuvio helpottaa tapaamista, eikä sen ansiosta tarvitse juosta missään jäykillä treffeillä.

Eihän tuo minunkaan mielestäni ole mikään ongelma, mutta ymmärrän, jos joku kokee ne ongelmiksi.

Tähän täytyy kyllä vielä ottaa kiinni. En tiedä mitä meikäläiseltä jäi lukematta ja/tai ymmärtämättä, mutta tuntuu ihan älyttömältä. Siis että ei voi aloittaa seurustelua, koska asutte hyvin lähekkäin ja teillä on yhteinen kaveripiiri? Omaan korvaani kuulostaa samalta kuin sanoisi, ettei me nyt voida perustaa omaa lätkäjengiä, koska saadaan kaupungilta ilmainen jäävuoro ja varusteet. En todellakaan siis halua vinoilla tai mitään, mutta en yksinkertaisesti vain ymmärrä. Oman kumppanin kanssa kun asumme tällä hetkellä yli 30 kilometrin päässä toisistamme ja siinä kyllä palaa sekä rahaa että aikaa niin pirullisen paljon.

Tiedä sitten oliko vain kaunistelua, kun ei uskaltanut/osannut sanoa suoraan mitä ajatteli.

Mitä enemmän asiaa pohtii, sitä todennäköisemmältä tämä vaihtoehto tuntuu. Nainen siis tykkää huolettomasta hempeilystä ja huomion saamisesta, muttei ole kiinnostunut tekemään itse parisuhteeseen vaativia asioita. Kaikki mukahauskat seksi-viittaukset pois, kyllä se parisuhde vaatii ihmiseltä lopulta aika paljon, kummaltakin osapuolelta.

 

[pettter]

Mä en ole koskaan jaksanut miettiä mitään että "tykkääkö se musta" tai "miten mä kerron sille blaa blaa". Teini-iässäkin mä ihmettelin kun monesti puhutaan että kaikki teinit muka miettisivät noita samoja juttuja. Sitä joko tykkää tai ei tykkää, sanoo sen tai ei sano, panee tai ei pane, alkaa seurustelemaan tai ei ala. No yleensä nyt sitä pimppiä ei heru, mutta ehkä jo seuraavalta tai sitä seuraavalta lohkeaa...

Muutenkaan mä en ole koskaan suostunut ajautumaan sellaiseen tilanteeseen, että voisi saada jonkun kaverikortin, mistä täällä Jatkoajassa usein puhutaan. Miksi ruikuttaa jonkun perään niin pitkään mahdollisesti jopa rakastuenkin siinä sivussa kun olisi voinut heti kättelyssä hoitaa homman kuin mies.

 

[Hawk #22]

Tähän täytyy kyllä vielä ottaa kiinni. En tiedä mitä meikäläiseltä jäi lukematta ja/tai ymmärtämättä, mutta tuntuu ihan älyttömältä. Siis että ei voi aloittaa seurustelua, koska asutte hyvin lähekkäin ja teillä on yhteinen kaveripiiri? Omaan korvaani kuulostaa samalta kuin sanoisi, ettei me nyt voida perustaa omaa lätkäjengiä, koska saadaan kaupungilta ilmainen jäävuoro ja varusteet. En todellakaan siis halua vinoilla tai mitään, mutta en yksinkertaisesti vain ymmärrä. Oman kumppanin kanssa kun asumme tällä hetkellä yli 30 kilometrin päässä toisistamme ja siinä kyllä palaa sekä rahaa että aikaa niin pirullisen paljon.

Mitä enemmän tätä ketjua lukee, sitä järjettömämmältä tuo tosiaan kuulostaa. Parempi niin, selkeyttää vaan päätä enemmän kun ei jatka elämistä pilvilinnoissa.

Kiitos kaikille neuvoista, yritän ottaa niistä kiinni mahdollisimman hyvin. Jatkoaika auttaa monessa mielessä.

 

[Murkula]

Muutenkaan mä en ole koskaan suostunut ajautumaan sellaiseen tilanteeseen, että voisi saada jonkun kaverikortin, mistä täällä Jatkoajassa usein puhutaan. .

Itelle kävi aikanaan niin, että näin yhden kerran viehkeän tyttösen ja aloin sitten selvittää, kukahan mahtaa olla. Sitten selvisi nimi ja sain yhteystiedot ja otin puhelimella yhteyttä. (siksi tässä järjestyksessä, että päässyt juttusille ensi silmäyksellä). Ensimmäinen yhteydenpito oli jotenkin erikoisen vaivaantunutta, ja sain vastaukseksi, että tilanne on sellainen, että meistä voisi tulla hyvät kaverit. Minäpä siihen vastaamaan täysin tuntemattomalle, että "usko tai älä, mutta minulla on aivan hemmetisti kavereita ja jopa monia hyviä ystäviä. Se on moro."
No siitä meni sitten hetki niin alkoikin oma puhelin pirrata ja lopuksi viikkoa päästiin jo porukassa illan viettoon. Siinä samalla selvisi se alkujaan vaivaannuttava asia, eli poikaystävä. Poikaystävälle se ilta oli viimeinen poikaystävänä ja minulle ensimmäinen tulevana poikaystävänä. Tein siinä rohkeilla peliliikkeillä semmoisen naisen ryöstön, vaikka olihan siinä kuulema jo pidempään huonosti jatkunut suhde kyseessä.

Tuo nainen ei ole minun vaimoni, mutta saatiin siitä 4 vuotta kestänyt (vuosia sitten loppunut) hemmetin mukava ja lämmin suhde jyrkällä "kaverikortin" torjumisella.

E: siis koko episoidi oli ennen vaimoni tapaamista.

 

[Carlos]

Mitä enemmän tätä ketjua lukee, sitä järjettömämmältä tuo tosiaan kuulostaa. Parempi niin, selkeyttää vaan päätä enemmän kun ei jatka elämistä pilvilinnoissa.

Ei tässä mitään ihmeellistä tai järjetöntä ole, naiset vaan tykkäävät mittauttaa kiinnostavuuttaan koko ajan. Se on jännittävää lirkutella jonkun kanssa, mutta siinä vaiheessa kun tämä joku ehdottaa jotain konkreettista, siitä kuplasta pihisee ilma pois pörinän kanssa. Sitten se ei ole enää hauskaa.

Ei hätää, olet nyt kysynyt häneltä, mikä on ihan sallittua ja ok, nyt vaan pidät huolen ettet kysy viikon / kuukauden / vuoden / 10 vuoden päästä uudestaan, koska ajattelet että mitä jos hän olisi nyt muuttanut mieltään? Ei ole. Jos hän muuttaa mieltään niin tulee kysymään sinulta itse, muussa tapauksessa ei ole muuttanut.

Jatka elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, ihan oikeasti. Jos löydät jonkun tytön samasta porukasta tai sen ulkopuolelta niin siitä vaan, mutta pidä huoli että sillä ei ole mitään tekemistä tämän yrityksen kanssa, eli ihan vaan siis neutraalisti eteenpäin.

Eteenpäin sano mummo lumessa.

 

[Isle of Man]

Jaa-a. Nyt taisi käydä niin että mieheltä lähti jalat alta, kovaa.

Back groundina avioero rapiat kolmisen vuotta sitten, pari vuotta melko vaihtelevaa, joskin aktiivista deittailua useiden ihmisten kanssa, yhteenpaluuodotuksia ex-vaimon kanssa, fuck buddyja ja kaikkea siltä väliltä. Tunne vaan puuttunut koko ajan, kaikkien kanssa.

Alkoi olla pikkuisen jo fiilis että ovatko nyt kaikki säväyttävät naiset pariutuneet vai onko niitä olemassa edes enää. Mutta tuossa pari viikkoa sitten tulikin, miten sen nyt sanoisi...huhhuh, mikä ihanainen.

Nyt ollaan sitten niin innoissaan kuin pikkupoika. Viimeksi ollut tällainen olo kun tapasin ex-vaimoni. Siitäkin on jo sen 16 vuotta. Ei tämäkään nyt ihan helposti mene, tämä uusi juttu, mutta mitä sitten. Go with the flow. Laitampa tähän biisin jonka kaksi ensimmäistä lausetta kuvaavat olotilaa: https://www.youtube.com/watch?v=H-Me2rAmRxU

Helvetin hienoa tuntea taas näin, ehkä vähän jäitä hattuun, tai no, miksipä suotta.

 

[Klose16]

Onko nainenkin kenties suomalainen? Olisin aika varovainen.

 

[MustatKortit]

Onko nainenkin kenties suomalainen? Olisin aika varovainen.

Tulkitsenko oikein, että mielestäsi se, että nainen olisi suomalainen, olisi riskitekijä suhteen onnistumisen kannalta? Mielestäni kuulostaa aika erikoiselta.