Tää on tietysti totta, ja sitä alleviivaa tietysti sekin, että suomalaiset huiput pärjää huippusarjoissa yksilöinä ja joukkueen osasina, kuin muutkin huiput. Mutta jos jotain tuohon kuvaamaasi kaipaisin, niin panostusta pelikäsityksen kehittämiseen, sen sijaan, että niille opetetaan joku pelikäsitys jota on noudatettava. Kv - kiekossa ei ole aikaa käydä valkulta kyselemässä, että mihin pitäs syöttää tai syötellä pelitavan vankina tiloihin, jotka itsekin näkee järjettömiksi. Monet träppikiekon kannattajat hokevat täällä mantrana yhteistyöjääkiekkoa. Hyssykät sentään Sama kun hokisi, että pannaan housut jalkaan suihkin jälkeen, varsinkin jos ulos on menossa. Joukkuepeli toimiakseen perustuu aina yhteistyöhön, ei se mikään Suomen erikoisoikeus tai viisaus ole, eikä koskaan tule olemaankaan. Oleellista kai on tapa, jolla sitä yhteistyötä toteutetaan.
Pelikäsityksen aapisen ensimmäinen asia on tunnistaa pelin virta, jotta siihen voi vaikuttaa, eikä tämä tarkoita mitään sooloilua tai koohotusta, vaan pelkästään sen käsittämistä miten se toteutuu tässä ja nyt ja seuraava sivu sitten niitä mahdollisia tapoja muutoksen teolle. Monen olen täällä lukenut kirjoittavan voitonriemuisena, että näittekö, Kanadakin palauttaa ja lähtee välillä hitaasti, mutta kukaan näistä ei ole sanallakaan huomioinut niitä todellisia eroja, joita niissä lähdöissä on. Viisikoissa ihan lähdöistä riippumatta parhaat liikkuu koko ajan kiekottomana tarjoten vaihtoehtoja liikkeeseen, ei seisoskellen kiskoilla ja katsellen, että mitähän se kiekollinen keksii tehdä.
Suomalainen kiekko rakentuu perustaltaan Suomessa, vaikka kuinka moni sitten päätyisi leveämmän leivän äärelle, siksi sen kanssa pitäisi olla koko ajan hereillä ja tarjota ihan ylimmälläkin tasolla eri tyyleillä pelattavaa jääkiekkoa, jotta jalkeille saataisiin mahdollisimman monipuolisia pelaajia sitä yhteistyötä toteuttamaan. Ensimmäiseksi pitäisi agressivisesti alkaa brändäämään ajatusta, että emme ole kasvattaliiga, pieni detalji, mutta painokas, niinkuin sanat yleensä ovat.