Mainos

Milloin rasismi on oikeasti rasismia?

  • 826 333
  • 6 760

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eli Suldaan Saad Ahmedin epäluotettavuudelle perusteenasi on, että postimerkki näytti vääränkokoiselta ja häneen liittymätön henkilö Husu Hussein valehteli.

Postimerkki on kyllä ihan oikeankokoinen, se on vain arvoltaan riittämätön kuljettamaan Postin kautta minkäänlaista köyttä kirjepostina.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olettaen, että Suldaan Said Ahmed on saanut ulkopuolisen henkilön lähettämänä kertomansa mukaan "hirttosilmukan ja rasistisen viestin", kyseessä on rasistinen rikos.

Ei kahta sanaa ettei olisi.

Jos hän valehtelee, ja olisikin itse tai joku muu pyynnöstä lähetyksen takana, törkeää toimintaa kansanedustajalta. Silloin tällöin politiikassa on Suomessakin nähty, kuinka sopiva rikos tai siitä tiedottaminen lavastetaan itse, jotta halutut tavoitteet asian esille nostamisen kautta etenevät.

En ole poliittisessa mielessä mistään tai monestakaan (en ole tutustunut agendaansa) asiasta samaa mieltä, mutta jos asialla on ulkopuolinen, pidän hyvänä Ahmedin toimesta hirttosilmukan ja viestin nostamista julkisuudessa esille.

Ei rikolliset toimet ole se tapa, jolla erimielisyys ilmaistaan.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tässä esitetään vakavastiotettavana vaihtoehtona se, että ihminen lähettäisi itselleen hirttosilmukan.
Näyttelijä Jussie Smollett palkkasi kaksi tummaihoista kaveriaan esiintymään valkoihoisina ja hakkaamaan hänet itsensä. Motiivina julkisuus ja uhriutuminen rasismin kautta. Enkä väitä, että tämä Suldaanin tapaus olisi vastaava julkisuustempaus, mutta kyllä se mielestäni on ihan vaihtoehto. Kyllähän lopputulos palvelee hänen leiriään enemmän kuin ketään muuta. Jos poliitikko haluaisi saada näkyvyyttä itselleen ja päästä uhriutumaan rasismin kautta, hirttosilmukka toimisi hyvin, koska se läpäisee uutiskynnyksen, maalaa vastapuolen äärimmäisen rasistisena, ja koska se tapahtuu kirjeen ja postin kautta, tapahtumaa on vaikea todistaa vääräksi.

Ja alleviivaan, etten väitä näin tapahtuneen. En ollut kuullutkaan Suldaanista ennen tätä tapausta, joten en tiedä lainkaan millainen henkilö on kyseessä. Tiedostan vain sen, että kaikki ihmiset ovat kykeneviä valehtelemaan, jos se palvelee heidän tarkoitusperiään, ja toisilla ihmisillä on tapana syödä nämä puheet faktoina ilman mitään lähdekritiikkiä, jos ne tukevat heidän maailmankuvaansa. Emme siis voi sivullisina tietää onko kyseessä rasismia vai julkisuustempaus. Voimme vain tehdä oletuksia perustuen siihen kuinka luotettavina kukin pitää lähdettä - eli tässä tapauksessa Suldaanin puheita.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tiedostan vain sen, että kaikki ihmiset ovat kykeneviä valehtelemaan, jos se palvelee heidän tarkoitusperiään, ja toisilla ihmisillä on tapana syödä nämä puheet faktoina ilman mitään lähdekritiikkiä, jos ne tukevat heidän maailmankuvaansa. Emme siis voi sivullisina tietää onko kyseessä rasismia vai julkisuustempaus. Voimme vain tehdä oletuksia perustuen siihen kuinka luotettavina kukin pitää lähdettä - eli tässä tapauksessa Suldaanin puheita.

Mikä lähde Ahmedin epäluotettavuudelle on?

Rasismista valehdelleita ei oikein merkittävissä asemissa Suomessa ole. Amerikkalainen näyttelijä teki näin. Yksi Hussein on valehdellut siitä, miten reagoi rasismiin. Rasismista kertoneita ulkomaalaistaustaisia on Suomessa lukemattomia, historian sivu.
 
Viimeksi muokattu:

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mikä lähde Ahmedin epäluotettavuudelle on?
En edellä väitä Ahmedia epäluotettavaksi, joten miksi pyydät tarjoamaan lähteitä hänen epäluotettavuudelleen? Väitän, että ihmiset ovat kykeneviä valehtelemaan jos se palvelee heidän tarkoitusperiään. Tälle väitteelle osaat varmaan itsekin löytää lähteen, ja myös sille, että Ahmed on ihminen.

Mutta heitetään pallo vuorostaan sinulle. Miksi ihminen ei voisi valehdella saaneensa hirttosilmukkaa postissa saadakseen itselleen ja ajamalleen agendalle julkisuutta?
 
Et suoraan väitä, mutta se on tuotu keskusteluun millään lailla relevantiksi vaihtoehdoksi. Ahmedin luotettavuutta on epäilty täällä ja tänne kerrottujen juttujen perusteella muualla. Kiinnosti mihin nämä epäilyt hänen kohdallaan perustuvat. Vastaukseksi ovat tulleet mutu, Husu Hussein ja amerikkalainen näyttelijä. Loputon rasismi muiden vähemmistöön kuuluvien kohdalla on oman näkemykseni mukaan hyvin paljon painavampi kuppi.

Ihmiset voivat valehdella, kyllä. Sille, miksi juuri Ahmed valehtelisi, soisi olevan parempia perusteita, sillä se on aika vakava väite näin vakavassa aiheessa. Kuten mainitsin, perinteisesti sellaisia väitteitä panevat alulle muutkin kuin perusmietiskelijät - Facebookissa ja eri foorumeilla kyseenalaiset tahot. Suosittelisin itse kullekin lähdekritiikkiä nettihuhuille _enemmän_ kuin journalistiselle medialle. Kovin moneen keskusteluun ei suorilta tuoda pohdintaa valehtelusta.

Miksi ihminen ei voisi valehdella hirttosilmukasta, kysyt. Koska se olisi typerää ja hänelle itselleen vahingollista. Keskustelun kannalta pidän erikoisena, että todistamattomia pohdiskeluja/väitteitä jonkun epäluotettavuudesta pitää vastatodistella.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt täytyy myöntää. että tämän olin jo unohtanut. Eli myös Husulle laitettiin kirjeessä hirttoköysi 2019, liekö ollut sama lähettäjä?

Myös Tynkkynen on saanut köyden, tosin pakettilähetyksenä

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Nyt täytyy myöntää. että tämän olin jo unohtanut. Eli myös Husulle laitettiin kirjeessä hirttoköysi 2019, liekö ollut sama lähettäjä?

Myös Tynkkynen on saanut köyden, tosin pakettilähetyksenä

Jos ne lähettelee niitä toisilleen?
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Niin täällä taas kovasti valitetaan rasismista.
Suurin syy rasismiin on se, että jos maahanmuuttaja ei itse halua integroitua.
Kuten kolumissa sanotaan liian paljon liian pienelle alueelle=pääkaupunkiseutu eli jokaisella huminatäärisellä maahanmuuttajalla tulisi olla se kotikunta, joka hoitaa homman.
Jos muutat työn perässä niin saat valita itse asuinpaikkasi jos yhteiskunta maksaa niin asut siellä minne sinut määrätään.
Se olisi samalla myös keino vähentää sitä pelkkää elintasosurffailua kun vaihtoehtona on kärsistetysti asua Paltamossa tai palata takaisin.

Ne jotka oppivat Suomen tai Ruotsin kielen ja käyvät kouluja työllistyvät mutta jos ei ole halua opiskella edes kieltä niin ei ole ihme jos porukkaa katselee pidempään.
Jos ei kolmessa vuodessa pärjää täällä virallisilla kielillä niin tuet pois ja palautus, ei ole mitenkään kestävää tuon jälkeen tarjota mitään tulkkipalveluita.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Miksi ihminen ei voisi valehdella hirttosilmukasta, kysyt. Koska se olisi typerää ja hänelle itselleen vahingollista. Keskustelun kannalta pidän erikoisena, että todistamattomia pohdiskeluja/väitteitä jonkun epäluotettavuudesta pitää vastatodistella.
Ensinnäkin, itse en koe, että tämä hirttosilmukka-uutisointi on Sudaanille vahingollista (en ollut aiemmin kuullutkaan koko kaverista), ja vielä vähemmän hänen ajamalleen agendalle, koska suurin osa ihmisistä näkee tapahtuneen niin vastenmielisenä, että se vahingoittaa "rajat kiinni"-porukkaa. Olisikin mukava kuulla sinun näkemyksesi, miksi tämä hirttosilmukka-uutisointi on vahingollista Sudaanille? Itse en oikein keksi tähän syytä. Hän kuitenkin itse päätti tuoda asian julkisuuteen, joten arveli ilmeisesti sen olevan hyödyllistä.

Toisekseen, oma pointtini on täysin ollut siinä, että jos on olemassa motiivi valehdella, sivullisten on mahdoton oikeasti tietää onko väite fakta vai ei. Eikä tämä minulla henkilöidy lainkaan kyseiseen henkilöön, vaan ihmisten taipumuksiin tehdä asioita, jos heitä motivoi jokin aate tai agenda tarpeeksi. Jos ihminen vihaa tarpeeksi toista ihmistä tai aatetta, hän voi lähettää tälle uhkauskirjeen. Jos ihminen rakastaa tarpeeksi aatettaan (tai vihaa toista aatetta), hän voi valehdella sen nimissä. Tarkoitus pyhittää keinot. Niin yksinkertaista se mielestäni on.
 
Siis valehtelu olisi vahingollista. Rasismista pitää kyllä kertoa.

Sitä en oikein tiedä miksi Ahmedia pitäisi käsitellä ensisijaisesti aatteen kautta. Rasismi koskee häntä itseään ja vähemmistöjä. Ei olemassaolo ole aate.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olettaen, että Suldaan Said Ahmed on saanut ulkopuolisen henkilön lähettämänä kertomansa mukaan "hirttosilmukan ja rasistisen viestin", kyseessä on rasistinen rikos.

Ei kahta sanaa ettei olisi.

Lisäisin tähän kuitenkin sellaisen huomion, että lähettäjän motiivin on oltava rasistinen eikä esimerkiksi se, että Said Ahmed on nimenomaan Vasemmistoliiton kansanedustaja.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Lisäisin tähän kuitenkin sellaisen huomion, että lähettäjän motiivin on oltava rasistinen eikä esimerkiksi se, että Said Ahmed on nimenomaan Vasemmistoliiton kansanedustaja.
Kyllä vain, rasismin osalta. Olen sen varassa, mitä Said mediassa kertoi. Mukana oli rasistinen viesti.

Kovin paljon en kivittäisi niitä, jotka eivät usko Saidin rehellisyyteen asiassa. Kun on muiden toimesta vastaavilla rasistisilla teoilla ja puheilla aiemmin huijattu, ihminen tulee varovaisemmaksi eikä usko yhtä helposti seuraavaa. Varovaisuus aiempien huijausten vuoksi on inhillinen reaktio ja meillä kaikilla geeneissä. Jos ei olisi, emme olisi kenties ihmisinä selvinneet.

Mutta silti Said Ahmedin puhetta voi pitää isolla prosentilla totena, vaikka varovainen sen suhteen onkin. Siksi yllä oma näkemykseni.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Siis valehtelu olisi vahingollista. Rasismista pitää kyllä kertoa.
Totta kai valehtelusta kiinni jääminen on vahingollista. Mutta jos siitä ei jää kiinni (enkä näe miten tällaisessa tapauksessa sellaisesta voisi jäädä kiinni), se toisi hänelle nimeä ja samalla esittää huonossa valossa hänen vastapuolensa. Keskustelumme ytimessä on siis se, että onko motiivi valehdella tarpeeksi iso, suhteessa riskiin jäädä kiinni. Tuon aatetta esille tässä sen vuoksi, että se saa ihmisiä usein tekemään asioita, joita eivät ehkä normaalisti tekisi. Onko siis mahdotonta ajatella, että poliitikkokin voisi valehdella, jos kokee tarkoituksen pyhittävän keinot? Ja korostan, etten tiedä mitään tästä kyseisestä henkilöstä, onko hän kuinka aatteen mies vai ei. Puhun yleisellä tasolla.
 
hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Kovin paljon en kivittäisi niitä, jotka eivät usko Saidin rehellisyyteen asiassa. Kun on muiden toimesta vastaavilla rasistisilla teoilla ja puheilla aiemmin huijattu, ihminen tulee varovaisemmaksi eikä usko yhtä helposti seuraavaa. Varovaisuus aiempien huijausten vuoksi on inhillinen reaktio ja meillä kaikilla geeneissä. Jos ei olisi, emme olisi kenties ihmisinä selvinneet.
Tässä voi tietysti tehdä ihan yksinkertaisen ajatusleikin: olisiko sama porukka täällä epäilemässä lähetystä, jos kyseessä olisi vaikkapa kokoomuksen, persujen tai minkä tahansa muun puolueen kantasuomalaiselle edustajalle tullut uhkauskirje? Oliko sama porukka täällä mölisemässä, kun vaikkapa Soini kertoi saamastaan tappouhkauksesta?
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Olisi jos asia esitettäisiin näin kuten nyt esitetty. Jos vaikka Ano Turtiainen esittelisi jonkun vaikka Black Lives Matterin tms. lähettämää uhkauskirjettä reaktio olisi varmasti aivan sama.

Sen voin todeta ihan suoraan, että uhkauskirjeitä tulee melko tasaiseen tahtiin aika isolle osalle päättäjistä. Soinille on varmasti mennyt paljon uhkaavia kirjeitä omien edesottamustensa vuoksi.
 
Miten ihmeessä Ahmed on rinnastettavissa pähkähulluun Turtiaiseen?
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Miten ihmeessä Ahmed on rinnastettavissa pähkähulluun Turtiaiseen?
Molemmat ovat demokraattisilla vaaleilla valittuja kansanedustajia. Päättävät meidän asioistamme. Kumpaakaan en itse äänestäisi missään olosuhteissa.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miten ihmeessä Ahmed on rinnastettavissa pähkähulluun Turtiaiseen?

Ai nyt Ahmedia pitää jotenkin käsitellä eritavalla kuin muita kansanedustajia? Jos Turtiainen olisi saanut vastaavan tummalta väestöltä, olisitko silloin myös iltapulun uutisoinnin ja Turtiaisen laittamien twiittien perusteella kanssa tuomitsemassa mahdollisesti hirttoköyden lähettämää järjestöä/väestönosaa?
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ai nyt Ahmedia pitää jotenkin käsitellä eritavalla kuin muita kansanedustajia? Jos Turtiainen olisi saanut vastaavan tummalta väestöltä, olisitko silloin myös iltapulun uutisoinnin ja Turtiaisen laittamien twiittien perusteella kanssa tuomitsemassa mahdollisesti hirttoköyden lähettämää järjestöä/väestönosaa?

Nyt oli kyse siitä, että Ahmedia pitää käsitellä samalla tavalla kuten ketä tahansa kansanedustajaa tai ihmistä, jolla ei ole mitään kusetuksia taustallaan. Eli samalla tavalla kuin leijonanosaa kansanedustajista.

Turtiainen ei ole kuten leijonanosa kansanedustajista. Hänen epäluotettavuudelleen ja epävakaudelleen on olemassa konkreettista näyttöä. Lisäksi hän ei myöskään kuulu rasististen rikosten uhripotentiaaliin, joten lienee parempi spekuloida hänelle tulevia hirttoköysiä vaikka Turtiaisen omassa ketjussa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä voi tietysti tehdä ihan yksinkertaisen ajatusleikin: olisiko sama porukka täällä epäilemässä lähetystä, jos kyseessä olisi vaikkapa kokoomuksen, persujen tai minkä tahansa muun puolueen kantasuomalaiselle edustajalle tullut uhkauskirje? Oliko sama porukka täällä mölisemässä, kun vaikkapa Soini kertoi saamastaan tappouhkauksesta?

Eihän täällä kukaan ole mölissyt.

Ihmisillä on erilaisia näkemyksiä ja epäilyjä siitä, että jotain tekoa käytetään tarkoituksella hyväksi, jopa teko lavastaen. Esimerkiksi vihreiden Jani Toivola ja Husu Hussein tekivät karhunpalveluksen kaikille maahanmuuttajataustaisille ihmisille.

Samalla tavalla kävi kauan sitten Ruotsissa. Osa suomalaisista ei sopeutunut, ja teki erilaisia petoksia ja muita rikoksia sen lisäksi, että alkoholi maistui. He leimasivat kaikki muut suomalaiset, vaikka typeryyksiä teki vain pieni osa. Suomessa taas romaneista ne, jotka käyttäytyvät holtittomasti, leimaavat koko porukan.

Ihan samoja ongelmia löytyy jokaisesta puolueesta. SDP:stä paljon, ja esimerkiksi PS:sta aika tuoreesti Katajan tapaus. Jostain syystä sitä lähdettiin viemään maahanmuuttajarikoksena, vaikka tekijät eivät poliisin mukaan sellaisia todennäköisesti olleet. Kun Kataja tai joku muu PS-aktiivi ilmoittaa seuraavan kerran, että maahanmuuttajat yrittivät tappaa, ainakin minä suhtaudun kriittisesti ellei faktat ja poliisin tutkinta tuo maahanmuuttajia syyllisiksi.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Nyt oli kyse siitä, että Ahmedia pitää käsitellä samalla tavalla kuten ketä tahansa kansanedustajaa tai ihmistä, jolla ei ole mitään kusetuksia taustallaan. Eli samalla tavalla kuin leijonanosaa kansanedustajista.

Turtiainen ei ole kuten leijonanosa kansanedustajista. Hänen epäluotettavuudelleen ja epävakaudelleen on olemassa konkreettista näyttöä. Lisäksi hän ei myöskään kuulu rasististen rikosten uhripotentiaaliin, joten lienee parempi spekuloida hänelle tulevia hirttoköysiä vaikka Turtiaisen omassa ketjussa.
Vanha pesunkestävä rasisti selittelee lipsahdustaan. Ei koira näköjään karvoistaan pääse vaikka kuinka yrittää tekeytyä hyvikseksi.
 
Cow's opinion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dark side of the Moo
Vanha pesunkestävä rasisti selittelee lipsahdustaan. Ei koira näköjään karvoistaan pääse vaikka kuinka yrittää tekeytyä hyvikseksi.

Tuleeko sinun mielestäsi sitten jonkun disinformaatiota levittelevän hörhön jutut ottaa yhtä tosissaan kuin kansanedustajan jolla tälläistä historiaa ei ole? Seppo Lehto, Sauli Niinistö, molemmat on politiikasta kiinnostuneita miehiä joten sanomisiensa painoarvo sama?
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Tuleeko sinun mielestäsi sitten jonkun disinformaatiota levittelevän hörhön jutut ottaa yhtä tosissaan kuin kansanedustajan jolla tälläistä historiaa ei ole? Seppo Lehto, Sauli Niinistö, molemmat on politiikasta kiinnostuneita miehiä joten sanomisiensa painoarvo sama?
Jos Lehto sattuu jotain fiksua sanomaan, on se aivan yhtä arvokasta kuin vaikka Niinistön puheet. Älä arvioi kuka puhuu, vaan mitä puhuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös