Kaikki politiikot saa tosiaan uhkailua ja vittuilua osakseen. Mutta jos haluaisit saada sitä kautta julkisuutta itsellesi ja omalle politiikallesi, sinun tarvitsisi saada jotain vähän erityisempää ja symbolisempaa, jotta se läpäisisi uutiskynnyksen, kuten esimerkiksi hirttoköysi, joka palvelisi täysin taisteluasi rasismia vastaan. Voi tosiaan olla, että joku vastapuolen vatipää on oikeasti lähettänyt hänelle sellaisen oikeasti, maailma on pullollaan idiootteja, mutta ei ole kovin kaukaa haettua ajatella, että on itse päättänyt lähettää itselleen tuollaisen herätelläkseen kannatuslukuja tulevia vaaleja silmällä pitäen. Ja kiinni jäämisen riski on aika pieni jos käyttää postia välikätenä, eikä laita vahingossa lähettäjäksi itseään.
Enkä siis väitä, että Suldaan on itselleen tuollaisen lähettänyt, mutta niin kauan kuin sille on noin hyvät motiivit olemassa, ei pitäisi puhtaana faktana uskoa sitäkään, että joku muu on sellaisen lähettänyt.