Koska me olemme ihmisiä, niin sellaista asiaa kuin täydellisen tasa-arvoinen maailma ei koskaan tule olemaan. Sitä on monta kertaa maailmassa kyllä yritetty, ja historia on osoittanut että sitä ei pysty pitämään yllä millään muulla kuin väkivaltaisella sortokoneistolla. Tuossa tämä Sannikan ohjelmassa vieraana ollut nainen tekee minun mielestäni aika perustavanlaatuisen virheen sanoessaan, että tämmöistä maailmaa kohti meidän tulisi kulkea. Ei tule kulkea. Tuommoisen totaalisen tasa-arvon utopian tavoittelusta näyttäisi aina tosiasiallisesti yhteiskuntaan syntyvän jonkinlainen valvonta- ja sortokoneisto. Tämä nainen on tuossa pätkässä elävä esimerkki tästä. Paradoksaalisesti tuossa käy niin, että hän on kaapannut tuossa tilanteessa oikeudekseen määrittää sen, että mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Eli hän on itse paraati esimerkki siitä, mitä vastaan hän väittää taistelevansa.
Ja tämäkö on jonkinlaista tavoiteltavaa tasa-arvoa sitten vai? No ei ole.
Siitä huolimatta on tosiasia, että nämä erilaiset ihmisoikeus- ja tasa-arvoliikkeet ovat menneinä aikoina, kuten tänäkin aikana saaneet aikaan paljon hyviä ja erittäin kannatettavia asioita. Sellaisia asioita, joita nykyään pidämme itsestäänselvyyksinä.
Diggaan tosi paljon tänäpäivänä niistä naisista, jotka mieltävät itsensä feministeiksi ja naisten asioiden ajajiksi, mutta eivät samaan aikaan heittäydy tuommoisiksi uhreiksi ja ehdottoman oikeassa olijoiksi.