Ei sieltä merkittävienkään kaupunkien johdosta mitään älymystön väkeä löydy:
– Seuroja on aivan liikaa. Sanotaan, että SM-liigaa pitää pelata kaikissa merkittävissä kaupungeissa, mutta miten Rauma tai Hämeenlinna ovat merkittäviä, yksi seurapomo tuhahtaa
Mihinköhän Lukko asettuu tällä asteikolla, kun konsernin liikevaihto on kaksi kertaa suurempi kuin näiden tyhmästi johdettujen suurseurojen yhteensä. HPK:n ja Hämeenlinnan merkityksen ihmettely se vasta omituista onkin. Mestaruuksia löytyy ei yksi vain kaksi viimeisen 20 vuoden ajalta. Pelaaja- ja valmentajatuotannosta Liigakartalle puhumattakaan.
Tämä kyllä särähti korvaan, tai silmään, tuota juttua lukiessa. Hölmöä on alkaa pienempiä kaupunkeja kivittämään, missä yleensä se oma joukkue on isompi juttu, mitä isommissa kaupungeissa. Vertauksena tähän vielä monessa ketjussa esiintyvä Ruotsi, missä SHL:ssa useampi seura on pienemmältä paikkakunnalta ja Tukholman joukkueet eivät pelaa Allsvenskania korkeammalla. Göteborg (n. 600 000 asukasta) ja Malmö (n. 320 000) ovat isoimmat kaupungit, missä kiekkoa pelataan SHL:ssa ja mukana on mm. Växjö, missä asukkaita on aika lailla saman verran kuin Hämeenlinnassa, vajaa 70 000.
– Ei voi olla niin, että joudumme maksamaan, jotta voimme pelata finaaleita, toimitusjohtaja Risto Jalo sanoi Aamulehdessä.
Risto Jalolle tiedoksi, että maksakaa vähän enemmän niin voitte pelata niitä finaaleja. Uskomaton kommentti toimitusjohtajalta, jonka seura ei ole finaaleja nähnyt koko 2000-luvulla :D.
Tässä vähän huomaa, että ei näköjään haluta, tai osata, katsoa tuon kommentin pointtia. Voihan tuolle kommentille tosiaan naureskella, ja on aiemminkin naureskeltu, mutta jos tuota Jalon pointtia ei halua huomata niin on hieman turhaa käydä keskustelua aiheesta.
Jalohan yrittää tuoda sitä pointtia esille kommentilleen, että on nurinkurista järjestää otteluita, välieristä eteenpäin, mitkä tuottavat omalle joukkueelle tappiota, kun päinvastoin kauden isoimpien otteluiden pitäisi olla niitä kauden kannattavimpia otteluita. Onhan se nurinkurista, että Tapparalla ja Ilveksellä, sekä todennäköisesti myös TPS:llä, on kannattavampaa pelata runkosarjassa otteluita, missä yleisöä on noin 6500-7000 katsojaa, mutta välieristä eteenpäin, jos katsomot ovat täynnä, tai melkein täynnä (yli 10 000), ovat ottelut tappiollisia.
Aivan varmasti Ilves ja Tappara ovat olleet tietoisia siitä, että uusi ja isompi halli tietää isompia kuluja ja riskejä. Samalla se tuo myös uusia mahdollisuuksia, mikä ei Hakametsässä ollut mahdollista, sekä isompia kassavirtoja. On tuo kuitenkin kummallista, että Ilves, Tappara ja TPS ottavat välieristä eteenpäin käytännössä kaikki kulut itselleen ja Liiga vetää välistä 80 % lipputuotoista. Tuomaritko Liiga hoitaa paikalle pelkästään, vai onko sekin kuluerä järjestäville joukkueille?
Jotenkin kaikista hämmentävin oli tämä alla oleva kommentti tuossa artikkelissa, mikä laitettiin toiseen ketjuun.
”Jos Ilves ja Tappara pelaisivat finaaleissa, ne voisivat ihan hyvin pyytää 200 euroa lipusta. Seitsemän peliä, joka pelissä halli täynnä ja lipputulot on 18 miljoonaa. Siitä 20 prosenttia ja sillä kattaa jo kulut, yksi seurapomo täräyttää.”
Hienosti omaksuttu kääkkäliiton ajattelutapa. Saiskohan ton seitsemän pelin finaalisarjan lukittua etukäteen vaikka jollain kabinettipäätöksellä?
Ei varmaan koskaan tulla tietämään, kuka tämän kommentin on heittänyt, mutta huomaa hyvin että joku seurapomo on hyvin omaksunut Suomen Jääkiekkoliiton ajattelua. Rahat pois kaikilta ja sitten ihmetellään, miksi areenalla on tyhjää ja tunnelma huono. Jos tämä ajatusmaailma on vallalla useammallakin seurapomolla/-toimijalla, ei se ole ihmekään, että tuote ei myy tarpeeksi.