Ei ole ylemmistä tahoista kiinni.Heittäisin tähän sellasen ajatuksen, että onko vika tuomareissa itsessään vai ylempänä? Mitä jos ihan aidosti tuomarit ei oo saanu kunnollista perehdytystä tähän? Ei ois meinaan mitään uutta "ison" muutoksen jälkeen oli sitten mikä asia tahansa.
Teidän eilistä peliä tuli hiukan katsottua. Sen perusteella pelaajat ovat ottaneet muutoksen vastaan ja mailahäirintää/blokkaamista/roikkumista oli huomattavasti aiempaa vähemmän.Ajoittain tuntui että tuli helppoja jäähyjä, mutta suunta on oikea. Valitettavasti luottoa ei löydy linjan jatkumisesta.
Aika lailla noin. Mailan käyttäminen estopelaamiseen on aivan samalla tasolla kuin aiemmin. Huitominen ja koukkiminen eivät ole päässeet vielä tässä uudessa sääntökirjassa rikkeiden listalle. Sikäli harmi, että varsinkin tuo huitominen tuottaa käsivammoja ja turhia loukkaantumisia. Estämiset ja kiinnipitämiset sen sijaan vihelletään ainakin pikkasen viime kautta herkemmin. Erittäin kaukana nollatoleranssista ollaan kuitenkin tuossakin suhteessa.Tämä uusi kehuttu uusi linja on 100% sananhelinää. Suuri suu Liigalla mutta siihen se jää.
Eikös nämä juuri olleetkin ne osa-alueet, joihin uusien tulkintojen pitikin kohdistua? Kokonaisvaltaista nollatoleranssia ei minun käsittääkseni olla hakemassakaan eli muiden rikkeiden tulkintojen oli tarkoituskin pysyä ennallaan. Omalla pienellä otannalla en vielä pysty sanomaan, ollaanko estämisen ja kiinnipitämisen linjamuutoksessa onnistumassa.Estämiset ja kiinnipitämiset sen sijaan vihelletään ainakin pikkasen viime kautta herkemmin.
Eikös nämä juuri olleetkin ne osa-alueet, joihin uusien tulkintojen pitikin kohdistua? Kokonaisvaltaista nollatoleranssia ei minun käsittääkseni olla hakemassakaan eli muiden rikkeiden tulkintojen oli tarkoituskin pysyä ennallaan. Omalla pienellä otannalla en vielä pysty sanomaan, ollaanko estämisen ja kiinnipitämisen linjamuutoksessa onnistumassa.
Sukelluksia voisi viheltää myös ilman että annetaan jäähy ”rikkojalle”. Selkeä sukellus = jäähy.Yksi kevyt sukellusperustainen estämisjäähy eilen vihellettiin, mutta ihan jokaiseen kuolevaan joutseneen ei tartuttu. Se on yksi tämän kauden haasteista, kun linja on niin tarkka niin rottaisimmat pelaajat/joukkueet koittavat käyttää sitä hyväkseen.