Epäilyttävistä tilisiirroista viranomaisille raportoiminen ei välttämättä tarkoita, että niihin liittyisi rahanpesua tai muuta rikollista toimintaa. Pankkien velvollisuus on ilmoittaa epäilyttävistä rahansiirroista ja osa ilmoituksista johtaa myös rahanpesututkintaan.
Epäily on fakta? Valot päälle kiitos.
En tiedä, kannattaako tästä niin kovin vääntää, koska julkisuudessa olevat tiedot ovat vuotaneet USA:n finanssirikosten valvontavirastolta (FinCEN), joka on jo linkittänyt vuodossa mainittuja rahoja kansainväliseen korruptioon.
Sen sijaan Potania ei ole linkitetty vuodoissa korruptioon. Ketään ei ole. Tämä johtuu mm. siitä, että vuoto ei koske FinCEN:n tutkinta-aineistoja. Niinpä Potanin ei ole tähän syylliseksi osoitettu eikä kukaan ole sellaista edelleenkään todennut. Vain sen, että hän on ko. listalla ja vain sen, minkä eilen mainitsin eli hänet on lievästi linkitetty USA:n pressanvaalien manipulointiin Venäjän toimesta vuonna 2016 ja FBI otti hänen toimet tarkasteluun.
Sekin on sanottu, että kun Jokerien rahoitus olisi muiden kuin oligarkkien toimesta, Jokerit ei nousisi näissä esille. Niin kauan kun ei ole ja niin kauan kun USA:n viranomaiset tai EU yms kaivaa tietoja ja löytää yhteyksiä, sama jatkuu Jokerien osalta.
Itse näen Jokerit tässä uhrina, en likaisen pelin pelaajana. Harmittaa paljon ennen kaikkea Jokerien juniorien osalta.