Jokereihin liittyvät pelin ulkopuoliset asiat

  • 430 832
  • 2 379

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pankit tekee näitä ilmoituksia oman kriteeristönsä perusteella. Pankkien kriteerit on tottakai salaisuuksia. Pankin SAR-ilmoitus epäilyttävästä tilanteesta ei kerro, että kyseessä olisi rahanpesu tai korruptio. Pankin tehtävä ei ole tutkia tai tuomita, vaan ilmoittaa viranomaiselle.

Tämä on asian toinen puoli. Myös suomeksi löytyy dataa, jonka mukaan USA:n viranomaiset tutkivat ja ovat linkittäneet rahat kansainväliseen korruptioon. Esimerkisi YLE kertoo:

Osa tilisiirroista kytkeytyy kansainväliseen korruptioon ja mahdolliseen rikollisuuteen

Oletan, että YLE kertoo faktaa. SIlloin on tilisiirtojen kytkeytyminen kansainväliseen korruptioon on USA:n viranomaistahon johtopäätös, ei pankkien. Kun kerroit ettei kyse ole rikoksista, kerroit ihan omiasi. Kukaan ei tiedä, onko, mutta sinä et tiedä, että ei ole.

Edit: väitit myös virheellisesti, että tilisiirtojen tekeminen olisi jotenkin poikkeuksellista yrityksille. Tämä ei pidä paikkansa ja on joko valhe tai tietämättömyyttä.

Olisiko aika sulkea korkki? Miten ihmeessä tilisiirtojen tekeminen on yrityksille jotenkin poikkeuksellista ja missä sellaista olen väittänyt? Olen tehnyt yrityksissä tuhansia tilisiirtoja ja satoja ulkomaille. Menee kyllä levottomaksi juttusi.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tämä on asian toinen puoli. Myös suomeksi löytyy dataa, jonka mukaan USA:n viranomaiset tutkivat ja ovat linkittäneet rahat kansainväliseen korruptioon. Esimerkisi YLE kertoo:

Kerrotko vielä miten tämä liittyy Jokereihin ja miksi tätä käsitellään Jokerien osiossa?

Oletan, että YLE kertoo faktaa. SIlloin on tilisiirtojen kytkeytyminen kansainväliseen korruptioon on USA:n viranomaistahon johtopäätös, ei pankkien. Kun kerroit ettei kyse ole rikoksista, kerroit ihan omiasi. Kukaan ei tiedä, onko, mutta sinä et tiedä, että ei ole.

Nää on viranomaisten käsissä, joten missä on nyt se tulipalo?

Mä kerroin, ettei nämä SAR-ilmoitukset ole rikosilmoituksia ja pankit tekevät niitä lukuisia. Läheskään kaikista viranomainen ei totea, että kyseessä on jollain tavalla laiton toi hämärä toimi. Koko tämä kuvio on saanut ihan suhteettomat mittasuhteet mediassa ja vielä suhteettomamman asiasta tekee se, että Jokerit yhdistetään tähän.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kerrotko vielä miten tämä liittyy Jokereihin ja miksi tätä käsitellään Jokerien osiossa?

Vaikea sanoa, koska itse toin vain esille sen, että niin kauan kun Jokerien rahoittajaomistaja on oligarkki, joka täyttää Venäjän hallinnon toiveita, Jokerit nousee esille hänen omistajuuden kautta. Ei tämä nyt yllätys ole?

Katso peiliin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nää on viranomaisten käsissä, joten missä on nyt se tulipalo?

Kuka on kirjoittanut tulipalosta? Korruptioonhan rahat oli linkitetty jo, ja muuta rikollisuutta epäillään.

Kukaan ei ole kirjoittanut, että Potanin teki rikoksia. Vain sen, että hän on USA:n viranomaisten listalla, jossa 1 800 miljardin rahoja on linkitetty kansainväliseen korruptioon ja muuta rikollisuutta epäillään.

Lisäksi amerikkalainen, eurooppalainen ja suomalainen media on kertonut, että Potatinia on seurattu USA:ssa vuosikaudet, koska kymmenien miljardien rahansiirtoihin epäillään liittyvän hämärää.

Faktoja, faktoja, faktoja.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Jännä, että täällä avoimesti huudellaan rikolliseksi yksityishenkilöä epäilyn perusteella. Todella länsimaalainen ajattelutapa.
Ketä on huudeltu rikolliseksi pelkän epäilyn perusteella? Kuka on huudellut? Oligarkit ainakin ovat täysiä rikollisia riippumatta siitä, miten tämä rahanpesu- ja korruptiokuvio päättyy.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kerrotko vielä miten tämä liittyy Jokereihin ja miksi tätä käsitellään Jokerien osiossa?

Leikitkö ihan tahallaan hölmöä vai etkö ihan oikeasti löydä mitään yhteyttä tuolla asialla ja Jokereilla? Selvennetäänpä taas tilannetta:
1. Jokereiden omistaja ja määräysvaltaa käyttävä henkilö on venäläinen kaveri nimeltään Potanin.
2. Kyseistä Potaninia, joka siis nauttii määräysvaltaa Jokereissa, epäillään rahanpesusta, johon liittyy myös korruptiota ja mahdollisesti muita rikoksia.
3. Kyseistä Potaninia epäillään myös sekaantumisesta Yhdysvaltojen pressavaaleihin.
4. Kyseinen Potanin on Jokereiden varsinainen omistaja ja määräysvaltaa käyttävä henkilö.
5. Kyseinen Potanin, jota siis epäillään rahanpesusta ja korruptiosta, on Jokereiden omistaja ja määräysvaltaa käyttävä henkilö.

Lisäksi, kukaan ei ole käsittääkseni tässä keskustelussa väittänyt Jokereiden syyllistyneen yhtään mihinkään rahanpesuun vaan:
1. Jokereiden omistaja ja määräysvaltaa käyttävä henkilö on venäläinen kaveri nimeltään Potanin.
2. Kyseistä Potaninia, joka siis nauttii määräysvaltaa Jokereissa, epäillään rahanpesusta, johon liittyy myös korruptiota.

Alatko nyt kertauksen kautta jo löytämään yhteyttä tuon asian ja Jokereitten välillä?

Lisävinkki vielä loppuun. Olisi kovin mukavaa, että Jokereiden omistajissa EI olisi henkilöä tai henkilöitä, joita epäillään yhdestä jos toisesta todella epäilyttävästä toimesta kuten esimerkiksi rahanpesusta ja korruptiosta. En kaipaa Jokereitten omistajiksi Putinin saunakavereita. En kaipaa Jokereitten omistajiksi myöskään rahanpesusta ja korruptiosta epäiltäviä miljardöörejä. Ihan sellainen tavallinen semipuhdas suomalaisella mittapuulla varakas henkilö, yritys tai taho olisi enemmän kuin toivottavaa nähdä Jokereiden peräsimessä noiden korruptiomiljardöörien sijaan.
 
Mä viittasin näihin aineistoihin, jotka koskettavat aikaväliä 2000-2017, jonka aikana Potanin tai Darrapaska eivät ole olleet Jokerien omistajina.

Sen lisäksi kyse on viranomaisen jo saamasta tiedosta, josta viranomainen on kaiken järjen mukaan jo tehnyt tarvittavat toimenpiteet, mikäli se on nähnyt nämä tarpeellisiksi.

Jokerit ei tietojeni mukaan ole epäilyn alaisena, eikä Jokerien omistusportaaseen ole kohdistettu näihin liittyen pakkokeinoja tai muuta viranomaosten paletista löytyvää rankkua.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Epäilyttävistä tilisiirroista viranomaisille raportoiminen ei välttämättä tarkoita, että niihin liittyisi rahanpesua tai muuta rikollista toimintaa. Pankkien velvollisuus on ilmoittaa epäilyttävistä rahansiirroista ja osa ilmoituksista johtaa myös rahanpesututkintaan.

Epäily on fakta? Valot päälle kiitos.
 
En tiedä, kannattaako tästä niin kovin vääntää, koska julkisuudessa olevat tiedot ovat vuotaneet USA:n finanssirikosten valvontavirastolta (FinCEN), joka on jo linkittänyt vuodossa mainittuja rahoja kansainväliseen korruptioon.

Sen sijaan Potania ei ole linkitetty vuodoissa korruptioon. Ketään ei ole. Tämä johtuu mm. siitä, että vuoto ei koske FinCEN:n tutkinta-aineistoja. Niinpä Potanin ei ole tähän syylliseksi osoitettu eikä kukaan ole sellaista edelleenkään todennut. Vain sen, että hän on ko. listalla ja vain sen, minkä eilen mainitsin eli hänet on lievästi linkitetty USA:n pressanvaalien manipulointiin Venäjän toimesta vuonna 2016 ja FBI otti hänen toimet tarkasteluun.

Sekin on sanottu, että kun Jokerien rahoitus olisi muiden kuin oligarkkien toimesta, Jokerit ei nousisi näissä esille. Niin kauan kun ei ole ja niin kauan kun USA:n viranomaiset tai EU yms kaivaa tietoja ja löytää yhteyksiä, sama jatkuu Jokerien osalta.

Itse näen Jokerit tässä uhrina, en likaisen pelin pelaajana. Harmittaa paljon ennen kaikkea Jokerien juniorien osalta.
 
Onko aikoinaan Suomen suurimmasta seurasta tullut pelkkä rikkaan ukon verovähennys?
 
Onko yllättävää, että rikas ihminen on mahdollisesti syyllistynyt korruptioon yms? Ei.

Väitän, että käytännössä jokainen näihin keskusteluihin osallistunut oletettavasti ihminen käyttäisi rahojaan vallan hankintaan tai muihin vastaaviin keisseihin vain koska voi, ja haluaa lisää rahaa/valtaa.

Niin se varmaan oli Harkimolla ja Mäkiselläkin aikoinaan. Nyt on kyseessä vain venäläinen mies.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Väitän, että käytännössä jokainen näihin keskusteluihin osallistunut oletettavasti ihminen käyttäisi rahojaan vallan hankintaan tai muihin vastaaviin keisseihin vain koska voi, ja haluaa lisää rahaa/valtaa.

Niin se varmaan oli Harkimolla ja Mäkiselläkin aikoinaan. Nyt on kyseessä vain venäläinen mies.

Harkimon ja Mäkisen vertaaminen venäläisoligarkkeihin on yksinkertaisesti väärin. Eniten itseäni sapettaa, kuinka heikosti Jokerien historiaa tunnetaan. Mäkinen laittoi Jokerien junioritoimintaa pystyyn rahoittamalla kaupungiosa- ja muita joukkueita. Hän oli myös hyvin isänmaallinen, länteen katsova mies. Ei olisi varmaan ikinä lähtenyt Putinin kaverien orjaksi, vaan olisi tyytynyt SM-liigaan ja CHL:ään.

Kyllä Mäkisen työ oli välillä tempoilevaa. Mutta silti upeaa. Jari Kurrihan on yksi tämän työn tulos ja Kurrissa henkilöityy Selänteen ja monen muun ohella Jokerien kasvatustyö junnuista NHL:ään.

Tässä mielessä on mielenkiintoista, että Kurrin Jokerit on tehnyt yhtiöjärjestyksen, jossa jääkiekkojoukkueen poistuminen KHL-liigasta vaatii kaikkien hallituksen jäsenten yksimielisyyttä. Kurri ei siis päätä "omistamansa" Jokerien asioista sitä, missä joukkue seuraavalla kaudella pelaa, vaan sen päätökset tekee venäläiset tai heidän asianhoitajansa hallituksessa silloinkin, kun Kurri haluaisi jotain muuta.

Sitten toinen, Jokerien ulkopuolinen asia, joka vie pohjan vertailulta. Mäkinen tai Harkimo eivät osallistu Venäjän valtion kansainvälisen oikeuden laittomiksi tuomitsemiin Krimin infran rakentamisiin.
 
Mä puhuin korruptiosta Suomessa ja vallankäytöstä. Kyllä nämäkin mestarit sitä ovat maamme sisällä tehneet kuten kaikki muutkin rahaa omaavat. Potanin ja muut oligarkit tekevät sitä vähän isommissa piireissä, ja paksummalla liidulla.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Sen lisäksi kyse on viranomaisen jo saamasta tiedosta, josta viranomainen on kaiken järjen mukaan jo tehnyt tarvittavat toimenpiteet, mikäli se on nähnyt nämä tarpeellisiksi.

Kun Suomeen virtasi miljoonia liittyen Karjalassa sijaitsevaan moottoritiehen, pankit tekivät mediatietojen mukaan ilmoituksia 2014. Oikeudessa istuttiin sitten niinkin pian kuin 2019 ja vapauttava tuomiohan sieltä tuli. Tuossa tapauksessa kesti puolivuosikymmentä saada käytyä oikeudessa sellaisesta casessa, jossa tilit sijaitsivat Suomessa, yhtiö oli rekisteröity Suomeen, oletettavasti bulvaanina ollut heppu asui parin juna-aseman päässä Pasilasta ja viranomaispyyntöjä ei ilmeisesti tarvinnut kovin laajalle pistää.

Lähdeppä sitten tutkimaan yhtä Venäjän rikkaimmista (Forbes) ihmisistä, joka kuuluu Putinin (CNN, Putin-lista) lähipiiriin muutoinkin kuin vain kiekkoa pelaamalla. Ota yhtälöön firma, joka toimii/toimi ainakin jollain tasolla jokaisessa maanosassa etelämannerta lukuunottamatta, pyörittää miljardien liikevaihtoa ja jonka omistukseen on kuulunut muitakin oligarkkeja. Potanin on sellaisessa asemassa, että hän on useita kerroksia erossa esimerkiksi siitä pukinmäkeläisestä bulvaanista, jonka casen tutkimiseen viranomaisilla meni vuosia ennen kuin saivat asian oikeuteen. Olisi hyvin naiivia olettaa, että tuon tason kavereita saataisiin A) nopeasti kiinni B) tehtyä kaikki tarvittavat toimenpiteet C) saatua homma kuriin globaalisti hetkellisen lokaalin ratkaisun sijasta.

Sinänsä ei kyllä yllätä, että Potanin tuollaisesta matskusta löytyy. Jos massia on päällä tarpeeksi ja asema Venäjällä kunnossa, niin joku mättää jos mitään epäilyksiä ei ole missään ikinä herännyt. Ei se tee hänestä, kuten sanoit, syyllistä vielä mihinkään. Mutta se nyt on aivan selvä juttu, että niin kauan kuin taustalla häärii yhtään missään roolissa oligarkkeja, jokaisen venäläisiä edes sivuavan vuodon yhteydessä mainehaitta osuu Jokereihin.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta se nyt on aivan selvä juttu, että niin kauan kuin taustalla häärii yhtään missään roolissa oligarkkeja, jokaisen venäläisiä edes sivuavan vuodon yhteydessä mainehaitta osuu Jokereihin.

Tuntuu välillä siltä, että kaikki mahdollinen, mikä voidaan uutisoida Jokereiden logo edellä, niin se myös tehdään. Tämä on mielenkiintoinen suomalainen piirre, koska jos muistelen juttuja kenestä muusta urheiluseuran omistajasta tahansa esim. Abramovichista tai Mark Cubanista, niin harvoinpa kuvituskuvana on heidän omistamiensa seurojen logot, vaikka molemmat liitetään seuroihinsa ehkä jopa vielä voimakkaammin kuin Hjallis aikanaan.

Kyllähän sille toki syynsä löytyy, miksi näin on, mutta jääköön nyt tähän.
Kohti perjantaita!
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tätä ei ilmeisesti oltu vielä tänne linkattu joten laitetaan: Jokerien yhtiöjärjestys paljastaa: enemmistön omistavalla Jari Kurrilla ei ole yksin valtaa siirtää seuraa pois KHL:stä

Voidaan lopettaa spekulointi siitä, että Kurri enemminstöomistajana voi päättää siirtää Jokerit pois Venäjältä.

Siinä vaiheessa, kun Jokereita aletaan siirtelemään Liigaan tai vaikka divareihin, on taustalla jo eri firma joten ei tuolla sinänsä ole väliä.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Siinä vaiheessa, kun Jokereita aletaan siirtelemään Liigaan tai vaikka divareihin, on taustalla jo eri firma joten ei tuolla sinänsä ole väliä.

Varmastikin näin. Kuitenki tällä asialla on täälä spekuloitu/haaveiltu (en muista onko juri tässä ketjussa) joten ajattelin olevan aiheellinen uutinen.
 
ZZZamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
”HYVÄ.” (Pääomistaja Kurri)
Varmastikin näin. Kuitenki tällä asialla on täälä spekuloitu/haaveiltu (en muista onko juri tässä ketjussa) joten ajattelin olevan aiheellinen uutinen.

Jep, Kurrin lisäksi hallituksessa on käytännössä pelkästään Potaninin kätyreitä (paitsi areenan omistavia kansainvälisiä ihmisoikeusrikoksia tukevia oligarkkeja toimarin asemansa puolesta edustava Kivisilta), minkä minäkin täällä jo aikoja sitten sanoin. Kurrilla ei ole yhtään mitään sananvaltaa yhtään mihinkään firmaansa liittyvään asiaan, eikä hän sitä osuuttaankaan oikeasti omista, vaan on puhdas bulvaani. Tämän pitäisi olla jokaiselle oikeustoimikelpoiselle ihmiselle ilmiselvä tosiasia, oli hänellä päässään narrihattu tai ei.
 
Viime kevään playoffit, case Minsk ja Potaninin Venäjällä (ja Suomessa) antamat lausunnot puhuu vähän eri kieltä. Leppoisia bännejä taas jatkossa, jos sellaista jostain napsahtaa.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viime kevään playoffit, case Minsk ja Potaninin Venäjällä (ja Suomessa) antamat lausunnot puhuu vähän eri kielt
Jännä myös miten Venäjällä puhutaan Jokerien sooloilusta, vaikka venäläiset päättää kaiken ja Kurrilla ei oo sananvaltaa.

Alkaa käymään jo niin väsyneiks nää jutut että ei tosikaan. Ilman faktoja ja todisteita sen kun huudellaan.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viime kevään playoffit, case Minsk ja Potaninin Venäjällä (ja Suomessa) antamat lausunnot puhuu vähän eri kieltä. Leppoisia bännejä taas jatkossa, jos sellaista jostain napsahtaa.

Ymmärränkö ihan väärin vai yritätkö väittää, että Jokerit jätti Minskin reissun väliin viime hetkellä pelkällä Kurrin päätöksellä ilman Potaninin ja KHL:n suostumusta? Tuskinpa. Ja näin siitä myös uutisoitiin ja Kurrikin sanoi saaneensa KHL:ltä viestin pelin perumisesta lähtöaamuna vasta. Siihen asti Kurri oli vahvasti kokoajan menossa Minskiin.

Oligarkkien kommenteilla haastatteluissa on myös suurinpiirtein yhtä paljon uskottavuutta kuin päiväkoti-ikäisen lapsen ulkomaiden politiikan uutiskatsauksella. Siellä sanotaan tasan tarkkaan se, mitä halutaan kuultavan. Toki Jokeritkin on yrittänyt sooloilla, mutta ilman venäläisiä päätöksiä ei mitään noista peliliikkeistä ole tehty. Ja viime keväänä taisi Suomen hallitus astua pelaamisen eteen, johon ei onneksi oligarkkien vaikutusvalta oikein riitä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jännä myös miten Venäjällä puhutaan Jokerien sooloilusta, vaikka venäläiset päättää kaiken ja Kurrilla ei oo sananvaltaa.

Alkaa käymään jo niin väsyneiks nää jutut että ei tosikaan. Ilman faktoja ja todisteita sen kun huudellaan.

Fakta on, että Jokerien hallitus päättää vain yksimielisesti KHL:stä irtaantumisesta. Tällä on varmistettu päätösvalta venäläisille. He voivat puolestaan päättää yksin lakkauttaa Jokerien taloudellisen tuen.

Nämä ovat raamit ja niiden jatkuva kyseenalaistaminen on outoa. Se, että Venäjällä puhutaan Jokereista negatiiviseen sävyyn ei ole ihme. Suomen erilainen menettely koronan osalta mm. karanteeneissa vituttaa Venäjällä, koska se sotkee koko KHL:n aikataulun, jos taas seuraava 14 vrk pamahtaa 1-2 ottelun jälkeen päälle.

On typerää sotkea nämä kaksi asiaa keskenään, venäläisten päätösvalta Jokereissa ja koronamenettelyistä johtuvat erot valtioiden välillä, ja niistä johtuvat ongelmat Jokerien osalta. Eihän näitä sotkekaan keskenään kuin... Jota sinä et ole, ja siksi ihmettelen. Joka kerta.
 
ZZZamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
”HYVÄ.” (Pääomistaja Kurri)
Viime kevään playoffit, case Minsk ja Potaninin Venäjällä (ja Suomessa) antamat lausunnot puhuu vähän eri kieltä. Leppoisia bännejä taas jatkossa, jos sellaista jostain napsahtaa.

Kurri oli viimeiseen asti viemässä joukkuettaan Minskiin eikä julkisesti kertaakaan kyseenalaistanut siellä pelaamisen järkevyyttä.

Kevään playoffeissa joku ehkä astui jonkun varpaille, mutta niiden varpaiden omistaja ei jatkossa alistu tallottavaksi.

Potaninin propagandan nieleminen sellaisenaan on juuri sitä, mitä Potanin haluaa.

Suuret linjat menevät näin, etkä sinä voi sitä banneilla uhkailemallakaan kiistää:

Osakeyhtiössä määräysvaltaa käyttää hallitus, ja Jokerien hallituksen kokoonpano on julkista tietoa. Kurri on siinä hallituksessa yksittäinen ja yksinäinen tsuhnantoljake venäläisen määräenemmistön keskellä. Sitäkään ei tosiasioiden valossa voi kiistää, etteikö Kurrin ”omistajuus”, jossa liiketaloudesta mitään ymmärtämätön tyhjätasku ensin ”osti” koko rajusti tappiollisen ja raskaasti velkaantuneen firman ja välittömästi ”myi” siitä osuuden uudelle ”puhtaasti suomalaiselle” ”vähemmistöomistajalle”, olisi pelkästään bulvaanin suorittama tekninen operaatio.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös