On ollut aukko sivistyksessä, kun tähän päivään asti on ollut näkemättä leffa nimeltä Mulholland Drive (2001). Noh, nyt se on nähty - ja harvoinpa olen ollut leffan jälkeen näin pahasti "pihalla".
Tämä David Lynchin ohjaama raina on todella omituinen sekametelisoppa - itse en elokuvan loppuratkaisua ymmärtänyt ollenkaan. Tuli sellainen tunne, että tässä taiteellisuus on "taiteellisuutta" ja hakemalla haettua mystisyyttä - joka lopulta vie katsojan täysin ulalle. Tässä on ikäänkuin elokuvan sisällä jokin toinenkin elokuva - sellainen, joka jostakin syystä on jäänyt puolitiehen.
Kaunista katsottavaahan tämä toki oli - varsinkin pääosissa olleiden upeiden naisten - Naomi Wattsin ja Laura Harringin takia. Enpä ole vuosikymmeniin nähnyt valkokankaalla yhtä seksikästä ilmestystä kuin tämä ihanainen Harring.
Tämä elokuva on jonkinlainen käsittämätön rakkaustarina - joku/jotkut ovat pulassa/jonkinlainen rikoskin on "ilmassa" - kukaan vaan ei tunnu tietävän, että miksi - ja missä pulassa - ja mikä ihmeen rikos?
Angelo Badalamentin säveltämä musiikki tuo tähän outoa, omituista "taustauhkaa" - vaikka en ymmärtänyt mistä tässä elokuvassa pohjimmiltaan oli kyse, niin tuo musiikki aiheutti katsojalle jotakin selittämätöntä nihkeätä pelkoa - tuttu fiilis David Lynchin Twin Peaks tv-sarjasta. Lynchin ohjaus & Badalamentin musiikki saavat normikatsojalle jännäkakan punttiin pelkästään siitä ilosta, että valkokankaalla näkyy tuulessa huojuvia kuusia.
Täytynee katsella useampaan kertaan - jospa homman idea sitten alkaisi selviytyä ...