Leopold Isopanda
Jäsen
Olen viime aikoina ajatellut tappaa itseni miltei joka päivä. Tällaista oloa ei ole aiemmin ollut, tosin pari vuotta sitten ajattelin josko olisi parempi ajaa kallionseinään, kun silloin ahdisti niin kovasti. Tällä kertaa ei ahdista, vaan kuolema ei pelota minua. Elämällä ei ole mitään annettavaa. Ilo on poistunut, vaikka välillä naurankin ja hassuttelen lasteni kanssa jne.
Jos minulla olisi ase, olisin varmaankin jo kuollut. Muut itsemurhatavat tuntuvat niin kivuliailta tai hankalilta, etten ole uskaltanut lähteä toteuttamaan niitä. Hirttosolmukan tekoa olen vähän harjoitellut ja paikankin sitä varten jo valinnut.
Olin aiemmin hyvinkin itsemurhavastainen ihminen ja pidin sitä itsekkään ihmisen raukkamaisena tekona. Sitä se on osaltaan edelleenkin, mutta ymmärrän paremmin esim. Tapio Suomista ja jollain tavalla arvostan sitä, että hän uskalsi "parantaa" itsensä lopullisesti. Sitä minäkin odotan, että tämä jatkuva paha olo loppuisi kertaheitolla.
En tiedä miksi kirjoitin tänne. Ehkä nimimerkin takaa on helpompi kertoa asioita, vaikka joku/jotkut saattavat tietää kuka olen. Eikä silläkään ole väliä tietävätkö tutut. Millään ei ole väliä. Kunhan en satuta muita.
Sanon heti tähän alkuun saman minkä aiheen yhteyteen kiinnitetty viestikin: Mieli ry:n kriisipuhelin päivystää kellon ympäri, ja sinne saa soittaa myös nimettömästi ja kertoa itsestään juuri niin paljon tai vähän tunnistettavia tietoja kuin haluaa. Mieti siis, haluaisitko soittaa sinne, mikäli kynnys puhelimessa jutteluun ei ole liian suuri. MIELI Kriisipuhelin 09 2525 0111
En tiedä tilannettasi tarkemmin, mutta osut naulan kantaan monessa havainnossasi, mitä yllä kirjoitat. Ihminen voi olla itsemurhavastainen ja todeta, että ei koskaan. Itsetuhoisuus ja siihen pisteeseen ajautuminen on vaiheittainen prosessi ja ei kukaan perusterve ihminen herää yksi päivä ja totea, että voisin vaikka ottaa hengen itseltäni. Itse olen ajatellut tuota luisua itsetuhoisuuteen synkempinä hetkinä myös sitä kautta, että jos siihen tilanteeseen on tullut askel askeleelta ajauduttua, niin kai sieltä on mahdollista askel askeleelta nousta poiskin.
Ajatus itsemurhasta "parantavana" jokerikorttina voi olla tietyissä tilanteissa lohdullinen, mutta sen kortin voi pelata vain kerran ja sen jälkeen ei ole enää mitään peliä pelattavaksi. Toivotaan, että et päädy moiseen ratkaisuun ja saat solmut aukeamaan sen verran, että löydät hyviä hetkiä mainitsemiesi lastesi kanssa vielä. Jos fiilis menee liian synkäksi, niin soita johonkin tai marssi vaikka terveysasemalle, jos sellainen vielä kunnastasi löytyy. Vähemmän akuutissa tilanteessa tämäkin keskustelu toiminee varmasti hyvänä vertaistukena. Summa summarum: roiku vielä mukana.
Viimeksi muokattu: