Apua haettaessa ei kannata kuitenkaan tyytyä vain siihen, että ne puoskarit kirjottaa nappireseptin ja lähettää kotiin. Sen ne kyllä tekee helposti ennen kuin ehtii mitään sanoa. Pitää osata vaatia hoitoa ja tehostaa sanomaansa jollain tavalla, kuten kertomalla, että tämä on äärimmäisen vakava paikka kuten se monella on. Ikävä kyllä se menee nykyään usein niin, että lääkärit ovat kuormittuneita, eivätkä halua aina tutkia asioita. Tutkiminen vie aikaa ja siitä hyötyy mahdollisesti vain yksi potilas. Ja yksi potilas ei ole heille mitään.
Lähipiirissä yksi tapaus sentään on selvinnyt jotenkin terveempien kirjoihin, mutta kyllä siinä äkkiä pari vuotta meni, että parantui siihen kuntoon. Eikä se kyllä tapahtunut minkään lääkärin avustuksella. Taisiko kerran nähdä lääkäriä, jos sitäkään? Lääkkeitä jostain umpimetsästä kyllä syötettiin ja vaikka ne eivät aina toimineetkaan, niin silti piti syödä, koska "jotain nyt pitää kuitenkin syödä". Sitten homma alkoi kuin itsestään vähän laantua, eli tällainen hyvin perinteinen masennusreaktio alkoi hellittää. Erittäin hyvä niin ja nyt sitten hänellä on olo ollut jo pidempään parempi.
Minulla itselläni on ollut aikanaan hyviäkin lääkäreitä, mutta tiettyä enempää hekään eivät ole voineet tehdä. Ihminen joutuu paljon jumppaamaan aivojaan ihan itsekseen, vaikka kunto olisi heikkokin. Se on toisaalta ihan realismia, koska eihän kukaan voi toisen puolesta parantua tai hoitaa toista itsensä uhraten. Apu on vain apua, ja suurin osa työstä pitää tehdä sairastuneen itse. Siihen ajatukseen kannattaa ainakin varautua, jos nyt ei heti alkuun, niin pidemmällä välillä.
Masennus ei ole useinkaan loppuelämän diagnoosi vaan väliaikainen tila, josta voi parantua kokonaan. Itsemurha on myös väliaikainen ratkaisu sellaiseen ongelmaan, joka tuskin kestää loputtomiin. Sairaudet sumentaa ja kierouttaa ajatuksia sillä tavalla, että joku voi kuvitella olevansa luontevimman ratkaisun kynnyksellä, kun miettii itsemurhaa. Se on kuitenkin valheellista ajattelua ja kertoo vaan siitä sairauden tasosta, mikä siellä aivoissa jyllää. Minä en voi käsittää mitä olen ajatellut aikoinaan, kun näitä omia puuhiani toteutin. Miksi ihminen tappaa itsensä, kun voisi elää? Meillä ei ole montaa kertaa kokeiltavana, vaan vain tämä yksi.
Jos tämä viestini oli jotenkin töykeän ja typerän oloinen, niin se perustuu vaan omaan rehelliseen kokemukseen. Ei mene varmastikaan kaikilla samalla tavalla tai asioista ei ajatella samalla tavalla ja se on täysin normaalia.
Helpottaapa taas oloa.