Mainos

Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 416 285
  • 11 690

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Toiseen suuntaan voi tulla kuitenkin liikettä ainakin näihin pohjaseuroihin sekä alemman sarjan kärkijoukkueille. Koko lajille lisää katsojia on lisää euroja.

Tämä.

Itse Jokeri-hessuna en ole luonnollisesti nähnyt yhtään liigapeliä livenä sitten 2013 kevään. Ei ole ollut intoa maksaa liigakiekosta (eikä kyllä toisaalta tällä kaudella myöskään Mestis-kiekosta). Sillä hetkellä, kun IPK tai Kokkolan Hermes (Jokereista puhumattakaan) pelaa pelaamalla nousseena sarjanousijana IFK:ta (tai K-Espoota)vastaan, olen taatusti paikalla.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Lisäksi, vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä Suomesta ei löytyisi 20 kappaletta vähintään 4-5 miljoonan euron budjettiin kykenevää joukkuetta, niin ei se tarkoita sitä, etteikö tulevaisuudessa tämmöisiä seuroja olisi enemmän, se vaan vaatii sen, että ylinkin sarjaporras aukeaa.
Mihin tämä olettamus perustuu? Liiga on ainut urheilusarja Suomessa, jossa seurojen liikevaihdot ovat useampia miljoonia euroja vuodesta toiseen. Jalkapallossa on HJK ja lisäksi pari muuta, joiden liikevaihto on yli pari miljoonaa, mutta Veikkausliigassakin on joukkueita alle miljoonan liikevaihdolla. Muissa urheilulajeissa (ainakin koripallossa) on myös yksittäisiä joukkueita, jotka ylittävät tuon miljoonan euron rajan vuodessa, mutta pääosin suomalaisessa urheilussa puhutaan urheiluseurojen kohdalla satojen tuhansien eurojen vuosittaisesta liikevaihdosta.

Mistä ajattelet, että suomalaiseen jääkiekkoon tulee arviolta sellaiset parikymmentä miljoonaa euroa lisää rahaa, mikä tarvittaisiin tuota skenaariota varten? TV-tulojen kasvusta, vaikka nykyinenkin TV-sopimus on aiheuttanut Telialle kymmenien miljoonien eurojen tappiot? Sponsorituloista vaikka digimarkkinointi vie yhä enemmän jalansijaa perinteiseltä markkinoinnilta digimarkkinointikanavien kehittyessä? Yleisömäärien valtavasta kasvusta?

On Liiga auki tai ei, niin kaikki merkit viittaavat siihen, että sen sijaan että sitä rahaa tulisi suomalaiseen jääkiekkoon lisää, niin se tulee etenkin pienemmillä liigapaikkakunnilla olemaan jatkossa entistä tiukemmassa. Jos haluaa tasoerojen pienenevän, niin silloin realistisempaa on puhua tulonjaon tasoittamisesta niin, että ne Mestis-joukkueet pääsevät esimerkiksi osaksi Liigan TV-sopimusta.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Veikkausliiga on ihan täysi vitsi tasoltaan ja jos joku haluaa Liigan ajaa samaan jamaan, niin ei voi kuin päätä pyörittää sille.
Ei mennä tähän keskusteluun sen syvemmälle, mutta sanotaan näin että monien mielestä Liigankin taso on aivan paska.

Pitää olla aika helvetin hyvä pelaaja, että pääsee "edes" Veikkausliigaan pelaamaan. Yleisömäärät on sitten ihan suomalaisen menestyshullun kansan noloutta.

No, muutama vuosi niin tilanne voi hyvin olla aivan toinen ellei jääkiekkoyhteisö ota päätään pois perseestä ja ala tekemään duunia.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei mennä tähän keskusteluun sen syvemmälle, mutta sanotaan näin että monien mielestä Liigankin taso on aivan paska.
Mielestä, mutta yhtään mikään tilasto ei tätä tue. Ei olla toki maailman top-2 sarja enää ja liian suureksi on Liiga päästetty paisumaan. Sen sijaan Veikkausliiga ei kestä minkäänlaista vertailua muihin sarjoihin. Jos me halutaan ajaa suomalainen jääkiekko ja pääsarja tuohon jamaan, niin kyllä siinä onnistutaan kun tehdään miten täällä sanotaan vailla tuon taivaallista ymmärrystä yhtään mistään.
 
Wineofari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mihin tämä olettamus perustuu? Liiga on ainut urheilusarja Suomessa, jossa seurojen liikevaihdot ovat useampia miljoonia euroja vuodesta toiseen. Jalkapallossa on HJK ja lisäksi pari muuta, joiden liikevaihto on yli pari miljoonaa, mutta Veikkausliigassakin on joukkueita alle miljoonan liikevaihdolla. Muissa urheilulajeissa (ainakin koripallossa) on myös yksittäisiä joukkueita, jotka ylittävät tuon miljoonan euron rajan vuodessa, mutta pääosin suomalaisessa urheilussa puhutaan urheiluseurojen kohdalla satojen tuhansien eurojen vuosittaisesta liikevaihdosta.

Mistä ajattelet, että suomalaiseen jääkiekkoon tulee arviolta sellaiset parikymmentä miljoonaa euroa lisää rahaa, mikä tarvittaisiin tuota skenaariota varten? TV-tulojen kasvusta, vaikka nykyinenkin TV-sopimus on aiheuttanut Telialle kymmenien miljoonien eurojen tappiot? Sponsorituloista vaikka digimarkkinointi vie yhä enemmän jalansijaa perinteiseltä markkinoinnilta digimarkkinointikanavien kehittyessä? Yleisömäärien valtavasta kasvusta?

On Liiga auki tai ei, niin kaikki merkit viittaavat siihen, että sen sijaan että sitä rahaa tulisi suomalaiseen jääkiekkoon lisää, niin se tulee etenkin pienemmillä liigapaikkakunnilla olemaan jatkossa entistä tiukemmassa. Jos haluaa tasoerojen pienenevän, niin silloin realistisempaa on puhua tulonjaon tasoittamisesta niin, että ne Mestis-joukkueet pääsevät esimerkiksi osaksi Liigan TV-sopimusta.
Jääkiekko on yli tuplasti seuratumpi urheilulaji verrattuna jalkapalloon, jos silmäpareja paikanpäällä lasketaan, joten hommaa ei kannata siltä kannalta lähteä sen enempää purkamaan. Sen sijaan voidaan kuitenkin katsoa katsojakeskiarvoa lajien sisäisesti, nimittäin veikkausliigan katsojakeskiarvo on jotain 2300 luokkaa ja ykkösen päälle tonnin, kun taas jääkiekon osalta luvut ovat liigan osalta jotain 4700 ja Mestiksen osalta 750, eli jalkapallon osalta korkeinta sarjatasoa seuraa verrattuna askelta alempaan sarjaan vähän päälle kaksinkertainen määrä ihmisiä, kun taas jääkiekon osalta pompataan yli kuusinkertaiseen määrään ihmisiä ja tämä johtuu siitä, että liiga on kiinni.

Vaikka ennen ihmisten ajasta ei tarvinnut niin tiukasti taistella, niin väitän, että siihen taisteluun saadaan tasoitusta ihmisten tavoittamisella, mikä on nykyteknologialla tuhat kertaa helpompaa kuin aikaisemmin. Ihmiset kyllä tulevat löytämään hallille myös alemmalla sarjatasolla ihan samalla tavalla kuin 30 vuotta sitten, kunhan annetaan oikea mahdollisuus tavoitella jotain isompaa.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Mielestä, mutta yhtään mikään tilasto ei tätä tue. Ei olla toki maailman top-2 sarja enää ja liian suureksi on Liiga päästetty paisumaan. Sen sijaan Veikkausliiga ei kestä minkäänlaista vertailua muihin sarjoihin. Jos me halutaan ajaa suomalainen jääkiekko ja pääsarja tuohon jamaan, niin kyllä siinä onnistutaan kun tehdään miten täällä sanotaan vailla tuon taivaallista ymmärrystä yhtään mistään.
Niin no niin. Suomen Liiga on noin sijalla viisi maailman rankingissä ja jääkiekkoa pelataan noin 20 maassa.

Suomi ja Veikkausliiga on vastaavasti noin sijalla 50 ja sarjoja pelataan noin 200 maassa. Toki Veikkausliiga varmaan putoaisi alemmas, jos kaikki sarjat laskettaisiin mukaan, mutta suhteessa sijoitus varmaan pysyisi samalla tasolla.

Mutta joo se siitä.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Niin no niin. Suomen Liiga on noin sijalla viisi maailman rankingissä ja jääkiekkoa pelataan noin 20 maassa.
Niin no niin. Suomen kärkiseurat haastavat SHL:n ja NLA:n seuroja siinä mielessä, että ne voidaan heittää hyvin samaan kaukaloon ja saattaapa nuo poistua noista voittajinakin kuten on CHL:ssä nähty. Veikkausliigan seurat eivät pysty tuohon alkuunkaan. Tiedän kyllä, että jalkapallo on ihan huomattavan paljon suositumpi laji kuin jääkiekko mikä on marginaalilaji maailmalla. Silti Suomen jalkapallon pääsarja on täysin vitsi, mutta se että täällä pyörii ylipäätään jokin urheilusarja minkä joukkueet ovat tasoltaan suurin piirtein samaa kuin maailman top 2-3 sarjat, niin on ihan kova juttu ja suoritus ainakin minun mielestäni. Ei ole itsestäänselvyys, että näin pienessä maassa pyörisi yhtään mikään urheilullinen huippusarja.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Sen sijaan voidaan kuitenkin katsoa katsojakeskiarvoa lajien sisäisesti, nimittäin veikkausliigan katsojakeskiarvo on jotain 2300 luokkaa ja ykkösen päälle tonnin, kun taas jääkiekon osalta luvut ovat liigan osalta jotain 4700 ja Mestiksen osalta 750, eli jalkapallon osalta korkeinta sarjatasoa seuraa verrattuna askelta alempaan sarjaan vähän päälle kaksinkertainen määrä ihmisiä, kun taas jääkiekon osalta pompataan yli kuusinkertaiseen määrään ihmisiä ja tämä johtuu siitä, että liiga on kiinni.
Tämä oli erittäin hyvä nosto. Tuo alleviivaa sitä, kuinka surkeassa tilassa Mestis on. Suosituimman lajin toiseksi korkein sarjataso on ehdottomasti saatava nostettua huomattavasti katsotummaksi. Potentiaalia on aivan varmasti, mikäli tuo jalkapallon Ykkösen suosio antaa yhtään suuntaa. Ei jääkiekon kannata jatkaa sen potentiaalin hukkaamista nykyisellä sarjajärjestelmällä. Onneksi muutoksen tuuli on yltymässä.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät

Itselläni on sellainen mielikuva, että ennen divaria pelattiin enemmän sunnuntaisin jolloin mamman lihapatojen ääreen palanneet pienten paikkakuntien ihmiset kävi sitten sunnuntaina pelissä. Sama sm- liigassa.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tämä oli erittäin hyvä nosto. Tuo alleviivaa sitä, kuinka surkeassa tilassa Mestis on.
Mestiksen yleisömäärät taisi nousta enemmän kuin liigan. Aika ja muistot vs tilastot. Aika stabiilia näyttää olevan jos vertaa miten paljon porukat veti aikaisemmin.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Nyt kun pelaajayhdistys ei osaa sanoittaa mikä olisi avoin liiga niin ehdottaisin, että mestiksen kolme parasta ja liigan kaksi huonointa karsii yksinkertaisella sarjalla josta kaksi parasta pelaa liigassa seuraavalla kaudella. Avauskierroksella liigajoukkeet vastakkain jolloin viimeinen kierros ei ole varman päälle pelailua. Jokaiselle tulee kaksi koti- ja vierasottelua ja ei ole liian pitkä rutistus kauden päätyttyä. Jos olosuhteet ei ole kunnossa niin otetaan silti mukaan kunhan kaukalo ja jää on hyvät.
 
fakiiri

Jäsen
Niin no niin. Suomen kärkiseurat haastavat SHL:n ja NLA:n seuroja siinä mielessä, että ne voidaan heittää hyvin samaan kaukaloon ja saattaapa nuo poistua noista voittajinakin kuten on CHL:ssä nähty. Veikkausliigan seurat eivät pysty tuohon alkuunkaan. Tiedän kyllä, että jalkapallo on ihan huomattavan paljon suositumpi laji kuin jääkiekko mikä on marginaalilaji maailmalla. Silti Suomen jalkapallon pääsarja on täysin vitsi, mutta se että täällä pyörii ylipäätään jokin urheilusarja minkä joukkueet ovat tasoltaan suurin piirtein samaa kuin maailman top 2-3 sarjat, niin on ihan kova juttu ja suoritus ainakin minun mielestäni. Ei ole itsestäänselvyys, että näin pienessä maassa pyörisi yhtään mikään urheilullinen huippusarja.
Veikkausliiga on mainettaan parempi sarja. Suomessa on ollut vuosikymmenten ajan narratiivi kotimaisen jalkapallon paskasta tasosta. Eihän se tietenkään ole mikään Serie A, Bundesliiga, La Liga tai Valioliiga, mutta hyviä, viihdyttäviä matseja sarjassa nähdään joka kausi. Euroopassa, esimerkiksi Saksassa ja Englannissa, oma seura on rakas ja tärkeä. Peleissä käydään, vaikka oma jengi pelaisi neljänneksi tai viidenneksi ylimmällä sarjatasolla. Suomessa yleisömäärät lähtevät laskuun heti, jos ei tule viittä kotivoittoa putkeen selkein lukemin. Ainoan poikkeuksen tähän tuo jääkiekko-IFK. Yleisömäärät eivät laske, vaikka kaudesta toiseen peli tarjoaa enemmän epätoivoisen vitutuksen tunteita kuin mestaruusjunan tunnelmaa.
Suomi on urheilukulttuurin kehitysmaa, ja kansan syvät rivit ovat menestyksen perään. Siksi Suomessa vöyhötettiin hetken aikaa curlingistakin.

Ja ihan Veikkausliigan absoluuttisesta tasosta kertoo jotakin se, että HJK on nyt kolmena kautena perättäin ollut europelien lohkovaiheessa. Eikä HJK:n yleisökeskiarvo Veikkausliigassakaan ole kovinkaan pieni.

Mielenkiintoista on pohtia tulevaisuutta, lyhyelläkin aikaperspektiivillä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jääkiekon kiinnostus lasten ja nuorten keskuudessa on laskenut. Liiga ei kiinnosta lapsia samalla tavalla kuin se puhutteli esimerkiksi 1980- ja 1990 -luvuilla. Jääkiekon harrastajamäärät ovat jo dyykanneet Kehä kolmosen sisäpuolella, sen huomaa omankin jälkikasvun lähipiiristä. Mitä nyt lapset harrastavat? Jalkapalloa, salibandyä ja enenevässä määrin myös korista. Näiden lajien tulevaisuus näyttää valoisalta.

Ja toisin kuin omassa lapsuudessani sekä nuoruudessani, nyt huippufudista näkee koko ajan puhelimista. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun jostain sovelluksesta on nähty huippupelaajan kikka, jota lähdetään kavereiden kanssa treenaamaan läheiselle kentälle. Ennen Kolmoskanavan Serie A -lähetysten alkua Suomessa näki vain jalkapallon arvokisoja ja Englannin silloista ykkösdivisioonaa, josta muotoutui Valioliiga. Silloinen ykkösdivari oli sellaista tutinaa ja tötinää -osaston sekoilua, että sen kutsuminen huippujalkapalloksi on rikos jalkapalloa kohtaan. Nykylapset ja -nuoret elävät ihan toisenlaisessa mediamaisemassa kuin mitä me elimme. Se tulee vaikuttamaan eri lajien ja sarjojen suosioon.

Jääkiekko elää omassa erinomaisuudessaan, tunkkaisen ummehtuneessa lammikossa. Tällä menolla 2030 -luvulla jääkiekon yleisömäärät eivät ole sitä mitä ne ovat nyt. Jääkiekkoihmisten ei kannata naureskella jalkapallolle, lajin potentiaali on kiistaton. Kaikki, jotka olivat viime kesänä Suomi-San Marino -pelissä, näkivät sen. Ennakkoon täysin ö-luokan matsi, josta tulikin huikea tapahtuma loppuunmyydyllä stadionilla. Palloliitto keksi oivan reseptin, peliin myytiin halpoja lippuja junioriseuroille. Omakohtaisella kokemuksella voin kertoa, että nyt lapset kysyvät, koska päästään taas katsomaan Pohjanpaloa ja kumppaneita.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Itselläni on sellainen mielikuva, että ennen divaria pelattiin enemmän sunnuntaisin jolloin mamman lihapatojen ääreen palanneet pienten paikkakuntien ihmiset kävi sitten sunnuntaina pelissä. Sama sm- liigassa.

Silloin pelaajilla oli pääasiallisesti siviilityöt, minkä takia pelejä painottui viikonloppuun. Arkena torstai oli yleisin pelipäivä.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Jääkiekko elää omassa erinomaisuudessaan, tunkkaisen ummehtuneessa lammikossa. Tällä menolla 2030 -luvulla jääkiekon yleisömäärät eivät ole sitä mitä ne ovat nyt. Jääkiekkoihmisten ei kannata naureskella jalkapallolle, lajin potentiaali on kiistaton. Kaikki, jotka olivat viime kesänä Suomi-San Marino -pelissä, näkivät sen. Ennakkoon täysin ö-luokan matsi, josta tulikin huikea tapahtuma loppuunmyydyllä stadionilla. Palloliitto keksi oivan reseptin, peliin myytiin halpoja lippuja junioriseuroille. Omakohtaisella kokemuksella voin kertoa, että nyt lapset kysyvät, koska päästään taas katsomaan Pohjanpaloa ja kumppaneita.
Aikalailla samaa mieltä. Jääkiekkoseurojen pitäisi saada myös maahanmuuttajia rekryttyä lajin pariin jos halutaan pysyä seuratuimpana lajina Suomessa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
@fakiiri. En itse ymmärrä Veikkausliigan romantisointia yhtään varsinkin, jos samalla haukutaan Liigan tasoa. Yksikään Veikkausliigan seura ei pelannut Mestarien liigassa tai edes Eurooppa-liigassa. Ei yksikään. Yksi pelasi Konferenssi-liigassa ja ei voittanut lohkovaiheessa yhtään peliä. Ei yhtään vaikka on Veikkausliigan mestari.

Veikkausliigan kehuminen on pelkkää romantisointia vailla mitään todellista näyttöä siitä, että Veikkausliiga olisi oikeasti hyvä/tasokas sarja. Se ei ole edes täysipainoinen ammattisarja kuin joidenkin joukkueiden osalta ja se on aivan älyttömän kaukana kärkeä. Valovuoden perässä.
 
Toki, jos etukäteen on päättänyt Veikkausliigan olevan huono, se on huono.

Kritisoinnissa kuitenkin faktojen soisi olevan oikein. Valitettavasti viestissäsi ne ovat väärin.

HJK pelasi Mestareiden liigassa kaudella 1998-1999. Oli jatkopaikassa kiinni viidenteen matsiin saakka.
Eurooppa-liigassa HJK pelasi 2014-2015 ja 2022-2023.
 
Ja sen verran lisäyksenä, että Kuusysi pelasi itsensä vuonna 1986 kahdeksan parhaan joukkoon silloisessa Mestareiden cupissa, joka muuttui 1992 Mestareiden liigaksi.

Kuusysi putosi jatkosta viime hetken maalilla Steaua Bukarestille, joka lopulta voitti Mestareiden cupin. Finaalissa kaatui Barcelona.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Toki, jos etukäteen on päättänyt Veikkausliigan olevan huono, se on huono.

Kritisoinnissa kuitenkin faktojen soisi olevan oikein. Valitettavasti viestissäsi ne ovat väärin.

HJK pelasi Mestareiden liigassa kaudella 1998-1999. Oli jatkopaikassa kiinni viidenteen matsiin saakka.
Eurooppa-liigassa HJK pelasi 2014-2015 ja 2022-2023.
Etkö osaa lukea vai onko tarkoitus vain provoilla? Sanoin "ei pelannut" millä viittasin kuluvaan kauteen. En sanonut "ei ole koskaan pelannut".

En ole päättänyt mitenkään ennakkoon päässäni, että Veikkausliiga on huono. Toivon sille kaikkea hyvää koko sydämestä. Fakta on kuitenkin, että sen taso on surkea ja itseä huvittaa nämä kommentit missä Liigaa haukutaan ja Veikkausliigaa romantisoidaan. Voisi heittää ihan vastapalloon, että jos on etukäteen päättänyt Liigan olevan huono, niin kai se sit vain on huono ja saahan täällä möyhkää niin halutessaan.

Kiitos historioinnista.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pari joukkuetta voisi kyllä tiputtaa pois suoriltaan, niin saadaan tasoa nostettua. Karsintasarjat on hyvä juttu. Suoralle nousulle/tippumiselle ei. Mestikseen tippuminen romahduttaa talouden täysin ja vaikka sieltä onnistuisikin nousemaan takaisin, niin siihen samaan pääseminen missä oli ennen tippumista, niin veisi vuosia. Kasvusta nyt puhumattakaan..
Parhaillaan Mestikseen tippuminen romahduttaa budjetin täysin, ja sille on selvä syy. Se on ollut kuolleena pitkään. Mestiksen voitto on ollut kuolleen sarjan voitto, joten ei se ole kiinnostanut katsojia, eikä sitä kautta sponsoreitakaan. Siellä ei raha liiku. Ja kun siellä ei raha liiku, ei siihen joukkueeseen kannata isommin budjettiakaan tuhlata. Se on tappiota. Päämäärän lisäksi katsojia kiinnostaa usein itse joukkue ja sen pelaajat. Heihin muodostuu matkan varrella side. Ei luo kovin paljoa urheiluromantiikkaa sarjan sisällä, kun pelaajat jotka Mestiksessä puhkeavat kukkaan, ryöstökalastetaan Liigaan. Ja parhaillaan Mestiksen ollessa se mitä se on, totta kai on oikein, että pelaajille annetaan mahdollisuus päästä tilaisuuden tullessa isompiin parrasvaloihin. Mutta tämäkin on seikka joka tekee Mestiksestä aivan puhtaan farmisarjan katsojien silmissä. Ei Mestis voi kehittää itse itseään ellei sille tarjota parempia puitteita sen tekoon.

Oletetaan, että Liigasta tehtäisiin 12 joukkueen sarja, jolloin 4 ensi kauden liigajoukkueista siirtyisi sinne - spekulatiivisesti nykyisen sarjataulukon mukaan Jyp, Hpk, Saipa ja Kiekko-Espoo. Siihen vielä Jokerit ja Tuto, niin olisihan tuossa markkina-aluetta Mestikseen tekemään siitä kertarysäyksellä laadukkaamman sarjan. Ja oletetaan, että Liigan viimeinen putoaisi suoraan, ja toiseksi viimeinen karsisi. Siinä olisi melko iso kannustin näille kuudelle joukkueelle pitää joukkueen tasoa yllä mestiksessä, katsojille ja sponsoreille motiivi tulla hallille kannustamaan omaa joukkuetta kohti liigapaikkaa. Olisi myös varmaa, että Mestiksen pelillinen taso tulisi nousemaan pelkästään siitä syystä, ettei Liiga imisi enää 15 joukkueellista parhaita pelaajia itselleen, eikä edes 12 joukkueellista, koska nousua hamuavat mestis-joukkueet pitäisivät parhaista pelaajistaan paremmin kiinni, voidakseen haastaa mahdollisesti karsinnoissa kohdattavan liigajoukkueen.

En ole oraakkeli, mutta kyllähän tämä järjestelmä tekisi kotimaisesta kiekko-skenestä kertarysäyksellä mielenkiintoisemman. Toisi jännityksen takaisin peliin, joka kiinnostaisi niin katsojia kuin pelaajiakin. Ja ymmärrän hyvin, että liigajoukkueiden kannattavat repivät parhaillaan ranteitaan rikki ajatukselle siitä, että oma joukkue putoaisi Mestikseen. Mutta tällaisen järjestelmän myötä Mestiksen kiinnostavuus olisi ihan eri tasolla kuin nyt. Oletetaan, että myös Mestis olisi 12 joukkueen sarja, jonka takia ainakin puolet sen joukkueista olisi liigakelpoisia talousalueita - ja nämä todennäköisesti hilaisivat myös muita mestis-paikkakuntia kohti parempaa taloutta.

Jos taas ajatellaan hyötyjä pelaajakehityksen näkökulmasta, niin parempi Mestis tarjoaisi parempaa ja tasokkaampaa kehittymisympäristöä junnupelaajille. Fakta on se, ettemme viime vuosina ole tuottaneet kovin paljoa lahjakkuutta NHL:ään. Jotain tarttis tehdä. Osasyynä näen sen, ettei useimmat junnut pääse kovin isoon rooliin liigajoukkueissa, ja Mestiksen pelillinen taso on taas jotain Italian pääsarjatasoa, jossa ei opi tarvittavaa pelinopeutta tms.
 
BaronFIN

Jäsen
”Mercedes-liiga”
10 joukkueen A-sarja
10 joukkueen B-sarja

RUNKOSARJA
56 peliä
4 x oman sarjan joukkueita vastaan
2 x toisen sarjan joukkueita vastaan

MESTARUUS
A sarjan 8 parasta pelaa playoffit

KARSINTASARJA
Sarjan A kolme kaksi viimeistä pelaavat karsintasarjan sarjan B kolmen neljän parhaimman kanssa.
Muoks, ajatushäiriö…

Sarja B:n viimeinen karsii alaspäin.

YHTEENVETO
Kyllä, kyyti voisi olla kylmää Joensuussa kun HIFK tulisi kylään, mutta väitän kiekkopoikien kassan kiittävän ja auttavan seuraa kehittämään toimintaansa enemmän kuin nykymestis antaa tilaa.

Pyörittelen siis ajatuksena, että alemman sarjan olisi oltava riittävän laadukas, jotta putoaminen ei ole kuoleman suudelma ja nousemiseen pitää olla myös aito mahdollisuus.
 
Viimeksi muokattu:

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
”Mercedes-liiga”
10 joukkueen A-sarja
10 joukkueen B-sarja

RUNKOSARJA
56 peliä
4 x oman sarjan joukkueita vastaan
2 x toisen sarjan joukkueita vastaan

MESTARUUS
A sarjan 8 parasta pelaa playoffit

KARSINTASARJA
Sarjan A kolme viimeistä pelaavat karsintasarjan sarjan B kolmen parhaimman kanssa.

Sarja B:n viimeinen karsii alaspäin.

1) Pidän hahmotelmastasi varsin paljon ja olen valmis ostamaan sen. Mutta:

2) Ainakin minun koulumatematiikallani tuon kirjaimellisesta toteutuksesta seuraisi, että 10 joukkueen A-sarjassa kahdeksanneksi sijoittunut pelaisi sekä A-sarjan playoffit että karsintasarjan B-sarjaa vastaan. Sehän olisikin maukasta, kun olisi mahdollisuus sekä voittaa mestaruus että tippua alempaan sarjaan...samalla kaudella!
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei nyt liity varsinaisesti sarjajärjestelmiin, mutta uskoakseni jo pelkkä Mestiksen nimenmuutoksella olisi suurempi vaikutus sarjan brändiarvoon ja uskottavuuteen. Tuo nimi on ollut mielestäni hyvinkin koominen ja jotenkin alemmuuskompleksia aiheuttava jo sen alusta saakka, mutta varsinkin matkanvarrella ryvettynyt ja kulahtanut. Pelkästään nimenmuutos voisi edes hieman palauttaa sarjan uskottavuutta.
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit

Älä ny! Joskus taidettiin markkinoidakin termillä "Mestis is bestis" tai jotain vastaavaa, onhan toi nyt huikee!
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kun Mestis meinaa ensi kaudella pelata 11 joukkueella, niin pitäisikö tässä mennä suoraan 16+11 malliin?

Mallissa Liigassa pelattaisiin syksyllä 30 peliä (jokainen kohtaa kaikki muut kertaalleen kotona ja vieraissa).
Mestiksessä jokainen kohtaisi syksyllä kaikki muut kolmesti, jolla heillekin tulisi 30 peliä kullekin.

30 pelin jälkeen, kauden puolivälissä Liigan yhdeksän parasta jatkaa Liigan ylempään jatkosarjaan.
Liigan seitsemän heikointa jatkaa Mestiksen kahden parhaan kanssa Liigan alempaan jatkosarjaan
Mestiksen yhdeksen heikointa jatkaa Mestiksen jatkosarjassa.

Kussakin jatkosarjassa yhdeksän joukkuetta ja niissä kaikki kohtaisi kaikki muut neljästi. Jokaiselle tulisi siis syksyn pelien lisäksi runkosarjaan 32 peliä.

Liigan ylemmästä jatkosarjasta neljä parasta suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle ja viisi heikonta Liigan alemman jatkosarjan kolmen parhaan kanssa pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.

Liigan alemman jatkosarjan kolme heikointa menisi sitten Liigakarsintoihin Mestiksen jatkosarjan viiden parhaan kanssa ja tämän pudotuspelirupeaman voittaja pelaisi Liigassa seuraavalla kaudella.

Tällä mallilla "isot" saisivat enemmän pelejä keskenään, jos ansaitsevat sen pelillisesti syksyn aikana. Kaksi Mestiksessä aloittavaa seuraa pääsisi pelaamaan Liiga joukkueita vastaan jo kauden puolivälistä lähtien ja vaikka jäisivät viimeisiksi, niin pääsisivät vielä Liigakarsintoihin. Jos toisaalta jompikumpi (tai molemmat) sijoittuisivat Liigan alemmassa jatkosarjassa kuuden parhaan joukkoon, niin varmistavat nousun jo sillä ja pelaavat Liigaa seuraavalla kaudella.

Liigan ylempään ja Mestiksen jatkosarjoihin otettaisiin mukaan syksyn pisteet, mutta Liigan alempaan jatkosarjaan lähdettäisiin puhtaalta pöydältä, koska joukkueita kahdesta eri sarjasta. Tämä antaisi sekä Liigan huonosti aloittaneille seuroille ikäänkuin uuden kauden aloituksen kesken kauden ja mahdollisuuden pelata kuitenkin vielä pudotuspelipaikoista oman tasoisia seuroja vastaan.

Mestiksen viimeinen karsisi sitten Suomisarjan voittajan kanssa. Eli järjestelmä olisi täysin avoin alhaalta ylös.

Tällä mallilla voisi vuosittain 0-3 joukkuetta tippua ja vastaavasti 0-3 joukkuetta nousta.

Liitteenä kuva hahmoittelemaan kuviota ja siihen otettu joukkueet tämän kauden runkosarjasijoitusten perusteella. Kuitenkin sillä poikkeuksella, että Kiekko-Espoo on laitettu jo Liiga joukkueeksi, kun ensi kaudella Liigaa pelaavat.

Ja tiedän kyllä, että Mestistä olisi edelleen tarkoitus pienentään ensi kauden jälkeen, mutta tämä ehdotus nyt olisi juuri sellaiselle tilanteelle, missä kahdella ylimmällä tasolla pelaisi 27 joukkuetta.
 
Liitteet

  • 16+11Liiga.png
    16+11Liiga.png
    61,6 KB · kertaa luettu: 127
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös