Mainos

Carolina Hurricanes 2018–2019

  • 137 532
  • 341

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valtavan määrän töitä joutuu Carolina tekemään maaliensa eteen.
Ne laukoo hanakasti, mutta ne likaiset työt maalin edessä jää useimmiten tekemättä. Oikeastaan caroliinat on saaneet just nin paljon maaleja, kun tuo edellyttää. Sillä nykyveskareille ei saa viivalaukausia sisään ilman ohjuria tai maskia...

On niillä ollu kuiteski laadukkaitakin maalipaikkoja katsomissani peleisä ja niistä ei ole pomppinut.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Siellä se Aho pyöritti ylivoimaa taas siellä oikealla laidalla. Teki tosin välillä pienen syrjähypyn vasemmalle. Ei siis mitään uutta sillä rintamalla.

Päästivät kyllä voiton käsistään, ehkä jopa sulivat hieman. Suomalaisille pari syöttöpinnaa mieheen, kun ketju palautettiin fiksusti oikeaan formaattiin. Sebulla oli voiton avaimet käsissään, mutta Bernier suorastaan ryösti lopun torjunnallaan ja vei pelin jatkoajalle.
 
mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kertokaas pelejä nähneet, että onko se vain vaikutelma, jonka saa klipeistä vai ihan faktaa, että Scott Darling on ollut tänä vuonna paljon parempi kuin viime vuonna? Viime kaudelta muistuu lähinnä mieleen useampi kummallinen imaisu mistä milloinkin ja tänä vuonna taas tuntuu, että usein löytyy top-listoilta torjuntojensa kanssa. Onko tämä siis harhaa vai onko siellä oikeasti parempi veska tänä vuonna, vai oliko kenties viime vuonnakin ihan hyvä vaikka välillä menikin kummallisia imaisuja?
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Huomattavasti parempi. Laittoi itsensä kesä aikana kuntoon ja laihtui roimasto. Nyt ei enää pelota joka kerta kun vastustaja laukoo siniviivan jälkeen Darlingia päin. Eihän se mikään huippuveska ole vieläkään, mutta vähemmän menee helppoja ja jokaisessa pelissä muutama gamesaver
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Edelliseen vuoteen verrattuna maalivahtiongelma ei ole enää kipupiste. Nyt kipupiste on maalinteon tehokkuus.
 
mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huomattavasti parempi. Laittoi itsensä kesä aikana kuntoon ja laihtui roimasto. Nyt ei enää pelota joka kerta kun vastustaja laukoo siniviivan jälkeen Darlingia päin. Eihän se mikään huippuveska ole vieläkään, mutta vähemmän menee helppoja ja jokaisessa pelissä muutama gamesaver
Kiitos vastauksesta, mutu-tuntuma osoittautui siis oikeaksi. Carolina ei ole koskaan ollut mulle sellainen mielenkiintoinen seura, mutta Ahon myötä tulee nyt katseltua ainakin näitä highlighteja jatkuvasti. Toivotaan, että joukkueesta saadaan rakennettua tulevaisuudessa contenderi ja Ahon ympärille on hyvä rakentaa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Muistelen lukeneeni HFBoardseiltä, että Darling oli jossain haastattelussa itsekin myöntänyt, että tuli viime kauteen fyysisesti huonossa kunnossa ja en kyllä ihmettele. Niin paska mies oli viime kaudella. Tänä vuonna Darling on näyttänyt jopa ykkösvahdilta. Chicago-pelissäkin väläytti kertaalleen aika komeasti räpyläkättään. Sijoittumisen kanssa on toki yhä aika ajoin tekemistä mutta on tuo tän hetken Scott Darling silti valovuoden edellä viimekautista.
 
Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Katoinko oikein livetuloksista että 29 kutia ekassa erässä Torontoa vastaan ja toisessa taisi mennä vikalle minsalle laukauksen numero 2 saamisessa. Aika jäätävät momenttumit!
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Katoinko oikein livetuloksista että 29 kutia ekassa erässä Torontoa vastaan ja toisessa taisi mennä vikalle minsalle laukauksen numero 2 saamisessa. Aika jäätävät momenttumit!
Joo, silmät meinas pyörähtää yöllä päästä, kun katselin tilastoja ekan erän jälkeen. Ja kun toisessa eivät saaneet mitään aikaiseksi.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Carolinalla just nyt 26 ottelua ja 28 pojoa. Tekee 1,08 per peli. Kun PO-raja on aika usein 95 pisteen kohdalla, niin vauhdin pitäisi olla 95/82=1,16. Tuon kurominen kiinni vaatii tasonnostoa. KAutta on menty jo niin pitkään, että tällainen arvio on mahdollinen tehdä.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Martin Necas on hieman nihkeän alun jälkeen parantanut otteitaan ja ollut viimeisimmissä peleissä hirmuisessa lyönnissä. Lauantaina Hartfordia vastaan 0+4 ja viime yönä Springfieldiä vastaan 0+3. NHL:ään kutsu tullee kuitenkin vasta WJC:n jälkeen. Necasin on jo vahvistettu pelaavan kisoissa.

Carolinan tekeminen sen sijaan on taas muistuttanut huolestuttavan paljon viime kautta, eli paikkoja luodaan kyllä, mutta maaleja ei tehdä riittävästi. Samaan aikaan kesällä kaupattu Skinner on paukuttanut maaleja hirmuiseen tahtiin Eichelin vierellä. Joo, Skinnerillä oli sopimus kauden jälkeen katkolla ja ei välttämättä olisi edes halunnut jatkaa Canesissa, mutta olisi Waddell voinut yrittää saada muutakin vastineeksi kuin jonkun Cliff Pun, joka vaikuttaa tällä hetkellä melkoiselta hudilta.

E: Ja ja sai Canes näköjään varausvuorojakin, mutta olisi vastine voinut olla siltikin parempi.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Tässä vähän tilastoja:

Shot differential: +260 (1.)
Slot shot diff. : +89 (1.)
Shooting%: 6,3 (31.)
Save%:87,6 (30.)

Aika mykistävää. Maalintekovoimaa tarvitaan kipeästi lisää, mikäli pudotuspeleihin halutaan. Dundonin mukaan Canes etsiikin tällä hetkellä hyökkääjää. Toivottavasti Waddell vaan onnistuu hitusen paremmin kuin tuossa Skinner-kaupassa.
 
Nelone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild

Karmeita lukuja sekä hyvässä, että pahassa.

Wild on ilmoittannut, että Nino ja Coyle olisi mahdollisesti muiden joukkueiden saatavilla. Jompi kumpi näistä voisi olla myös Canesin avuksi, vaikka eivät mitään hurjia maalimääriä olekkaan paukuttaneet. Tähän kuitenkin uskon tulevan muutosta, mikäli esim. Nino saisi kunnon näytönpaikan isossa roolissa ja uusissa maisemissa. Mitä enemmän Canesia seuraavat ovat mieltä, olisiko jommasta kummasta näistä mahdollisesti avuksi teille?
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tässä vähän tilastoja:

Shot differential: +260 (1.)
Slot shot diff. : +89 (1.)
Shooting%: 6,3 (31.)
Save%:87,6 (30.)

Aika mykistävää. Maalintekovoimaa tarvitaan kipeästi lisää, mikäli pudotuspeleihin halutaan. Dundonin mukaan Canes etsiikin tällä hetkellä hyökkääjää. Toivottavasti Waddell vaan onnistuu hitusen paremmin kuin tuossa Skinner-kaupassa.
Tarasenko olisi kaupan....löytyisiköhän Carolinalta jotain, mitä Blues tarvitsee?
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
@Nelone Niederreiter olisi ihan ok, mutta Coylelle kiitos ei, vaikka onkin kai ihan monikäyttöinen pelaaja. Niederreiter on kuitenkin rikkonut 20 maalin rajan kolme kertaa kun taas Coyle on onnistunut siinä vain kertaalleen.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Tässä vähän tilastoja:

Shot differential: +260 (1.)
Slot shot diff. : +89 (1.)
Shooting%: 6,3 (31.)
Save%:87,6 (30.)

Aika mykistävää. Maalintekovoimaa tarvitaan kipeästi lisää, mikäli pudotuspeleihin halutaan. Dundonin mukaan Canes etsiikin tällä hetkellä hyökkääjää. Toivottavasti Waddell vaan onnistuu hitusen paremmin kuin tuossa Skinner-kaupassa.

Karua luettavaa. Noista tilastoista tulee vahvasti mieleen perinteinen Leijonajoukkue: maalipaikat voitetaan, mutta viimeistely on luokatonta. Hyökkäyspäähän tarvitaan kipeästi vahvistuksia. Carolinalla on 4. vähiten päästettyjä maaleja NHL:ssä, mutta se ei lohduta, kun joukkueella on 2. vähiten tehtyjä maaleja, maalierolla -9.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Otteluselostuksessa (?) tais tulla esiin, että taklaajia on ostettu joukkueeseen noin 6, jotta saadaan se tilasto kuntoon ja että enää vain hyökkääjiä varataan, kun maaleja ei tule. Aikamoista puuhastelua. Nyt on 33pist ja 32 ottelua eli reilusti PO ulkopuolella tuolla tahdilla. Koska kausi on jo lähes puolessa välissä, niin sen viisasten kiven löytämisellä on jo kiire.
 
Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Tom Dundon on jotain ”uutta ja pelottavaa” NHL-kartalla. Kommentit ja toiminnat aiheuttavat hämmennystä, mutta ainakin on pitänyt sanansa siinä, että Carolina pitää saada enemmän suuren yleisön tietoon. Niin, Dundon siis totesi tuossa jokunen päivä sitten, ettei hänen aikanaan 'Canes varaa ensimmäisellä kierroksella puolustajaa. Onko se sitten lopulta lähelläkään totuutta vaiko vain turhautuminen maalinteko-ongelmien keskellä. Eipä ollut aikoinaan myöskään JR innokas varaamaan puolustajaa 1.kierroksella. Teki niin muutaman kerran ja...no mm. Igor Knyazev ja Jack Johnson kertovat onnistumisen tason...

Vielä ei ole Dundon ja kumppanit vakuuttaneet siitä, että nostaisivat Carolinan vakituiseksi playoff-joukkueeksi. Kaupat eivät ole herättäneet hurraa-huutoja, caphitissä olisi tilaa selkeästi eniten kaikista joukkueista, kaikessa säästetään (GM:n palkkaaminen jne.) ja ilman huimaa tasonnostoa kausi päättyy taas runkosarjaan. Varausarvonnassa kävi toki hitonmoinen tuuri ja Svechnikovin pelaaminen vaikuttaa kehittyvän peli peliltä. Myös de Haan vaikuttaisi hyvältä hankinnalta.

Sunnuntain Whalers-ilta lämmittää vanhan Whalers-fanin mieltä. Ymmärrän joidenkin negatiivisen asenteen, mutta tällainen Whalers vs. Boston kahdesti tällä kaudella menettelee hyvin. Mr. Karmanosin aikana tällaista ei olisi koskaan tapahtunut, mutta Dundon näkee selkeän markkinaraon. Ja toisaalta bisnestähän tämä koko NHL-kiekko on. Niin ja sama organisaatio tämä kuitenkin on. Skip Cunningham (equipment manager) on ollut mukana New England Whalersin ensimmäisestä WHA-kaudesta (1972-73) alkaen ja edelleen muutamat muutkin omaavat Whalers-historian. Ja organisaation kausipiste-ennätystä hallussaan pitävä Mike Rogers pudottaa kiekon Whalers-illan alkuun.

Carolina on ollut todella pehmeä joukkue, joten tietyllä tavalla fyysisyyttä (ja energisyyttä) varmasti on haettu. En näkisi kuitenkaan että pelkästään taklauksia on haettu, vaikka mitään "teräväisiä" ei olekaan joukkueeseen ilmestynyt. Calgary-kaupassa tuli toki Carolinan suuntaan enemmän taklaavia pelaavia, vaikka eihän Lindholmkaan mikään pehmeä ole. Tuo kauppa ei toisaalta vaikuttanut muutoin hyvältä kesällä, eikä vaikuta vieläkään, ei vaikka asiantuntijoiden mielestä lähitulevaisuudessa 'Canesin piti olla voittaja. Ehkä omiin epäilyksiin osaltaan vaikutti se, etten oikein koskaan ole pitänyt Dougie Hamiltonia huippupakkina. Ja valitettavasti otteet kentällä eivät ole ainakaan parantaneet tuota kuvaa. Skinnerin maaleja joukkue tarvitsisi, ja olisi ollutkin mukava nähdä Skinny pelaamassa Carolinassa ilman Petersiä penkin takana. No Coach Roddy ja johtoporras halusi kaiketi päästä Skinneristä eroon, mikä toisaalta on ihan ymmärrettävää, vaikka hinta olikin lopulta tasoa huono. Hienoa kuitenkin että Lindholm, Hanifin ja Skinner ovat onnistuneet uusissa osoitteissaan. Varsinkin Lindholmin monipuolisuudesta olen aina pitänyt, ja koko ajan se tehopotentiaali on ollut selkeästi tuloillaan. Liian aikaisin Elias vaan tuotiin aikoinaan NHL:ään.

Calgary-kaupan kolmas tulija Adam Fox saalisti kauden ensimmäisissä 9 ottelussa hurjat 20 pistettä, sen jälkeen kaksi ottelua ilman pisteitä, mutta edelleen kuitenkin NCAA:n paras P/GP-lukema. Harvardin puolustaja pitäisi ensinnäkin saada tekemään sopimus Carolinaan (mikä vaikuttaisi ihan mahdolliselta) ja vieläpä nousemaan hyväksi NHL-pelaajaksi.

Viime yön konttaamisesta huolimatta Charlotte Checkers on alkukaudella kerännyt eniten pisteitä AHL:ssä; 31 ottelussa 46 pistettä (22-7-2). Eli edelleen Ronnie Francisin aloittama organisaation perustuksen kohentaminen olisi farmitasolla havaittavissa. Se miten pelaajat ja voitot saadaan NHL:ään, niin se jää uusien miesten harteille. Toki Checkersillä kävi hyvä flaksi, kun Mike Vellucci oli halukas siirtymään apu-GM:n tehtävistä takaisin myös valmennuspuuhiin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tom Dundon on jotain ”uutta ja pelottavaa” NHL-kartalla. Kommentit ja toiminnat aiheuttavat hämmennystä, mutta ainakin on pitänyt sanansa siinä, että Carolina pitää saada enemmän suuren yleisön tietoon. Niin, Dundon siis totesi tuossa jokunen päivä sitten, ettei hänen aikanaan 'Canes varaa ensimmäisellä kierroksella puolustajaa. Onko se sitten lopulta lähelläkään totuutta vaiko vain turhautuminen maalinteko-ongelmien keskellä. Eipä ollut aikoinaan myöskään JR innokas varaamaan puolustajaa 1.kierroksella. Teki niin muutaman kerran ja...no mm. Igor Knyazev ja Jack Johnson kertovat onnistumisen tason...

Itsekään en varaisi pakkia ekalla kierroksella Carolinan tapauksessa moneen vuoteen, kun se pakisto on hemmetin nuori ja ihan laadukas in-prime potentiaaliltaan. Kätisyydet löytyy ja kaikki. Jostain pitäisi saada vaan luotettava maalivahti, joka hitsautuisi tuon pakiston kanssa yhteen. Mrazek ylisuorittaa tällä hetkellä ihan hyvin, mutta pitkässä juoksussa on joka kerta pudonnut maan pinnalle sen ylipelaamisensa takia.

Ja sitten sitä hyökkäysvoimaa. Tai onhan se Francis varannut sinne sitäkin, mutta osa vielä liian nuorta miesten liigaan ja/tai Brind'Amour on liian tyhmä hyödyntääkseen heitä oikealla tavalla. Kun näkee miten Calgaryssä hyökkäys rullaa, niin Petersin pois päästäminen oli ehkä virhe. Tai sitten Brind'Amourin visio on ajaa sisään kova työmyyräkulttuuri, josta taito ponnahtaa esille myöhemmin väkisin lahjakkaiden nuorten myötä. Nyt tässä kulttuurin luomisessa sitten halutaan "tahallaan" hävitä. En tiedä, voihan se olla miten vaan.

Epäilen myös että maalipaikkadata vääristyy jotenkin niillä tilastomiehillä jotka Carolinaa tilastoivat ja siksi tätä "epäonnea" osumaprosentissa ihmetellään, ehkä turhaan. Oikeita laukauksia ei välttämättä tapahdu niin paljon ja osa on pelitavallisestikin huonolta paikkaa laskemassa keskiarvoja, jotka tilastomiehet tulkitsee paremmaksi mitä on.
 
F#21

Funtsin tätä ite samaa kun aiemmin noita Carolinan tilastoja katsellut, mutta HFBoardsilla oli tästä kaivanut enemmän tietoja ja vrt. miten vieraissa asiat tilastoidaan ja aivan samoja lukuja nousi esiin. En nyt millään löydä tuota viestiä sieltä.
 
Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Itsekään en varaisi pakkia ekalla kierroksella Carolinan tapauksessa moneen vuoteen, kun se pakisto on hemmetin nuori ja ihan laadukas in-prime potentiaaliltaan. Kätisyydet löytyy ja kaikki. Jostain pitäisi saada vaan luotettava maalivahti, joka hitsautuisi tuon pakiston kanssa yhteen. Mrazek ylisuorittaa tällä hetkellä ihan hyvin, mutta pitkässä juoksussa on joka kerta pudonnut maan pinnalle sen ylipelaamisensa takia.

Totta, puolustuksen pitäisi ainakin paperilla olla riittävä myös tulevien vuosien osalta. LD: Slavin, de Haan, Fleury, Bean, Carrick... RD: Pesce, Faulk, Hamilton, van Riemsdyk, McKeown, Fox... Oikealta lähtenee joku ennen ensi syksyä, mutta pitäisin kyllä Slavin-Pesce kaksikon yhdessä.

Tälle organisaatiolle tuntuu olevan kasvanut ikuinen maalivahtiongelma. Harmittavaa, että keskinkertaisella joukkueella ja heikolla puolustuksella hukkasivat Cam Wardin huippuvuodet. No kahdesti viimeisen ottelun voittamalla olisi tullut kaksi playoff-kevättä enemmän, ja historia näyttäisi heti paljon valoisammalta. Hetken näytti myös jo paremmalta Darlingin osalta, mutta onhan se myönnettävä, ettei herrasta ole ykkösmaalivahdiksi, ei ehkä edes NHL-maalivahdiksi. Mrazek voisi toimia kakkosmaalivahtina ensi kaudella, mutta en laittaisi tsekkiä ykköstorjujan rooliin. McElhinney ei ole mikään pitkänsuunnitelman ratkaisu, mutta ehkäpä kuitenkin tällä hetkellä se tasaisin torjuja. Jokainen kolmikosta on ehtiny jo tällä kaudella olemaan loukkaantuneena, joten jokainen on saanut myös näyttää osaamistaan. Nedeljkovicin lukemat AHL:ssä eivät ole kovinkaan hyvät voittosaraketta lukuunottamatta, mutta jos Carolinan kausi jatkuu mollivoittoisena, niin toivottavasti Ned saa näyttöpaikan NHL:ssä. Booth ja Helvig tarvitsevat vielä kausia ennen kuin nuorukaisten tilanne selviää. Sitä kuuluisaa potentiaalia molemmilta löytyy.

Ja sitten sitä hyökkäysvoimaa. Tai onhan se Francis varannut sinne sitäkin, mutta osa vielä liian nuorta miesten liigaan ja/tai Brind'Amour on liian tyhmä hyödyntääkseen heitä oikealla tavalla. Kun näkee miten Calgaryssä hyökkäys rullaa, niin Petersin pois päästäminen oli ehkä virhe. Tai sitten Brind'Amourin visio on ajaa sisään kova työmyyräkulttuuri, josta taito ponnahtaa esille myöhemmin väkisin lahjakkaiden nuorten myötä. Nyt tässä kulttuurin luomisessa sitten halutaan "tahallaan" hävitä. En tiedä, voihan se olla miten vaan.

Brind'Amour on jälleen rookie, ja tekee tulokasmaisia virheitä. Katsotaan onnistuuko Roddyn yrittämä uuden kulttuurin luominen joukkueeseen. Jotenkin tuli kaikesta viime kaudella ja viime kesällä nähdystä ja luetusta sellainen kuva, että Peters menetti kauden mittaan joukkueen. Ja selkeästi luottamuksen menetys oli molemminpuolista esim. Skinnerin kohdalla. Peters on hyvä valmentaja, mutta lähtö oli lopulta ihan tervetullut muutos tälle organisaatiolle. Olisiko sitten kannattanut hakea apua jostain muualta kuin samasta hallista? Vai oliko palkkalappu valmentajan osaltakin samaa tasoa kuin GM:n?

Epäilen myös että maalipaikkadata vääristyy jotenkin niillä tilastomiehillä jotka Carolinaa tilastoivat ja siksi tätä "epäonnea" osumaprosentissa ihmetellään, ehkä turhaan. Oikeita laukauksia ei välttämättä tapahdu niin paljon ja osa on pelitavallisestikin huonolta paikkaa laskemassa keskiarvoja, jotka tilastomiehet tulkitsee paremmaksi mitä on.

Parin edellisen kauden aikana tuossa vaikutti olevan jotain perääkin, mutta tällä kaudella tilastot kuvastavat paremmin todellisuutta ja olivat ainakin jossain vaiheessa aika samoja niin kotona kuin vieraissa. Henkilökohtaisesti en ole koskaan aiemmilla kausilla otteluja katsoessa miettinyt niin usein sitä, kuinka paljon 'Canes ”hukkaa” loistavia maalipaikkoja heikolla viimeistelyllä. Välillä menee huonon tuurin piikkin, mutta ehkäpä viimeistelytaito ei vain tällä joukkueella riitä. 18-vuotias Andrei-nuorukainen tulee iskemään paljon maaleja NHL:ssä, mutta onhan siinä joukkueen heikkouttakin, jos Svechnikov tekisi eniten maaleja jo tällä kaudella.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Varausarvonnassa kävi toki hitonmoinen tuuri ja Svechnikovin pelaaminen vaikuttaa kehittyvän peli peliltä. Myös de Haan vaikuttaisi hyvältä hankinnalta.
...
Eli edelleen Ronnie Francisin aloittama organisaation perustuksen kohentaminen olisi farmitasolla havaittavissa. Se miten pelaajat ja voitot saadaan NHL:ään, niin se jää uusien miesten harteille. Toki Checkersillä kävi hyvä flaksi, kun Mike Vellucci oli halukas siirtymään apu-GM:n tehtävistä takaisin myös valmennuspuuhiin.

Totta, puolustuksen pitäisi ainakin paperilla olla riittävä myös tulevien vuosien osalta. LD: Slavin, de Haan, Fleury, Bean, Carrick... RD: Pesce, Faulk, Hamilton, van Riemsdyk, McKeown, Fox... Oikealta lähtenee joku ennen ensi syksyä, mutta pitäisin kyllä Slavin-Pesce kaksikon yhdessä.
...
Välillä menee huonon tuurin piikkin, mutta ehkäpä viimeistelytaito ei vain tällä joukkueella riitä. 18-vuotias Andrei-nuorukainen tulee iskemään paljon maaleja NHL:ssä, mutta onhan siinä joukkueen heikkouttakin, jos Svechnikov tekisi eniten maaleja jo tällä kaudella.

Tarkoituksena oli tulla tähän ketjuun kysymään miten Svechnikov on Canes-fanien mielestä kehittynyt ja vastaushan onkin jo täällä. Olen tällä kaudella katsonut kolme Hurricanesin peliä ja nuorukaisen kehitys on ollut huimaa. Jos kehitys jatkuu kauden loppuun samaa vauhtia ja hän voittaa joukkueen maalipörssin, niin minusta ei ole kyseessä joukkueen heikkous, vaan se kertoo pikemminkin ko. kaverin potentiaalista. Siis että kyseessä on pelaaja joka tulevaisuudessa haastaa Patrik Laineen taistelussa maalipörssin voitosta ja on kokonaisvaltaisesti parempi pelaaja kuin Laine.

Tuosta varaamisjutusta olen ihan päinvastaista mieltä kuin sinä tai Henkka. Seuran pitää varata ensimmäisellä kierroksella lahjakkaimpana pitämänsä pelaaja. Muilla kierroksilla voidaan varailla jo pelipaikankin mukaan, mutta ekalla kierroksella aina potentiaalisin pelaaja. Ihan sama vaikka samalla pelipaikalla olisi ennestään varattuna lupaavia tyyppejä tai joukkueessa pelaisi jo hyviä leftin/rightin nuoria pakkeja. Tai vaikka viitenä vuotena peräkkäin maalivahti, jos niin sattuu käymään.

Periaatteessa Carolinan johtoportaassa pitäisi tehdä päätöksiä ketkä nuorista lupauksista kaupataan ja ketkä pidetään, mutta kun katsoo tehtyä Car-Cgy, niin ehkä on kuitenkin parempi, että kaupoista olisi päättämässä joku muu kuin ko. treidin ideoinut henkilö.

edit.

Niin tuosta Julien Gauthieristä piti kysymän, että onko hänestä kehittymässä edes alempien ketjujen työmyyrää vai onko nuorukainen lähestymässä floppi-statusta?
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tuosta varaamisjutusta olen ihan päinvastaista mieltä kuin sinä tai Henkka. Seuran pitää varata ensimmäisellä kierroksella lahjakkaimpana pitämänsä pelaaja. Muilla kierroksilla voidaan varailla jo pelipaikankin mukaan, mutta ekalla kierroksella aina potentiaalisin pelaaja. Ihan sama vaikka samalla pelipaikalla olisi ennestään varattuna lupaavia tyyppejä tai joukkueessa pelaisi jo hyviä leftin/rightin nuoria pakkeja. Tai vaikka viitenä vuotena peräkkäin maalivahti, jos niin sattuu käymään.

Juu ja näistä olen eri mieltä. Liian konservatiivinen malli, kun tasoryhmä (yhtäläinen potentiaali) ja siitä pelipaikaltaan sopivin toimii jo ykköskiekan puolivälistä eteenpäin. Tai jopa aiemmin kun erot ovat niin pieniä nykyään.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Sentterinelikko viime yön pelissä Capsia vastaan:

Aho
Bishop
Wallmark
Rask

Onhan tuo nyt ihan kamala ja laituriosasto on vielä hirveämpi. Kyllä tämä taas ikävä kyllä näyttää siltä, että Raleighissa ei pudotuspelejä nähdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös