Mainos

Carolina Hurricanes 2018–2019

  • 137 540
  • 341
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Fyysisesti ensinnäkin heikompi kuin Hamilton, ja huomattavasti passiivisempi hakemaan ratkaisuja sekä tekemään todella peliä edistäviä ratkaisuja. Ei ole myöskään puolustuspäähän mikään häävi pakki. Ei sinänsä mikään surkea pakki, mutta ei missään tapauksessa kuulu kovassa joukkueessa kuin kakkos- tai kolmospariin. Hamilton on vastaavasti rajatapaus ykkös- kakkosparin välillä. Ja toki voi ajatella muutoin Carolinan hävinneen noissa treideissä jotain lyhyellä aikavälillä, ainakin tehopisteitä pelkästään tuijottamalla, mutta itse näen asian kuitenkin niin, että jo Hamiltonin paremmuus Hanifiniin nähden on tärkeä asia Carolinalle ja myös, että noilla varausvuoroilla on sitten kuitenkin enemmän käyttöä, kuin suhteellisen kallispalkkaisilla pelaajilla, jotka eivät yksinkertaisesti sovi Carolinan pelityyliin, ja jotka ovat nimenomaan tärkeimpien pelien häviämistä edistäviä pelaajia. Sehän nähtiin hyvinkin siinä, kun laulukuoroon lähtivät Liekit heti ensimmäisellä kierroksella pudotuspeleissä, ja heikosti pelasivat juuri nuo Carolinasta hankitut ukot. Kiva, jos Calgaryssä ollaan tyytyväisiä hyviin runkosarjapelaajiin jotka sitten ovat turhakkeita pudotuspeleissä. Sitä nimittäin on tiedossa noiden Carolinan hankintojensa muodossa jatkossakin.

Ei ole fyysisesti heikompi, kuin Hamilton ja on puolustuspäähän parempi kuin Hamilton. Molemmat ovat kakkosparin puolustajia, mutta isona erona siinä on, että Hanifin on 3,5 vuotta nuorempi pelaaja. Millä perusteella Hanifin ja Lindholm ovat suhteellisen kallispalkkaisia pelaajia? Selitä nyt ihmeessä tarkemmin, että millä perusteella juuri Hanifin ja Lindholm olivat ne pelaajat jotka pettivät pudotuspeleissä?
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida

En ole sinulle sen enempää tilivelvollinen, kuin sinäkään minulle, mutta kerroin jo sinulle, miksi mielestäni Hamilton on selvästi parempi pakki, kuin Hanifin. Olen ollut Carolinan fani iät ja ajat ja syttynyt nyt katsomaan suurimman osan heidän peleistään jo viimeisen kolmen kauden ajan, kun on ollut erittäin mielenkiintoisia suomalaispelaajia taas joukkueessa. Sinä aikana olen nähnyt todella paljon Hanifinin pelaamista, ja voin sanoa ihan pelejä seuraamalla, ettei ole kuin suunnilleen kolmosparin pakki todella kovassa änärijoukkueessa. Ei loistanut millään kaudella kummassakaan, hyökkäyspään eikä puolustuspään pelissä Carolinassa. Ja kun katsoin tällä kaudella myös kaikki Calgaryn pudotuspelit (vastassa kun oli toinen suosikkijoukkueeni Colorado), niin ihan pelejä katsomalla näin taas kerran kuinka aneemisesti ja liian usein heikosti peliä edistävää pelaamista sekä heikkoa oman pään pelaamista esitti taas kerran Hanifin. Samoin Lindholm oli tehoton ja passiivinen pelissään eikä pystynyt playoffseissa vaadittavaan aktiiviseen ja paremmin peliä edistävään peliin. Heikkoja olivat siis molemmat. Jos olet eri mieltä, niin sitten vain olet. Uskon omia silmiäni kuitenkin enemmän, kuin sinun mielipidettäsi tässä asiassa, ja näinhän sinäkin todennäköisesti teet vastavuoroisesti. Ja kaikki on täysin ok niin!
 
Viimeksi muokattu:

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Hyvin pitkälti samoilla linjoilla kyseisistä pelaajista ja kaupasta Flames-kannattajan kanssa. Hamilton toki saa paljon paskaa aiheettomasti, mutta en todellakaan pidä miestä selkeänä menestyksenä, itse asiassa kaukana siitä. Hamilton ei todellakaan ole ollut ykkösparin puolustajan tasolla, ainakaan Carolinassa pelatessaan. Ja lyhyellä aikavälillä Carolinan piti olla kaupan voittaja, kevään menestyksestä huolimatta se ei sitä ole ollut, ja tuskin on ensi kaudellakaan.

Minua on puolestaan kiinnostanut tuo Skinnerin haukkuminen, mitä ajoittain kuulee tälläkin palstalla. Nyt kun tuli sopivasti sen verran varmalta kuulostavaa tekstiä, niin toivon että pystyt jotenkin antamaan lisäinfoa aiheesta, sillä mielellään kuulisin lisää. Vai oliko kyseessä vain oma mielipiteesi?

Onhan Waddell tehnyt ihan hyviäkin kauppoja, mutta olihan miehen oleminen GM-äänestyksessä top3:ssa aikamoinen vitsi. Joku täällä Jatkoajassakin (Bosco?) kirjoitti aika hyvän kirjoituksen ”finaalikolmikossa” ja Waddellin olemisesta siinä. Carolina ei myöskään säästänyt rahaa Ahoon tai kesän hankintoihin Skinnerin kauppaamisella, sillä organisaatiolla ei olisi ollut varaa pitää Skinneriä joukkueessa kuitenkaan enää ensi kaudella, ja sehän oli aika pitkälti tiedossa jo paljon ennen kauppaa. Kauppa sinänsä kaikki huomioiden ihan ok.

Mikä tekee Skinneristä surkean joukkue- ja pukukoppipelaajan, mutta esim. Hamiltonista selkeän menestyksen? Se että Carolina pääsi playoffeihin?
Skinnerhän ei tee suunnilleen yhtään mitään puolustuspään pelaamisen eteen. Juurikaan huonommin puolustavaa ja jatkuvasti hyökkäyspäähän varastavaa pelaajaa en NHL:stä keksi. Hän oli itse asiassa aluksi Carolinan pelejä jälleen kolmisen vuotta sitten seuraamaan alkaessani suosikkipelaajiani Carolinassa, kunnes aloin seurata hänen pelaamistaan säännöllisesti ja ymmärsin, että jätkähän on aivan loinen pelityyliltään. Saman mielikuvan sai kyllä helposti myös hänen haastatteluistaan, joissa oli järjestään ylimielinen ja etuoikeutettu sävy. Lisäksi tuli aika paljon HFboardsin Carolinan saitilla nähtyä paljon aivan vastaavia kommentteja ja näkemyksiä minun näkemyksieni kanssa. Ja jopa Carolinan selostajat kritisoivat Skinneriä aivan aiheellisesti aikalailla samoista asioista usein.

Jälleen kerran - katson pirusti NHL-lätkää (varsinkin suosikkijoukkueiltani) vuosittain, ja olen seurannut lätkää intensiivisesti jo 80- luvun alusta asti. Luotan kyllä omaan näkemykseni asioissa erittäin usein, mutta ei minua toki haittaa se, että jotkut näkevät asiat eri tavalla kuin minä ne näen. Mutta turhaa silti tuohtua siitä, jos en suostu muuttamaan näkemystäni vain siksi, että joku onkin aivan eri mieltä kanssani tällä foorumilla.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
En ole sinulle sen enempää tilivelvollinen, kuin sinäkään minulle, mutta kerroin jo sinulle, miksi mielestäni Hamilton on selvästi parempi pakki, kuin Hanifin. Olen ollut Carolinan fani iät ja ajat ja syttynyt nyt katsomaan suurimman osan heidän peleistään jo viimeisen kolmen kauden ajan, kun on ollut erittäin mielenkiintoisia suomalaispelaajia taas joukkueessa. Sinä aikana olen nähnyt todella paljon Hanifinin pelaamista, ja voin sanoa ihan pelejä seuraamalla, ettei ole kuin suunnilleen kolmosparin pakki todella kovassa änärijoukkueessa. Ei loistanut millään kaudella kummassakaan, hyökkäyspään eikä puolustuspään pelissä Carolinassa. Ja kun katsoin tällä kaudella myös kaikki Calgaryn pudotuspelit (vastassa kun oli toinen suosikkijoukkueeni Colorado), niin ihan pelejä katsomalla näin taas kerran kuinka aneemisesti ja liian usein heikosti peliä edistävää pelaamista sekä heikkoa oman pään pelaamista esitti taas kerran Hanifin. Samoin Lindholm oli tehoton ja passiivinen pelissään eikä pystynyt playoffseissa vaadittavaan aktiiviseen ja paremmin peliä edistävään peliin. Heikkoja olivat siis molemmat. Jos olet eri mieltä niin, sitten vain olet. Uskon omia silmiäni kuitenkin enemmän, kuin sinun mielipidettäsi tässä asiassa, ja näinhän sinäkin todennäköisesti teet vastavuoroisesti. Ja kaikki on täysin ok niin!

Et tietenkään ole tilivelvollinen, mutta esitit kovia väitteitä ja kysyin niihin perusteluja. Flames oli runkosarjassa lännen paras joukkue ja Hanifin oli ihan selkeästi top-4 pakki. Voi toki olla, että todella kovassa joukkueessa olisi juuri mahtunut siihen kolmospariin. Hanifin ei olekaan Hamiltonin tapaan sellainen pelaaja, joka on yhdellä osa-alueella yksi liigan parhaista pakeista ja muuten keskitasoa tai heikompi. Hanifin ei todellakaan ole vielä mikään valmis pelaaja, mutta kun ikää on vasta 22 vuotta niin ehkä kehitystä voi vielä tapahtua. Katsoit Flamesilta pudotuspelit ja Hanifin ja Lindholm olivat huonoja? Olen täysin samaa mieltä. Flamesin kohdalla ongelma oli se, että kaikki pelaajat joiden sukunimi ei ollut Smith tai Bennett olivat huonoja. Eli Flamesin paskat pudotuspelit eivät todellakaan olleet kiinni vain noiden kahden pelaajan suorituksista.
 
Samaa mieltä kyllä siitä, että suurin osa Calgaryn pelaajista oli todella heikkoja pudotuspeleissä. Silti leimaan voimakkasti nuo entiset Carolinan pelaajat, kun erinomaisen runkosarjan (erityisesti Lindholm) pelanneina heidän olisi pitänyt kyetä nostamaan joukkueensa tasoa omalla panoksellaan selvästi myös pudotuspeleissä. He olivat kuitenkin runkosarjan perusteella todellisia profiilipelaajia. Toki oli useita muita, jotka pettivät pahasti (esim. Gaudreau ja Tkachuk jne.), mutta ei se silti anna mielestäni kyllä synninpäästöä Lindholmin ja Hanifinin heikoille pudotuspeleille.

Toki asiaan on saattanut vaikuttaa merkittävästi vielä eräs Carolinasta Calgaryyn siirtynyt tekijä, eli Bill Peters, joka on myös mielestäni todella yliarvostettu tietyissä jääkiekkopiireissä. Aika nolo valmentaja oli Carolinan aikoinaan. Hänellä kun oli tapana ivata ajoittain joitain entisiä joukkueidensa pelaajia ja joskus heittää aika ikävään tyyliin bussin alle jopa silloisia pelaajiaan. Aika heikon moraalin ja huonon joukkuehengen rakentajan mielikuva ehti hänestä tulla, ja olin kyllä todella tyytyväinen, kun sai monoa Carolinasta ja hänet korvattiin Brindamourilla, joka on aivan eri tason suoraselkäinen ja fiksusti kommunikoiva johtaja. Peters oli myöskin Carolinan aikoinaan melkoisen poskettoman Corsi-ihailijan maineessa, joka on myös sellaista valmennustyyliä, jota en kyllä korkealle arvosta. Toki korkeat on Corsit olleet Brindamourinkin ajan Carolinalla, mutta silti pelilliset prinsiipit ovat paljon itseäni miellyttävämmät, ja Brindamour kyllä hakee tehokkuutta selkeästi määrätietoisemmin ja fiksummin luin Peters. Joillakin Carolinan pelaajilla vain taitaa olla vielä poisopittavaa Petersin aikojen Corsi-kiekosta.
 
Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Skinnerhän ei tee suunnilleen yhtään mitään puolustuspään pelaamisen eteen. Juurikaan huonommin puolustavaa ja jatkuvasti hyökkäyspäähän varastavaa pelaajaa en NHL:stä keksi. Hän oli itse asiassa aluksi Carolinan pelejä jälleen kolmisen vuotta sitten seuraamaan alkaessani suosikkipelaajiani Carolinassa, kunnes aloin seurata hänen pelaamistaan säännöllisesti ja ymmärsin, että jätkähän on aivan loinen pelityyliltään. Saman mielikuvan sai kyllä helposti myös hänen haastatteluistaan, joissa oli järjestään ylimielinen ja etuoikeutettu sävy. Lisäksi tuli aika paljon HFboardsin Carolinan saitilla nähtyä paljon aivan vastaavia kommentteja ja näkemyksiä minun näkemyksieni kanssa. Ja jopa Carolinan selostajat kritisoivat Skinneriä aivan aiheellisesti aikalailla samoista asioista usein.

Jälleen kerran - katson pirusti NHL-lätkää (varsinkin suosikkijoukkueiltani) vuosittain, ja olen seurannut lätkää intensiivisesti jo 80- luvun alusta asti. Luotan kyllä omaan näkemykseni asioissa erittäin usein, mutta ei minua toki haittaa se, että jotkut näkevät asiat eri tavalla kuin minä ne näen. Mutta turhaa silti tuohtua siitä, jos en suostu muuttamaan näkemystäni vain siksi, että joku onkin aivan eri mieltä kanssani tällä foorumilla.

Minä en ole tuohtunut mistään, mutta kun esittää noinkin kovia väitteitä, niin halusin vain tietää onko jotain oikeita todisteita Skinnerin haukkumiseen. Mielipideasioista en tietenkään ala kiistelemään.

Minulla ei myöskään ole tarvetta alkaa pätemään siitä kuinka kauan/tiiviisti olen seurannut NHL:ää, tätä kyseistä organisaatiota tai sen pelaajia.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Samaa mieltä kyllä siitä, että suurin osa Calgaryn pelaajista oli todella heikkoja pudotuspeleissä. Silti leimaan voimakkasti nuo entiset Carolinan pelaajat, kun erinomaisen runkosarjan (erityisesti Lindholm) pelanneina heidän olisi pitänyt kyetä nostamaan joukkueensa tasoa omalla panoksellaan selvästi myös pudotuspeleissä. He olivat kuitenkin runkosarjan perusteella todellisia profiilipelaajia. Toki oli useita muita, jotka pettivät pahasti (esim. Gaudreau ja Tkachuk jne.), mutta ei se silti anna mielestäni kyllä synninpäästöä Lindholmin ja Hanifinin heikoille pudotuspeleille.

Toki asiaan on saattanut vaikuttaa merkittävästi vielä eräs Carolinasta Calgaryyn siirtynyt tekijä, eli Bill Peters, joka on myös mielestäni todella yliarvostettu tietyissä jääkiekkopiireissä. Aika nolo valmentaja oli Carolinan aikoinaan. Hänellä kun oli tapana ivata ajoittain joitain entisiä joukkueidensa pelaajia ja joskus heittää aika ikävään tyyliin bussin alle jopa silloisia pelaajiaan. Aika heikon moraalin ja huonon joukkuehengen rakentajan mielikuva ehti hänestä tulla, ja olin kyllä todella tyytyväinen, kun sai monoa Carolinasta ja hänet korvattiin Brindamourilla, joka on aivan eri tason suoraselkäinen ja fiksusti kommunikoiva johtaja. Peters oli myöskin Carolinan aikoinaan melkoisen poskettoman Corsi-ihailijan maineessa, joka on myös sellaista valmennustyyliä, jota en kyllä korkealle arvosta. Toki korkeat on Corsit olleet Brindamourinkin ajan Carolinalla, mutta silti pelilliset prinsiipit ovat paljon itseäni miellyttävämmät, ja Brindamour kyllä hakee tehokkuutta selkeästi määrätietoisemmin ja fiksummin luin Peters. Joillakin Carolinan pelaajilla vain taitaa olla vielä poisopittavaa Petersin aikojen Corsi-kiekosta.

No niin. Ensin kovia väitteitä ja sen jälkeen ei mitään kunnollisia vastauksia kysymyksiin. Sen jälkeen keskustelu siirtyy yhtäkkiä valmentajiin.

Kerrohan nyt hieman tarkemmin, että minkä takia Hanifin on erittäin yliarvostettu?

Kerro myös, että minkä takia on pehmeä esim. Hamiltoniin verrattuna?

Millä perusteella Hanifin ja Lindholm ovat suhteellisen kallispalkkaisia pelaajia?

Selitä nyt ihmeessä tarkemmin, että millä perusteella juuri Hanifin ja Lindholm olivat ne pelaajat jotka pettivät pudotuspeleissä?

Jos noihin saisi ensin kattavan vastauksen, ennenkuin siirrytään Petersiin.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
No niin. Ensin kovia väitteitä ja sen jälkeen ei mitään kunnollisia vastauksia kysymyksiin. Sen jälkeen keskustelu siirtyy yhtäkkiä valmentajiin.

Kerrohan nyt hieman tarkemmin, että minkä takia Hanifin on erittäin yliarvostettu?

Kerro myös, että minkä takia on pehmeä esim. Hamiltoniin verrattuna?

Millä perusteella Hanifin ja Lindholm ovat suhteellisen kallispalkkaisia pelaajia?

Selitä nyt ihmeessä tarkemmin, että millä perusteella juuri Hanifin ja Lindholm olivat ne pelaajat jotka pettivät pudotuspeleissä?

Jos noihin saisi ensin kattavan vastauksen, ennenkuin siirrytään Petersiin.
Kerroin jo. Et vain itse näe asioita samalla tavalla, joten et tietenkään halua hyväksyä perustelujani. Olemme siis eri mieltä, joten turha jankata asioista. Sen kun kommentoit vielä itse jos haluat. Olen jo itse kuitenkin kertonut perusteluni ja pointtini aikaisemmissa viesteissäni, eli lue ne kaikki ajatuksella uudelleen, jos et niitä vielä huomannut.
 
Viimeksi muokattu:

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ippenator kirjoittaa taas paljon, mutta ei sano mitään. "Huonosti peliä edistävät ratkaisut" ei ole mikään kritiikki, jos ei osaa edes antaa esimerkkejä näistä. Kuka tahansa pystyy mussuttamaan pelaajasta monta sivua tekstiä käyttäen pelkkiä ns.buzzwordeja ilman mitään konkretiaa
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En minäkään tykkää kaikista pelaajista ja voin laukoa ihan mitä vaan mielipiteitä totuuksina. Skinner on inhokkini, good riddance. Hyvä pelaaja silti. Ferlandin dumaaminen on tosin mielestäni hiukan ennenaikaista. Oikein käytettynä minusta hyödyllinen jantteri. Ei Canesissa mitenkään liikaa tuota lihaosastoa ole.
 
Gemondo

Jäsen
Saarela on myös noita surkeita joukkue- ja pukukoppipelaajia, joten oli selvää, että kyseinen herra löytää itsensä alta aikayksikön muualta kuin Brindamourin valmentamasta Carolinasta.

Selvisikö tämäkin ihan vain Carolinan pelejä katsomalla? Minäkin nimittäin katsoin kaikki Saarelan pelit Hurricanesin paidassa, mutta oma silmä ei havainnut huonoa pukukoppipelaamista.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Selvisikö tämäkin ihan vain Carolinan pelejä katsomalla? Minäkin nimittäin katsoin kaikki Saarelan pelit Hurricanesin paidassa, mutta oma silmä ei havainnut huonoa pukukoppipelaamista.
Kyllä se on selvinnyt ihan kyseisen jampan edesottamuksia seuraamalla vuodesta 2015 alkaen. Hänen ja muiden haastatteluja lukemalla ja kuuntelemalla on tullut harvinaisen selväksi, että nimenomaan oma menestys on Saarelalle se tärkeä juttu, jopa joukkueen menestyksen kustannuksella. Kyseenalaistanut varsin suurella suulla muiden tekemisiä julkisesti silloin, kun juuri itsessä on ollut vika. Ja pelityylikin kertoo omalta osaltaan vastuuttomuudesta. Sentteri, joka ei pysty/halua tehdä kunnolla pelinrakentamista ja kokee kuitenkin olevansa nimenomaan hyökkäävä sentteri. Paikka olisi laidassa, kun ei ole todellisia sentterin ominaisuuksia heikohkon puolustuspelaamisen ja heikohkon pelinrakentamisen takia. Mutta itse on jääräpäisesti sitä mieltä, että hän on nimenomaan sentteri.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Ippenator kirjoittaa taas paljon, mutta ei sano mitään. "Huonosti peliä edistävät ratkaisut" ei ole mikään kritiikki, jos ei osaa edes antaa esimerkkejä näistä. Kuka tahansa pystyy mussuttamaan pelaajasta monta sivua tekstiä käyttäen pelkkiä ns.buzzwordeja ilman mitään konkretiaa
Sinähän se sieltä tulit henkilökohtaisuuksia taas mussuttamaan, kun eväät eivät ilmeisesti taaskaan riitä keskustelemaan ketjussa olevasta varsinaisesta aiheesta. On kyllä säälittävää tuo ainainen henkilökohtaisuuksiin menevä rääpimisesi, jos toisten mielipiteet eivät jostain syystä sinua miellytä. Mutta toki tyylinsä/tyylittömyytensä kullakin.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
En minäkään tykkää kaikista pelaajista ja voin laukoa ihan mitä vaan mielipiteitä totuuksina. Skinner on inhokkini, good riddance. Hyvä pelaaja silti. Ferlandin dumaaminen on tosin mielestäni hiukan ennenaikaista. Oikein käytettynä minusta hyödyllinen jantteri. Ei Canesissa mitenkään liikaa tuota lihaosastoa ole.
Ferland pelasi suhteellisen hyvin alkukaudesta. Ja hetkittäin hänen pelaamisessaan oli jopa suoranaista ideaa, mutta valitettavasti tuo idea katosi hänen pelistään mitä pidemmälle kausi ehti edetä. Laukaushan on hänellä melko hyvä, vaikkakin hieman ailahtelevainen tarkkuudeltaan, kuten on kovin ailahtelevaista hänen muukin pelaamisensa.

Itse en sinänsä pidä tulosvastuullisessa ketjussa olevista pelaajista, joiden peli on pääsääntöisesti energiapelaajan koohottamista, kuten Ferlandilla kovin usein on. Ja kun hän ottaa vielä tolkuttoman paljon typeriä oman joukkueen momentumin tappavia jäähyjä, niin kyseessä on mielestäni pelaaja, joka kannattaa aivan suosiolla päästää muualle sotkemaan peliä. Toiset tuntuvat kovastikin hänen tyylisistä pelaajista pitävän, mutta minun mielestäni tuo kohottava pelityyli ilman riittävää malttia ja ajatuksen käyttöä sekä suhteellisen kovat jäähymäärät ovat tosiaan erittäin huonoja asioita pelaajassa. En siis kaipaa Ferlandin kaltaisia pelaajia suosikkijoukkueisiini tuloksentekorooliin, saatika 3. tai 4. ketjuihin jäähyjä hankkimaan tuloksentekorooleissa pelaavien palkoilla.
 
Viimeksi muokattu:

Gemondo

Jäsen
Kyllä se on selvinnyt ihan kyseisen jampan edesottamuksia seuraamalla vuodesta 2015 alkaen. Hänen ja muiden haastatteluja lukemalla ja kuuntelemalla on tullut harvinaisen selväksi, että nimenomaan oma menestys on Saarelalle se tärkeä juttu, jopa joukkueen menestyksen kustannuksella. Kyseenalaistanut varsin suurella suulla muiden tekemisiä julkisesti silloin, kun juuri itsessä on ollut vika. Ja pelityylikin kertoo omalta osaltaan vastuuttomuudesta. Sentteri, joka ei pysty/halua tehdä kunnolla pelinrakentamista ja kokee kuitenkin olevansa nimenomaan hyökkäävä sentteri. Paikka olisi laidassa, kun ei ole todellisia sentterin ominaisuuksia heikohkon puolustuspelaamisen ja heikohkon pelinrakentamisen takia. Mutta itse on jääräpäisesti sitä mieltä, että hän on nimenomaan sentteri.

Googlasin hakusanoilla "Aleksi Saarela haastattelu" ja "Aleksi Saarela interview" ja katsoin viisi ensimmistä Saarelan haastattelua:

[URL]https://www.youtube.com/watch?v=djjA8fRotmE[/URL]

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...attelu-lahti-vahan-laukalle/5636252#gs.lo5xph

https://www.nhl.com/hurricanes/video/in-the-room-aleksi-saarela/t-277437094/c-67851403

https://www.nhl.com/hurricanes/video/in-the-room-aleksi-saarela/t-277437094/c-51595103

https://www.nhl.com/blackhawks/news...oking-to-make-nhl-jump-in-chicago/c-308068334

Ja mikään noista haastatteluista ei tue väitettäsi oman menestyksen tavoitelusta joukkueen kustannuksella, saati huonon joukkuehengen levittämisestä koppiin. Vaan juuri päinvastoin, Saarela puhuu aina "me" muodossa ja puhuu omista otteistaan vasta silloin kun sitä erityisesti kysytään. Ja kehuu siinä sivussa organisaation, tutut ja tuntemattomat pelikaverit sekä mainostaa omaa maalivahtiaan liigan parhaaksi.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Googlasin hakusanoilla "Aleksi Saarela haastattelu" ja "Aleksi Saarela interview" ja katsoin viisi ensimmistä Saarelan haastattelua:

https://www.youtube.com/watch?v=djjA8fRotmE

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...attelu-lahti-vahan-laukalle/5636252#gs.lo5xph

https://www.nhl.com/hurricanes/video/in-the-room-aleksi-saarela/t-277437094/c-67851403

https://www.nhl.com/hurricanes/video/in-the-room-aleksi-saarela/t-277437094/c-51595103

https://www.nhl.com/blackhawks/news...oking-to-make-nhl-jump-in-chicago/c-308068334

Ja mikään noista haastatteluista ei tue väitettäsi oman menestyksen tavoitelusta joukkueen kustannuksella, saati huonon joukkuehengen levittämisestä koppiin. Vaan juuri päinvastoin, Saarela puhuu aina "me" muodossa ja puhuu omista otteistaan vasta silloin kun sitä erityisesti kysytään. Ja kehuu siinä sivussa organisaation, tutut ja tuntemattomat pelikaverit sekä mainostaa omaa maalivahtiaan liigan parhaaksi.
En nyt tähän hätään ainakaan löytänyt haastatteluja, joista sitä huonoa ja etuoikeutettua asennetta mielestäni ilmeni. Muistan, että ainakin noiden 2016 junnujen kultakisojen aikoihin oli tällainen videohaastattelu ja jokunen muukin haastattelu, jossa kyseenalaisti entisen valmentajansa Risto Dufvan ajatukset siitä, ettei hän olisikaan nimenomaan sentteri, vaan laituri. Sanoi suoraan, että vaihtoi siksi Lukosta Ässiin. Ja sitten melko pian, kun Dufva siirtyikin A-junioreita valmentamaan, niin Saarela palasikin jo taas Lukkoon. Ja kuitenkin junnujen 2016 kultakisojen maajoukkueessa oli Jukka Jalonen tehnyt aivan samat johtopäätökset kuin Dufva, eli siirsi Saarelan keskeltä laidalle.

Tällaiset näin voimakkaat valmentajan kyseenalaistamiset ja varsinkin jopa tuollaisiin mielivaltaisiin hetkellisiin seuranvaihtoihin johtavat äkkinäiset ratkaisut ovat kyllä melkoisen hälyttäviä sinänsä, varsinkin noin nuoren ja ilman meriittejä olevan pelaajan toimesta. Ja kun vielä Dufva ja Jalonen olivat aivan oikeassa tässä hänen pelitapaansa ja pelipaikkaansa liittyvässä asiassa, niin Saarelan reaktio oli kyllä melkoisen surkea ja ennen kaikkea itsekäs.

https://www.satakunnankansa.fi/a/13684550
 
Viimeksi muokattu:

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Carolinan heinäkuun ensimmäinen päivä tähän mennessä:
- Sebastian Aho -> Offer Sheet by Montreal
- Curtis McElhinney -> Tampa Bay
- Patrick Brown -> Vegas
- Greg McKegg -> NY Rangers
- Andrew Poturalski -> Anaheim?

Lisäksi AHL-sopimuksilla mestaruuden voittaneista:
- Tomas Jurco -> Edmonton
- Josiah Didier -> Boston / Providence (AHL-sopimus)
- Zach Nastasiuk -> St. Louis / San Antonio (AHL-sopimus)

Tulopuolelle ei nyt sattunut vielä ketään. Mrazek ja Lehner vielä tänään mukana maalivahtikuvioissa. Maalivahti taisikin olla se ykkösprioriteetti tälle päivälle, mutta Ahon ja Montrealin kuvio ymmärrettävästi teki pienen tauon keskusteluihin. Tosin viimeisimmäksi Mrazekia huhuilevat parin vuoden jatkolla Carolinaan.

Carolina tarjosi siis varaustilaisuuden aikaan Aholle 8 vuoden sopimusta ja Ahon puoli lupasi vastatarjouksen. Perjantaina olivat sanoneet ettei tarjousta ole tulossa. Waddellin mukaan oli selvää, että offersheettiä pukkaa. Ja sieltä se sitten tulikin. Carolinalla on nyt viikko aikaa miettiä mitä tehdä, ja se viikko kannattaisi myös käyttää, vaikka tietäisivätkin mitä tekevät.

EDIT: Mrazek jatkaa 2 vuotta ($3M + $3.25M)...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös