Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 831
  • 15 665

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksi suomalaiset osaavat sössiä asian kuin asian. Luulisi, että täällä on tarpeeksi tietoa ja taitoa viedä kaikki järkevät toimenpiteet maaliin saakka. Ei tämä Suomi niin monimutkainen paikka ole.
Tätä olen itsekin pohtinut. Ei ne ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset meistä niin paljoa eroa, mutta niin vain näyttävät onnistuvan lähes kaikessa. En jaksa uskoa, että se keskivertosvensson Eskilstunasta on yhtään yhteiskunnallisesti valveutuneempi ja kaukonäköisempi, kuin se keskivertokorhonen Eurajoelta.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ruotsalaiset eivät jää laakereilleen lepäämään js pyörittelemään peukaloita. Työ on arvossaan ja yrittäjiä arvostetaan. Saamattomuus ja nyreys loistaa poissaolollaan.
Lisätään listaan työmarkkinaosapuolten keskinäinen luottamus. Työntekijöillä on Ruotsissa tulkintaetuoikeus, jonka vuoksi lakkoja ei erimielisyyksistä juuri synny. Suomessa se nyreys tätä sujuvan vuoropuhelun kulmakiveä kohtaan on molemmilla osapuolilla. Ay haluaa pitää kiinni nykyisestä olemassaolon tarkoituksestaan ja työnantajapuoli taas haluaa pitää kiinni direktio-oikeudestaan viimeiseen pisaraan, koska luottamusta ei oikeasti ole.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä? Eikö Tytti rautaisella ammattitaidolla saanut neuvoteltua investointia Suomeen?
Jos Valtioneuvoston kanslialla oli merkittävä rooli tässä asiassa, niin eikös se mene edellisen hallituksen osalta myös, tai jopa enemmän, Sanna Marinin piikkiin. Valtioneuvoston kanslian päällikkönä toimii pääministeri, ja onhan tuo muutenkin sen kokoluokan asia, ettei sitä kukaan täysjärkinen Tuppuraisen yksin hoidettavaksi jätä.

Nykyisen hallituksen osalta sitten Orpo ja Adlercreutz. Sitä en tosiaan tiedä, että millainen rooli poliittisella ohjauksella oli, tehtiinkö kaikki mitä tehtävissä oli.
 
Salama44

Jäsen
Ei siis ihme, että Purra yrittää vierittää syytä lakkolaisille.
Purra on ihan väärässä. Juuri kerrottiin että lakoilla ei ole ollut vaikutusta investoinnin sijoitukseen.

Toivottavasti Inkoossa ymmärretään tämän vihreän siirtymän mahdollisuus ettei iso investoiti mene sivu suun jonkun Kauman kesämökin vuoksi kun se ei ole lähelläkään tulevaa jo entistä teollisuusaluetta.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Valtioneuvoston kanslialla oli merkittävä rooli tässä asiassa, niin eikös se mene edellisen hallituksen osalta myös, tai jopa enemmän, Sanna Marinin piikkiin. Valtioneuvoston kanslian päällikkönä toimii pääministeri, ja onhan tuo muutenkin sen kokoluokan asia, ettei sitä kukaan täysjärkinen Tuppuraisen yksin hoidettavaksi jätä.

Nykyisen hallituksen osalta sitten Orpo ja Adlercreutz. Sitä en tosiaan tiedä, että millainen rooli poliittisella ohjauksella oli, tehtiinkö kaikki mitä tehtävissä oli.
Eikös nämä ole elinkeinoministerin hommia? Edellisen elinkeinoministerin Lintilän mukaan Raahe oli rinnanmitan edellä vielä viime kaudella, mutta nyt kuitenkin vaaka kääntyi Ruotsille. Mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana? Hallitus vaihtui, uusi elinkeinoministeri Junnila oli kaksi viikkoa ja sai lähteä rasismikohun saattelemana. Nykyinen ministeri Rydman on mm haukkunut tv:ssä AY:tä mafiaksi.

Annettiin oikeistolaista poliittista ohjausta Raahesta vasemmalle.
 
rpeez

Minusta aina on ollut käsitys että Ruotsi on todennäköisempi vaihtoehto, Lintilällä on tainnut olla sinivalkoiset lasit silmillä.

Joka tapauksessa nykyhallitukseen väännettyjen opposition nostamien rasismikohujen ja Rydmanin lausahduksien nosto SSAB:n päätöksen perusteiksi saa höpöhöpömittarit kaakkoon.

Eiköhän tämän asian perusteet ole pitkälti niinkuin SSAB itse sanoo.
 
Creed Bratton

Jep, jos Raahessa on paljon paremmassa kunnossa olevat tuotanto”laitteet” kuin Luulajassa ja muuten molemmissa aika vastaavat valmiudet (tai no Luulajassa kai vielä paremmat) päästöttömän energian suhteen, niin onko tuo nyt ihme, että Luulajaan meni?

Toki Raahen osalta riski kasvaa, koska aika tuo automaattisesti lisää muuttujia.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tätä olen itsekin pohtinut. Ei ne ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset meistä niin paljoa eroa, mutta niin vain näyttävät onnistuvan lähes kaikessa. En jaksa uskoa, että se keskivertosvensson Eskilstunasta on yhtään yhteiskunnallisesti valveutuneempi ja kaukonäköisempi, kuin se keskivertokorhonen Eurajoelta.
Omasta mielestäni ero on itsetunnossa. Keskivertokorhonen potee edelleen jonkinlaista renkikompleksia, jonka takia epäluulo työnantajapuolta kohtaan on lähtökohtaisesti isompaa, kun taas keskivertosvensson tietää oman arvonsa paremmin, ja ehkä siksi sieltä ei samanlaista "työnantaja yrittää vain riistää jos mahdollisuus syntyy" retoriikkaa löydy - ainakaan samassa määrin. On hyvin vaikea saada mitään aikaan - ainakaan tehokkaasti, jos työmarkkinaosapuolten välillä vallitsee jo perusasetuksien kautta näin iso luottamuspula, jota liitot (molemmin puolin) valittavasti vain kärjistävät. Ja miksi eivät kärjistäisi? Se tekee heistä arvokkaamman osapuolen siihen välimaastoon, sementoi heidän valtaansa ja oikeuttaa heidän olemassaolonsa.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eikös nämä ole elinkeinoministerin hommia? Edellisen elinkeinoministerin Lintilän mukaan Raahe oli rinnanmitan edellä vielä viime kaudella, mutta nyt kuitenkin vaaka kääntyi Ruotsille. Mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana? Hallitus vaihtui, uusi elinkeinoministeri Junnila oli kaksi viikkoa ja sai lähteä rasismikohun saattelemana. Nykyinen ministeri Rydman on mm haukkunut tv:ssä AY:tä mafiaksi.

Annettiin oikeistolaista poliittista ohjausta Raahesta vasemmalle.
Varmasti Lintilä oli mukana kuviossa vahvasti, mutta kuten aiemmin lainaamassani Hesarin jutussa todettiin, asia oli niin tärkeä, että se otettiin valtioneuvoston kanslian suoraan ohjaukseen. Nykyinen hallitus on voinut toimia toisin.

Raahen varaan oli Suomessa laskettu paljon. Jos Raahen päästöjä ei saada pois, tilalle on löydettävä muita kenties kalliiksi käyviä toimia. Siksi edellinen hallitus otti SSAB:n omistuksen valtioneuvoston kanslian suoraan ohjaukseen.

Se ei auttanut.

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minusta aina on ollut käsitys että Ruotsi on todennäköisempi vaihtoehto, Lintilällä on tainnut olla sinivalkoiset lasit silmillä.

Joka tapauksessa nykyhallitukseen väännettyjen opposition nostamien rasismikohujen ja Rydmanin lausahduksien nosto SSAB:n päätöksen perusteiksi saa höpöhöpömittarit kaakkoon.

Eiköhän tämän asian perusteet ole pitkälti niinkuin SSAB itse sanoo.
Asia on varmaan niin kuin SSAB sen kertoo, eli Rydmanin ja rasismikohujen syyttely on pelkkää foorumihöpöttelyä.
Siinä on kuitenkin iso ero, että täällä tai X:ssä kirjoitellaan mitä sattuu omien näkökantojen vääristämänä verrattuna siihen, että VVM suoraan valehtelee päätöksen syistä.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kieltämättä Purralle on sattunut kommukointi huteja.
Olisiko Purran äxäilyn nimittäminen kommunikointihudiksi sitä floccinaucinihilipilificationia?
Tavallaan toivoisi, että ministerit yrittäisivät pitäytyä faktoihin, ja olisivat asiallisia, mutta turha toivo. Sanojen kääntely ja asioiden esittämistä parhain päin on tietysti politiikan ydintä, mutta persuministerit ovat vieneet sen vielä pidemmälle ja populistisemmaksi.
 
rpeez

Jäsen
Olisiko Purran äxäilyn nimittäminen kommunikointihudiksi sitä floccinaucinihilipilificationia?
Tavallaan toivoisi, että ministerit yrittäisivät pitäytyä faktoihin, ja olisivat asiallisia, mutta turha toivo.

Siksipä kutsuinkin niitä maltillisesti kommunikointihudeiksi sen enempää enää kärjistämättä, kärjistämistä tapahtuu aivan liikaa. Purra harrastaa minusta heikkona hetkenään vastapuolen tökkimistä, ja tuossa nimenomaisessa tapauksessa ilmeisesti ja oletettavasti väärin perustein.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Radiossa tuli taas uusi "painava sana" -mainospätkä, joka käytännössä oli minuutin pätkä haukkumista ja nälvimistä (termeinä käytettiin näitä kaikkia potkulakeja ja saikkusakkoja) hallitukselle. Minä en kyllä mitenkään pysty ymmärtämään, että miten AY-liike samaan aikaan kuluttaa rahaa vittuilemalla mediassa ja valittaa, ettei hallitus ota mukaan neuvottelupöytään? En minä ainakaan keskustelisi kenenkään kanssa mistään, jos olen ensin saanut täydet haukut julkisesti. Tuo mainos kuulosti oikeasti enemmän angstisen teinin tajunnanvirralta, eikä yhteiskunnallisesti merkittävän tahon mainokselta.

Entäpä jos mainos olisi toisin päin? Siinä Matti ihmettelisi Maijalle töissä, että missä se Jallu tänäänkin luuraa. Maija kertoisi, että Jallu saikuttaa tänään krapulassa kotona ja me joudumme tekemään hänenkin työnsä ja työnantaja maksaa hänelle saman "krapulapalkan" mitä heillekin täällä töissä maksetaan. Sitten todettaisiin, että AY-liike haluaa ylläpitää työtä vieroksuvien lusmuilupalkkiojärjeslmää yllä ja tätä vastaan me tässä taistelemme.

Kuulostaisiko AY-retoriikka toisin päin järkevältä?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olisi mielenkiintoista kuulla päivitystä. Vieläkö ensi viikollakin rahti on pysähdyksissä ja tuleeko vielä joitain muita toimenpiteitä päälle?
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Olisi mielenkiintoista kuulla päivitystä. Vieläkö ensi viikollakin rahti on pysähdyksissä ja tuleeko vielä joitain muita toimenpiteitä päälle?
SAK pitää tiedotustilaisuuden tänään klo 12, joten sittenhän se kuuluu. Veikkaan jatkoa tulevan, kun tälle Suomen tuhoamisen tielle ovat lähteneet.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
SAK pitää tiedotustilaisuuden tänään klo 12, joten sittenhän se kuuluu. Veikkaan jatkoa tulevan, kun tälle Suomen tuhoamisen tielle ovat lähteneet.
Jep, eiköhän sieltä tule jatkoa Vappuun saakka. Voi AY-aktiivitkin viettää kunnon "pitkän Vapun", opiskelijoiden tapaan.

Mennään nyt sitten talouden kanssa rotkoon kunnon vauhdilla, kun kerran sille tielle lähdettiin.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Radiossa tuli taas uusi "painava sana" -mainospätkä, joka käytännössä oli minuutin pätkä haukkumista ja nälvimistä (termeinä käytettiin näitä kaikkia potkulakeja ja saikkusakkoja) hallitukselle.
Itse ihmettelen ehkä eniten tätä AY-liikkeen takertumista vahvaan irtisanomissuojaan ("potkulait"). Jos työpaikalla on joku toksinen kusipää joka heikentää koko työyhteisöä, (tai laiskuri, jonka työtaakkaa muut joutuvat jatkuvasti paikkaamaan) niin miten se on työntekijöiden etu jos tätä kaveria ei voida potkia hieman helpommin pihalle? Eikö olisi kaikkien etu jos "kusipäät" siirtyisi kortistoon ja hyvät tyypit osaksi työyhteisöä? Hyvä työyhteisö vähentää stressiä.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän tämä voi olla yllätys kenellekään, että tasatilanteessa Suomi ei ole vahvoilla, koska meillä järjestöt eivät pysty neuvottelemaan asioista. Ehkä tämä Elorannalle tai Aallolle on yllätys, mutta ei nyt varsinaisesti sulka heidän hattuunsa. Kun samaan aikaan poliittisten lakkojen kannatus laskee, niin ehkä siellä jossain vaiheessa alkaa tuli perseen alla hiukan poltella tai ainakin pitäisi. Mainehan on jo mennyt ja se voi mennä vain kerran, joten nyt järki käteen.
No tarkemmin sanottuna meillä ei kukaan pysty neuvottelemaan yhtään mistään, joten ihan turhaa laittaa sitä yhden osapuolen syyksi, vaikka sen olemassaolo sotiinkin omaa aatemaailmaa vastaan.

Jos meillä on eduskunnasta ja hallituksesta asti täydellinen kyvyttömyys tehdä minkäälaista yhteistyötä Suomen kansan (valtion) hyväksi, ja täydellinen kyvyttömyss neuvotella, ja vieläpä joidenkin poliittikkojen toimesta tehdä julkisesti pilaa kurjuudestakin, niin ei tässä voida mitään järjellistä suuntaa odottaa.

Tokihan, jos sinne omaan aatemaailmaan mahtuu vain yksipuolinen ajattelu, ja keskittyy siten kaatamaan kaiken sinne AYn suuntaan, niin mitäpä sillekään voi, mutta osaltaan on juurikin osa sitä samaa touhua, josta ilmeisesti AYta nyt syytät. Eli kyvyttömyyttää nähdä yhtään mitään sen oman kuplan ulkopuolella, jolloin lienee ihan turhaa odottaa minkäänlaista yhteisymmärrystä yhtään minkään suhteen.

Jo pelkästää eduskunnan kysely- sun muitatunteja katsellessa on myötähäpeä nykyään se päällimmäinen tunne. Meillä on pääministerinä kaveri joka keskittyy kaikessa toivomaan. Tämä taas johtuu siitä, että mitään kättä pidempää ei touhuilleen ole, joten kaikki perustuu silkkaan toivomiseen siitä, että hyvin kävisi. Voi helvetti sentään millaisessa alennustilassa koko maan kaikenlainen poliittinen tila onkaan. Ja tässä ei voi säästellä yhtäainutta osapuolta.

Esim nyt tuossa Ruotsiin päätyneessä investoinnissa voi hallituskin, kuin myös EK ottaa omaan piikkiinsäkin tuon, sillä hinnalla millä hyvänsä ovat nyt vetämässä läpi toivotaan toivotaan politiikkaansa, joka osaltaan vei työrauhan kevääksi, ja se vie sen vielä syksyksikin näillä näkymin, joten oikein hyvin vedetty, ja kiitos siis heillekin siitä omahyväisestä toiminnasta, joka niinikään vie investointeja Suomesta.

Jatketaan ihmeessä valitulla tiellä. Saadaan vähän lissä rikollisuutta tähänkin maahan, kun oikein keskitytään kaikkien voimalla rikkomaan kaikenlainen yhteishenkin maasta kokonaan. Onneki olkoon siis kaikille osapuolille hyvin tehdystä työstä. Kyllä nyt menee totisesti lujaa. Kaikki hyvin, ja ihmisillä hyvä tahto.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse ihmettelen ehkä eniten tätä AY-liikkeen takertumista vahvaan irtisanomissuojaan ("potkulait"). Jos työpaikalla on joku toksinen kusipää joka heikentää koko työyhteisöä, (tai laiskuri, jonka työtaakkaa muut joutuvat jatkuvasti paikkaamaan) niin miten se on työntekijöiden etu jos tätä kaveria ei voida potkia hieman helpommin pihalle? Eikö olisi kaikkien etu jos "kusipäät" siirtyisi kortistoon ja hyvät tyypit osaksi työyhteisöä? Hyvä työyhteisö vähentää stressiä.
Toisaalta, joskus se ”kusipää” voi olla myös osaava ja ahkera työntekijä, joka vittumaisella luonteeltaan lisää koko työyhteisön stressiä. Sille ei voi antaa edes potkuja. Muita se toisinaan saa jopa kalvettua ulos.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse ihmettelen ehkä eniten tätä AY-liikkeen takertumista vahvaan irtisanomissuojaan ("potkulait"). Jos työpaikalla on joku toksinen kusipää joka heikentää koko työyhteisöä, (tai laiskuri, jonka työtaakkaa muut joutuvat jatkuvasti paikkaamaan) niin miten se on työntekijöiden etu jos tätä kaveria ei voida potkia hieman helpommin pihalle? Eikö olisi kaikkien etu jos "kusipäät" siirtyisi kortistoon ja hyvät tyypit osaksi työyhteisöä? Hyvä työyhteisö vähentää stressiä.
Lakkoilu on suunnattu kategorisesti kaikkia hallituksen ajamia muutoksia vastaan. AY-liike osoittaa mieltään siitä, ettei heitä otettu mukaan uudistuksista sopimiseen, vaan ne lyötiin hallitusohjelmaan. Heidän kannalta ei luultavasti ole mielekästä lähteä tässä vaiheessa sanomaan, että joku muutos kelpaisi.
 
Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Entäpä jos mainos olisi toisin päin? Siinä Matti ihmettelisi Maijalle töissä, että missä se Jallu tänäänkin luuraa. Maija kertoisi, että Jallu saikuttaa tänään krapulassa kotona ja me joudumme tekemään hänenkin työnsä ja työnantaja maksaa hänelle saman "krapulapalkan" mitä heillekin täällä töissä maksetaan. Sitten todettaisiin, että AY-liike haluaa ylläpitää työtä vieroksuvien lusmuilupalkkiojärjeslmää yllä ja tätä vastaan me tässä taistelemme.

Kuulostaisiko AY-retoriikka toisin päin järkevältä?
Onko työelämä tosiaan täynnä alkoholiongelmaisia keskellä viikkoa juojia, vai mistä tämä yleinen myytti krapulasaikuista juontaa juurensa?

Yleisin sairauspoissaolopäivä on keskiviikko, toisena tulee torstai ja kolmantena perjantai.

Lyhyitä sairauspoissaoloja on eniten hoitajatöissä työskentelevillä naisilla. Olisiko täällä joku lähi- tai sairaanhoitaja kertomassa miksi ryyppäätte keskellä viikkoa, kun krapulasaikkunne osuu yleisimmin keskelle viikkoa?
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ruotsissahan vihreään siirtymään herättiin ymmärtääkseni ennen Suomea ja muutenkin yhteiskunnassa on ollut tekemisen meininki. Ruotsalaiset eivät jää laakereilleen lepäämään js pyörittelemään peukaloita. Työ on arvossaan ja yrittäjiä arvostetaan. Saamattomuus ja nyreys loistaa poissaolollaan.
Juu, ja työntekijöitäkin arvostetaan, sekä sopimisen kulttuuria aina hallituksesta sinne AYhyn saakka. Koskahan Suomessa? Tuo arvostus maailmassa kun kuitenkin on pääosin sellaista kahdensuuntaista, ja se nyt jotenkin pitää kuitenkin ansaita. Hyvin vaikeaa on kyllä esim poliitikkojen kohdalla tällä hetkellä suurtakaan arvostusta nauttivaa henkilöä löytää, ja keskustelukulttuurissa kaikkien osapuolten välillä vieläkin vähemmän.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Lakkoilu on suunnattu kategorisesti kaikkia hallituksen ajamia muutoksia vastaan. AY-liike osoittaa mieltään siitä, ettei heitä otettu mukaan uudistuksista sopimiseen, vaan ne lyötiin hallitusohjelmaan. Heidän kannalta ei luultavasti ole mielekästä lähteä tässä vaiheessa sanomaan, että joku muutos kelpaisi.
Itseasiassa lakkoilu taitaa olla suunnattu valtakunnansovittelija järjestelmän uudistamiseen ja vientimallin tuomiseen. Ministeritkin myönsivät että nämä uudistukset tyrmäävät lakipykäliin, joten tarvitaan EK:n ja SAK:n asiantuntemusta, että nämä saadaan läpi. Toki EK:n sanelulla nämäkin koitettiin saada läpi, kun sitten ministerin osalta todettiin etteivät tälläisenä onnistukaan.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse ihmettelen ehkä eniten tätä AY-liikkeen takertumista vahvaan irtisanomissuojaan ("potkulait").
Siinä halutaan antaa työnantajista sellainen kuva, että lain voimaantulon jälkeen potkuja annetaan ihan huvin vuoksi joka päivä ja nauretaan päälle. Nykyään monella alalla on pulaa hyvistä työntekijöistä ja sellaisen kun kerran kenkii pihalle, uutta ei saa tilalle. Ei yksikään järkevä työnantaja tee niin.

Tunnen useita yksinyrittäjiä (parturi, taksiyrittäjä jne.), jotka sanovat, että töitä olisi toisellekin työntekijälle, mutta riskit palkata toinen työntekijä ovat liian suuret. He ovat tämän takia jatkaneet työskentelyä yksin. Onko oikeasti parempi jättää työntekijä kokonaan palkkaamatta kuin kokeilla palkata ja mahdollisesti irtisanoa myöhemmin, jos homma ei lähdekään toimimaan? Nykyään kun on saanut jalan työpaikan oven väliin, hankalaksi heittäytyvä tapaus on oikeasti vaikea saada sieltä laillisesti pois. Tätäkin systeemiä kierretään nykyään vuokrafirmojen kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös