Hyvin huomattu, tosin hieman muokattuna pistin. Joku totuuden jyvä siinä silti piilee mielestäni. Yleisesti ottaen ja järjellä ajateltuna miehellä ja naisella on vaan liikaa vastakohtaisuuksia yhteensovitettavaksi, että se olisi fiksua ja kaikkien kompromissien ja kärvistelyn arvoista. Noin ideatasolla toki vetoava juttu, mutta vähän sellai kangastus Gobissa, joka katoaa joka kerta.
Enemmän minulla ainakin on vastakohtaisuuksia yhteensovitettavaksi suhteessa suurimpaan osaan miehistä, kuin naiseni kanssa. Silti mielestäni myös miespuoliset ystävät ovat kompromissien ja kärvistelyn arvoisia, vaikka heitä ei toki tarvitsekaan joka päivä katsella. Naisen kanssa olemisessa sen sijaan ei ole kärvistelyn tai kompromissien häivääkään, vaikka yli 5 vuotta on sitäkin katseltu.
Tämä lähinnä muistutuksena ihmisille, jotka ovat luovuttaneet tai ajatelleet, että luovuttaminen naisasioissa voisi olla hyväkin ajatus. Pidän itseäni hyvinkin kyynisenä ja pessimistisenä, jopa nihilismiin taipuvaisena ihmisenä, mutta silti on käynyt näinkin hyvin. Ei siis kannata välttämättä luovuttaa, vaikka joillekin sekin voi toki olla ihan toimiva vaihtoehto.
Terveisin korkeakoulutettu, ei parisuhdeterapeutti, joka on kyllästynyt, etteivät ihmiset osaa kantaa vastuuta omista teoistaan. Ei puolisolle mennä tunnustamaan humalassa tehtyjä töppäyksiä, kuin katolinen rippituolissa ja odoteta pyhää anteeksiantoa. Pitää myös ajatella toisen tunteita eikä vain itseään. Tosin tekstistäsi välittyi hieman tuollainen lapsenomainen usko tunnustuksen voimaan vai onko siellä aito parisuhdepappi?
Mielestäsi vastuun kantamista omista teoistaan on siis sitä, että mitä ikinä olet tehnytkin väärin, älä kerro siitä kenellekään, vaan salaile parhaasi mukaan. Tarpeen tullen varmaan myös valehtelu on paikallaan? Toivottavasti kovin monella ihmisellä ei ole tällainen käsitys vastuun kantamisesta.
Ymmärrän kyllä pointin ja olen jopa samaa mieltä siitä, että turhaan ei kannata toisen mieltä pahoittaa, mutta myös
@sinikettu on täysin oikeassa siinä, että mielenpahoitus on ainakin kolminkertainen, jos nainen saa kuulla asiasta jotain muuta kautta.
Sekään ei ole mielestäni täysin itsestäänselvä asia, onko kumppanille asiasta kertominen itsekästä vai epäitsekästä. Mielestäsi itsekyyyttä on kertoa, koska silloin haetaan omantunnon puhdistusta ripittäytymällä, mutta itsekkyyttä voi olla myös salailu, koska silloin ei nimenomaan kanneta vastuuta omista teoistaan, vaan toivotaan pääsevänsä tilanteesta kuin koira veräjästä ilman seuraamuksia. Tämän onnistuessa kynnys tehdä jotain samanlaista myöhemmin saattaa myös pahimmassa tapauksessa olla entistä suurempi.