Jotenkin oli rivien välistä luettavissa, että halua vetäytymisen olisi, mutta ei rohkeutta. Sopimuksista ei uskalleta sanoutua irti. Tuotiin kuitenkin selvästi esiin, että mikäli pakotteita tulee, näitä noudatetaan. Oma-alotteisesti ei siis uskalleta lähteä, mutta pakkotteista saataisiin hyvä tekosyy esitettäväksi venäläisille siitä, kuinka mitään ei ollut tehtävissä.Sanos muuta. Tuo on kyllä ihan naurettava väite sanoa suomalaisten tai Jokereiden sotkevan urheilua ja politiikkaa toisiinsa, kun Venäjä on tehnyt sen ihan itse käyttämällä KHL:a poliittisena työkaluna. En tosin osannut venäläismedialta juuri muuta odottaakaan, hekin kirjoittavat mitä Kreml käskee kirjoittaa.
Jos ja kun Kurri on tässä asiassa voimaton tekemään vetäytymispäätöstä niin Suomen valtion tulisi tähän puuttua. Riiassa vissiiin näin tapahtuikin Dinamon kohdalla.
Tietyllä tavalla ymmärrän miksi ei ratkaisua ole vielä tehty, sillä kyllähän Jokerit lähtiessään lähtisi viimeisen kerran. Tämän vuoksi joku poistumissuunnitelma olisi hyvä rustata, jossain kun olisi kiva pelata kuitenkin.