Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 10 285 455
  • 62 331

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tavan venäläinen ei varmasti ole paha ihminen ja on harmittavaa, että heitä kohtaan on varmaan jossain määrin noussut sitä vanhaa ryssävihaa, joka on hyvin tuttu asia täällä Suomessakin ollut aina talvisodan ajoilta lähtien. En syytä siitä venäläistä kansaa, vaan vain ja ainoastaan Venäjän valtionjohtoa sekä venäläisiä oligarkkeja.

Ryssävihalla taitaa olla paljon pidemmätkin perinteet. Veikkaisin, että se on jo Isonvihan ajalta lähtöisin, tai vieläkin kauempaa.

Ryssävihan syynä ei ole suomalaisten perusteeton epäluulo, vaan aiheellinen epäluulo, josta kansamme on saanut muistutusta säännöllisesti läpi historian. Toki ryssäviha, eli pikemminkin epäluulo, kohdistuu yleisesti enemmän Venäjään valtiona. Sen kohdistaminen geneerisesti kaikkiin venäläisiin on taas perseestä.

Muuten kirjoituksesi oli silkkaa faktaa.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Aika monella urheilumaailman johtajalla ja muilla päättäjillä on myös hieman kompromatia taskuissa.
Varsinkin Rene Fasel on sen oloinen niljake, että materiaali ei todennäköisesti ole aikuisillekaan sopivaa nähtävää.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
En sanonut onko tämä hyvä vai huono syy. Venäläisiä ärsyttää, että Jenkit tulee naton voimin koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi. Ukraina natoon ja yhtäkkiä sieltäkin alkaa tukikohtia löytymään. Ei tässä sotaa kukaan halua, mutta venäläisiä ärsyttää se, että Yhdysvallat yrittää työntää nenänsä joka paikkaan.
Kun desantti Bäckman kertoo Venäjän mediassa, että Suomessa venäläislapset otetaan huostaan ja viedään keskitysleirille, niin se on ikään kuin asian toinen puoli ja siksi Venäjää suututtaa. Valeuutiset otetaan todesta.

Tässä uutinen 10 vuoden takaa, jossa desantti sentään myönsi, että taisi kärjistää puhuessaan keskitysleireistä. Nykyään moneen vuoteen ei ole enää myöntänyt mitään liiottelujaan eli valehtelujaan. Ja näköjään sitten jopa Suomessa asuva venäläisperäinen kansa uskoo mitä se Venäjän mediassa valehtelee. Sinunlaisesi ihminen on siis valemedian uhri ja Putin käyttää sinuakin hyväksesi oikeuttaessaan ihmisten murhaamisia. Sellaiseksi ihmiseksikö haluat historiassa jäävän.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Onkos muuten Luka saanut mitään sanktiota vielä, ei vissiin? Olisi kohtuullista, että siinä vaiheessa tulisi, jos VV antaa käytää omaa maa-aluettaan astinlautana hyökkäykseen Ukrainaan.
 

molari

Jäsen
Ei kannata henkeä pidätellä, että todella kovia pakotteita saataisiin nopeasti ja kattavasti (tässä tilanteessa), eihän esim. Ruotsille ollut ongelma käydä kauppaa Saksan kanssa WW II:n aikaan, vaikka tasan tarkkaan tiesivät keskitysleireistä, jne. tai Sveitsi (sen pankit) tänäkin päivänä eivät hirveästi välitä, mistä raha tulee, taitaa olla miljardi jos toinenkin oligarkkien omaisuutta siellä jemmassa. Molemmat kuitenkin maita, joita meilläkin "kadehtitaan". Eikä Suomikaan (suomalaiset) sen parempia ole, ollaan energia- ja raaka-aineriippuvaisia Venäjästä, ja kyllä taitaa itärajallakin kelvata alle euron litrahintainen "Putinin bensa" rajan takana.

Kauppalehden uutinen (maksumuurin takana) kertoo ongelmasta

Putin aloitti hyökkäyksen Ukrainaan, ja se tuomittiin kovin sanoin – Silti länsimaat ovat maksaneet Venäjälle satoja miljoonia dollareita viimeisen 24 tunnin aikana​

linkki juttuun Putin aloitti hyökkäyksen Ukrainaan, ja se tuomittiin kovin sanoin – Silti länsimaat ovat maksaneet Venäjälle satoja miljoonia dollareita viimeisen 24 tunnin aikana
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: SnT

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onkos muuten Luka saanut mitään sanktiota vielä, ei vissiin? Olisi kohtuullista, että siinä vaiheessa tulisi, jos VV antaa käytää omaa maa-aluettaan astinlautana hyökkäykseen Ukrainaan.
Noissa pakotteissa ylipäätään hyvin erikoinen painotus kun esimerkiksi koko Duuman jäsenistö on pistetty pakotteiden alle, mutta päällimmäinen päsmäri porskuttaa. Siinä on siis sanktioitu kumileimasin sen takia että diktaattori sitä käyttää, eikä sitä diktaattoria kenen kumileimasin on ollut hommassa mukana.

Jossain vaiheessa pitää lopettaa diplomaattiset kohteliaisuudet kun vastapuoli ei sellaisia ensinnäkään ansaitse ja toisekseen hyödyntää niitä täysimääräisesti oman persenaamailunsa edistämiseksi. Kaikki kuitenkin tietää että mitkä tahot itänaapurissamme valtaa pitää, niin ihan turha noita puhuvia päitä sanktioida pelkästään kun ensimmäisenä listalla pitäisi olla rosvopäällikkö ja heti sen jälkeen capot (eli oligarkit) merkittävimmästä lähtien. Nyt suunta ollut täysin päinvastainen että aloitettu merkityksettömimmästä ja pikkuhiljaa hipsuteltu kohti itse pääroistoa, kuitenkin ilman että olisi edes luvattu että jossain vaiheessa sanktiot myös siihen pääroistoon osuvat.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Tähän astiset sanktiot USA:n, EU:n ja Britannian toimesta, eivät iske mihinkään. Ne aiheuttavat Venäjälle korkeintaan pahanhajuisen hönkäyksen. Länsi on heikko, Länsi ei halua sanktioita, jotka vaikeuttaa meidän elämää. Sanktioita, jotka vaikuttaisivat talouteen tai ihmisiin esiriipun tällä puolella. Putin voi jatkaa vapaasti suunnitelmiaan.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valitettavasti näyttää siltä, että Putin on seonnut lopullisesti.

USA sanoi lähettävänsä F35 - hävittäjiä ja Apachet baltian maihin kytikseen. Aika rytinät tulee jos niitä ruvetaan myös käyttämään. Toki uskon kynnyksen olevan erittäin korkea.
Tuossa vetelet korville korkeaa kynnystä, kun P näyttää seonneen lopullisesti. ;)
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Melkein Kummeli-tasoa.

Putin: Puhu selkeämmin.
Puhuaja: Öö öö ö m-m-e, minä puollan Kiovaan hyökkäämistä.
Putin: Emme puhu siitä vielä!
Tuo stalinmainen hyppyytys ja nöyryytys on tuttua, mutta sinänsä erikoista kun vaikka toki rosvopäälliköllä on FSB ja muut mafiaorganisaationsa väkivaltakoneiston osiot käytössä, niin vielä ei kuitenkaan ole nähty suuressa mittakaavassa vastaavaa terroria kuin edellisen isä aurinkoisen toimesta. Toki siellä on kentsuja kuollut sydäreihin ja lääkäreitä putoillut ikkunoista ja jokunen piirin ulkoreunalla ollut kuvernööri ja vastaava kyläpäällikkö jopa oikeudessa tuomittu korruptsijasta (toki lähinnä jotta parempiin väleihin putikan kanssa uinut seuraava paikallispomo saa alueelliset varasteluoikeudet), mutta ei siellä vielä siirretä avoimesti ja stalinmaisessa mittakaavassa porukkaa vankileirien saaristolle. Riittääkö nykyinen valtioterrorin taso pitämään alamaiset 100% alisteisina kun kaikille, poliittinen johto mukaan lukien, satunnaiset yökuljetukset eivät ole rutiininomainen tila? Tiedä vaikka kävisi niin ikävästi että joku pienempi rakki ottaisi nokkiinsa ja järjestäisi putikalle aikaistetun balsamoinnin ja muuton muumiona omaan mausoleumiin. Vaikka kovasti pelotellaan että Putikka on sentään tuttu hahmo jonka kanssa on tultu edes joskus toimeen ja seuraava rakki voi olla vielä hullumpi, niin siellä pelkkä valtataistelu tarkoittaisi "lähiulkomaille" (Suomi mukaan luettuna) useamman vuoden aikaikkunaa tehdä pesäeroa kansojen vankilaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Joo, onhan tuossakin pointtinsa. Toisaalta, pelkokin on hyvä motivaattori olla vastustamatta johtajaa ja onhan Venäjällä myös olot sellaisia, ettei uusiutuminen ilman merkittävää muutosta koko maan järjestelmässä ole välttämättä kovin realistista. Monelta osin Venäjällä ovat asiat melkein kehitysmaan tasolla.

Venäjän kehitys on suurinpiirtein sen Nestorin kronikan tasolla. Ulkomailta, esim skandinaviasta tarvittaisiin johtajia asettamaan tuo valtio oikealle tielle.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harmi tosiaan, että urheilun kattojärjestöt ovat läpeensä korruptoituneita Putinin taskussa olevia vässyköitä täynnä. Eli ei tule tapahtumaan. Vaikuttamiskeinona kyllä olisi erinomainen.
Ei koske pelkästään Venäjää. Katso millaisissa perselävissä isoja kisoja järjestetään.
Melkein Kummeli-tasoa.
Kannattaa muistaa, että tuo oli jälkilähetys muka livenä. Nöyryyttäminen ei ollut vahinko, vaan käsikirjoitettu.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Venäjän kehitys on suurinpiirtein sen Nestorin kronikan tasolla. Ulkomailta, esim skandinaviasta tarvittaisiin johtajia asettamaan tuo valtio oikealle tielle.

Kannatetaan, meiltä joutaa koko hallitus tuonne luomaan maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa. Kukaan ei varmaan perään itkisi.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Venäjän kehitys on suurinpiirtein sen Nestorin kronikan tasolla. Ulkomailta, esim skandinaviasta tarvittaisiin johtajia asettamaan tuo valtio oikealle tielle.

Sivuhuomiona, Suomesta meni Neuvosto-Karjalaan joskus 20-luvulla entinen kansanedustaja Edvard Gylling jonka suunnitelmien pohjalta perustettiin Karjalan työkansan kommuuni. Gylling laittoi Karjalassa tuulemaan. Tehtiin teitä, perustettiin tuotanto- ja voimalaitoksia. Siellä alkoi menemään niin hyvin että Gylling pääsi 30-luvun alussa vankileirille. Ja Karjalassa ei ole taidettu sen jälkeen kauheasti tehdä kehityksen eteen.

Edit. tarkennuksena Gylling oli siis suomalainen vasemmistolainen demari Tukholman kautta eksyi Neuvostoliittoon.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuinkahan kauan Putlerin alaiset jaksavat seuraavanlaista nöyryyttämistä?





Voisi kuvitella, että jossain välissä alkaa tulla vastareaktiota. Tosin, kyseessä kun on Venäjä niin vitustako näitä tietää.

Aattelin ensi kertaa tuon nähdessäni, että olisi käsikirjoitettua. Ajatus kapinallismaakuntien liittämisestä Venäjään tuossa tulee ensi kertaa heitettyä ilmoille, ja sitten Putin pääsee korjaamaan ettei me puhuta siitä nyt. Lisäksi Putin pääsee esiintymään jämäkkänä johtajana. Joten voisi olla kirjoitettua teatteria.

Vakoojapäällikön reaktio on kuitenkin niin aidon pelästynyt, etten tiedä olisiko hänestä näyttelemään noin hyvin.

Kaipa siellä alkaa olla vähän Stalinin ajan kaikuja, eli herraportaassakin pää on hartioilla löyhässä, jos erehtyy tarjoamaan väärää mielipidettä. Ja se sitten saa aikaan hermoilua.
 

PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Vähän omaa pohdintaa.

Sanotaan, että venäläiset eivät ole vastuussa siitä mitä Venäjä tekee. Onko se oikeasti niin? Eikö valtio muodostu kansasta. Kansa valitsee johtajansa, jotka vievät valtiota johonkin suuntaan, kansan kannalta hyvään tai huonoon. Okei, Venäjällä ei ole ollut vapaita vaaleja yms yms aikoihin. Mutta eikö kansan olisi pitänyt pitää huoli siitä että niin ei pääse tapahtumaan?

Mikä on siis kansan vastuu johtajansa perseilystä? Minusta ei täysin voida ajatella niinkään, että kansalaiset ovat aina ja täysin syyntakeettomia.

Eilen uutisissa haastattelivat ihmisiä Kiovan kaduilla. Eräs vanha mies kommentoi mielestäni nasevasti: "Sanon nyt jotakin julmaa (tai julkeaa tms.). Niin kauan kun Venäjä on olemassa, on maailmassa kaaos." Tämähän se juttu juuri onkin. Eivät perkele ole osanneet olla oikein millään aikakaudella.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Tämä nyt näkyvä Venäjän operaatio on alkanut varmasti toistakymmentä vuotta sitten ja on syytä olla huolissaan siitä, että Suomessa on yhtä pitkässä ajassa myyty valtava määrä strategisia maaplänttejä venäläisille. Esimerkiksi varikoiden ympäriltä. On melko käsittämätöntä miten pienelle huomiolle nuo maakaupat ovat jääneet. Joskus kymmenisen vuotta sitten muistaakseni YLE raportoi asiasta ja se tuntui menevän ihan olankohautuksella.

Toteutusvaihe on alkanut ja Suomi tuskin hirveän kaukana siellä listalla on seuraavien maiden joukossa, valitettavasti. NATO kysymys vaan on paskamainen, meidän pitäisi saada aputakuut ja hissukseen pyrkiä Natoon. Ainoa vaan, että se hyökkäys voisi tulla ennen liittymistä sen takia ettei vielä olla. Tuo lienee myös se asia mitä valtiojohto pelkää.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä nyt näkyvä Venäjän operaatio on alkanut varmasti toistakymmentä vuotta sitten ja on syytä olla huolissaan siitä, että Suomessa on yhtä pitkässä ajassa myyty valtava määrä strategisia maaplänttejä venäläisille. Esimerkiksi varikoiden ympäriltä. On melko käsittämätöntä miten pienelle huomiolle nuo maakaupat ovat jääneet. Joskus kymmenisen vuotta sitten muistaakseni YLE raportoi asiasta ja se tuntui menevän ihan olankohautuksella.

Toteutusvaihe on alkanut ja Suomi tuskin hirveän kaukana siellä listalla on seuraavien maiden joukossa, valitettavasti. NATO kysymys vaan on paskamainen, meidän pitäisi saada aputakuut ja hissukseen pyrkiä Natoon. Ainoa vaan, että se hyökkäys voisi tulla ennen liittymistä sen takia ettei vielä olla. Tuo lienee myös se asia mitä valtiojohto pelkää.

Maakaupoilla ei ole yksinkertaisesti mitään valtakunnan merkitystä, kuin että niillä on pesty aikojen saatossa rahaa. Suomessa maanomistus on lainsäädännöllisesti ihan eri pohjalla kuin Venäjällä ja rahan jemistäminen maahan on ihan yhtä validi vaihtoehto kuin mihin tahansa muuhunkin.

Meinaat että NATO:on ei haeta kun valtionjohto pelkää? Eiköhän kyseessä ole vieläkin se, ettei vähemmistön huutoäänestyksellä näitä Suomen linjoja ole vieläkään tupattu tekemään.
 

SnT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, Ilves, Pittsburgh, Venäjä.
Eli sun mielestä on ihan ok että Venäjä hyökkää isoisäsi kotimaahan ja kenties ajaa hänet pois kotoaan tai pahimmassa tapauksessa tappaa hänet. Hyi vittu.

Kuten jo aiemmin mainitsin jollekkin en usko, että sotaa on tulossa, enkä sitä halua. Ei sitä halua siellä asuva isoisänikään, eikä hän usko, että sitä on siellä tulossa.
En tietääkseni ole missään julistanut, että on ok tappaa ihmisiä missään päin vaikka kuinka siellä kiroilisit.
Mitä, jos, kun. Mielipiteet voi muuttua mikäli jotain tapahtuu, mutta en minä, kuten ei hänkään ota tässä vaiheessa stressiä siitä.
 

Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Sanotaan, että venäläiset eivät ole vastuussa siitä mitä Venäjä tekee. Onko se oikeasti niin? Eikö valtio muodostu kansasta.

Ei. Tsaarin Venäjällä ei ollut kansaa, vaan ruhtinaat ja alamaiset. Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa oli diktatuurinen politbyro ja työläisiksi kutsut alamaiset. Neuvostoliiton hajottua oli sekasorto ja nykyään Venäjällä on valtaeliitti, oligarkit ja väestö, jota kyllä kutsutaan kansaksi, mutta todellisuudessa sen vaikuttamismahdollisuudet ovat ihan samanlaiset kuin tsaarin ja politbyron aikana.

Venäjästä ei tule koskaan länsimaista demokratiaa. Jotta venäläisillä olisi samankaltaiset mahdollisuudet vaikuttaa, vaatisi se ensin verenvuodatusta sisällissodassa ja maan hajoamisen useisiin pieniin tasavaltoihin.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tämä nyt näkyvä Venäjän operaatio on alkanut varmasti toistakymmentä vuotta sitten ja on syytä olla huolissaan siitä, että Suomessa on yhtä pitkässä ajassa myyty valtava määrä strategisia maaplänttejä venäläisille.
Sen verran on omakohtaista kokemusta, että äitivainaa myi kesämökkiään joskus 2005 paikkeilla. Yksi venäläinen tarjosi näkemättä 120 000€, suomalaiset tinkasivat ja empivät. Sodan kokenut mutsi myi kitsaille suomalaisille, joilta sai 80 000€.
 

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Ei koske pelkästään Venäjää. Katso millaisissa perselävissä isoja kisoja järjestetään.

Kannattaa muistaa, että tuo oli jälkilähetys muka livenä. Nöyryyttäminen ei ollut vahinko, vaan käsikirjoitettu.
Tai sitten se oli otto 23, jonka jälkeen todettiin, että vitut tämä yhtään paremmin menee, antaa olla.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Tai sitten se oli otto 23, jonka jälkeen todettiin, että vitut tämä yhtään paremmin menee, antaa olla.
Totta kai kaikki filmataan ja varmaan analysoidaan jälkeenpäin tarkkaan, etsien mahdollisia heikkoja lenkkejä. Nyt on katsottu tarpeelliseksi esittää pieni varoitus, joka opastaa oikeaan toimintamalliin kaikilla hallinnon tasoilla. Samalla tulee sivussa julkinen nöyryytys yhdelle, mutta se on sivuseikka.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tai sitten se oli otto 23, jonka jälkeen todettiin, että vitut tämä yhtään paremmin menee, antaa olla.
Pikkunilkillä oli erilainen kässäri ja pelästyi, että vedetäänkö hänet kölin ali. Luuli etukäteen keräävänsä pisteet kotiin. Aito reaktio. Putin tiesi etukäteen ja melkein pokka petti. Näin mä sen näin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös