Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 129
  • 5 374

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eiköhän Niikko ja Kiljunen olleet molemmat hyvin esillä YLE:n uutisissa. Se mikä ero heidän välillään näyttäisi olevan puoluekannan lisäksi, on Kiljusen Niikon twiittiä paljon laajempi Kremlin tarinan toistaminen.

Kiljunen lienee kieltäytynyt haastatteluista, mutta olisi länsimaassa aivan normaalia, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Kremlin tarinan mukaisia väitteitä ja kantoja käytäisiin läpi YLE:n a-studiossa vähän tarkemmin. Kiljunen vetäisi sen verran kovaa itätavaraa Suomesta ja suomalaisesta mediasta, että ei noita tulisi jättää kuittaamatta.

Meiltä löytyy useita hyviä asiantuntijoita pohtimaan Kiljusen sanomisia. Ne saivat myös Venäjällä paljon tilaa, joten oikaisuja tulisi tehdä myös siksi, että suomenvenäläiset saattavat vielä katsoa Kiljusen olleen oikeassa.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joskus olisi suotavaa osata katsoa asioita objektiivisesti, ilman että näkee kaikkialla salaliittoilua.
Onko argumentaatiovirheistä syyllistäminen assosiaatiolla tuttu? Objektiivisesti* katsoen lauseesi vaikuttaa olevan enemmän syyllistämistä assosiaatiolla kuin objektiivinen arvio muiden argumenteista. :)
* Lue: oman subjektiivisen näkemykseni mukaan.

Esim. EVA:n tuoreessa gallupissa säästökohteista YLE:n kohdistuvia säästöjä ja vastausluokissa "ei lainkaan" tai "vain vähän" SDP:n osuus oli (29 +40) = 69 %, Vihreiden (27+48) = 75 % ja Vasemmistoliiton (38+39) = 77 %. Kokoomuksella (0+15) = 15 %, PS (11+1) = 11 % ja Kepu (7+28) = 35 %. Jos YLE:n uutisointi koettaisiin tasapuoliseksi, luvut olisivat luultavasti tasaisemmat.
Voiko olla ihan kyse siitä, että media tekee juttuja aiheista mikä suurta yleisöä kiinnostaa. Kiljunen on tuoksahdus menneestä ja jutuillansa lähinnä nolannut itsensä. Ketä kiinnostaa.
Mielenkiinnosta kysyn: onko tämä objektiivinen vai subjektiivinen arviosi?

Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan venäjänmieliset lausunnot ja yhteydet venäläisiin ovat (olisivat) erittäin kiinnostavia. Kiljunen on toisaalta tuoksahdus menneestä ja toisaalta hän on/oli voimakkaasti kiinni nykyisyydessä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.

Näyttää siltä, että ongelma Kiljunen on pyritty eristämään syntipukkimenetelmällä, ja koko SDP vaikenee, jos vain on mahdollista. Yksittäistapaus. Kiinnostavaa on esim. se, että Kiljunen mainitsi muutamia demarinimiä, jotka ovat hänen kanssaan samoilla linjoilla. Olisi hyvä saada tietää näiden henkilöiden kommentit Kiljusen puheisiin.
Toista on ihmisvihaajien natsimarssi, siitä onkin syytä keskustella ja kirjoittaa kissan kokoisin kirjaimin.
Nämä kaksi asiaa eivät ole uutisoinnin tai keskustelujen aiheina mitenkään toisensa poissulkevia tai edes kunnolla verrannollisia. (Siis tämä 612-marssi on vielä tulevaisuudessa, joten emme tiedä, mitä kaikkea siellä on, spekuloida voi toki aina. Kiljusen toiminta on selkeästi osoitettavissa, ainakin julkisuuteen tulleilta osin.) Luotettava ja laadukas journalismi uutisoisi ja keskustelisi molemmista. Kun Kiljunen jäi varsin vähälle huomiolle, herää kysymys: miksi? Itselle syyksi tulee mieleeni lähinnä se, että Kiljunen on YLE:n toimittajille mieleisestä puolueesta.
ihmisvihaajien natsimarssi
Onko tämä objektiivinen arviosi kaikista marssille osallistujista, vai miten päädyit tuohon sanavalintaan?
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos YLE:n uutisointi koettaisiin tasapuoliseksi, luvut olisivat luultavasti tasaisemmat.
Oliko tuota kysytty kyselyssä, vai onko se ihan vain oma arvauksesi? Jotenkin kuvittelisin, että halussa leikata tai olla leikkaamatta Ylen rahoitusta olisi kyse muista tekijöistä. Tai no, ehkä Perussuomalaisten kohdalla tuo voisi kyllä olla syy leikkaushaluille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oliko tuota kysytty kyselyssä, vai onko se ihan vain oma arvauksesi? Jotenkin kuvittelisin, että halussa leikata tai olla leikkaamatta Ylen rahoitusta olisi kyse muista tekijöistä. Tai no, ehkä Perussuomalaisten kohdalla tuo voisi kyllä olla syy leikkaushaluille.
Ihan ajatusleikkinä: jos YLE:n uutisointi olisi lähellä Suomen Uutisten linjaa, olisiko persujen ja vasemmiston suhtautuminen YLE:n säästöihin toinen?
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan ajatusleikkinä: jos YLE:n uutisointi olisi lähellä Suomen Uutisten linjaa, olisiko persujen ja vasemmiston suhtautuminen YLE:n säästöihin toinen?
Hyvinkin mahdollista, että olisi. Mutta tuo ei sikäli ole kovin kiinnostava vertailu tai selitä noita kyselyn lukuja, että ei kai kukaan voi tosissaan olla sitä mieltä, että Ylen uutisointi olisi nykyisellään lähellä Kansan Uutisten linjaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mun mielestä toi kuvastaa vaan yleisesti sitä, ertä oikeisto haluaa vähentäö kuluja ja vasemmisto haluaa pitää menot ennallaan (ja verottaa ”rikkaita” sen sijaan enemmän).
 
Samaa mieltä suurelta osin. Pienenä lisänä on sitten tuo YLE:n poliittisuus.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Onko argumentaatiovirheistä syyllistäminen assosiaatiolla tuttu? Objektiivisesti* katsoen lauseesi vaikuttaa olevan enemmän syyllistämistä assosiaatiolla kuin objektiivinen arvio muiden argumenteista. :)
* Lue: oman subjektiivisen näkemykseni mukaan.

Esim. EVA:n tuoreessa gallupissa säästökohteista YLE:n kohdistuvia säästöjä ja vastausluokissa "ei lainkaan" tai "vain vähän" SDP:n osuus oli (29 +40) = 69 %, Vihreiden (27+48) = 75 % ja Vasemmistoliiton (38+39) = 77 %. Kokoomuksella (0+15) = 15 %, PS (11+1) = 11 % ja Kepu (7+28) = 35 %. Jos YLE:n uutisointi koettaisiin tasapuoliseksi, luvut olisivat luultavasti tasaisemmat.

Mielenkiinnosta kysyn: onko tämä objektiivinen vai subjektiivinen arviosi?

Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan venäjänmieliset lausunnot ja yhteydet venäläisiin ovat (olisivat) erittäin kiinnostavia. Kiljunen on toisaalta tuoksahdus menneestä ja toisaalta hän on/oli voimakkaasti kiinni nykyisyydessä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.

Näyttää siltä, että ongelma Kiljunen on pyritty eristämään syntipukkimenetelmällä, ja koko SDP vaikenee, jos vain on mahdollista. Yksittäistapaus. Kiinnostavaa on esim. se, että Kiljunen mainitsi muutamia demarinimiä, jotka ovat hänen kanssaan samoilla linjoilla. Olisi hyvä saada tietää näiden henkilöiden kommentit Kiljusen puheisiin.

Nämä kaksi asiaa eivät ole uutisoinnin tai keskustelujen aiheina mitenkään toisensa poissulkevia tai edes kunnolla verrannollisia. (Siis tämä 612-marssi on vielä tulevaisuudessa, joten emme tiedä, mitä kaikkea siellä on, spekuloida voi toki aina. Kiljusen toiminta on selkeästi osoitettavissa, ainakin julkisuuteen tulleilta osin.) Luotettava ja laadukas journalismi uutisoisi ja keskustelisi molemmista. Kun Kiljunen jäi varsin vähälle huomiolle, herää kysymys: miksi? Itselle syyksi tulee mieleeni lähinnä se, että Kiljunen on YLE:n toimittajille mieleisestä puolueesta.

Onko tämä objektiivinen arviosi kaikista marssille osallistujista, vai miten päädyit tuohon sanavalintaan?
"En jaksa vastata".

Tuohon viimeiseen sanon, että ilmeisen objektiivissubjektiivinen eri kanssaihmisten mielipiteistä muotoutuva käsitys.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Toki kunnioitettava teos tuo Tuntematon Sotilas, mutta onko oikeasti tarpeen maksaa Ylen rahoista sitä, että kirja luetaan kannesta kanteen suorassa tv-lähetyksessä varsin monen vierailijan lukemana. Tuskin tuota lähetystä kukaan kokonaan katsoo?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Toki kunnioitettava teos tuo Tuntematon Sotilas, mutta onko oikeasti tarpeen maksaa Ylen rahoista sitä, että kirja luetaan kannesta kanteen suorassa tv-lähetyksessä varsin monen vierailijan lukemana. Tuskin tuota lähetystä kukaan kokonaan katsoo?
Minusta tämä taas on hieno ajatus ja sopii itsenäisyyspäivään loistavasti. Tuskin itsekään kokonaan katson, joskin vakaassa harkinnassa sitten paremmalla ajalla Areenasta.

En ehkä liikaa takertuisi yksittäisiin juttuihin. Ei kulttuurin tekeminen usein kannattavaa ole, ja aina ei mene muutenkaan maaliin. Välillä sitten taas osuu napakymppiin. Yleltä voi säästää ja on nyt säästettykin, antaa heidän toimia budjetillaan kuitenkin miten parhaaksi näkevät.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Toki kunnioitettava teos tuo Tuntematon Sotilas, mutta onko oikeasti tarpeen maksaa Ylen rahoista sitä, että kirja luetaan kannesta kanteen suorassa tv-lähetyksessä varsin monen vierailijan lukemana. Tuskin tuota lähetystä kukaan kokonaan katsoo?
Kyseessä kirja, jota en ole itse ikinä lukenut. Kuitenkin kyseessä kirja, joka on melkoinen klassikko kaikkinensa.

Mietin tässä, että ihan hieno ajatus ja jos tällä ihmisiä saadaan tämän klassikkokirjan piiriin niin olkoon näin. Ja toivottavasti lähetys on nähtävissä myös jälkilähetyksenä.

Kyllä nuo erilaiset kuunnelmat ja radionäytelmät ovat ihan ok perusteltuja juttuja, vaikka en minä itse oikeasti niistä haluaisi maksaa. Mutta luultavasti kaiholla niitä kaipailisin, että kyllä ennen niitä sai kuunnella ja nyt kuuluu vain shittiä ja kakkaa.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En ole koskaan ollut toteuttamassa mitään tv-ohjelmaa, joten en tiedäkään asiasta mitään. Mutta ummikkona veikkaisin, että ohjelma, missä ihmiset lukevat ääneen kirjaa yhdessä huoneessa ei ole kovin kallis tv-tuotanto.

En ole törmännyt kritiikkiin tai narinaan tästä ohjelmasta, enkä osoita seuraavaa myöskään nimimerkille @Potku. Mutta jos kritiikkiä on esitetty, niin ekana tulee kyllä silloin mieleen, että niin tai näin - aina se Yle vaan tekee väärin päin.

Kun mekkalaahan on pidetty siitä, että Yle ostaa kalliilla rahalla viihdesarjoja ulkomailta, näyttää liikaa urheilua ja hyysää ohjelmatarjonnassaan kaikenlaisia hörhöjä ja vähemmistöryhmiä. Kun sen sijaan pitäisi panostaa enemmän perinteiseen suomalaisen kansakunnan kulttuuriin.

Notta että voiko sitä juuri perinteisempää, kansallisempaa tai konservatiivisempaa asiaa ollakaan kuin iso joukko suomalaisia lukemassa Väinö Linnan
T u n t e m a t o n t a
s o t i l a s t a

suorassa lähetyksessä, ilman lavasteita tai yhtään mitään muutakaan ylimääräistä?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Ehkä jos luettaisiin Kalevalaa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ensi vuonna uudestaan? Varmasti suht. edullinen tuotanto ja julkkiksia voi kierrättää. Esim. Mixu Paatelainen, Vesa Vierikko ja Suvi-Anne Siimes voisivat saada kutsun.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
En ole yhtäkään äänikirjaa koskaan kuunnellut, tai podcasteja kuunnellut.
Mutta tämä lukumaraton kyllä iski meikäläiseen. Vaikka Tuntematon Sotilas on tuttuakin tutumpi, niin tähän toi lisämielenkiintoa se, että sai seurata miten lukija eläytyi lukemaansa kohtaan. Kaiken kaikkiaan huippu juttu!
Näille kyllä soisi jatkoa, varmasti sopisivat budjettiin.
Seuraavaksi vaikka Täällä Pohjantähden Alla-lukumaraton.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Yleisradio ei taida ikinä unohtaa ja antaa anteeksi, mutta Martin Paasi teki Ylen tämän illan päälähetyksessä sen ainoan oikean teon.

Kun anteeksipyynnön jälkeen Pirjo Auvisen piti vielä päästä kysymään, miten meni noin niinku omasta mielestäsi, ei tarvitse vastata.

Ylelle on sen jälkeen ehkä pysyvästi huono ihminen, mutta ratkaisu oli hieno. Paasin toiminta valiokunnassa on eri juttu, sitä ei tarvitse puolustella.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach

Samaa ihmettelin.

Alla Ylen juttu. Auvisen kysymys on pelkkää vittuilua eikä mitään journalismia. Oliko tarkoituksena jopa saada Paasilta videolle jonkinlainen ärähdys taas? Mutta kun tässä nyt kerran sille tasolle päästiin, niin toki Pirjolla on ollut rankka vuosi, kun on hävinnyt sekä Suomen että Amerikan presidentin vaalit.

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Samaa ihmettelin.

Alla Ylen juttu. Auvisen kysymys on pelkkää vittuilua eikä mitään journalismia. Oliko tarkoituksena jopa saada Paasilta videolle jonkinlainen ärähdys taas?

Tuo mummo on kyllä tragikoomisen surkea työssään. Asenne ja inho paistaa läpi. Kruununa vielä alkaa vittuilla. Ihan kuin se hänelle kuuluisi.
Paasi teki oikein kun käveli vain pois sanomatta sanaakaan.

Ja lopuksi komediaa koko Yle veron täydeltä.

Krista Kiuru huomauttanut edustaja Paasia "edustajalle sopimattomasta käytöksestä".

Peili ei liene Kiurulle kovinkaan tuttu kapistus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös