Ylen neljä päätoimittajaa (Johanna Törn-Mangs, Ville Vilén, Jouko Jokinen ja Panu Pokkinen) eivät kertoneet kirjoituksessaan, maksaako Yle palkkioita moniäänisyyden huomioimisesta, mutta uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisäsen mukaan moniäänisyys on yksi neljästä perusteesta palkkion myöntämiseen.
”Kannustepalkkioita maksetaan kolme kertaa vuodessa. Palkkion suuruus on vähintään 500 euroa ja enintään puolet työntekijän peruskuukausipalkasta”, Räisänen sanoo.
Aika mielenkiintoiseksi menee ja tästähän voi kehkeytyä vielä melkoinen soppa, kunhan asioita aletaan kaivelemaan pintaa syvemmältä. Kohta varmaan joku tulee kertomaan, että antaa Ylen vaan toimia ihan rauhassa tai hyvin pian olemme Unkarin tiellä.
Ylen uutisten päätoimittajan mukaan monimuotoisuustavoitteella haetaan parempaa suhdetta vähemmän koulutettuihin suomalaisiin.
www.hs.fi