Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 742
  • 5 374

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Aamulehdessä täysi woke-vihervassari.
Jätti jälkeensä Aamulehteen jokseenkin kummallisen kulttuurin, jossa uutisteksteissä saa vääristellä totuutta oikeamielisyyden nimissä. Vaan annapa olla kun Matti Kuusela jäi kiinni juttujensa - jotka eivät siis olleet uutisia - värittämisestä, niin myrsky oli valmis.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Eli sieltä löytyy artikkeli, jossa Jokinen kertoo tämän?

Missäs se Ukkolan puoluetausta tulikaan ilmi? On toki Persun kanssa naimisissa, mutta se ei ainakaan vielä tässä maassa velvoita vaimoa mihinkään.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mutta se ero tähän päivään on, että ennen niin arjessa että politiikassa oli enemmän maalaisjärkeä mukana keskusteluissa ja pyrittiin löytämään oikeita ratkaisuja. Nykyajan keskustelukulttuuri ei oikein ruoki rakentavan ratkaisun löytämistä saati mahdollista rakentavaa yhteistyötä. Kaikki pitää olla ilmaistuna twitter-viestin muodossa, kun kärsivällisyys ei riitä laajemman kokonaisuuden ymmärtämiseksi.
Noh, oli ja ei. Ihan yhtä vahvoja mielipiteitä, esimerkiksi seksuaalisuudesta puhuttaessa vahvempiakin, vaikka silloin 80-luvulla oli. Tuolloin yhteiskunta vain oli paljon hierarkkisempi ja joka kylässä Tamin sanoin oikeat ja väärät. Teollisuuspaikoissa oli tehdas ja sen luottamusmiehet, keitä kuunneltiin. Kepukunnissa taas isäntäväki ja kirkko määräsivät tahdin. Käytännössä elettiin siis yhden totuuden aikaa niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin, esimerkiksi Tuure Junnila ja Georg C. Ehrnrooth leimattiin jotenkin hulluiksi (Junnila sitä toki osaltaan olikin muista syistä), koska uskalsivat olla Neuvostoliitosta rehellisiä. Olepa siinä sitten eri mieltä.
 
Alkaa kyllä olla yhdellä jos toisellakin lähinnä aika turhaa yhden-kahden lauseen jankkaamista ja vänkäämistä. Etsitäänpä jotain järkevämpää sanottavaa eikä tehdä tästä(kin) ketjusta jotain löylyhuonekuittailun jatketta.

Modet

Edit: Siirretäänpä itse asiassa koko ketju löylyihin, kun aihe tuntuu aiheuttavan kuohuntaa. Toive huomattavasti järkevämmästä sisällöstä kuitenkin säilyy.
 
Viimeksi muokattu:

DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli uutisointia, kerrotaan Suomen lainsäädännöstä ja nykyisen hallituksen toimista.
Tuossa oli selvästi näkyvissä lain vastainen mielipide jota pyysit. Meistä kumpikaan ei selvästi viisastu tässä ajatuksen vaihdossa, joten riittää minulle.
Mitä kaikkea tuon pitäisi koskea? Jos esitetään dokumentti evoluutiosta niin pitäisikö esittää myös dokumentti kreationismin näkökulmasta? Jos puhutaan ilmastonmuutoksesta pitääkö etsiä myös henkilö kertomaan miten ilmastonmuutosta ei ole olemassa? Rokotteiden kohdalla siitä aiheuttavatko ne autismia/muita vaivoja kun puhutaan niiden hyödyistä? Pitääkö Venäjän hyökkäystä Ukrainaan käsitellä myös Venäjän näkökulmasta? Kuinka pitkälle tuo pitää viedä että käsitellään asioita molemmilta kannoilta? Tai pitäisikö käsitellä vaikkapa islamistista/kristillistä fundamentalismia positiivisesti aina välillä?
Tämä on hyvä kysymys. Käsittelisin asioita neutraalisti ja jättäisin mielipiteiden muodostamisen kuuntelijalle.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ylen neljä päätoimittajaa (Johanna Törn-Mangs, Ville Vilén, Jouko Jokinen ja Panu Pokkinen) eivät kertoneet kirjoituksessaan, maksaako Yle palkkioita moniäänisyyden huomioimisesta, mutta uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisäsen mukaan moniäänisyys on yksi neljästä perusteesta palkkion myöntämiseen.

”Kannustepalkkioita maksetaan kolme kertaa vuodessa. Palkkion suuruus on vähintään 500 euroa ja enintään puolet työntekijän peruskuukausipalkasta”, Räisänen sanoo.

Aika mielenkiintoiseksi menee ja tästähän voi kehkeytyä vielä melkoinen soppa, kunhan asioita aletaan kaivelemaan pintaa syvemmältä. Kohta varmaan joku tulee kertomaan, että antaa Ylen vaan toimia ihan rauhassa tai hyvin pian olemme Unkarin tiellä.

PetriVaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
"Myös Ian Flemingin vanhojen James Bond -kirjojen uusissa painoksissa on tehty muutoksia sensitivisyyslukijoiden avulla. Kirjoihin on lisätty maininta, jonka mukaan tekstissä on käytetty ilmaisuja, jotka voivat olla nykyajan lukijan mielestä loukkaavia, mutta jota kirjojen ilmestymisen aikaan pidettiin tavallisina."

Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa...
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Mikä on Jokisen puoluekanta? Poriin hän tuli entisen Kokoomuksen äänenkannattajan, Satakunnan Kansan, päätoimittajaksi. Silloin sain sellaisen käsityksen, että hän jatkoi Teikarin linjaa päätoimittajana.
Jokinen on erittäin kaukana Teikarin linjalta, erittäin kaukana. Jos et usko, niin kysy itse Erkiltä.
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ylen neljä päätoimittajaa (Johanna Törn-Mangs, Ville Vilén, Jouko Jokinen ja Panu Pokkinen) eivät kertoneet kirjoituksessaan, maksaako Yle palkkioita moniäänisyyden huomioimisesta, mutta uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisäsen mukaan moniäänisyys on yksi neljästä perusteesta palkkion myöntämiseen.

”Kannustepalkkioita maksetaan kolme kertaa vuodessa. Palkkion suuruus on vähintään 500 euroa ja enintään puolet työntekijän peruskuukausipalkasta”, Räisänen sanoo.

Aika mielenkiintoiseksi menee ja tästähän voi kehkeytyä vielä melkoinen soppa, kunhan asioita aletaan kaivelemaan pintaa syvemmältä. Kohta varmaan joku tulee kertomaan, että antaa Ylen vaan toimia ihan rauhassa tai hyvin pian olemme Unkarin tiellä.

Niin mikä ongelma siinä on, että yleisradioyhtiö tuottaa moniäänisiä juttuja? Tuossahan on mainittuna esimerkkinä metallialan juttu, josta tämä moniäänisyyspalkkio oli maksettu. Tuollainen aihe ei olisi keltaista mediaa kiinnostanut, jossa juttuja tehdään sillä logiikalla, mikä tuottaa eniten. Sen vuoksi julkkisten belfiet yms. on siellä kovaa kamaa. Ei Ylen tule toimia samalla logiikalla kuin kaupallisen median.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Onko Sanna Ukkola malliesimerkki palkkauksesta, jossa osaaminen ei ole ollut palkkauskriteeri?
Sitä en tietenkään tiedä, kun en tiedä, mitkä olivat ne perusteet kun YLE hänet aikanaan palkkasi (oletan sinun kysymyksesi suuntautuvan nimenomaan siihen, että YLE palkkasi hänet), mutta eipä tässä taida olla mitään syytä asettaa hänen osaamistaan toimittajana minkäänlaisen epäilyksen alaiseksi.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Onhan tässä Ukkolan katkerassa YLE-sodassa sellainen hyvä juttu, että esim. Sammallahdella räjähtää kohta pää, puhumattakaan persuedustajista. Sen verran kiihdyksissä rationaaliset ja järki-ihmiset tuntuvat menevän.
 
Ahh, YLE tuo Suomen suurin propagandaverkosto ja äärivasemmistolaisten käsienheiluttelijoiden hillotolppa.

Miettikää, että valtion omistava uutisyhtiö maksaa kannustinpalkkioita siitä, että toimittajat maalavat yhtiön johdossa päätettyä kuvaa. Meidän itänaapurissa tehdään täysin samaa asiaa!

Täälläkin näköjään jo paikallinen antifa-rykmentti yrittää keskustelua ajaa raiteiltaan.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Yritän vältellä Sannaa, mutta nyt oli pakko käydä lukemassa tuo iltapölön juttu. Ei se suotta ole kolumni eli mielipidekirjoitus. Hävyttömän huonosti kyhätty juttu ihmiseltä, jolla on omat traumat Ylestä. Tähän päälle sitten some-pommitusta sopivasti poimituilla klipeillä. Näin varmistetaan ettei JSN puutu asiattomaan aineiston käyttöön.

Ja tätä tarinaa jakaa sitten vielä itseään asiapoliitikkoina itseään pitävät heppulit.
 
Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Onhan tässä Ukkolan katkerassa YLE-sodassa sellainen hyvä juttu, että esim. Sammallahdella räjähtää kohta pää, puhumattakaan persuedustajista. Sen verran kiihdyksissä rationaaliset ja järki-ihmiset tuntuvat menevän.

Järki-ihmiset tuntuvat näkevän kuinka vaarallinen tälläinen kehitys on, jos se pitää paikkaansa. Mitä tapahtuu jos mahdollinen syrjintä vaihtuu toiseen suuntaan? Löytäisitkö sitten hyviä puolia asiasta?

Moni on väittänyt Ylen olevan huomattavasti kallellaan vasemmalla ja jos nämä esille tulleet toimintatavat pitävät paikkaansa, on Yle siirtynyt jo laitavasemmalle. Se on ihan helvetin huolestuttava kehitys verovaroin ylläpidettävälle mediayhtiölle. Yhdysvalloista voi hakea lisätietoa, mitä tapahtuu kun media politisoituu. Vinkkinä; se ei ainakaan vähennän vastakkainasettua sekä yleistä pahaa oloa.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hälyyttäviähän nämä viime aikojen julkisuuteen tulleet tiedot ovat. Julkisia salaisuuksia toki olleet jo pidemmän aikaa. Ukkolalle iso kiitos, että viitsii tätä sontakasaa pöyhiä ihan huolella, johan tuo on aikakin.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Järki-ihmiset tuntuvat näkevän kuinka vaarallinen tälläinen kehitys on, jos se pitää paikkaansa. Mitä tapahtuu jos mahdollinen syrjintä vaihtuu toiseen suuntaan? Löytäisitkö sitten hyviä puolia asiasta?

Moni on väittänyt Ylen olevan huomattavasti kallellaan vasemmalla ja jos nämä esille tulleet toimintatavat pitävät paikkaansa, on Yle siirtynyt jo laitavasemmalle. Se on ihan helvetin huolestuttava kehitys verovaroin ylläpidettävälle mediayhtiölle. Yhdysvalloista voi hakea lisätietoa, mitä tapahtuu kun media politisoituu. Vinkkinä; se ei ainakaan vähennän vastakkainasettua sekä yleistä pahaa oloa.
Vai että laitavasemmalle. Voihan se siltä jostain laidalta näyttää.

Asiasta Ukkolaan. Nyt se pöyristelee safespaceja, niin kuin kunnon kulttuurisotakenraarin kuuluukin. Meidän pienen kylän urheiluseurassakin on samanmoisia periaatteita ja senpä vuoksi meille uskaltautui transnuorikin kesätöihin. Joku laita on nyt aivan sekaisin.

hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Järki-ihmiset tuntuvat näkevän kuinka vaarallinen tälläinen kehitys on, jos se pitää paikkaansa. Mitä tapahtuu jos mahdollinen syrjintä vaihtuu toiseen suuntaan? Löytäisitkö sitten hyviä puolia asiasta?

Moni on väittänyt Ylen olevan huomattavasti kallellaan vasemmalla ja jos nämä esille tulleet toimintatavat pitävät paikkaansa, on Yle siirtynyt jo laitavasemmalle. Se on ihan helvetin huolestuttava kehitys verovaroin ylläpidettävälle mediayhtiölle. Yhdysvalloista voi hakea lisätietoa, mitä tapahtuu kun media politisoituu. Vinkkinä; se ei ainakaan vähennän vastakkainasettua sekä yleistä pahaa oloa.
Öö, millä tavalla Yle on siis nyt väitetyn perusteella laitavasemmalla?

Jos nyt joku diversiteettipöhinä on laitavasemmistolaisuutta, niin aika monta laitavasemmalla olevaa firmaa löytyy esimerkiksi pankki- ja vakuutusalalta. Enpä olisi uskonut, mutta näin ainakin Forbesin listan mukaan. Siitä en tiedä, onko tuolla pöhinällä mitään vaikutusta reaalielämässä (ilmeisesti tutkimusten mukaan ei, tai jopa haitallinen vaikutus), mutta on aika paksua asettaa Yleä tuon perusteella mitenkään laitavasemmistolaiseksi, kun monimuotoisuuden korostaminen on nykyään arkipäivää aika lailla kaikkialla yritysmaailmassa.

Noita kohuttuja sensitiivisyyslukijoita taas on käytetty about kaikessa draamataiteessa jo useampi vuosikymmen, eivätkä ne Ylelläkään liity mitenkään uutistyöhön.

Jass0

Jäsen
Kolme päivää lomalla ja täysin outside maailman menosta ja kun avaan X:n niin mitä ihmettä, yleä pukkaa joka puolelta. Joko pikkuhiljaa alkaisi olemaan aika, että mätälaitos pistetään täysin uusiksi?
Miten tuo "puolueeton" ja "tasapuolinen" on edes päästetty tälläiseen tilaan? Hienoa maksaa tuollaisesta ulosteesta, kun eihän tuolta mitään katsottavaa enää nykyään tule, kuin urheilun arvokisoja joskus ja Areenasta löytyy sentään jotain.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Osaltani en näe mahdollisuutta Jokisen jatkamiselle. Perustelut näkemykselleni olen käynyt läpi. Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö YLE:n tulisi olla esimerkiksi moniääninen (kuulla siis vähemmistöjenkin ääniä) eikä sitä, että YLE:n tulisi olla enemmän liberaali ja uudistava media kuin konservatiivinen talo.

Suomeksi: YLE ei ole PS:n tai Kokoomuksen talo. Tai vihervassarien talo. Eduskunnan tahdosta ja linjauksista tulee pitää kiinni.

Mitä tulee YLE:n poliittisuuteen, sellainen YLE on ollut aina. Vasemmisto ja keskusta ovat olleet vahvoja YLE:ssä ja aikoinaan YLE pyrki siihen, että itänaapurista ei pahaa sanaa sanota. Ennemmin valehdellaan valheita tietäen että valehdellaan kun moititaan itänaapuria. Tämä aika kesti kauan ja pitkään. Sitä säilytettiin myös toimittajavalinnoilla. Neuvostoliittoon/Venäjään kielteisesti asennoituvia ei juuri palkattu, mutta myönteisesti asennoituvia paljon enemmän. Tämä oli myös valtionjohdon käsky.

YLE:kään ei ole suomettumistaan läpikäynyt ja nykyiset pienet kohinat ovat tästä osin seurauksia. Suomettuneisuuden aikaan toimittajia seurasi ja "ohjasi" esimiehet, joilla oli lähinnä puolueensa antama poliittinen kokemus. Osa YLE:n organisaatiosta on edelleen tähän perustuva olkoonkin, että tehtävät ovat erilaiset.

Susanne Päivärinta avaa tätä hyvin kirjassaan, jota tässä käsitellään Ylen uskomaton organisaatio - Susanne Päivärinta: Tittelit kuin sketsiohjelmasta | Verkkouutiset

YLE on uudistettava. Rahaa on jatkossa paljon vähemmän. Itse edellytän sitä, että ajankohtaisohjelmien tasoa nostetaan, samoin ostettavan kotimaisen draaman ja lastenohjelmien. Hallinnosta lähtee halutessa paljon pois. Samoin ohjelmista miljoonaluokan tai jopa yli kymmenen miljoonan tuotannoista alkaen.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Yle-testi on helppo tapa kartoittaa ihmisen poliittinen suuntautuminen tai kyky kiihkottomaan ajatteluun, puhumatta politiikkaa yhtään. Eli sivuaa Yleä tavalla tai toisella, ja oikeiston musta-valkoajattelijat ilmaisevat välittömästi mielipiteensä "vassareiden hallinnoimasta aivopesukoneistosta" tms. Se fiksumpi osasto osaa kohdentaa kritiikkinsä johonkin tiettyyn ilmiöön, mutta kykenee kuitenkin näkemään Ylen korjaavan käytänteitään. Näitäkin on, mutta valitettavan harvassa. Sitten on tietysti se osasto, joka toteaa, ettei yleltä tule muuta kuin paskaa ja bingettää Netflixistä Dubain monimiljonäärejä, mutta näiden kanssa harvemmin pääsee syntymään edes keskusteluyhteyttä.
 
Ymmärrän toisaalta tiukempaa asennetta mm. Kokoomuksessa. Oikeistossa näkyy edelleen se, että Kokoomus suljettiin Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen (NKP) ilmoituksella ja "toiveesta" 1970-luvulla Suomessa hallituksen ulkopuolelle. Panna päättyi vasta vaaleihin 1987.

YLE:n tehtävä oli tässä kuviossa perustella, miksi demokratiassa Kokoomus ei voi olla hallituksessa ja miksi hyvät välit itään on hyvä säilyttää ja miksi Kokoomuksen lännettämispolitiikka niitä uhkaa. Tässä lienee yksi syy, miksi oikealla koetaan SDP:n eurovaaliuhkailu "ääni Kokoomukselle on ääni äärioikeistolle" niin vastenmieliseksi ja nähdään, että YLE antaa aivan liikaa painoarvoa tällaiselle aggressiiviselle faktojen vastaiselle haastamiselle.

Silti. Nyt pitää päästä eteenpäin sillä laadukas YLE on nyt enemmän tarpeen kuin koskaan.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ymmärrän toisaalta tiukempaa asennetta mm. Kokoomuksessa. Oikeistossa näkyy edelleen se, että Kokoomus suljettiin Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen (NKP) ilmoituksella ja "toiveesta" 1970-luvulla Suomessa hallituksen ulkopuolelle. Panna päättyi vasta vaaleihin 1987.

YLE:n tehtävä oli tässä kuviossa perustella, miksi demokratiassa Kokoomus ei voi olla hallituksessa ja miksi hyvät välit itään on hyvä säilyttää ja miksi Kokoomuksen lännettämispolitiikka niitä uhkaa.
Esimerkki perusteluista, miksi Yleen joku kokeneempi suhtautuu nuivemmin – toki toivottavaa heidänkin kohdallaan on nähdä Ylen sekä muidenkin organisaatioiden korjaavan toimintaansa. Alle nelikymppisistä kukaan ei asiaa voi näin kuitenkaan perustella omakohtaisesti.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yle-testi on helppo tapa kartoittaa ihmisen poliittinen suuntautuminen tai kyky kiihkottomaan ajatteluun, puhumatta politiikkaa yhtään. Eli sivuaa Yleä tavalla tai toisella, ja oikeiston musta-valkoajattelijat ilmaisevat välittömästi mielipiteensä "vassareiden hallinnoimasta aivopesukoneistosta" tms. Se fiksumpi osasto osaa kohdentaa kritiikkinsä johonkin tiettyyn ilmiöön, mutta kykenee kuitenkin näkemään Ylen korjaavan käytänteitään. Näitäkin on, mutta valitettavan harvassa. Sitten on tietysti se osasto, joka toteaa, ettei yleltä tule muuta kuin paskaa ja bingettää Netflixistä Dubain monimiljonäärejä, mutta näiden kanssa harvemmin pääsee syntymään edes keskusteluyhteyttä.

Juuri näin, ja kolikon kääntöpuolena on myös se osasto jonka mielestä Yle ei voi tehdä ikinä mitään väärää ja kaikenlainen kritiikki sitä ja sen rahoitusta kohtaan suunnilleen ajaa oikeusvaltion ja lehdistönvapauden alas.

Esim. nyt heränneessä keskustelussa ei ole kyse Ukkolasta, jota voi aivan hyvin pitää törppönä mutta silti olla sitä mieltä, että Ylen päätoimittaja ei voi kirjoittaa muiden medioiden toimittajista näin:

"X:n kirjoitukset ovat sen verran harhaisia, että hänellä pitää olla omakohtaista kokemusta tajunnan laajenemisesta"

Esim. Hesarissa ja Aamulehdessä päätoimittajalle tulisi varmaan lähtö jo tuosta. Jokiselta tämä ei ole edes ensimmäinen hölmön tölväys joka tulee julkisuuteen. Onneksi tämäkin kaikkivoipaisuusharhassaan elävä reliikki poistuu piakkoin eläkkeelle jos ei hänestä päästä eroon jo aiemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös