Et ymmärrä oikein. Ei kyse ole laadusta, ja tavallaan kaupalliset tekevät nyt jo hinta-laatu-suhteessa hyvin usein parempaa laatua kuin YLE. (En tarkoita, että tekijät kaupallisella puolella olisivat parempia - sillä he ovat usein samoja freelancereita, jotka tekevät sekä YLE:lle, että kaupallisille, vaan välillä vajanainen budjetti usein tuottaa luovempia keksintöjä.) Kyse on siitä, ettei tänne pääse syntymään vahvoja kaupallisia mediataloja, koska YLE täyttää ohjelmillaan kysyntää niin sanotusti ”ilmaiseksi”. Otetaan esimerkkinä jälleen vanha kunnon Pöllölaakso - eli Maikkari, jonka Telia osti aikoinaan pois kuleksimasta kun arvo oli tipahtanut tarpeeksi alas. Jos Suomessa ei ole isommin markkinoita viihteen puolella ”valloitettavaksi”, ei Telia aio sijoittaa Maikkariin yhtään enempää, kuin sen millä ajattelee kykynevänsä tekemään voittoa ja bisnestä. Kaupalliset tuo Suomeen noita ison brändin ohjelmia (Vain elämää yms.), joilla on helppo tehdä rahaa - jos ei katsojien, niin levymyynnin kautta. Mutta ei ole mitään järkeä alkaa yrittää kasvattaa toimintaa täällä, jos valtio tuottaa ilmaiseksi ohjelmatarjontaa siinä määrin kuin YLE sitä tekee.
Ja minun intressini kaupallisen mediatoiminnan kasvattamiseen ovat puhtaasti ammatilliset. Media-alalla työskentelevänä ihmisenä kaipaisin enemmän työpaikkoja alalle, enkä oikein näe miten asiat voisivat korjaantua, ellei koko ala jotenkin uudistu - varsinkin kun suoratoistomarkkinat tulevat todennäköisesti mullistamaan perinteisen kanavamallin jollain aika välillä. Suoratoistopalvelut toivat jo nyt alalle ison piristysruiskeen, mutta parhaillaan näyttää siltä, että ulkomaisten tilaajien HBO:n yms. lakattua tilaamasta suomalaisia sarjoja, alalla on taas vähän laihemmat ajat edessä. Ja mainittakoon myös, että kaikki leikkaukset YLE:en, vaikuttavat siis suoranaisesti myös minun tuloihini. En siis pidä, että YLE:n rahoitusta leikattaisiin, mutta jos samalla terävöitetään YLE-lakia siten, että kaupallisille tulee enemmän elintilaa, niin kai se on välttämätön paha joka pitkässä juoksussa auttaa myös itseäni. En tiedä. Voi myös olla, että järkeilyni on viallista, mutta nykytilanne ei vakuuta minua, joten kaipaisin jotain muutosta. Ja minulle tämä ei ole ideologinen kysymys, ja siksi olisi kiva jos keskustelu jatkuisi tarpeen vaatiessa rakentavasti asiapohjalta, eikä naljailun kautta.